Nainen koskettaa lehmää harjanvarresta ja työhanskasta tehdyllä tekokädellä.

Eläinlääkäri Iris, 48, kouluttaa lehmiä – mutta miksi ihmeessä lehmiä pitää kouluttaa, miten se tapahtuu ja mitä naudoille voi opettaa?

Iris Kaimio rakastui nautoihin alle kouluikäisenä. Nyt hän on eläinlääkäri, joka hoitaa lehmiä ja opettaa niille fiksua käyttäytymistä.

Kahdeksan hiehoa hakee laitumella auringolta suojaa puiden varjosta. Vieraat huomatessaan ne lähtevät heti uteliaina kohti.

Laumana lähestyvät, 600-kiloiset naudat saavat aremmat perääntymään, mutta Iris Kaimio, 48, kulkee niiden keskellä tottuneesti. Hän ei hätkähdä, vaikka naudat puskevat toisiaan, huiskivat hännällään ja pyrähtelevät sinne tänne.

”Täällä on paljon paarmoja. Ne saavat lehmät käyttäytymään vähän levottomasti,” hän sanoo.

Nainen kulkee laitumella nautojen joukossa.

Iris Kaimio kouluttaa hiehoja maitotilalla Hartolassa. Kuva: Tommi Mattila

Kaimio on kuopiolainen eläinlääkäri ja nautoihin erikoistunut eläintenkouluttaja. Työssään hän tapaa joka viikko kymmeniä lehmiä maito- ja lihatiloilla eri puolilla Pohjois- ja Etelä-Savoa.

Jutun tekoa varten hän on ajanut Päijät-Hämeeseen Hartolaan eläinlääkärikollegansa maitotilalle, jossa on noin 80 nautaa.

”Nuo valkoiset ovat selvästi arempia”, Iris sanoo ja osoittaa lauma perälle jättäytyviä nautoja.

Lue myös: Kun päivähoitoa ei ollut, maitotilan lapset juoksivat eläinten perässä ja keikkuivat orsilla

Hän ottaa esille tekokäden, jonka hän on askarrellut harjanvarresta ja työhanskasta edellisiltana mökillä, ja koskee sillä hiehoa. Kun nauta pysyy paikallaan, Iris tekee suullaan äänimerkin, ottaa käden pois ja antaa rehua. Jos nauta liikkuu, hän antaa käden olla paikoillaan sen turkilla. Sama toistuu pari kertaa.

”Nyt se jo oppi, että kosketuksen tullessa kannattaa pysyä paikallaan.”

Ajatuksena on opettaa nauta pysymään paikallaan, kun ihminen hoitaa sitä.

”Jos käyttää omaa kättä ja nauta potkaisee, on pakko väistää. Se voi olla vaarallista ja lisäksi siinä palkitsee nautaa väärästä teosta eli potkimisesta.”

Harjanvarteen kiinnitetty työhanska koskee lehmän turkkia. 

Iris on askarrellut pitkävartisen apukäden harjanvarresta ja työhanskasta. Kuva: Tommi Mattila

Äänimerkki on annettava, koska rehulla ei ehdi palkita oikeaan aikaan. Naudan täytyy ymmärtää, mistä teosta palkinto tulee.

”Naudat eivät todellakaan ole tyhmiä. Ne oppivat nopeammin kuin koirat ja ratkaisevat labyrinttitehtävät nopeammin kuin hiiret. En ole törmännyt nautaan, joka olisi unohtanut, mitä sille on opetettu.”

Seitsemänvuotiaana ensimmäiselle lypsylle

Sari, Siru, Muru, Pilkku ja tietenkin kiltti ja rauhallinen Lenita. Iris muistaa edelleen kaikkien niiden lehmien nimet, joita hän lapsena pääsi hoitamaan perheensä kesäpaikan naapurissa Rantasalmella. Perhe asui Espoon Tapiolassa. Antiikintutkijavanhemmat työskentelivät yliopistolla, kunnes isä meni Akateemiseen kirjakauppaan johtotehtäviin.

Kun Iris oli kaksivuotias, vanhemmat ostivat Etelä-Savosta vanhan, pikkuruisen tilan, jossa oli aikanaan pidetty kahta lehmää ja johon kuuluu 2,5 hehtaaria peltoa. Sinne perhe suuntasi kaikilla lomillaan.

Irikselle kesäpaikka oli paratiisi. Hän ulkoilutti perheen labradorinnoutajaa ja leikki naapurimökin sisarusten kanssa. Joinakin kesinä hänellä oli omia kesäkanoja. Muutaman sadan metrin päässä perheen mökistä olevasta naapuritilasta muodostui tärkeä paikka.

”Tilalla oli silloin lehmien lisäksi lampaita, possuja, kaneja, ankkoja, kanoja, kissoja ja koiria, ja tietysti mukavia savolaisia ihmisiä monessa sukupolvessa”, Iris kertoo.

Kaksi hiehoa seisoo laitumella.

Laitumella vapaasti elelevät hiehot eli nuoret naaraslehmät, joilla ei vielä ole jälkeläisiä, eivät ole yhtä tottuneita kosketukseen kun lypsävät lehmät. Kuva: Tommi Mattila

Tilan nuori emäntä antoi kaikkien kolmen tytön osallistua maatilan töihin. He saivat auttaa ruokinnassa ja hoitamisessa. Tytöt pääsivät näkemään, kun lehmä poiki, ja juottivat vasikoita sangoista. Lypsylle Iris sai osallistua seitsemänvuotiaana. Kun lehmät oli lypsetty koneella, tytöt kantoivat kannut maitohuoneeseen ja kaatoivat ne siivilän läpi tankkiin, josta maitoauto ne haki.

”Siitä lähtien minun piti päästä lypsylle joka ilta, joskus aamullakin. Kävin siellä vielä lukiolaisenakin.”

Nautaa ei voi opettaa hyppäämään esteen yli tai istumaan, koska se ei kuulu niiden luontaiseen liikekieleen.

Emäntä antoi innokkaille apureilleen lempinimet. Karjakko 1, 2 ja 3. Iris oli vanhimpana numero yksi.

”Jokin naudoissa vetosi jo silloin. Tykkäsin toki muistakin eläimistä, mutta lehmät olivat aina ykkösjuttu.”

Iris imi tietoa lehmien sairauksista, ruokinnasta, käytöksestä ja hoidosta ja kirjoitti niistä runoja. Kun 1980-luvulla alettiin ottaa maidosta valkosolunäytteitä utaretulehduksen esiintuomiseksi, Iris kirjoitti siitä laulun: ”Oli maidossa solu”.

Hän oppi myös sen, että lehmä on tuotantoeläin.

”Nautoja hoidetaan hyvin ja aikanaan ne menevät teuraaksi. En ole kenenkään perään jäänyt itkemään.”

Nainen kävelee hiekkatiellä ämpärin ja tekokäden kanssa. 

Iris opiskeli ensin eläinlääkäriksi, sitten eläintenkouluttajaksi. Kuva: Tommi Mattila

Iris oli lehmätyttö, muut hevostyttöjä

Koulussa Espoon Tapiolassa muut tytöt kävivät tallilla. Lehmätyttöyttä koulukaverit eivät ymmärtäneet. Irikselle oli muutenkin selvää, että hän halusi muuttaa maalle, mutta vanhemmat eivät olleet asiasta samaa mieltä.

”Kaupunki ei ollut minun ympäristöni. Halusi lehmien ympäröimäksi, mutta vanhempani eivät silloin suostuneet muuttamaan. Nyt he kyllä asuvat Rantasalmella.”

Yläasteella Iris keksi, miten voisi yhdistää akateemisen koulutuksen, käytännönläheisen työn ja eläimet. Hän ryhtyisi eläinlääkäriksi, vaikka opiskeluaika pitäisikin asua vielä Helsingissä.

Päätös vahvistui, kun hän 16-vuotiaana lähti kolmen viikon kielikurssille Etelä-Ranskan maaseudulle. Siellä hän asui tilalla, jossa oli 80 lehmää.

”Olin sielläkin aina mukana lypsyllä. Perheen vävypoika oli eläinlääkäri ja pääsin kiertelemään hänen kanssaan eri tiloilla. Siinä näki, millaista maidon tuotanto on toisessa maassa.”

Nuori nauta kurkkaa aidan yli.

Iris kehuu nautoja nopeiksi oppimaan. Jo parin minuutin koulutuksesta on hyötyä. Kuva: Tommi Mattila

Seuraavina kesinä Iris vieraili tilalla vielä uudelleen, omin päin, sillä hän oli ystävystynyt isäntäväen kanssa.

Eläinlääkäriksi valmistumisensa jälkeen Iris työskenteli jonkin aikaa Jokioisilla, mutta päätti sitten muuttaa miehensä kanssa tämän kotiseudulle Kuopion lähelle Pohjois-Savon maaseudulle.

”Siellä oli meille molemmille töitä ja minulle lehmiä.”

Omia lehmiä perheellä ei ole. Iris sanoo, että niiden pitäminen olisi työssäkäyvälle liian aikaa vievää ja sitovaa.

”Sitä paitsi saan olla nautojen kanssa ihan tarpeeksi töissä.”

Valmistumisensa jälkeen Iris tajusi nopeasti, että häntä ei kiinnostanut niinkään sairaiden eläinten hoitaminen, vaan eläinten hyvinvointi ja sairauksien ennaltaehkäisy. Hän halusi keskittyä nautoihin, mikä ei esimerkiksi kunnaneläinlääkärinä olisi onnistuisi. Niinpä hän vuonna 2008 perusti kahden kumppanin kanssa eläinlääkäriyritys Emovetin, joka keskittyy nautojen terveydenhuoltoon, alkionsiirtoon ja koulutukseen.

”Pidän itseäni nautojen työterveyslääkärinä.”

Sittemmin yritys on myyty, mutta Iris jatkaa sen työntekijänä.

Jos lehmä ei käyttäydy, se joutuu teuraaksi

Aurinko porottaa ja hellettä on lähemmäs 30 astetta. Naudat ovat tulleet navettaan suojaan auringolta. Iris lähestyy mustavalkoista lehmää rauhallisesti. Parivuotias Sukulaku on poikinut eilen. Usva-vasikka pyörii sen jaloissa.

Lehmä ja päivän ikäinen vasikka makoilevat navetassa.

Sukulakun vasikka on päivän vanha. Vasikoitakin voi kouluttaa, esimerkiksi vähemmän kontaktinhaluisiksi. Kuva: Tommi Mattila

Sukulaku huomaa Iriksen kädessä rikkalapiossa olevan rehun ja kiinnostuu herkkupaloista. Iris antaa lehmän maistella rauhassa. Sitten hän aloittaa koulutuksen.

Hän ojentaa sinistä, pitkävartista kärpäslätkää kohti Sukulakua. Kun nauta koskettaa sitä turvallaan, Iris naksauttaa kielellään merkkiäänen ja antaa sitten rehua. Seuraavaksi hän laittaa lätkän toiselle puolelle turpaa. Sukulaku koskettaa sitä, Iris antaa merkkiäänen ja rehua.

”Näin nopeasti naudan voi kouluttaa seuraamaan kohdetta. Kun nauta pitää siirtää esimerkiksi laitumelta navettaan tai navetassa hoitoparteen, se seuraa helposti perässä.”

Koulutuksesta on hyötyä maatilan arjessa. Viljelijän aikaa säästyy ja työ on turvallisempaa, kun lehmä ei temmo lypsettäessä tai hoitotöitä tehdessä ja osaa mennä sivuun pihattoa siivottaessa.

”Ei kukaan nauti sitä, että eläimet ovat hankalia tai että niitä joutuu käsittelemään kovakouraisesti. Naudoillekin on stressittömämpää, kun on olemassa jokin toimintamalli.”

Nainen kouluttaa lehmää koskemaan siniseen kärpäslätkään. Toisessa kädessä on sininen rikkalapio, jossa on palkinnoksi annettavaa rehua. 

Koulutuksessa käytettävät tarvikkeet ovat yksinkertaisia. Oma käsi, kärpäslätkä, lyhytvartinen rikkalapio ja rehua. Kuva: Tommi Mattila

Lisäksi viljelijä voi säästää rahaa, jos ongelmallisesti käyttäytyvää lehmää ei tarvitse lähettää teuraaksi. Viime vuonna Suomen maitotiloilta poistetuista ensikoista eli kerran poikineista lehmistä joka kymmenes laitettiin teuraaksi huonon luonteen tai sopeutumattomuuden vuoksi.

”Onhan se karua, mutta jos ei ole keinoja muuttaa eläimen käytöstä ja se aiheuttaa vaarallisia tilanteita, ei ole paljon vaihtoehtoja,” Iris sanoo.

Hänen mielestään moni ongelma voitaisiin ehkäistä ennalta. Toki käyttäytyminen riippuu osittain perimästä ja luonteesta, mutta paljon on myös opittua. Usein mukana on sattumaa. Iris antaa esimerkin.

”Utareet ovat poikimisen jälkeen pinkeät ja arat, ja lehmä voi tuntea kipua, kun lypsimet kiinnitetään. Potku on silloin luontainen reaktio. Jos lypsimet sattuvat irtoamaan potkun voimasta, lehmä saa palkinnon. Kun tämä toistuu, lehmä oppii, että lypsykoneella kannattaa potkaista.”

Koirat voi kouluttaa haistamaan naudan kiiman

Eläinten kouluttamisesta Iris alkoi kiinnostua pikkuhiljaa opintojen, työn ja varsinkin koirien kautta. Iriksellä on ollut koiria aina. Tällä hetkellä kotona on kaksi metsästyslinjaista labradorinnoutajaa. Lisäksi hänellä on oma kennel, Karjakon kennel, jossa hän kasvattaa länsigöötanmaanpystykorvia.

”Koirien kanssa touhutessani aloin miettiä, miksei niiden hajuaistia hyödynnetä nautojen kiimantarkkailussa. Koirathan voisivat helposti oppia tunnistamaan kiiman.”

Lue myös: Mitä rasvaa hierottiin ennen lehmien utareisiin ja käytettiin myös aurinkovoiteena? Testaa tietosi nostalgisessa kesävisassa!

Iris alkoi tutkia asiaa ja päätyi opiskelemaan eläintenkouluttajan ammattitutkinnon ja sitten erikoisammattitutkinnon. Nautojen lisäksi hän kouluttaa koiria kiimantarkkailuun.

”Eri eläinten koulutuksen perusteet ovat samoja. Lajille voi opettaa sitä, mikä on sille luontaista.”

Nautaa ei esimerkiksi voi opettaa hyppäämään esteen yli tai istumaan, koska se ei kuulu niiden luontaiseen liikekieleen.

”Toki naudallekin voi opettaa temppuja, esimeriksi työntämään turvalla pallon maaliin, mutta onko sille tarvetta? Toki pallot ovat kivoja virikkeitä, mutta naudat voivat tutustua niihin ihan omin päin. Ei siihen tarvitse kouluttaa.”

Inspiraatiota työhön on antanut myös Iriksen veljen vaimo, Tuire Kaimio, joka kouluttaa eläimiä elokuviin ja mainoksiin. Hänen kanssaan Iris lanseerasi muutama vuosi sitten maitotiloille suunnatut Fiksut lehmät -koulutukset. Niissä käydään läpi lehmien luontaisia taipumuksia, tilan tarpeita ja mahdollisuuksia opettaa naudalle asioita. Sitten niitä testataan käytännössä.

Lehmä katselee suoraan kameran linssiin navetassa.

”Nauta on saaliseläin. Sillä ei ole varaa olla oppimatta. Jo parin minuutin koulutuksella saa paljon aikaan, ja koulutukseen käytetyn ajan moninkertaisesti takaisin”, Iris sanoo. Kuva: Tommi Mattila

”Tuire on superammattilainen eläintenkouluttajana ja tietää monesta eri lajista, ja olen saanut häneltä paljon apua. Nykyisin olen uskaltautunut pitämään koulutukset yksinkin”, Iris kertoo.

Varsinaisia koulutuskeikkoja Iiriksellä on harvemmin, mutta hänelle myös tavalliset eläinlääkärikäynnit ovat kouluttamista.

”Työskentelen aina niin, että naudalla on mahdollisuus oppia.”

Kun Iris esimerkiksi aikoo antaa lääkepistoksen, hän ensin nipistelee nautaa pistospaikasta lavasta. Kun lehmä pysyy nipistyksen aikana paikallaan, hän irrottaa otteensa. Jos lehmä liikkuu, nipistäminen jatkuu. Parissa minuutissa lehmä oppii, että paikallaan pysymällä nipistys loppuu. Silloin Iris antaa pistoksen nipistyksen yhteydessä.

Nyt se jo oppi, että kosketuksen tullessa kannattaa pysyä paikallaan”

”Jos vain menen ja pistän, eläimestä voi tulla pistoskammoinen. Seuraavalle pistäjällä se on työturvallisuusriski. Mieluummin teen niin, että nauta oppii olemaan pelkäämättä pistosta. Jo pelkäävää eläintä on paljon työläämpi opettaa olemaan pelkäämättä kuin tehdä toimenpide alun perin niin, että lehmä ei pelkää.”

Naapurin maatila on edelleen tuttu

Iris riisuu saappaat ja pakkaa apukäden, kärpäslätkän, ämpärin ja rikkalapion autoon. Työkalut täytyy desinfioida, jos niitä vielä käyttää toisella tilalla.

Lue myös Anna.fi: Rauni Miettiselle navetta on luovuuden lähde: ”Lypsyllä ajatukset liitävät”

Sitten hän pistää äänikirjan päälle ja suuntaa auton kohti mökkiä. Mökki on se sama kesäpaikka, jossa Iris vietti aikaa jo lapsena. Naapurissa on edelleen maatila, jota pyörittää nyt tilan poika. Nykyisin tilalla on vain lehmiä. Possut, ankat ja lampaat ovat lähteneet.

Vuosien varrella Iris on käynyt tilalla auttamassa keinosiemennyksessä ja tekemässä terveydenhoitosuunnitelmia. Enää Iris ei osallistu lypsyyn, mutta käy tervehtimässä tuttuja.

Karjakot 2 ja 3 ovat hekin yhä maisemissa. He kaikki päätyivät hoitoalalle. Sairaanhoitajaksi, lääkäriksi ja Iris eläinlääkäriksi.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 16/22.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Eläinlääkäri Iris, 48, kouluttaa lehmiä – mutta miksi ihmeessä lehmiä pitää kouluttaa, miten se tapahtuu ja mitä naudoille voi opettaa?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X