Tarinat

Toimittaja kävi ensimmäisen kerran Lidlissä - mikä yllätti ja ihmetytti?

Toimittaja Riitta Lehtimäen 13 vuotta kestänyt isänmaallinen Lidl-boikotti on nyt päättynyt. Hän astui saksalaisen halpakaupan kynnyksen yli ja havainnoi suomalaisen kaupan mullistusta.

Reilussa kymmenessä vuodessa halpakauppaketju Lidl on tehnyt sen minkä Perussuomalaiset politiikassa: Lidl on noussut markkinaosuudessa kolmanneksi suurimmaksi kaupparyhmäksi S- ja K-ketjujen jälkeen.

Lidlin Suomeen rantautumisesta lähtien, eli vuodesta 2002, olen boikotoinut saksalaiskauppaa – Liiteriä tai natsi-Siwaa – kuten kansa kauppaa kutsuu. Mutta nyt on jo pitkään kuulunut hyviä uutisia Lidlistä, joten on ehkä korkea aika purkaa boikottini.

Mutta vain mikäli Lidlin toimitusjohtaja Lauri Sipponen ja PAM-ammattiliiton puheenjohtaja Ann Selin antavat kaupalle puhtaat paperit minua askarruttavissa kysymyksissä.

Kohtaan Vantaan pääkonttorissa perustamisesta alkaen eri tehtävissä olleen Sipposen. Hän tapaa kuulemma koko ajan ihmisiä, jotka eivät ole vielä käyneet Lidlissä, vaikka se on toiminut Suomessa 13 vuotta. Tiristettynä Sipponen myöntää, että boikotoijan kohtaaminen hikoiluttaa.

– Siksi riisunkin heti takkini tuolin selkälaudalle, Lauri Sipponen, 45, sanoo.

En anna johtajan jäähdytellä, vaan uhkaan häntä liikkeen omalla termillä: tämä grillimaisteri on kuumentanut pihtinsä huolellisesti. Minulla on kolme syytä boikottiini ja nyt katsotaan, nouseeko savu kohta Sipposen korvista.

Lidl juusto-osasto
Suomalaiset ovat hulluina kermajuustoon. Se näkyy tämänkin kaupan valikoimissa.

Ei kerrota toimittajille

Lyön ritilälle ensimmäisen boikottileikkeeni: journalistisen ammattiylpeyden. 2000-luvun alussa saatiin vihiä, että Lidl on rantautumassa Suomeen, mutta manööveristä ei annettu tietoa. Lidlistä ei pukahdettu sanaakaan, vaikka kauppapaikkoja varattiin. Moinen salailu ei meidän toimittajien mielestä sopinut avoimeen pohjoismaiseen yhteiskuntaan.

Kun myymälöitä sitten avattiin, niissä ei saanut kuvata, ja Lidl ilmoitti, että se välttelee julkisuutta. Oli muka kiire, koska perustajatiimi oli pieni ja tekemistä paljon. Voi olla. Mutta nyt Sipponen tunnustaa julkisuusvälttelyn olleen vanhanaikaista yrityskulttuuria.

– Tuohon aikaan niukka tiedotus Suomessa oli yhtiön linjan mukainen. Saksassa kulttuuri on erilainen. Siellä ei ole ollut tapana kertoa esimerkiksi omistajista. Eihän tunneta vaikkapa Miele-perhettä eikä liioin Lidlin omistavan Dieter Schwarzin perhettä. On kerrottu vain asiakkaille tuotteista. Tämän linjan mukaista oli se, että ei ollut resurssejakaan: tuolloin edes emoyhtiössä ei ollut viestintäosastoa.

Mutta saksalaistenkin maailma muuttui 2010-luvulle tultua, kun sosiaalinen media asetti uudet haasteet. Salamyhkäiset firmat joutuvat nykyään ikävien huhujen uhreiksi. Alkuaikojen jälkeen tiedotuksen linjaa Lidlissä on muutettu.

– Tiedottamattomuus oli myös myytti, joka alkoi kantaa itseään. Vaikenijasta kirjoitettiin enemmän kuin muutoin olisi tehty.

Lidl myyjä töissä
Hyllytys on myyjien mielestä mukavin työ, välillä kaikki myyjät ovat kassalla ja paistopisteessä. Myymäläpäällikkö Sanna Viitanen, 28, on työskennellyt Lidlissä jo kymmenen vuotta.

Entä kotimaisuus?

Seuraavaksi pyöritän grillitikussani kovaa kamaa: kotimaisuutta. Tarkistan aina, missä tavarat on tehty ja tuen suomalaista työtä, jos tuote on hyvä ja hinta kohdallaan.

Omistin boikottini alussa K-kaupan osakkeita ja olin maksanut S-kaupan osuuskuntajäsenmaksun – miksi siis omistajanakaan kävisin saksalaisessa kaupassa, jonka tuotteet ovat pääosin ulkomaisia ja jonka tuotot menevät muualle?

Isänmaallinen kysymykseni näyttää olevan toimitusjohtajalle helppo bratwursti. Hänen mielestään kansainvälistyminen ei ole Lidlille ryöstöretki, kuten laajeneminen ei ole ryöstöretki S- tai K-kaupoillekaan, jotka ovat levinneet Baltiaan, Ruotsiin tai Venäjälle.

– Suomesta mennään ulkomaille ja tänne tullaan muualta tekemään kauppaa. Eihän voi olla niinkään, että suomalainen saa ostaa loma-asunnon Espanjasta mutta espanjalainen ei Suomesta.

Totta. Jotta kotimainen yritys menestyisi, sen pitää nykymaailmassa pärjätä myös kansainvälisesti. Pienen maan ostovoima ei riitä määrällä pelaavassa päivittäistavarakaupassa.

Aluksi Lidlissä oli vain vähän suomalaisia tuotteita, mutta nyt valikoimaa on lisätty. Tämä on kansainvälinen ilmiö: britit ostavat brittilihaa hullunlehmäntaudista huolimatta. Kuluttajat ajattelevat eläinten pitkiä kuljetusmatkoja ja valitsevat mieluummin kotimaisen tuotteen.

Lidl on kova neuvottelija suomalaisten tuottajien näkökulmasta, koska ketjun missiona on olla halvin eikä laatu saisi silti sakata. Neuvotteluporkkana on mehevä. Jos valmistaja pääsee Lidlin kansainvälisille listoille, menekki voi olla valtaisa. Koko Suomessa on 3 200 ruokamyymälää, Euroopassa pelkästään Lidlejä on 10 000.

– Suomessa osataan esimerkiksi ruisleivät, laktoosittomat tuotteet ja proteiinijuomat. Niistä voi tulla vientituotteita, koska terveysboomi on iso juttu nyt muuallakin. Jos tuottaja saa tuotteensa leviämään ulkomaille, se on huikea juttu suomalaisille. Keskustelemme aivan liian itsekeskeisesti näistä asioista.

Kaupat ja muut yritykset ovat alkaneet viime vuosina kertoa, kuinka paljon ne maksavat vuosittain veroja Suomeen, koska kansalaiset haluavat tietää, menevätkö tuotot veroparatiiseihin vai tuntevatko yritykset yhteiskuntavastuunsa. Aiemmin tuotoistaan vaiennut Lidl on kääntänyt myös tässä kelkkansa ja kertoo maksaneensa täysimääräisesti veroa jo vuodesta 2009, kun alkuvuosien tappiot oli vähennetty.

Lidl ostoskärry
Ostoskorissani on melkein vain heräteostosherkkuja: ananasta, pähkinöitä, suklaata ja voisarvia. On joukossa sentään kaurapuuroa, luomuruisleipää, kurkkua ja banaania. Hinta: 43,20 euroa.

Miten henkilökuntaa kohdellaan?

Grillipihtini alkavat uhkaavasti haaleta, nyt on pistettävä pannulle kolmas ja paksuin pihvini: henkilöstön kohtelu.

Niihin aikoihin, kun Lidl aloitteli Suomessa, toimin Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liiton puheenjohtajana. Siksi kiinnitin erityisesti huomiota juttuihin, joiden mukaan Lidlissä vaikeutettiin ammattiyhdistykseen kuulumista ja luotiin pelon ilmapiiriä työpaikoille.

Nyt alkaa arina kärytä: Millä tolalla Lidlissä on järjestäytymisen vapaus? Kohdellaanko työntekijöitä alentavasti?

Sipponen harmittelee, että koko Lidl sai huonon maineen työnantajana, kun saksalainen aluepäällikkö laittoi myymälävarkauksia tarkkailevat vartijat vahtimaan monitoreistaan samalla työntekijöitä. Lidlille tuomittiin Saksassa 1,5 miljoonan euron sakot tästä työntekijöiden tauko- ja wc-tilojen urkkimisesta. Myös työntekijöiden terveystietoja tilastoitiin laittomasti. Suomessa työntekijöitä on puhuttanut se, saivatko osa-aikaiset lisätunteja ja päätettiinkö työsuhteita koeaikana ilman pätevää syytä.

– Olen vastannut henkilöstöstä heti alusta asti eikä meillä ole ollut yhtään konfliktia eikä ole puututtu järjestäytymiseen. Meillä on hyvät suhteet Palvelualojen ammattiliiton ja sen edustajien kanssa, Sipponen vakuuttaa.

Suomen suurimman ammattiliiton PAMin puheenjohtajan Ann Selinin mukaan Lidl yritti aluksi tuoda saksalaista työkulttuuria suhteessaan työntekijöihin ja ammattiyhdistykseen, mutta yritys huomasi varsin pian, mikä ei toimi Suomessa.

– Aluksi oli hankalaa, mutta nyt Lidlissä maksetaan jopa parempaa palkkaa kuin joillakin kilpailijoilla ja yritys kouluttaa työntekijöitään. Suomalainen ketju taitaa olla muun Lidlin sisällä jopa malliesimerkki työntekijöiden osalta. Ihmiset viihtyvät ja ovat ylpeitä siitä, että ovat Lidlissä työssä, Ann Selin sanoo.

Lidl croissant-osasto
Suuri croissant-sota syttyi, kun Lidl avasi paistopisteet ja alkoi myydä tuoreita voisarvia edullisesti. Muut kaupat seurasivat perässä.

Miltä Lidlissä näyttää ja haisee?

Hyväksyn vastaukset ja päätän lopettaa boikottini. Olen valmis astumaan kuvaajan kanssa Helsingissä Lidlin Tukkutorin myymälään.

Alkaa jännittää, kun lähestyn harmaata laatikkomyymälää. Rullaan ostoskärryni sisään. Olen päättänyt tarkkailla ensiksi myymälän tuoksua, sillä nenä turtuu myöhemmin. Olen kuullut, että kaupat houkuttelevat asiakkaitaan erilaisilla hajupotpureilla. Tämän myymälän haju tuo mieleeni metvurstin. Hyvin saksalaista!

Vasemmalle jää muutama yksinäinen kukkakimppu, mutta katseeni kiinnittyy vihanneksiin ja hedelmiin. Ostan 99 senttiä kilo maksavan ananaksen ja kaksi kurkkua hintaan 1,65 euroa kilo. Molemmat ovat varsin edullisia.

Vihanneksia ei ole aseteltu niin aistikkaasti kuin hedelmä- ja vihannesosastostaan useasti palkitussa vakikaupassani, jossa paprikapyramidien takana on peilejä ja purjot on taiteiltu viuhkan muotoon.

Sitten pitää kiertää vihannestiskin toiselle puolelle hakemaan banaania. Matkalla näen paljon suomalaisia vihanneksia: kyssäkaalia, punakaalia, pensaspapua, ruusukaalia, lehtikaalia, sipuleita.

Kaurapuuro on minusta niin halpa ruoka-aines, että en uskonut sitä voivan enää halventaa. Merkkituote Elovena maksaa omassa kaupassani 1,10 euroa, Lidlin suomalainen kauraryynikilo vain 64 senttiä. 40 prosenttia edullisempi hinta on todella merkittävä.

Hintojen halventuminen onkin yksi merkittävimmistä viime vuosien ilmiöistä suomalaisessa kaupassa: Kilpailu on kiristynyt, vaikka lähes 80 prosenttia kaupastamme on edelleen keskittynyt S- ja K-ryhmille. Uusia kilpailijoita ei ole enää Lidlin jälkeen pienille markkinoillemme tullut. Samaan aikaan kotimaiset halpahalliketjumme ovat keskittyneet; nekin myyvät ruokaa.

Olen laatinut listan, jonka avulla yritän bongata, mitä Lidlissä ei ole. Tuoretta korianteria löytyy, ja ostan ruukun rucolaa, koska se on edullista: 1,50 euroa. Löydän tuoretta kalaa, tosin tietenkin valmiiksi pakattuna. Mutta mustaa irtoteetä ja sitruunatahna lemon curdia paahtoleivän päälle ei näy missään. Pussiteetä ja kirsikkahilloa kyllä olisi.

Lidl kasvisosasto
Hintatietoinen kuluttaja Ann-Christine Backström vertailee kauppojen tarjouksia. Lidlistä hän ostaa hedelmiä ja vihanneksia.

Ostajat vinkkaavat

Nostan kärryyn myös purkin Kalamata-oliiveja 1,65 euron hintaan. Haluan tukea kärsivää Kreikkaa: oliiviöljy, balsamico-etikka ja feta-juusto ovat jo pari vuotta tulleet pöytäämme vain Kreikasta. Kauppa onkin saanut tottua jo vuosien ajan siihen, että me kuluttajat nostamme tai laskemme peukaloita ostoksillamme: Aura-sinappi joutui palaamaan Suomeen, kun kuluttajat eivät ostaneet sitä Ruotsissa valmistettuna.

Kuluttajat ovat nykyään yllätyksellisiä reaktioissaan. Jotkut kuulemma boikotoivat liikettä, jossa on Suomalainen Suomi-yhdistyksen jäsen työssä. Lailliseen yhdistykseen kuuluminen on kansalaisoikeus, mutta entä jos yhdistyksen jäsenet ryhtyvät laittomuuksiin?

Tällaisten asioiden kanssa kauppa ei ole ennen joutunut painimaan, mutta ajat ovat muuttuneet monin tavoin. Nyt täytyy olla selvät sävelet ja toimintasuunnitelmat yllätysten varalle.

Kohtaan käytävällä pari kertaa viikossa Lidlissä käyvän Ann-Christine Backströmin. Hänkin osoittautuu kaupan kannalta kovaksi luuksi, sillä hän ei käytä suosittua paistopistettä eikä etsi suomalaisia tuotteita, vaan itselleen mieluisinta vaihtoehtoa. Hän ei osta edes kaikkein suosituinta tuotetta, kivennäisvettä.

– Suhauttelen hiilihapot omalla Sodastream-koneellani. Olen tarkka hinnoista ja käyn kaupoissa tarjousten mukaan, Ann-Christine Backström sanoo.

Olli Rantamäki vinkkaa suklaasta, joka maksaa vain viisi euroa kilo. Lähden etsimään, mutta voi, tumma suklaa on loppu. Otan maitosuklaan.

Myös Grafenwalder-oluen hylly on vajaa. Ei ihme, sillä olutta oli äsken myynnissä lounaspaikassamme kiinalaisessa ravintolassa, valokuvaaja hoksaa. Ehkä 1,05 euroa purkki maksava olut on niin edullista, että sitä kannattaa myydä vielä eteenkinpäin? Hämärtyykö tässä jo tukkukaupankin rooli? Huomaan, että sokeri on myös lähes loppu ja arvelen Lidlissä käyvän käteviä Kotiliettä lukevia emäntiä, jotka tähän vuodenaikaan keittävät hilloja. Nuorella kuvaajalla on toinen näkemys: ehkä sokeria tarvitaan kiljun tekoon.

Työkaverilta olen jo kuullut, miten hänen äitinsä ja tämän sisar jahtaavat Lidlin ankkatarjouksia. Kun 2,5 kilon pakasteankka tulee tarjoukseen, suvun puhelimet käyvät kuumina. Se, joka ensinnä ehtii kauppaan, ostaa kaikille oman ankan, sillä kohta ne ovat loppu.

Tämä on Lidliltä taitavaa. Jos nykyajan yltäkylläisyydessä elävä ihminen saadaan uskomaan, että on ostettava heti ja paljon, halpakauppa osaa luoda itsestään edullisen ja yllätyksellisen mielikuvan. Myönnän, että aina en tiedä ostanko elämyksen, pelkän mielikuvan vai tuotteen.

Kuka haluaisi jäädä ilman halpaa, harvinaista pakasteankkaa?

Kassan kautta kotiin

Vihdoin olen kassalla. Edessäni on somaliperhe, joka lastaa hihnalle viisi purkkia maitoa. Olen sittenkin Suomessa!

Oman ostoskorini kummalliset tuotteet maksavat 43,20 euroa. Ei tämä nyt niin halpaa ole.

Entä maku?

Suklaat olivat kaikki mainioita. Erityisesti ilahduin salmiakkisuklaasta, joka toi mieleeni Islannin, jossa tämä pirtsakka makuyhdistelmä on kansallisherkku. Croissantit ovat kuohkeita, mutta Sipposen mielestä ”Euroopan parhaat” luomuruispalat olivat minusta liian vaaleiksi paistettuja.

Hurmaannuinko, kuten toimitusjohtaja toivoi käyvän?

Ei, en hurmaantunut, mutta silloin tällöin voin poiketa.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Toimittaja kävi ensimmäisen kerran Lidlissä - mikä yllätti ja ihmetytti?

Sinun täytyy kommentoidaksesi.