Miksi tavallinen ihminen ei löydä sopivia vaatteita vaatekaupasta? "On raivostuttavaa, että normaalin kokoista ihmistä kutsutaan plussaksi"
Alennusmyynnit ovat alkaneet, ja siksi moni hikoilee sovituskopissa. Hikoilee, koska vaatteet eivät istu. Toimittaja Riikka Lehtovaara selvittää, miksi tavallinen ihminen ei löydä kaupasta sopivia vaatteita.
Omistan järjettömän määrän mustia housuja. Kun viimeksi siivosin vaatekaappini, niitä oli viidettoista. Ne valtaavat yhden kokonaisen hyllyn. Täysin mahdottomat takaosan, jotenkuten kelvolliset etuosan.
Tyttärelläni on mielipide: ”Sulla on niin paljon housuja, että se on kipeetä.”
Lause on viiltävän totta. Omasta mielestäni kipeetä ei kuitenkaan ole housujen määrä, vaan tunne, että minulla ei kaikista housuista huolimatta ole istuvia, tarpeeksi pitkiä housuja, jotka vetäisin jalkaan mielelläni.
Kun avaan vaatekaappini, siellä ei ole mitään.
Tai on siellä, sekalainen kokoelma vaatteita, jotka olen ostanut, koska parempia ei ole ollut tarjolla. Se on vähiten huonojen vaatteiden mausoleumi.
Lue myös: Näin löydät itsellesi sopivat vaatteet – inspiroidu vuoden 1997 jutusta.
Ystäväpiiri vahvistaa: Jokaisella on vartalossaan jokin ongelma
En ole ainoa, jolla on vaateahdistus. Aihe on piinallisen tuttu juttu kaikille naisille.
Kun aloin puhua asiasta hiljattain, yksi kaveristani parahti heti: ”Lahkeet ja hihat ovat aina liian pitkät.”
Toinen jatkoi: ”Koska vaatteet mitoitetaan pitkille, vyötärö on aina väärässä kohdassa ja helmat laahaavat maata.”
Ja kolmas: ”Kädet eivät mahdu hihoihin, vaikka en ole mielestäni mikään mörssäri.”
Lue myös: Juhlapukeutuminen – itselle sopivat vaatteet ovat tyylikkäät.
Yhtäkkiä keskustelu oli täynnä plösöä vatsaa, leveää pyllyä ja jenkkakahvoja. Sana sovituskoppi inhotti kaikkia, jopa mallivartaloista nuorta naista.
”Kun hartiat ja yläselkä ovat kokoa M ja alavartalo kokoa XS, sopivan vaatteen löytäminen on tuskaista”, hänkin huokaisi.
Totesimme yhdessä, me eri-ikäiset ja monen muotoiset naiset, että vuodet saavat suhtautumaan omaan kehoon armollisemmin, mutta vaatteiden ostaminen ei silti helpotu.
Viisikymppinen ikätoverini muotoili tämän hienosti:
”Huonosti istuvat vaatteet pakottavat tietoiseksi kropan rumuudesta. Se on asia, johon ei törmäisi, jos saisi sovittaa vain istuvia ja kehoa imartelevia vaatteita. Silloin saisi ajatella asustelevansa ihan kelpo kehossa.”
Katso videolta, kuinka tukalalta toimittaja Riikka Lehtovaarasta tuntuu etsiä sopivia vaatteita. Apuna hänellä on Kekäleen Jumbon-myymälän vastaava Tiina Hietamäki.
Kaappi on täynnä vaatteita, jotka istuvat ”parin kilon päästä”
Meidän keski-ikäisten ja keskipaksujen naisten harteilla lepää huonosti istuvien vaatteiden ohella koko maapallo.
Mustat housuni huutavat hyllyllä kahdessa rivissä:
Housuni eivät yllä edes tähän!
Koska käyn jatkuvasti asemasotaa painoani vastaan, takariviin sullotut housut eivät kulu käytössä lainkaan. Olen nimennyt ne ”parin kilon päästä” -housuiksi.
Me kaikki tiedämme, miten näille parille kiloille yleensä käy.
Lue myös Anna.fi: Lenita Airisto on käyttänyt vuosikymmeniä samoja vaatteita
Ihannevartalo, jonka mukaan vaatteita tehdään, on pitkäraajainen ja hoikka.
Professori Annamari Vänskä
Haluan tietää, miksi kaltaiseni naisen on niin tuskallista löytää istuvia vaatteita. Muodintutkimuksen professori Annamari Vänskä Aalto-yliopistosta ymmärtää tuskani jo puolesta sanasta.
”Ihannevartalo, jonka mukaan vaatteita tehdään, on pitkäraajainen ja hoikka. Niin sanotusti normaalikokoinen vartalo ei ihan sovi tähän ideaaliin”, hän sanoo.
Eihän tämä mikään uutinen ole, mutta suututtaa silti. Syytän pikamuotia, koska se on helppoa.
En itse asioi ruotsalaisissa, tanskalaisissa tai espanjalaisissa vaateketjuissa. Virallinen selitys: en kestä vaateröykkiöitä, jotka valuvat henkareilta lattioille.
Totuudenmukainen selitys: ketjujen suurin koko on yleensä 42, eikä se ole se koko 42, jota itse edustan.
Halpisketjujen markkinoimaa maailmaa ei kuitenkaan pääse pakoon. Langanlaihat elävät henkarit määrittävät jokaisella bussipysäkillä, miltä naisen tulisi näyttää.
Tämä kuva on kaukana suomalaisen naisen strategisista mitoista: paino keskimäärin 73 kiloa, vyötärönympärys 91 senttiä.
Mallinukke on niin laiha, että se ei voisi synnyttää
Kerron Vänskälle silmiini osuneesta lääkärilehti Duodecimin jutusta, jossa lääketieteen opiskelija Minna Rintala laski lopputyössään mallinukkejen rasvaprosentteja. Hänellä oli käytössään useita nukkeja eri vuosikymmeniltä 1920-luvulta 1990-luvulle.
Rintala havaitsi, että siinä missä ihmiset ovat vuosikymmenien kuluessa kasvaneet ja pyöristyneet, mallinukeille on käynyt päinvastoin. Ne ovat kaventuneet 1960-luvun jälkeen sairaisiin mittasuhteisiin.
Jos nykymittojen mukainen mallinukke olisi elävä ihminen, sillä ei olisi enää kuukautisia eikä se voisi tulla raskaaksi.
Vänskä tietää tämän.
Miksi kaupat eivät levitä punaisia mattoja keski-ikäisille naisille, joilla on rahaa?
Hoikkuuden lisäksi muotia suunnitellaan enimmäkseen nuorille. Tästä ei tosin voi syyttää vain vaateteollisuutta, koska nuoruutta ihaillaan yhteiskunnassa kaikkialla.
Juuri vaatebisneksessä nuoruuden ja hoikkuuden ihailu on kuitenkin typerää. Kauppojen kannattaisi levitellä punaisia mattoja kaltaisilleni keski-ikäisille, sillä me 45–54-vuotiaat naiset ostamme ja käytämme vaatteisiin eniten rahaa. Naiset ostavat puolet Suomessa myytävistä vaatteista, ja neljänneksen tästä määrästä ostamme me.
En viitsi edes laskea, kuinka paljon olen itse sijoittanut esimerkiksi vääränlaisiin mustiin housuihin.
Eläköön elastaani! Se sopii jokaiselle vartalolle
Kaupan tilastojen perusteella Suomen suosituin vaateliike on tällä hetkellä Prisma. Onhan se hassua. Samaan ostoskärryyn lastataan tarjousjauhelihaa, legginssejä ja mekkoja.
Vaan eipä kannata naureskella, kun kuuntelee Prisman valikoimapäällikköä Nina Paavilaista. Prismasta ostetaan paljon kokoja 40–46.
”Kun seuraan myyntiä, ensimmäisinä lähtevät myyntiin koon 46 vaatteet. Ne käyvät kaupaksi prosentuaalisesti nopeimmin”, Paavilainen sanoo.
Tavaratalojen asiakkaat ostavat mielellään myös neulosta ja trikoota, armollisia kangaslaatuja kaikille vartalotyypeille.
Otetaan kolminkertainen eläköön-huuto elastaanille! Ihanaa, että insinöörit ovat luoneet materiaalin, joka venyy ja joustaa.
Elastaanin ansiosta minäkin pystyn yhdistämään kylkiä puristavat housuni ilmaviin yläosiin ja kätkemään häpeälliset jenkkakahvani.
Standardit ovat keskiarvoja tuhansista eurooppalaisista vartaloista
Nykyisin käytössä oleviin, 2000-luvun alussa syntyneisiin standardeihin mitattiin tuhansia naisia Ruotsista, Ranskasta, Belgiasta, Saksasta, Hollannista, Espanjasta ja Romaniasta. Sitten laskettiin keskiarvot eurooppalaisille rinnoille, vyötäröille ja lantioille.
Eikä kukaan tietenkään ole tällainen standardi.
Muodintutkimuksen professori Annamari Vänskä on hoikka, mutta kertoo olevansa vaikeuksissa, koska solahtaa vaateostoksilla usein kahden koon väliin. Pienempi koko on liian iso ja isompi liian pieni.
”Jokainen, joka on teettänyt vaatteen omilla mitoillaan, on huomannut, että työtä on muokattu moneen kertaan pitkin prosessia”, Vänskä sanoo.
Kaavoittaminen on vaikeaa, koska emme ole samasta puusta
Kaavoittaminen ei ole helppoa. Se on vaikeaa. Sen tietää myös Nanson pääsuunnittelija Noora Niinikoski.
Nansolla on takanaan sata vuotta, joten se on ehtinyt kaavoittaa paidan, housut ja mekon monta kertaa. Sillä on vieläpä mallimestari, jota harvoilla yrityksillä enää nykyään on.
Siitä huolimatta jokaisesta uudesta tuotteesta tehdään protomallit ja tuotantokappaleet, joita korjataan matkan varrella moneen otteeseen.
Ja koska emme ole samasta puusta, mitoituksessa ovat käytössä niukat, normaalit ja normaalia väljemmät mallistot.
Stylisti väittää, ettei humppakahvoja ei ole olemassakaan
Minusta on viime vuosina tullut sellainen normaalia isompi. Olen muuttunut pluskokoiseksi, great girliksi, mittavaksi tytöksi. Minusta on tullut elävä paituli. Surkuhupaisa paksukainen.
Niinpä hermostun, kun stylisti Sohvi Nyman väittää, ettei jenkkakahvoja ei ole olemassa. On vain väärin istuvia vaatteita.
Ei pidä paikkaansa!
”Kyllä pitää. Jos et löydä sopivia vaatteita, vaihda kauppaa. Vika on kaupassa, ei sinussa”, Nyman väittää vastaan.
Tässäpä miellyttävä ihminen.
Sohvi Nyman selittää, että jokaisella naisella on niin sanottu ongelmakohtansa. Yhdellä rinnat, toisilla vatsa, takapuoli tai hartiat, jotka eivät mahdu standardeihin.
”Sitten pitää vain löytää omalle vartalolle sopiva brändi ja kauppa ja pitäytyä niissä”, Nyman neuvoo.
On äärimmäisen loukkaavaa ja raivostuttavaa, että normaalin kokoista ihmistä kutsutaan plussaksi.
Stylisti Sohvi Nyman
Hän kertoo törmäävänsä työssään usein sisäänostajiin, joita ei kauheasti kiinnosta normaali suomalainen nainen.
”He ovat itse pitkiä ja laihoja. Usein tulee sellainen olo, että puhumme eri kieltä. Ei laiha ihminen pysty ymmärtämään ihmistä, jolla on pylly ja koko on 46.
Nyman hermostuu.
”On äärimmäisen loukkaavaa ja raivostuttavaa, että normaalin kokoista ihmistä kutsutaan plussaksi. Itse ostan vaatteeni liikkeestä, jossa kaikki vaatteet ovat koosta riippumatta samassa rekissä.”
Suurten tuotantojen ketjuliikkeissä käy Nymanin mukaan helposti niin, että suuret vaatteet ovat suuria kaikkialta, muodottomia telttoja.
”Yhdellä kilot ovat kuitenkin vatsassa, toisella pyllyssä, kolmannella rinnassa ja neljännellä kaikkialla, joten kaavoja ei voi suurentaa kaikkialta.
Sohvi Nyman ostaa omat vaatteensa ompelijan omistamasta putiikista, jossa ostokset korjataan asiakkaan mittojen mukaan.
”Se kuuluu palveluun. Ei tarvitse tyytyä ihan kivaan, vaan saa täydellisen.”
Etsisinkö luotto-ompelijan?
Ehkä pitäisi hankkia luotto-ompelija samaan tapaan kuin kampaaja. Kenties kannattaisi kuunnella myös vaateketju Kekäleen naistenvaatteista vastaavaa Tuija Viitaniemeä. Olen hankkinut monet housuni tästä suomalaisesta perheyrityksestä, vaikka pelkään heti etuovella kimppuun käyviä myyjiä.
Tuija Viitaniemi kehottaa antamaan myyjälle mahdollisuuden.
”Pyydä heiltä jotain jenkkakahvat peittävää. Anna heidän yllättää. Ota itsestäsi kuva. Aina ei ole pakko ostaa heti”, hän ehdottaa.
On fiksua ostaa vähemmän, mutta laadukasta, jotta vaatteen elinkaari pitenee.
Sisäänostaja Tuija Viitaniemi
Toisen vinkin hän jakaa omasta vaatekaapistaan. Sitä ovat jalostaneet kokemus ja ammattitaito. Viitaniemen vaatekaapissa vallitsee ikuinen pysäköintikielto vaatteille, jotka eivät sovi kaapin muuhun sisältöön.
”On fiksua ostaa vähemmän mutta laadukasta, jotta vaatteen elinkaari pitenee. Kun on kerran ostanut vähän paremman tuotteen ja pitää siitä huolta, sitä voi aina päivittää asusteilla ja kengillä.”
Löysikö toimittaja kaupasta mitään päällepantavaa? Kekäleen myymälävastaava Tiina Hietamäki antaa täsmävinkit vaatteiden valintaan.
Miksi samoissa vaatteissa on vaikea olla monta päivää peräkkäin?
Helppoa kuin heinänteko, paitsi että ei ole. Ostaisin mieluusti harvoin ja laadukasta, jos en kärsisi siitä piinallisesta piirteestä, joka tuntuu vaivaavan muitakin naisia.
Mikä kumma siinä on, ettei naisihminen voi tulla töihin kahtena päivänä peräkkäin samoissa vaatteissa? Miehillä tätä ongelmaa ei vaikuta olevan. Mistä se meihin tulee?
Annamari Vänskä vastaa: Amerikasta.
”Varsinkin 1970–80-luvuilla, jolloin vaatteet maksoivat enemmän, oli tyylikästä näyttää muille, että on varaa”, hän sanoo.
Taustalla vaikutti myös hygienia. Kun vaatteet olivat yön aikana vaihtuneet, oli selvästi riisuttu ja käyty pesulla.
”Se oli viesti kunnollisuudesta ja itsestään huolehtimisesta. Sitä ulkonäkötyötä, jota naiset joutuvat tekemään enemmän kuin miehet.”
Muotisuunnittelija Laura Rusanen käytti samaa mekkoa vuoden
Sovituskopin kelmeässä valossa tulee mieleen vaatesuunnittelija Laura Rusanen, joka käytti itse ompelemaansa mekkoa vuoden ajan, joka ikisenä päivänä.
Hän ryhtyi vuonna 2016 kokeiluun, koska ahdistui: mitä jos joku huomaa, että pidän samoja vaatteita monena päivänä peräkkäin?
Kokeilu ei ole jatkunut. Rusanen vastaa puhelimeen kirpputorilta ja kertoo, että mekko on riekaleina.
”Huomaan, että kun minulla ei ole enää sitä turvanani, näitä samoja höpsöjä ajatuksia hiipii uudelleen päähän”, hän myöntää.
Käyn kirppereilla myös siksi, että niissä ei ole samanlaisia sesonkeja kuin kaupassa, mikä on tosi rajoittavaa.
Vaatesuunnittelija Laura Rusanen
Mekkovuoden jälkeen hän on kuitenkin oppinut kiinnittämään asiaan huomiota, vaikka vaatteita on yhtä lailla liikaa kuin ennenkin. Hän on ottanut käyttöön kapselisysteemin eli valikoi kaappiinsa kerrallaan vain 30 vaatetta, jotka vaihtaa toisiin kolmen kuukauden välein.
”Se on auttanut itseäni hahmottamaan, mikä toimii ja mikä ei. Ja kun saan vähäksi aikaa unohtaa osan vaatteistani, ne tuntuvat jälleen uusilta, kun otan ne uudelleen käyttöön.”
Rusanen ei myöskään osta vaatteita uutena kaupasta. Alusvaatteita lukuun ottamatta hän tekee kaikki hankintansa kirpputorilla.
”Käyn kirppereilla myös siksi, että niissä ei ole samanlaisia sesonkeja kuin kaupassa, mikä on tosi rajoittavaa.”
Muodintutkimuksen pioneeri Elizabeth Wilson tietää, miksi vaatteet ovat meille tärkeitä
Professori Annamari Vänskä siteeraa muodintutkimuksen pioneeria Elizabeth Wilsonia, joka on kuvannut vaatteiden merkitystä sanomalla, että ne ovat välitila minun ja maailman välillä.
”Vaikka vaatteet ovat erillisiä, ne ovat osa kehoa ja minuutta. Hankaluus tulee siitä, jos vaate ei vastaa sitä, millaiseksi tunnen itseni”, Vänskä pohtii.
Hän näkee omassa työssään muotialan opettajana, että tulevaisuudessa on luvassa iso muutos. Ihmisten erilaisuus halutaan ottaa huomioon.
”Se liittyy myös ajatuksiin kestävyydestä: ei tuoteta standardia roikkumaan rekeissä tuhansin kappalein. Tuotetaan vähemmän ja ajatellaan ihmisiä enemmän yksilöinä kuin massana.”
Ehkä jo lähivuosina voin kävellä kauppaan, astua skanneriin ja palata kotiin odottamaan, että posti tuo kotiin mittojeni mukaan valmistetut housut. Täydellisesti istuvat.
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 5/2020.
Kotilieden työryhmä:
Riikka Lehtovaara, teksti
Mirka Heinonen, tekstin tuottaminen
Mirva Kakko, valokuvat ja videot
Päivi Huotari, verkko- ja videotuottaminen
Juttua muokattu 19.7.2023: Otsikkoa muutettu.