Tarinat

Gråholmin Läkki ja lelu on tehnyt pläkkipeltiesineitä 1800-luvulta lähtien: "Lyhdyn reikärivin pitää olla eläväänen"

Pläkkipellisen kynttilälyhdyn esikuvana on kirkkokansan hameenlämmitin. Gråholmin neljännen polven pläkkyrinverstaassa lyhdyt tehdään yhä käsityönä.

Pöytäpuhelin pärähti soimaan keväällä 1996 Asko Gråholmin pläkkyrinverstaassa Vähänkyrön Hyyriän kylässä. Teollinen muotoilija Mikael Nygård siellä kysyi, kiinnostaisiko Gråholmia kehittää uusi pläkkituote tuotekilpailuun.

”Jaa mikä?”, Asko Gråholm kysyi.

Lyhtyjä neljässä eri koossa
Lyhtyjä on neljää kokoa. Isoimmassa on 500 reikää, pienimmässä 160. Reikärivien ei pidä olla teollisen suoria.

”Vanhanaikainen hameenlämmitin kynttilälyhdyksi”, Nygård vastasi.

Asia kiinnosti Gråholmia niin lujasti, että hän vietti sen parissa pajassaan kolme kuukautta melkein yötä päivää.

Ankaran työstämisen jälkeen kynttilälyhty oli esittelykunnossa ja kelpasi myös tilaajalle. Lyhty osallistui vuonna 1998 Forma-messujen tuotekilpailuun Espoossa.

”Siellä oli kaiken maailman puutuotteita ja keramiikkaa, mutta niin vain minun pläkkilyhtyni voitti kisan”, Asko Gråholm ihmettelee.

Pajalle tiedettiin heti ennustaa kiireistä syksyä. Sitä seurasi kiireinen vuosi jos toinenkin. Nyt on tehty yli 100 000 lyhtyä 20 vuodessa.

Sukupolvelta toiselle

Gråholmit ovat osa vähänkyröläistä pläkkyreiden tarinaa, joka alkoi jo 1800-luvulla. 1900-luvun alussa pitäjässä oli sata pläkkyriä. Pläkki-teollisuuden sanotaan antaneen parhaimmillaan työtä joka viidennelle vähäkyröläiselle.

Noihin aikoihin myös Askon isoisä Tuomas Gråholm alkoi taiteilla pläkkipellistä kaikenlaisia käyttöesineitä, kuten kanistereita ja maitohinkkejä.

Askon isästä Toivostakin tuli päätoiminen pläkkiseppä. Näin syntyi Gråholmin Läkki ja lelu -yritys sotien välissä, pläkkyreiden kulta-aikana. Yritys teki muun muassa mukeja, kakkuformuja ja lasten astiastoja.

Tuon ajan sisäänheittotuote oli fyrry, puhaltamalla pyörivä lasten propelli. Kun tenava tuli kotiin fyrryä innolla puhallellen, äidin oli mentävä maksamaan se ja samalla tehtiin lisää kauppoja. Sitten yritykselle tuli suuri nokiluukkujen tilaus.

”Isä rakensi 1950-luvun alussa tämän verstaan, jossa yhä toimitaan. Kolvia oli lämmitelty siihen asti tuvassa tien toisella puolella”, Asko Gråholm kertoo. Asko jatkoi kolmannen polven pläkkyrinä. Menekkiä on ollut muun muassa marjamitoilla ja pystymuurin peltikuorilla.

Askon poika Kari Gråholm oli parikymppinen, kun kynttilälyhdyt alkoivat työllistää myös häntä. Mutta jatkuvasti on haisteltu myös uusia tuotteita, kuten kastelukannuja ja rikkalapioita.

Ja koko ajan materiaali on ollut pläkkipelli, tinalla pinnoitettu 0,3 millimetriä paksu teräslevy. Se pitää pintansa posliinin, keramiikan, alumiinin ja muovin puristuksessa vielä kolmannellakin vuosisadallaan.

Kari Gråholm
Kari Gråholm muotoilee pelliä sirkkelisaksilla oikeaan kuosiin. Suurin osa pajan koneista periytyy 1950-luvulta, niin tämäkin. ”Uusia tuotteita voisi keksiä vaikka kuinka paljon, kun vain leikkaisi.”

Hameenlämmittimestä kynttilälyhdyksi

Kynttilälyhdyn esikuva periytyy Euroopasta keskiajalta asti. Jo silloin naiset lämmittivät hameen alle sujautettavalla lyhdyllä viluisia jalkojaan kirkossa istuessaan.

Hameenlämmitin levisi Pohjanmaallekin. Vähässäkyrössä 1700-luvulla käytetty lyhty on esillä Pohjanmaan museossa Vaasassa.

Moderni pläkkilyhty syntyi puolestaan Käsi- ja taideteollisuusliiton projektin ansiosta. Perinteinen malli havaittiin hankalaksi tuotantoon, joten Länsi-Suomen muotoilukeskus Muovalta tilattiin uusi versio. Muovan Mikael Nygård pestasi työhön Asko Gråholmin.

”Kyllä tämä malli on kehitetty kokonaan meidän verstaassa. Museosta tuotu malli antoi vain osviittaa”, pläkkyri kertoo.

Vaikeinta oli avattavan ja suljettavan pohjan kehittäminen. Siinä työssä kului paljon aikaa, peltiä ja tupakkia – ja saattaa olla, että vähän voimajuomaakin.

Pohjan ratkaisu löytyi monien kokeilujen kautta. Lyhdyn rei’itys oli toinen avain lyhdyn menestykselle.

”Suora reikärivi ei ollut minkään näköinen, vaan piti olla eläväänen, vähän niin kuin pyykkinuora.”

Reikiä pisteltiin aluksi yksi kerrallaan. Kun pienimmässäkin lyhdyssä on 160 reikää ja isoimmassa 500, piti piikittäjäksi kutsua myös emäntä ja kaksi poikaa.

Vuoden kuluttua homma alkoi helpottaa, kun Asko Gråholm kehitti 8-piikkisen rei’ittimen ja kohta perään peräti 160-piikkisen. Tuotanto tehostui, vaikka se on yhä käsityötä.

Monivaiheinen työ

Kynttilälyhdyn tekemisessä on 27 eri vaihetta, Asko ja Kari Gråholm laskevat. Kaikki ne hoituvat vanhassa 1950-luvun pajassa.

”Tämä on niin aito pläkkyrinverstas kuin vain voi. Kaikki koneet ovat paappani ostamia, Kari Gråholm sanoo.

Työ alkaa piirtämällä muotin ja naskalin avulla ääriviivat peltiin. Sitten otetaan pintelillä kiinni ja leikataan kanttisaksilla suorat linjat ja sirkkelisaksilla kaarevat kohdat.

Piikittäjä
Kynttilälyhdyn tuotannon ainoa suuri rationalisointi on tapahtunut rei’ittämisessä. Aluksi piikitettiin joka reikä erikseen, sitten niitä tehtiin kahdeksan sarjoissa. Nykyään reikiä syntyy jo 160 kerralla.

”Pellisaksetkin on tehty 1950-luvulla, kerran vuodessa ne vain pitää teroittaa. Kaupasta ostetuilla saksillakin saa leikattua, mutta ei viivan mukaan.”

Reikäinen pläkkyri
”Käsityön pitää näkyä, kun kerran käsityöläisiä ollaan.”

Tämän jälkeen käyttöön tulevat esimerkiksi vääröökones ja flinttaprässi, Vähänkyrön murteella sanottuna.

”Sivistyskielellä flinttaprässi on taivutuspuristin”, Kari Gråholm suomentaa.

Eläkeikäinen Asko Gråholm viihtyy pajassa vielä viitisen tuntia päivässä, mutta pääkäyttäjä on 39-vuotias Kari.

”Olen tämän firman toimitusjohtaja, työntekijä, trukkikuski, myyjä, materiaalihankkija, tilausten vastaanottaja ja ylimääräinen ammusmies”, Kari Gråholm listaa.

Moni yllyttää rakentamaan uuden verstaan, mutta Kari ei ole lämmennyt ajatukselle.

”Kyllä täällä varmaan miellyttävämpää olisi, jos olisi paremmat tilat. Mutta vaikka menisin paikallisen teollisuusneuvoksen parhaimpaan halliin, ei näistä tuotteista sen parempia tulisi”, toimitusjohtaja laukoo.

Lyhtyjen lisäksi muitakin tilauksia

Suurteollisuus ei ole tarttunut käsityönä tehtävään keksintöön. Pläkkyrin kynttilälyhty syntyy pikku pajassakin, sen takia on pärjätty. Puolalainen halpatuotanto käväisi tosin kokeilemassa Gråholmin kanttia vuosituhannen vaihteessa. Hyvin se kesti.

”Puolalaisten idea oli aivan sama kuin meillä, mutta heidän lyhtynsä pohja ei pitänyt. En tiedä senkö takia se katosi aika pian.”

Kynttilälyhdyn kysyntä on ollut 20 viime vuotta omaa luokkaansa pläkkipellituotteiden joukossa. Malli on prikulleen sama kuin syntyessään, välillä vain joku arvokkaampi tilaaja haluaa kuparia pellin sijasta. Sekin hoituu, vaikka kupari on hankalampaa käsitellä ja kalliimpaa.

”Muitakin esineitä tehdään tilausten mukaan, esimerkiksi nokiluukkuja, tuhkalapioita, vesisäiliöitä ja kynttilänjalkoja. Uusia tuotteita voisi keksiä vaikka kuinka paljon, kun vain leikkaisi.” Probleema on siinä, että kaikki pitää tehdä itse ja saada siitä tekemisestä vielä palkkakin. Ei voi pistää ovea kiinni ja laittaa koneita tekemään. Pitkää päivää pitää painaa.

”Kun alan aamulla tekemään 30 lyhtyä, niin pitkä on ollut päivä, jos ne kaikki tuloo valmiiksi. Mutta ei voi moittia. Pläkkyrit on äveriästä porukkaa, minkä huomaa tästä vaatimattomasta puhetyylistäkin”, neljännen polven pläkkyri hymähtää.

Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 8/16.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Gråholmin Läkki ja lelu on tehnyt pläkkipeltiesineitä 1800-luvulta lähtien: "Lyhdyn reikärivin pitää olla eläväänen"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.