Hei hoitaja ja lääkäri: Älä kiusaa potilasta, vaan opettele puhumaan – näin helposti se käy
Syöpäkontrolleissa käyvä ystävä on hermoraunio aina odotellesaan, että hoitaja saa kakistettua asiansa. Vain yksi hoitaja osasi kertoa tärkeimmän asian heti alkajaisiksi.
Ystävä käy puolen vuoden välein syöpäkontrollissa. Tuloksia pitää odottaa, ja kun ne lopulta tulevat, mitä hän tahtoo tietää? Tietysti sen, mitä melanoomalle kuuluu. Ei kai se ole uusinut, eihän?
Entä miten tulokset hänelle kerrotaan? Hitaasti ja kautta rantain, tähän tyyliin:
”Jaa, juu, kävit täällä… Kontrollikuvauksessa… Taisi olla viikko sitten, vai kauankos siitä on… Katsotaan… Niin, niitä tuloksia… No, tosiaan…”
Ja niin edelleen.
Tässä vaiheessa ystävä on jo väräjävä ihmisraunio.
Lue myös: ”Miten kerron lapselle, että hän kuolee”, pohti lääkäri Ulla Pihkala raskaimpina työpäivinään
Opettele uutiskärki
Hyvä hoitoalan työntekijä. Et tarkoita pahaa. Et vain ole kuullut uutiskärjestä. Se on asiajournalismin perusrakenne, jonka mukaisesti uutiset kerrotaan.
Ensin kerrotaan aina – aina! – tärkein asia. Kuka voitti vaalit. Montako uhria maanjäristys vaati. Miten Putin suhtautuu Pohjois-Korean vaatimuksiin. Vasta tärkeimmän tiedon jälkeen aletaan taustoittaa asiaa.
Kerro sinäkin, sairaanhoitaja tai lääkäri, hyvät uutisesi potilaalle tähän tyyliin. Kuvittele olevasi uutisankkuri Matti Rönkä ja syöksy suoraan potilasta eniten kiinnostavaan asiaan.
Yksi hyvä kokemus
Ystävällä on onneksi yksi hyväkin kokemus melanoomaseurannan tulosten kuulemisesta. Hän oli hädin tuskin saanut suljettua vastaanottohuoneen oven, kun hoitaja jo kertoi: tulos on hyvä!
Hetken päästä hoitaja havahtui. Ai anteeksi, istu ihmeessä. Ystävää hymyilytti.
Mitä ajatuksia juttu herätti sinussa? Osallistu keskusteluun ja kerro oma kokemuksesi kommenttikentässä!
Kommentoi
Kommentoi juttua: Hei hoitaja ja lääkäri: Älä kiusaa potilasta, vaan opettele puhumaan – näin helposti se käy
Täyttä asiaa. Itse olen aikoinaan kokenut ongelmaksi sen, etteivät hoitajat saaneet sanoa mitään. En saanut potilaskertomusta, vaikka siihen on oikeus ja lääkärin tapaamisen järjestäminen kesti monta päivää. Lääkärin ensimmäiset sanat olivat ”En tiedä tästä tapauksesta mitään”.
Minusta muutenkin koko hoitohenkilökunnan ensimmäinen muistisääntö pitäisi olla se, että he ovat siellä vain potilaita varten.
Neuvolakokemus Laaksosta 1980-luvulla oli todellinen pohjanoteeraus. Minua nuorempi terveydenhoitaja kohteli raskaana olevaa Korkeakoulutettuna naista kuin tämä olisi ollut täydellinen älykääpiö juuri raskauden takia.
Ainoa todella myönteinen kokemus on ollut ollessani rintasyöpäpotilaaana HUSissa. Koko hoitoketju toimi aivan erinomaisesti. En voi kyllin kehua sitä.
Viimeiset 9,5 vuotta ME/CFS-sairastuneen tyttären mukana kulkiessa on valitettavasti osoittanut todeksi monen hoitoalan työntekijän sosiaalisten taitojen puutteen niin terveyskeskus- kuin yliopistosairaalatasolla. Räikeimmillään kohtelu on traumatisoinut tyttären niin, että luottamus terveydenhoitoa kohtaan on tänä päivänä olematon. Onneksi joitain hyviä/asiallisia kokemuksia on tullut myös matkan varrella vastaan.
Lisäksi lääkäreiden keskinäinen nokittelu on tullut näkyviin järkyttävällä tavalla, kun Valvira valjastetaan hyökkäyksiin mukaan.