Kolumni: En ole koskaan istunut vankilassa, mutta koronavuonna tunsin itse usein vangin kaltaiseksi
Suomessa ei ole missään vaiheessa ollut niin tiukkaa sellihoitoa kuin monissa muissa maissa, mutta neljän seinän sisällä oleskelusta on tullut kuitenkin uusi normaali, kirjoittaa toimittaja Essi Salonen.
En ole koskaan istunut vankilassa, koska en ole sortunut rikoksiin. En ole laskenut tiilenpäitä tai ottanut vastaan ruoka-annosta oven luukusta selliin. Viime vuonna kuitenkin tunsin itseni usein vangin kaltaiseksi.
Länsimaisen demokratian jäsenenä olen tottunut monenlaisiin vapauksiin. Kuten matkustamisvapauteen, kokoontumisvapauteen, vapauteen lähettää lapseni päiväksi koulunpenkille, vapauteen osallistua kulttuuririentoihin ja vapauteen kätellä tai halata lähimmäistä. Ne ovat olleet itsestäänselvyyksiä.
Viimeistään maaliskuussa 2020 alkoi olla pläkkiselvää, että nyt on aika tinkiä näistä etuoikeuksista. Piikikäs virus nimeltä COVID-19 pisti meidät eri tavoin selliin.
Suomessa ei ole missään vaiheessa ollut niin tiukkaa sellihoitoa kuin monissa muissa maissa, mutta neljän seinän sisällä oleskelusta on tullut kuitenkin uusi normaali. Ehkä vuoden lehtikuvaksi voisi valita palvelutalon ikkunasta ulos katselevan vanhuksen. Tai häntä lasin takaa huhuilevan omaisen. Tai ruokapöydän ääressä läppärinsä ylle kumartuneen kalvakkaan tietotyöläisen.
Vapaus tuntui jo häämöttävän, kun rokottaminen käynnistyi. Nyt se tuntuu pakenevan, sillä rokotustahti onkin odotettua hitaampi.
Mitä ryhtyisin tekemään, että kestäisin kakkuni loppuun asti? Pakeneminen ei nyt auta.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Kolumni: En ole koskaan istunut vankilassa, mutta koronavuonna tunsin itse usein vangin kaltaiseksi