Koronakriisi saa meidät auttamaan toisiamme, mutta miten kauan tsemppihenki kestää – ja mitä sitten seuraa?

Koronakriisi on saanut monet tarjoamaan apuaan ja keksimään piristäviä tempauksia. Ihmiset toimivat kriisissä yleensä aluksi empaattisesti ja auttavat myös tuntemattomia. Kestääkö se? 

Koronakriisi on saanut aikaan sen, että ihmiset haluavat nyt tehdä hyvää.

Sydämen muotoinen lappu kerrostalon porttikäytävissä: tarvitsetko kauppa- tai asiointiapua? On myös erilaista vapaaehtoistoimintaa, ja apua tarjotaan sosiaalisessa mediassa.

Traumojen hoitoon erikoistunut psykologi Soili Poijula kertoo, että kriiseissä on aina aluksi altruistinen vaihe: ihmiset ovat empaattisia ja haluavat vilpittömästi tukea toisiaan.

”Apu on arvokasta. Ja samalla kun auttaa toisia, lisää myös omaa onnellisuuttaan”, Poijula sanoo.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kriisit herättäisivät vain hyvää tahtoa.

Aluksi yhteishenki, sitten ristiriitoja

Esimerkiksi nälkävuosien kurimuksessa 1860-luvulla esiintyi sekä empatiaa että itsekkyyttä. Jotkut auttoivat muita, vaikka olivat itsekin heikoilla, toiset eivät.

Samoin tapahtui toisen maailmansodan aikaan.

”Talvi- ja jatkosodista tarjottiin myöhemmin siloteltu kuva. Ajanjaksoon liittyi sekä yhteishenkeä että itsekkyyttä ja monenlaista ei-toivottavaa käytöstä”, sanoo historioitsija, Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksen johtaja Juhana Aunesluoma.

Tällä hetkellä Suomessa vallitsee yhteisen ponnistuksen tunne. Tämä on tyypillistä kriisitilanteiden alussa. Mutta poikkeusolojen pitkittyessä ihmisten välille voi syntyä ristiriitoja.

Lue myös: Mistä lohtua? Pappi Kai Sadinmaa näkee kriisitilanteessa myös toivoa

Koronakriisi pienentää ihmisen käsitystä yhteisöstä

Tyhjiä kaupan hyllyjä. Kilpailua viimeisestä vessapaperipakkauksesta. Kuka vei kaikki hernekeitot?

Hamstraaminen ei välttämättä ole ahneutta tai itsekkyyttä. Kun kriisi pitkittyy tai on yllättävä, ihminen pienentää käsitystään yhteisöstä. Silloin ei ajatella omaa maata, asuinaluetta tai naapurustoa, vaan pyritään turvaamaan aivan lähimmäisten selusta.

”Äärimmäisen puutteen oloissa oma intressiryhmä kutistuu koskemaan esimerkiksi ydinperhettä”, kulttuuriantropologi Anni Kajanus sanoo.

Hän on tutkinut ihmisten käytöstä, kuten yhteistyötä ja konfliktin ratkaisua, erilaisissa tilanteissa ja kulttuureissa.

Moraalinen paheksunta korostuu

Anni Kajanus on huomannut, että julkisessa keskustelussa nousee nyt esiin yhteisvastuun suhde kansalaisten omiin intresseihin.

“Moraalinen paheksuminen korostuu. Ihmiset kokevat, että jotkut käyvät kaupassa väärin, vanhemmat vievät pikkulapsia kouluun vaikka ei olisi ihan pakko ja nuoret viihtyvät ­ryhmissä ja vanhukset liikkuvat ulkona väärin.”

Kulttuuri perustuu sille, että yhteisön jäsenet noudattavat sääntöjä, joita yhteiskunta pitää yllä. Suomessa yhteiskunnan rakenteet ovat vahvat ja tasa-arvo ja samankaltaisuus keskeisiä arvoja.

“Kun yhteiskunta on toimiva, se kannattelee kansalaisiaan, eikä turvaverkko perustu yksilöiden keskinäiseen solidaarisuuteen. Siksi keskustelu keskittyy paheksuntaan sääntöjen rikkojia kohtaan”, Anni Kajanus ­sanoo.

Valtion lisäksi ihmisillä on kuitenkin monia muitakin yhteisöjä, kuten työ-, yhdistystoiminta- tai harrastusyhteisöjä, ystäviä, sukulaisia ja samanmielisten keskustelupalstoja.

Lue myös: Saako koiraa ulkoiluttaa? Pitääkö hankkia kotivara? Kokosimme vastaukset 6 kysymykseen koronaviruksesta

Naapurikassikeräyksiä on useissa kunnissa. Kuva: Otavamedia

Koronakriisin aikana useissa kunnissa on naapurikassikeräyksiä. Kuva: Otavamedia

Koronakriisi voi aihauttaa myös jotain hyvää

Kriisien aikana teemme yhteistyötä enemmän kuin yleensä. Se on selviytymiskeino.

“Ihmisille on tärkeää suojella omia intressejään, mutta yhtä tärkeää on tehdä yhteistyötä. Se on taannut lajimme menestyksen”, Anni Kajanus painottaa.

Juhana Aunesluoma pohtii, että koronakriisi taitaa olla ensimmäinen kerta, jolloin koko ihmiskunta kohtaa kaikkia yhtä lailla uhkaavan kriisin käytännössä samanaikaisesti.

“Tällaisen yhteisen kokemuksen vaikutuksia on vaikea arvioida, mutta yhteiset kokemukset ovat yhdistäviä, ja jotakin hyvääkin tästä voi seurata”, hän sanoo.

Kriisissä tilanne on kuitenkin aina jännitteinen, ja monenlaisia tapahtumia voi kehittyä. Solidaarisuus ei välttämättä kukoista siellä missä luulisi.

Aunesluoma kertoo esimerkin. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä ajateltiin, että työläisten keskuudesta löytyy valtiorajat ylittävää voimakasta solidaarisuutta. Se oli harhaluulo. Kansallinen yhtenäisyys oli voimakkaampi side.

“Jos yhteiskunnassa on voimakas kansallinen identiteetti, kansalaiset ovat valmiita riskeeraamaan terveytensä ja jopa uhrautumaan kriisin ratkaisemiseksi.”

Pandemia on tosin hyvin erilainen kriisi kuin sota. Kun sodassa ollaan valmiita uhrautumaan maan puolustamiseksi, nyt meidän tulisi pystyä eristäytymään suojellaksemme itseämme ja muita. Miten tämä vaikuttaa ihmisiin?

Mitä yksinäisyys tekee ihmiselle?

Yksinäisyys on myrkkyä mielelle ja keholle. Tutkimuksista tiedetään, että jos ihminen jää täysin yksin ja kokee yksinäisyyttä, tilanne on hyvin stressaava. Iäkkäiden kohdalla yksinäisyys lisää jopa kuolleisuusriskiä.

“Jo yli kymmenen vuorokauden eristys lisää kielteisiä seurauksia: Turhautumista, tylsistymistä ja jopa vihan tunteita. Samoin riskiä traumaperäiseen stressihäiriöön, ahdistusoireita, masennusta ja päihteiden käyttöä”, psykologi Soili Poijula luettelee.

Eristykseen joutuneelle ihmiselle esimerkiksi keskustelut puhelimessa merkitsevät paljon. Siinä aikamme eroaa aiemmista kriiseistä. Emme ole viestinnän näkökulmasta eristyksissä, vaikka asuisimme yksin. Ainakaan periaatteessa. Kaikkien puhelin ei soi. Lisäksi ihmiset ovat erilaisia.

“Jos ihmisellä on joskus ollut mielenterveyden haasteita, hän on stressaavassa tilanteessa muita haavoittuvampi.”

Myös temperamentti vaikuttaa. Ulospäin suuntautuneille eristys on erityisen rankka. Heillä aivojen palkitsemisjärjestelmä toimii aktiivisemmin, kun he saavat olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa.

“Niillä, jotka reagoivat, kielteiset seuraukset saattavat näkyä useamman vuoden jälkeen”, Soili Poijula sanoo.

Pelko on tarpeen: se ohjaa toimimaan yhdessä

Lause ”pidetään toisistamme huolta” on ollut suosittu toivotus koronakriisissä. Osaa meistä pelottaa. Läheisten tilanne, toimeentulo, oman käytöksen seuraukset. Sairastunutta koronan arvaamattomuus, oma ja läheisten kohtalo.

Pelon tunteet kuuluvat katastrofaalisiin tilanteisiin. Evoluutio on kehittänyt meille varoitusmekanismin. Pelko ohjaa pakenemaan ja toimimaan. Se tapahtuu parhaiten yhdessä.

Haluammeko auttaa myös siksi, että siten osoitamme olevamme yhteisömme kelpo jäseniä?

“Evoluutioantropologian näkökulmasta empatian tunne on sisäistetty meihin. Se on perusasetuksissamme eikä mitään strategista peliä”, antropologi Anni Kajanus sanoo.

Kun ihmisen jaksamista kriiseissä on tutkittu, on huomattu, että selviytyminen alkaa, kun tietää, mihin sopeutua. Sulautamme muutokset osaksi oman kulttuurimme puitteita ja alamme miettiä tulevaa.

Pahinta on epävarmuus.

Martti Montanari  lahjoitti ruokaa K-Supermarket Hertan Naapurikassi-keräykseen. Kuva: Otavamedia

Koronakriisi sai Martti Montanarin  lahjoittamaan ruokaa K-Supermarket Hertan Naapurikassi-keräykseen. Kuva: Otavamedia

Koronakriisi saa ihmiset kyttäämään toisiaan

Mikäli koronakriisi kestää pitkään, se todennäköisesti saa lopulta aikaan ihmisissä ei-toivottavaa käytöstä, ja kielteiset ilmiöt lisääntyvät.

”Toisen maailmansodan lopulla esiintyi selvää sotaväsymystä. Rikollisuus, väärinkäytökset ja väkivalta lisääntyivät”, Juhana Aunesluoma toteaa.

Kurjuus synnyttää rikoksia. Helsingin kaupungin museon HAM:n Mielentila-näyttelyn kuratoinut historioitsija Anna Kortelainen kertoo näyttelyn podcasteissa, miten rikollisuus lisääntyi talvisodan jälkeen.

Vaikeiden aikojen jatkuessa ihmisten asenteet ankaroituivat ja yhteishenki väheni. Alettiin kytätä muita: paheksuttiin alkoholisteja, irtolaisia ja naisten käyttäytymistä, kuten heilastelua saksalaisten kanssa.

Arvostelu kohdistui myös nuoriin poikiin ja nuoriin miehiin, joiden nähtiin maleksivan. Epäkelvoiksi katsottuja saatettiin napata kadulta työleirille kuin kulkukoiria rankkurin autoon.

Nouseeko hoitajien arvostus?

Onneksi emme elä sota-aikaa. Anni Kajanuksen on vaikea uskoa, että koronakriisi murentaisi suomalaisen yhteiskunnan rakenteet, joihin kuuluvat sekä viralliset instituutiot että vakiintuneet toimintatavat ja säännöt.

Hyvääkin voi seurata, esimerkiksi suhteessamme luontoon, globalisatioon ja toistemme arvostamiseen.

Yleensä arvot muuttuvat hyvin hitaasti, mutta Anni Kajanus näkee mahdollisuuden: ehkä jatkossa yhteisömme arvostaa naisvaltaisen hoiva-alan työntekijöitä enemmän.

Naapuriapu helpottaa hädässä

Kuljetuskärryn laatikoissa on ruisleipää, keksejä, kahvia ja pähkinöitä. Naapurikassikeräys. Kyltti opastaa: ”Auta asuinalueesi köyhiä ja lahjoita tuotteita, jotka eivät pilaannu. Herttoniemen seurakunnan diakoniatyö huolehtii avun perille vähävaraisille ihmisille.”

Martti Montanari, 49, harppoo K-Supermarket Hertan aulassa ja pysähtyy kärryille. Hän lahjoittaa pussillisen omenoita. Martilla on sukulaisia Italiassa ja Yhdysvalloissa. Hän on heistä hyvin huolissaan.

”En voi nyt auttaa heitä, mutta voin auttaa apua tarvitsevia ihmisiä täällä.”

Myös 23-vuotias Mariia Salmijärvi jää tutkailemaan keräyslaatikoita. Hän on joskus lahjoittanut jotakin, mutta tällä hetkellä laatikoissa on jo sen verran tavaraa, että Mariia passaa.

”On hyvä, että on tällainen keräys. Minäkin voin jotenkin osallistua silloin tällöin, vaikka myös omat tuloni ovat pienet”, hän sanoo.

Myös 76-vuotias rouva pysähtyy katsomaan keräyskoreja. Hän on käynyt kaupassa ruokaostoksilla, kuten moni muukin ilmeisen iäkäs. Rouva sanoo, ettei ole saanut kauppa-apua, ei hän tosin ole sitä kysynytkään.

”Tyttäreni ehkä voisi käydä minulle kaupassa, hän asuu melko lähellä.”

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Koronakriisi saa meidät auttamaan toisiamme, mutta miten kauan tsemppihenki kestää – ja mitä sitten seuraa?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X