Tarinat

”Häpeä on hirveää ja kouraisee syvältä” – Pirkko, Saimi ja Liisa kertovat, miltä tuntuu, kun oma lapsi hyväksikäyttää taloudellisesti

Kun oma lapsi kiristää rahaa äidiltään tai isältään, vyyhti on vaikea. Pelissä on rahan lisäksi tunteita: syyllisyyttä, pelkoa, rakkautta ja vihaa. Moni ajattelee kasvattaneensa lapsensa niin huonosti, että ansaitsee riiston. Tässä jutussa kerrotaan neljän perheen tarina.

Muutama klikkaus, ja 69-vuotias Pirkko on pikavippisivustolla. Kolmikymppinen poika on taas soittanut ja kertonut, ettei hänellä ole rahaa. Äidin pitäisi hakea hänet autolla ja tuoda tupakkaa. Pirkko miettii, haluaako poika taas päästä ostamaan huumeita.

Lue myös: Käytetäänkö sinua taloudellisesti hyväksi? Älä jää ongelman kanssa yksin, vaan hae apua näistä paikoista

Tätä on jatkunut jo vuosia, siitä asti, kun Pirkko erosi toisesta miehestään. Poika on syntynyt Pirkon ensimmäisestä liitosta, ja eron jälkeen hän alkoi jälleen käydä äidin luona. Poika ei ollut tullut toimeen ex-miehen kanssa ja oli halunnut asua isänsä luona.

Nyt poika on sekaantunut huumeisiin ja pyytää hoitajan eläkettä saavalta äidiltään toistuvasti rahaa. Ja Pirkko haluaa auttaa. Hän haluaa näyttää välittävänsä pojastaan. Poika sanoo usein, että Pirkko oli huono äiti, kun jätti teini-ikäisen poikansa.

Pirkko miettii, miksi hän ei yrittänyt parantaa uuden puolisonsa ja poikansa välejä. Tai vaatinut, että poika asuisi heidän kanssaan. On hänen syynsä, että pojasta tuli narkomaani. Hän antaa pojalle kymmeniä euroja lähes joka päivä.

Jossain vaiheessa poika muutti Pirkon luo, ja kotona alkoi käydä epämääräisiä vieraita. Pirkko hankki itselleen toisen vuokra-asunnon. Se ei ole yhtä mukava kuin pojalle jäänyt koti. Ei ole parveketta eikä omaa saunaa.

Pirkko on alkanut käydä uudelleen töissä, jotta saisi maksettua vuokransa ja autonsa. Hän ottaa niin paljon hoitajan vuoroja kuin jaksaa. Pikavippejä ja muita laskuja hän ei ole pystynyt maksamaan. Ne ovat menossa ulosottoon.

Muutama vuosi sitten Pirkko päätti häpeästä ja syyllisyydestä huolimatta lähteä hakemaan apua. Hän pääsi vertaistukiryhmään, jossa saa keskustella muiden taloudellista hyväksikäyttöä läheisiltään kokevien kanssa.

Aluksi puhumisesta ei tahtonut tulla mitään, sillä Pirkko vain itki. Nyt on helpottanut. Pari vuotta sitten hän rohkaistui hakemaan pojalle lähestymiskieltoa, ja se määrättiin.

Pirkko suunnitteli kauan haaveilemaansa ulkomaanmatkaa, mutta poika soitti taas ja pyysi rahaa. Pirkko antoi. Ulkomaanmatka jäi tekemättä.

”Ansaitsen tämän”

Pirkko, kuten muutkin tässä jutussa mainitut ihmiset, ovat tavallisia eläkeläisiä, jotka ovat syystä tai toisesta päätyneet taloudellisesti kaltoinkohdelluiksi. He eivät esiinny jutussa omilla nimillään, koska he häpeävät ja pelkäävät. Ja haluavat suojella läheisiään, myös niitä, jotka kohtelevat heitä kaltoin.

”Häpeä on hirveää ja syvältä kouraisevaa”, sanoo Päivi Helakallio, joka toimii asiakastyön suunnittelijana fyysistä, henkistä tai taloudellista kaltoinkohtelua kohdanneiden ikäihmisten parissa työskentelevässä Suvanto ry:ssä.

”Moni uhriksi joutunut ajattelee, että on oma syyni, että minua kohdellaan näin. Olen kasvattanut lapseni niin huonosti, että ansaitsen tämän.”

Helakallio on tehnyt vuodesta 2007 lähtien kotikäyntejä ja ohjannut palvelutaloissa kokoontuvia vertaistukiryhmiä. Hän ohjaa asiakkaitaan sosiaalihuollon tai vanhuspsykiatrian piiriin, tekee kunnille huoli-ilmoituksia ja auttaa asiakkaitaan rikosilmoitusten tekemisessä.

”Ryhmäläiset toistavat minulle aina, kuinka tyhmiä ja hölmöjä he ovat. Silti he haluavat tulla kuulluiksi, jotta kenenkään ei tarvitsisi luulla olevansa asiansa kanssa yksin.”

Lue myös: Pelkäätkö yksinäistä vanhuutta? Varaudu ajoissa ja mieti etukäteen näitä kolmea asiaa

Rikokset jäävät piiloon

Helakallion asiakkaat eivät ole ainoita, joita on käytetty taloudellisesti hyväksi. Viime vuonna yli 65-vuotiaat tekivät poliisille 2 846 rikosilmoitusta erilaisista petoksista. Vuodesta 2012 ilmoitusten määrä on kaksinkertaistunut. Todennäköisesti valtaosa tapauksista jää kuitenkin ilmoittamatta.

”Poliisin tilastot raapaisevat vain pintaa. Varsinkin lähisuhteessa ta­pahtuva taloudellinen hyväksikäyttö on yksi pahiten piiloon jäävistä rikoksen muodoista,” arvioi rikoksentorjunnan erikoisasiantuntija Markus Alanko oikeusministeriöstä.

Tietoa tapauksista on vähän, ja aihetta on vaikea tutkia. Esimerkiksi kansalliseen rikosuhritutkimukseenyli 75-vuotiaiden kokemuksia on vaikea saada. Kun iäkkäiltä on kysytty heidän kokemuksiaan, vastausprosentti on jäänyt pieneksi.

Muistisairauksista kärsivät eivät kykene aina vastaamaan, ja vaarana on, että muutenkin heikoimmassa asemassa olevien vastaukset jäävät saamatta, jolloin tulokset antavat väärän kuvan ikäryhmän kärsimästä rikollisuudesta.

Joskus hyväksikäyttö huomataan vasta, kun ihminen on kuollut, vaikka se olisi jatkunut vuosikymmeniä. Uhri ei ole ehkä halunnut tai uskaltanut ilmoittaa petoksista tai ei ole huomannut niitä. Joskus uhri kokee vahingon niin pieneksi, ettei siitä kannata nostaa meteliä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL) ikäihmisten taloudellista kaltoinkohtelua tutkinut Minna-Liisa Luoma sanoo, että lähisuhteessa tapahtuvaan kaltoinkohteluun liittyy myös paljon tunteita.

”Kiintymys, rakkaus, häpeä ja syyllisyys voivat estää uhria ilmoittamasta rikosta. Omalle lapselle tai lapsenlapselle ei haluta pahaa.”

Kun THL vuonna 2010 kysyi yli 60-vuotiailta kotona yksinasuvilta suomalaisnaisilta heidän kokemuksiaan lähisuhdeväkivallasta ja kaltoinkohtelusta, 6,6 prosenttia vastaajista kertoi kokeneensa taloudellista kaltoinkohtelua viimeisen vuoden aikana.

Luoma laskee, että se tarkoittaisi noin 30 000 suomalaista yli 60-vuotiasta naista. Se on paljon enemmän kuin rikostilastot antavat ymmärtää.

Poika sai aivovaurion

Virtasen perheen elämä oli ollut ihan tavallista. Kolme lasta kasvoivat, lähtivät opiskelemaan ja löysivät paikkansa työelämässä.

Sitten yhdelle pojista sattui työtapaturma ja hän sai pysyvän aivovaurion. Pojan elämä alkoi luisua raiteiltaan. Seurasi mielenterveysongelmia ja alkoholin käyttöä. Tuttavapiiriin ilmestyi ihmisiä, jotka hyödynsivät tilannetta taloudellisesti.

Poika alkoi käydä vanhempiensa kotona. Hän saapui öisin humalassa, rettelöi ja vaati rahaa. Aluksi Virtaset antoivat sitä, vaikka ymmärsivät, ettei se auttaisi. Lopulta he hakivat apua ja pääsivät vertaistukiryhmään.

Vanhempien tuella poika on saanut tukiasunnon, jossa käy säännöllisesti ammattilaisia auttamassa. Hänen raha-asioitaan valvoo ulkopuolinen edunvalvoja.

Kiintymystä hyödynnetään

Taloudellinen hyväksikäyttö voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan, ulkopuolisten ja läheisten tekemään kaltoinkohteluun. Ulkopuolisten kaltoinkohtelua ovat esimerkiksi erilaiset petokset, joita tehdään internetissä, puhelimitse tai tulemalla kotiovelle viranomaiseksi esittäytyen.

Lähipiirissä tapahtuvassa kaltoinkohtelussa käytetään hyväksi pitkäaikaista luottamusta ja uhrin kiintymystä tekijään. Kyse voi olla pienen rahasumman ottamisesta vanhemman lompakosta, ruokaostosten ostamista isovanhemman tiliin, asunnon myynnistä ilman toisen tahtoa tai lainan pyytämisestä, vaikka ei aikoisi maksaa takaisin.

Oikeusministeriön Markus Alangon mielestä lähipiirissä tapahtuvat teot ovat suurempi ongelma, koska ne jäävät useammin piiloon.

”Ne ovat todennäköisesti myös määrällisesti isompi ongelma. Ei välttämättä vain taloudellisessa menetyksessä mitattuna, vaan kaikkiaan, kun muut kärsimykset, kuten väkivalta, uhkailu ja ahdistus otetaan mukaan.”

Ikäihmiset houkuttavat petosten tekijöitä, koska he ovat usein muita helpompi kohde. Internet on heille yleensä vieraampi kuin nuoremmille, he saattavat luottaa vieraaseen helpommin ja muistissa tai toimintakyvyssä voi olla ongelmia. Siksi moni iäkäs on riippuvainen toisten avusta, etenkin raha-asioissa.

THL:n Minna-Liisa Luoman mukaan varsinkin talouteen tai asumiseen liittyvien riippuvuussuhteiden on huomattu olevan selkeitä riskitekijöitä kaltoinkohtelulle.

”Jos aikuinen lapsi on edelleen jostain syystä riippuvainen vanhemmastaan, suhteessa on useimmiten jokin ongelma, joka liittyy esimerkiksi mielenterveyteen tai päihteisiin.”

Lue myös: Vain harva eläkeläinen hakee toimeentulotukea, vaikka syytä olisi – paljon sairastelevilla vanhuksilla eivät rahat riitä välttämättä lääkkeisiin

Saimi jätti kotinsa

Saimi, 84, tekee parhaansa. Kulkee rollaattorilla kauppaan, siivoaa kodin ja hoitaa perheensä miehiä.

Puolison Alzheimer on edennyt niin pitkälle, että muisti reistailee. Pyykkiä tulee paljon, sillä mies laskee alleen. Saimi ei uskalla pyytää häntä käyttämään vaippoja, sillä mies on ollut aina arvaamaton ja väkivaltainen. Vähän samanlainen kuin Saimin isä, joka käytti häntä seksuaalisesti hyväksi, kun Saimi oli lapsi.

Muutama vuosi sitten pariskunnan viisikymppinen poika asettui vanhempiensa kotiin. Poika ei ole käynyt töissä vuosiin, hän on liikuntarajoitteinen ja hänellä on mielenterveysongelmia. Poika ei maksa vuokraa tai osta ruokaa. Kaikki jää Saimin harteille.

Tyttärellä sentään on lapsia. Heitä Saimi tapaa säännöllisesti, mutta tytär on sanonut, että jos Saimi ei auta häntä taloudellisesti, hän ei saa tavata lapsenlapsiaan.

Viimeksi tytär tarvitsi rahaa, jotta saisi ulkomaalaisen miehensä Suomeen. Sitä ennen lapsille piti saada puhelimet ja tabletit.

Vuosien aikana Saimi on tukenut lapsiaan kymmenillä – ellei sadoillatuhansilla euroilla. Hän on käyttänyt käänteisen asuntolainan, luottonsa ja ottanut lisävelkaa.

Sukupolvelta toiselle

Päivi Helakallion ohjaamissa vertaisryhmissä nauretaan, itketään ja puhutaan tunteista, väkivallasta ja siitä, miten ne vaikuttavat ihmiseen. Usein pohditaan sitä, millaista on oikeanlainen rakkaus.

Sen ymmärtämiseen, ettei läheisen vaatimuksiin tarvitse suostua, menee keskimäärin 2,5 vuotta.

”Ennen sitä suurin osa uhreista on täysin kykenemättömiä tekemään mitään päätöksiä tai toimia tilanteensa ratkaisemiseksi. Lapset ovat vanhempiensa rakkauksia. Aviopuolisostakin pääsee helpommin eroon,” Päivi Helakallio sanoo.

Hänen mielestään monissa tapauksissa ongelmien ytimessä on trauma. Sitä ei hänen mielestään ymmärretä useinkaan vanhuksen asioita hoidettaessa, ei sosiaalihuollossa, mielenterveystyössä tai edes omassa perheessä. Joskus perheen muut sisarukset esimerkiksi katkaisevat välit äitiinsä, koska hän heidän mielestään suosii rahallisesti yhtä sisaruksista. Vanhus jää entistä enemmän yksin.

”Ammattilaisten pitäisi ymmärtää, miten trauma vaikuttaa ihmisen toimintakykyyn, ja että siitä selviäminen vaatii aikaa. Ei traumatisoituneelta voi vaatia päätöksiä. Hän saattaa yhtenä päivänä sanoa yhtä ja toisena toista.”

Helakallio kiinnostui ylisukupolvisesta traumasta työskennellessään sosiaalityötekijänä vanhuspsykiatrian poliklinikalla. Siellä hän näki, kuinka yli 70-vuotiaat asiakkaat alkoivat yhtäkkiä käsitellä asioita, jotka olivat työntäneet mielestään vuosikymmeniksi. Kriisi- ja erityistilanteiden johtamisen opinnäytetyönsä Helakallio teki ylisukupolvisista sotatraumoista.

”On aivan ilmeistä, että traumat siirtyvät. Ne vain muuttavat muotoa. Kolmas sukupolvi ei enää hahmota, miksi heillä on paha olo.”

Helakalliota harmittaa, että palvelujärjestelmä on hajanainen ja kaikki tahot näkevät itsensä erillisinä toimijoita. Hänen mielestään ihmisen ja hänen perheensä koko historia pitäisi ottaa huomioon, kun hoitolinjauksia suunnitellaan.

”Isovanhemmilla voi olla tärkeää tietoa, joka voisi auttaa esimerkiksi lastensuojelun tai mielenterveystyön asiakkaina olevia seuraavia sukupolvia.”

 Lue myös: Epäiletkö, että läheistäsi käytetään taloudellisesti hyväksi? Nämä merkit voivat viitata kaltoinkohteluun

Liisa auttaa ja kärsii

Koti oli typötyhjä. Liisa oli ollut matkoilla, ja kotioven takana odotti yllätys. Huonekalut, kodinkoneet, taulut, korut, vaatteet – kaikki oli viety. Liisan puhelin soi. Soittaja oli hänen poikansa. ”Sori mutsi, mä varotan sua. Olin vähän rahan tarpeessa.”

Poika oli käynyt asunnossa omilla avaimillaan, vienyt tavarat ja myynyt ne eteenpäin saadakseen rahaa huumeisiin.

Pojan käynnit olivat Liisalle tuttuja. Poika tuli säännöllisesti, uhkaili, joskus löikin, ja pyysi rahaa. Kerran hän varasti Liisan pankkitunnukset ja tyhjensi tilin.

Liisa tunsi itsensä epäonnistuneeksi. Yhdestäkään lapsestaan hän ei ollut onnistunut kasvattamaan kunnollista, vaikka oli päässyt eroon väkivaltaisesta aviomiehestään. Toinenkin poika oli käyttänyt huumeita, ja tyttäreltä puuttui elämänhallinta.

Nyt tytär odotti neljättä lasta, taas eri miehen kanssa. Kolme ensimmäistä lasta olivat olleet aiemmin lastensuojelun asiakkaita, mutta nyt äitinsä huostassa. Usein koko konkkaronkka tuli mummon luo syömään, oleskelemaan ja pyytämään rahaa.

Kun Liisa kerran tuli kotiin kuntoutuksesta, lapset olivat syöneet pakastimen tyhjäksi, ja yksi pojista oli suutuspäissään leikannut television johdon saksilla poikki.

Liisa ei voi olla auttamatta. Hän haluaa olla erilainen äiti kuin omansa, joka ei välittänyt Liisasta ja antoi sylin sijaan remmiä. Sairaudet vievät voimia, mutta eihän nälkäisiä lapsenlapsia voi jättää oven taakse. Tytär on sitä paitsi luvannut maksaa velkansa takaisin.

Myös veli on pettänyt Liisan. Vanhempien perinnönjaossa veli tarjosi apuaan ja otti Liisan osuuden, 80 000 euroa, ”turvaan” tämän hunsvottilapsilta. Nyt veli ei annakaan rahoja takaisin.

Vertaistukiryhmässä Liisa on rohkaistunut hakemaan pojalleen lähestymiskieltoa ja tekemään rikosilmoituksen veljestään, ja tyttären lapsista on ilmoitettu lastensuojeluun. Toistaiseksi tytär ja tämän lapset ovat pysyneet sen takia poissa. Se on Liisalle helpotus, mutta myös suru.

Pitkä nöyryytys

Tässä jutussa mainitut tapaukset ovat vakavia ja koskevat pitkäaikaista hyväksikäyttöä, mutta ihminen voi tuntea itsensä kaltoinkohdelluksi vähemmästäkin.

THL:n Minna-Liisa Luoman mielestä kyse ei ole summasta, joka ihmiseltä on viety, vaan nöyryytyksestä, itsetunnon murtumisesta ja turvattomuuden ja arvottomuuden tunteesta, joka kaltoinkohtelusta seuraa.

Hyväksikäyttö voi johtaa unettomuuteen, toimintakyvyn menetykseen ja jopa masennukseen. Iäkkäälle se voi olla kohtalokasta.

”Kun ihmiseltä varastetaan lompakko, se romuttaa turvallisuuden tunnetta ja heikentää perusluottamusta ihmisiin. Entä sitten vanhus, joka on luottanut täysin ihmiseen, joka häneltä on varastanut”, Luoma kysyy.

Raja vapaaehtoisen ja pakotetun antamisen välillä on häilyvä. Vakavasti muistisairaan ainoa lapsi saattaa ajatella ottavansa vähän ennakkoperintöä. Lapsenlapsi taas ei välttämättä ymmärrä, jos isoäiti antaa liian paljon karkkirahaa.

”On muiden sukulaisten vastuulla pitää silmällä, kuinka suuria lahjoja isovanhempi antaa. Omiin perustarpeisiin, ruokaan, asumiseen ja lääkkeisiin nyt ainakin pitää jäädä tarpeeksi,” Luoma sanoo.

Asiantuntijat korostavat, että vastuu puuttua taloudelliseen kaltoinkohteluun on meillä kaikilla. Sitä ei voi sysätä vain lähihoitajille tai muille vanhusten kanssa työskenteleville, joilla kaikilla on kädet täynnä töitä. Kuka tahansa voi tehdä kunnalle huoli-ilmoituksen iäkkäästä.

Lue myös: Vanhusten hätään ei osata puuttua – vain harva tietää tästä tärkeästä oikeudestaan

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 16/2019.Tilaa lehti nyt tarjoushinnalla tai hanki digilehden lukuoikeus täältä!