Kolumni: Läpikulku kielletty, lukee monen suomalaisen taloyhtiön pihalla – mutta miksi pihoja varjellaan niin tarkasti?
Suomalaisten taloyhtiöiden pihoissa ei passaa kävellä. Jos joku uskaltaa yrittää, pihan reunalle ilmestyy läpikulku kielletty -kyltti. Keitä oikoreittien käyttäjät oikeasti häiritsevät? toimittaja Riikka Lehtovaara kysyy.
Lähikauppani nurkilla käynnistyi kesällä mittava tietyö, minkä vuoksi läheisen palvelutalon asukkaiden kauppareissut muuttuivat melkoiseksi parkouriksi. Niille joille laji on outo, kerrottakoon, että kyse on huimista hypyistä ja loikista, joita suoritetaan kaupunkiympäristössä vastaan tulevien esteiden yli.
Aluksi vanhukset nimittäin pääsivät kauppaan melko hyvin. Turvallinen reitti maidon ja leivän ääreen kulki oikaisemalla kaupan vieressä sijaitsevan kerrostalon pihan läpi. Pian kerrostalon asukkaat kuitenkin äkkäsivät pihassa parveilevat kurittomat vanhukset ja pani heidät aisoihin.
Pihasta kauppaan johtavaan porttiin ilmestyi lukko nopeammin kuin kissa aivastaa. Ei auttanut edes kauppiaan anelu, vaan viesti oli selvä: pihan läpi ei kuljeta.
Lue myös: Nämä eivät ole jokamiehenoikeuksia! Asiantuntija kertoo, mitä rikkeitä luonnossa tapahtuu useimmin.
Suomalaiset suojelevat pihojaan tuskastuttavan tarkasti
Edellisessäkin asuinpaikassani reitti kauppaan mutkistui käsittämättömällä tavalla.
Kaupalle johti asuinalueeltani polku, joka oli ollut siinä luultavasti kivikaudelta asti. 2000-luvulla kaupunki laittoi aiemmin hevoslaitumena palvelleen niityn lihoiksi, ja tontille alkoi nousta toinen toisensa kopiona uusia omakotitaloja.
No eipä aikaakaan, kun nämä uudet asukkaat keksivät, ja joku kehtaa kävellä heidän talojensa lävitse kulkevaa kinttupolkua ja lopettivat mokoman ramppaamisen terhakkaalla yksityisalue-kyltillä. Parin sadan metrin päässä sijaitsevalla kaupalle piti ryhtyä kiertämään kilometrin pituista älytöntä kiertoreittiä pitkin.
Vielä kolmas tarina. Poikani on kiinnostunut linnuista ja tiirailee niitä mielellään kiikarin linssin läpi. Harva se päivä poika katosi kiikareineen lähimetsään, kunnes yhtenä päivänä kiikari jäi naulaan.
Poika kertoi, ettei uskalla enää mennä vanhoille apajilleen. Rantametsikössä kulkeva ikiaikainen polku oli kuulemma yhdessä yössä muuttunut läheisen kerrostalon yksityisalueeksi. Se oli käyty kertomassa pojalle selkeällä ja suhteellisen pelottavalla tyylillä.
Lue myös Seura.fi: Vaikeat naapurit loivat syyllistävän ilmapiirin ja yrittivät murtaa Niinan: ”Lähes kaikkea tekemistäni kytättiin”
Miksi pihoja varjellaan, kun niissä ei kuitenkaan viihdytä?
Yhdelläkään näistä polkujen ja yksittäisten ohikulkijoiden riivaamista pihoista en ole koskaan nähnyt ainuttakaan ihmisolentoa istuskelemassa tai viettämässä aikaansa, häiriintymässä siitä, että joku kulkee heidän ohitseen. En koskaan.
Sen sijaan olen kuullut monta monituista kertaa, miten me tänne raukoille rajoille syntyneet ihailemme ulkomailla eläviä lajitovereitamme. Arvostamme ja suorastaan kadehdimme heidän yhteisöllistä elämäntyyliään, sitä miten he kokoontuvat turisemaan ja pörisemään kylän yhteisiin tiloihin, tapaamaan toisinaan toreilla ja kujilla.
Loputtomia kiertoreittejä kulkiessani olen tuumaillut, voisimmeko me suomalaisetkin ottaa askeleen kohti yhteisöllisyyttä vaikka niin, että koittaisimme ensialkuun sietää edes sitä, että joku kulkee ohitsemme? Katsahtaa kenties ohimennessään suljettujen kaihtimien takaa kurkkivia kasvoja.
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 17/21.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Kolumni: Läpikulku kielletty, lukee monen suomalaisen taloyhtiön pihalla – mutta miksi pihoja varjellaan niin tarkasti?
Olipa hölmö kolumni. Yksityinen tontti on toisen omistama ja hallinnoima alue; ei sillä ole merkitystä, onko kyse omakoti- vai kerros- tai rivitalotontista.
Tontin omistajat ovat maksaneet alueestaan, ja ovat vastuussa sen hoidosta ja ylläpidosta. Selvä kieltomerkki rajaa myös pois ulkopuolisten korvausvaatimukset esim. liukastumisen tai kolarin/törmäyksen takia. Roskaaminen ja häiriköinti voivat olla myös ongelmia.
On se silti tylsää. Itse joudun kiertämään kokonaisen jättimäisen monen suuren kerrostalon muodostaman korttelin koska joka pihalla on läpikulku kielletty. Tottelen merkkejä, sillä kuljen koiran kanssa, mutta toisaalta – koira ei yleensä kotimatkalla enää hoitele vessa-asioitaan vaan ne on jo tehtynä kun kotiin mennään. Meistä ei jää mitään jälkiä pihalle – eikä meteliä synny – jos ei ole lunta, joloin voi olla muutama pieni tassunjälki ja minun kenkäni kuvat lumessa.
Kukaan, ei myöskään arvon toimittaja, pidä siitä, että vieraat ihmiset vaeltavat taloyhtiöiden pihoilla häiriten asumisrauhaa, johon meillä kaikilla on oikeus. Se, että toimittaja kulkee pihan läpi kerran kaksi päivässä, ei poista kylmää faktaa, että niin tekee useita kymmeniä ellei satojakin ihmisiä päivässä aiheuttaen mm.meteliä, häiriköintiä, roskaamista ja nurmikon tallomista (usein nurmikoille muodostuu jopa polkuja). Ei kukaan jaksa vieraiden ihmisten vaellusta ikkunoittensa alla päivästä toiseen. Moni haluaa asua kaukana ajotiestä ja kävelyteistäkin juuri siksi, että olisi rauhallista.
Kirjoitus oli kerrassaan loistava esimerkki nykypäivän ihmisen itsekkyydestä. Kun on vain oikeuksia. Loppuun on muistettu laittaa vielä esimerkki lapsestakin, jotta uhriutuminen olisi täydellistä. Ihan naurettavaa tekstiä.
Toimittaja tietää, mistä kirjoitan, kun muuttaa itse asumaan yhtiöön, jonka läpi lappaa kansaa aamusta iltaan kuin meren mutaa.