Tarinat

Epäiletkö, että läheistäsi käytetään taloudellisesti hyväksi? Nämä merkit voivat viitata kaltoinkohteluun

Ikäihmisten taloudellinen kaltoinkohtelu on lisääntynyt viime vuosina. Yhä useammin pankkitunnuksia kalastelevat, ylihintaisia remontteja myyvät tai muuten vanhuksia lähestyvät huijarit jäävät kiinni. Ongelmallisempaa on lähisuhteessa tapahtuva hyväksikäyttö.

Läheisessä suhteessa, esimerkiksi lapsen ja vanhemman tai lapsenlapsen ja isovanhemman välillä, tapahtuvaa taloudellista hyväksikäyttöä on vaikeampi huomata kuin ulkopuolisten tekemään.

Lue myös: Vanhusten hätään ei osata puuttua – vain harva tietää tästä tärkeästä oikeudestaan

Myös kynnys rikosilmoituksen tekemiseen tai edes asiasta puhumiseen on suurempi, kun pelissä on tunteita ja kiintymystä.

Raja vapaaehtoisen ja pakotetun rahan antamisen välillä voi olla häilyvä. Vakavasti muistisairaan ainoa lapsi saattaa ajatella ottavansa vähän ennakkoperintöä. Lapsenlapsi taas ei välttämättä ymmärrä, jos isoäiti antaa liian paljon karkkirahaa.

Taloudellisella kaltoinkohtelulla on kohtalokkaat seuraukset

Taloudellista hyväksikäyttöä tutkinut Minna-Liisa Luoma Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta huomauttaa, että taloudellinen kaltoinkohtelu on aina iso loukkaus uhria kohtaan.

Hänen mukaansa kyse ei ole summasta, joka ihmiseltä on viety, vaan nöyryytyksestä, itsetunnon murtumisesta ja turvattomuuden ja arvottomuuden tunteesta, joka kaltoinkohtelusta seuraa.

Hyväksikäyttö voi johtaa unettomuuteen, toimintakyvyn menetykseen ja jopa masennukseen. Iäkkäälle se voi olla kohtalokasta.

”Kun ihmiseltä varastetaan lompakko, se romuttaa turvallisuuden tunnetta ja heikentää perusluottamusta ihmisiin. Entä sitten vanhus, joka on luottanut täysin ihmiseen, joka häneltä on varastanut?” Luoma kysyy.

Luoman mielestä esimerkiksi sukulaiset voivat pitää vanhuksen rahankäyttöä silmällä.

”Iäkkään omiin perustarpeisiin, ruokaan, asumiseen ja lääkkeisiin nyt ainakin pitää jäädä tarpeeksi.”

Epäiletkö sinä, että vanhempaasi, sukulaistasi tai tuttavaasi käytetään taloudellisesti hyväksi?  Tässä muutamia merkkejä, jotka voivat viitata taloudelliseen hyväksikäyttöön.

Näistä merkeistä tunnistat, jos läheisesi on joutunut taloudellisen hyväksikäytön uhriksi

Käytös tai ulkonäkö muuttuu

• Tutun tai sukulaisen käytös muuttuu. Hän vaikuttaa esimerkiksi masentuneelta, pelokkaalta, tai ärtyneeltä.

• Ulkonäkö muuttuu. Hän näyttää esimerkiksi hoitamattomalta, likaiselta tai aliravitulta.

Vaikeus puhua raha-asioista

• Ystävä kertoo, ettei hänellä ole varaa ostaa mitään, vaikka rahaa on aiemmin ollut. Hän tinkii lääkkeistä, palveluista ja perustarpeista.

• Henkilö reagoi tavallista poikkeavasti rahaa tai omaisuutta koskeviin kysymyksiin.

• Ihminen ei näytä saavan riittävästi hoitoa suhteessa taloudelliseen tilanteeseensa.

• Joku muu, esimerkiksi lapsi, puoliso tai hoitaja, puhuu henkilön puolesta, varsinkin kun puhutaan raha-asioita ja hyvinvoinnista.

• Laskut jäävät toistuvasti maksamatta tai ilmenee huomattavia maksuvaikeuksia.

Uudet tuttavat

• Ystävällä tai sukulaisella on uusi, usein selvästi nuorempi tuttava, joka on nopeasti muuttanut hänen luokseen.

• Lähipiiriin ilmestyy henkilöitä, joista vanhus ei halua puhua tai jotka rajoittavat iäkkään toimintaa ja tapaamisia.

Lue myös: Muistisairaan tytär neuvoo: Varaudu näihin 15 asiaan

Kommentoi

Kommentoi juttua: Epäiletkö, että läheistäsi käytetään taloudellisesti hyväksi? Nämä merkit voivat viitata kaltoinkohteluun

”autettu_asuminen”

Läheiseni koti mentiin sekoittamaan ja kaapit tyhjentämään ym.erittäin järkyttävää. Autetun yksikkö Tampereella loukkasi näin erittäin vaikeasti sairasta henkilöä joka ensin luotti hoitohenkilökuntaan. Hänen poissaollessaan kaapit oli tyhjennetty ja tavaroita,omaisuutta kateissa. Miten tällainen toiminta hyväksytään ja miksi tähän nöyryyttämiseen ei saada loppua? Tarkoituksellista riistoa ja pahoinpitelyä. Missä on vammaisten oikeus autetun asumisen yksiköissä ym.???

Hätähuuto monen puolesta

Entäpä puolisoa ja lapsia kohtaan? Ja lähipiiriltä ”lainataan” valehtelemalla ja tästä kärsii perhe, kun ihmiset luulevat, että koko perhe samassa sopassa.
Pankit myöntää vaan lisää lainaa, painostaa tai vääristelee asioita, joten heikot perheenjäsenet takaa lainoja. Mistä oikeus? Mistä apu sairaalle?

moro

Taas oli paremman ja nuoremman näköinen ennen. Onks nää stailaajat kaikki 20v., joiden mielestä jokainen yli 3-kymppinen on toinen jalka haudassa?

Vastaa käyttäjälle Hätähuuto monen puolestaPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.