Kiitos lukijat! Kotiliesi kasvatti huimasti lukijamääräänsä – näitä juttuja te erityisesti rakastatte

Kotiliesi kasvatti lukijamääräänsä vuonna 2018 kaikissa kanavissa, kertoo tuore Kansallinen mediatutkimus (KMT). Myös Kotilieden sisarbrändeillä Maalla-lehdellä ja Kotiliesi Käsityöllä oli hienoa nousua.

96-vuotiasta naistenlehtien klassikkoa Kotiliettä luki vuonna 2018 printtiversiona lähes 200 000 suomalaista, kertoo tuore Kansallinen mediatutkimus (KMT 2018). Lehden lukijamäärä, nyt siis 199 000, kasvoi edellisestä mittauksesta huimat 7,6 prosenttia.

Vielä suurempi nousu oli Kotilieden kokonaistavoittavuusluvussa, jolla mitataan paperilehden ja Kotiliesi.fi:n yhteistä lukijamäärää. Kotiliesi tavoittaa joka viikko sekä printissä että verkossa 379 000 lukijaa. Kasvua edelliseen mittaukseen oli peräti 17,3 prosenttia.

Kotilieden verkkosivustolla on kuukaudessa lähes miljoona yksittäistä kävijää (FIAM-mittaus). Kotiliedestä onkin muodostunut kaikkien suomalaisnaisten rakastama brändi, sillä sen laadukkaat sisällöt tavoittavat eri kanavissa kaikenikäiset lukijat. Verkkosivuston lukijoista suurin osa on nuoria naisia.

Kotilieden kaksi kertaa kuukaudessa ilmestyvän printtiversion suosituimmat sisällöt ovat lehden laadukkaat, syvälliset ja taustoittavat lukujutut ja koskettavat tarinat.

Vuonna 2019 Kotiliesi julkaisee lisäksi useita erikoisnumeroita, joista ensimmäinen, upea nostalgianumero suurista ikäluokista ilmestyi helmikuussa.

kotiliesi, nostalgianumero

Kotilieden suurista ikäluokista kertova nostalgianumero on myynnissä 6.3.2019 asti.

Verkossa lukijat viihtyvät erityisesti Kotilieden tasokkaiden ruokaohjeiden, kiinnostavien terveys- ja hyvinvointijuttujen sekä arjen ongelmiin ratkaisuja tarjoavien hyötysisältöjen parissa.

Myös Kotiliesi Käsityö ja Maalla menestyivät

Myös Kotilieden sisarbrändit Kotiliesi Käsityö ja Maalla kasvattivat molemmat lukijamääräänsä.

Kotiliesi Käsityötä lukee 195 000 suomalaista. Lehden lukijamäärä kasvoi upeat 15,4 prosenttia.

Suomen ainoa country living -lehti Maalla kasvatti lukijamääräänsä 8,4 prosenttia. Lehdellä on nyt lukijoita 103 000.

Sekä Kotiliesi Käsityön että Maalla-lehden digisisällöt löytyvät Kotiliesi.fi:stä.

Kotiliettä, Kotiliesi Käsityötä, Maalla-lehteä ja sisustuslehti Dekoa tehdään Otavamedian Kodin lehtien toimituksessa. Dekon kokonaistavoittavuus vuonna 2018 on 112 000.

”Brändiemme menestys on huippusuoritus mediakentän vaikeissa olosuhteissa. Olen ylpeä toimituksemme työpanoksesta, ja suuri kiitos lukijoillemme!”, vastaava päätoimittaja Saija Hakoniemi iloitsee.

Lähde: KMT 2018

Keskustelu

Kommentoi juttua: Kiitos lukijat! Kotiliesi kasvatti huimasti lukijamääräänsä – näitä juttuja te erityisesti rakastatte

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X