Tarinat

Vanhusten juopottelu yllätti lääkärit ja kodinhoitajat, joten nyt ikäihmisille tehdään kotikatkaisuja – vietimme päivän katkaisutiimin mukana

Kun ikäihminen juopottelee eikä ulos lähteminen onnistu, katkaisuhoito täytyy viedä kotiin. Etenkin iäkkäät naiset ovat alkaneet juoda urakalla, vaikka monesta satukirjan ihannemummoa muistuttavasta rouvasta sitä ei arvaisi. Seurasimme kotikatkaisutiimin tavallista työpäivää Tampereella.

Hänellä on siistit vaatteet ja kampaus ja meikki kohdillaan. Koti on tip top, tiskit tiskattu ja pyykit pesty. Tänäkin aamuna hän on nauttinut aamiaisen ja lukenut lehdet. Mikään ei pistäisi silmään, ellei hän pian aamiaisen jälkeen kaataisi itselleen vähän viiniä. Päivän ensimmäistä lasillista.

Näin sairaanhoitaja Marika Toivonen kuvaa tuoretta asiakastaan, eläkkeelle jäänyttä englanninopettajaa, joka voisi olla mikä tahansa opettaja, toimitusjohtaja, kampaaja tai laborantti. Koulutus, titteli tai rahapussi eivät ratkaise, kuka avaa korkin pystymättä enää sulkemaan sitä.

Marika auttaa näitä naisia Tampereen kaupungin ylläpitämässä Konstissa, kotiin suunnattua tukea päihde- ja mielenterveysasiakkaille tarjoavassa yksikössä. Hän on esinainen kahdeksan hengen tiimissä, joka tekee katkaisuhoitoja yli 65-vuotiaille ikäihmisille.

Konstin pieni Citroen kaasuttaa ympäri Tamperetta tavoittaakseen vanhukset, joiden on vaikea poistua kotoaan. Pyhäjärven rannassa sijaitsevassa toimistossa asiakkaat on kirjoitettu valkotaululle, miehet sinisellä, naiset punaisella. Hankala sanoa, kumpia on enemmän.

Kotikatkaisu Tampereella
Marika Toivonen on esinainen kahdeksan hengen tiimissä, joka tekee katkaisuhoitoja yli 65-vuotiaille ikäihmisille.

Tämä on ollut yllätys. Kun Marika käynnisteli toimintaa viisi vuotta sitten kahden muun hoitajan kanssa, he hankkivat toimiston kaappiin varusteita ikänsä ryypänneiden miesten varalle. Kylvetysessuille on kuitenkin koko ajan vähemmän käyttöä.

”Niitä ei tarvita näiden meidän akateemisesti koulutettujen naistemme kanssa, joita alkaa olla paljon”, Marika sanoo.

Kotikatkaisun tekijöille naiset pistävät silmään

Marika Tovionen vastailee puhelimeen haastattelun lomassa. Hänen työparinsa, lähihoitaja Tommi Natunen pakkaa laukkuun lääkkeitä kotikäyntiä varten.

Konstin toimistolla näkyy ja kuuluu, että kotiin vietävä katkaisuhoito on tarpeellinen innovaatio.

Hyvät uutiset: Suomalaisten alkoholinkulutus on vähentynyt jo kymmenen vuotta.

Huonot uutiset: Tämä ei koske ikäihmisiä. Yli 65-vuotiaille maistuu koko ajan enemmän. Etenkin naisten juominen on lisääntynyt. Vähintään kerran viikossa alkoholia käyttävien naisten osuus on kolminkertaistunut parissakymmenessä vuodessa. He juovat nyt samaan tahtiin kuin miehet aiemmin.

Suomalaisten alkoholinkulutusta seuraava tutkija Christoffer Tigerstedt Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselta ennustaa, että iäkkäiden miesten juominen ei enää lisäänny merkittävästi. Naisten kohdalla on toisin.

”Naisten juominen kasvaa ainakin siihen asti, kun nykyiset viisikymppiset tuovat vanhuuteen omat tottumuksensa. Nämä 1960-luvun lopulla syntyneet ovat oppineet juomaan kaikissa vuosiluokissa enemmän kuin edellinen sukupolvi.”

Kotikatkaisu vaatii vahvoja lääkkeitä

Katkoa tarvitsevia asiakkaita on laidasta laitaan.

”Meillä on ollut isojen yhtiöiden johtajia, nokiat ja nesteet”, Marika sanoo.

Kotikatkaisutiimin laukuissa kulkee esimerkiksi lääkkeitä vieroitusoireiden hoitoon.
Kotikatkaisutiimin laukuissa kulkee esimerkiksi lääkkeitä vieroitusoireiden hoitoon.

Köyhempi taas saattaa pyytää katkoa siksi, ettei ole enää rahaa juoda ja olo on sietämätön.

Rikas tai köyhä, ilmainen kotona tapahtuva katkaisuhoito kestää kolmesta seitsemään päivää. Ensin tehdään arviointikäynti, sitten varsinainen katkaisu, jolloin konstilaiset käyvät asiakkaan luona pari kertaa päivässä.

Pitkään juoneen vieroitusoireet voivat olla hengenvaaralliset, ja siksi katkaisussa käytetään vahvoja lääkkeitä. Sellaisten kanssa ketään ei voi jättää yksin.

Herttainen mummo puhalsi kovat lukemat

Puhelin soi. Marika vastaa läheisestään huolestuneelle omaiselle, ettei katkaisuhoitoa aloiteta pelkästään vaimon pyynnöstä. Lupa pitää olla juojalta itseltään.

Vaikka runsas alkoholinkäyttö näkyy ikäihmisen kunnossa nopeasti, se saattaa tulla läheisille yllätyksenä. Juominen on voinut jatkua pitkään ennen kuin saadaan selitys sille, miksi iäkäs äiti yhtäkkiä kaatuilee tai unohtaa katkaista uunista virran.

Joskus kotikatkoon otetaan yhteyttä sairaalasta. Se on Marikasta hyvä asia. He käyvät mielellään tapaamassa tulevia tukiasiakkaita jo sairaalassa. Ihmiseen kannattaa saada yhteys ennen kuin hän kotiutuu eikä ehkä enää vastaa puhelimeen.

Juovat vanhukset päätyvät sairaalaan milloin mistäkin syystä. Heille sattuu tapaturmia tai heillä on vatsakipuja tai hermostollisia häiriöitä. Hyvin harvoin he hakeutuvat hoitoon alkoholin takia.

Tampereen yliopistollisen sairaalan ensiavun Acutan apulaisylilääkäri Sally Järvelä muistelee uransa alkuajoilta 15 vuotta sitten tilannetta, jolloin hän sai potilaakseen ”ihanan satukirjamummon”.

Sally oli rouvan oireiden kanssa todella ihmeissään.

”Hän oli meillä tarkkailussa monta tuntia ennen kuin eräs hoitaja keksi puhalluttaa hänet. Se tuntui hassulta, mutta tämä herttainen mummo puhalsi kaksi promillea. Hän oli siis niin tukevassa humalatilassa, että alkoholiin tottumattomalta menee tasapaino”, Sally kertoo.

Nyt alkoholi nousee hänen mieleensä nopeasti, jos potilaan oireissa on jotain kummallista.

Sally arvioi, että yli viisi kertaa vuoden aikana päivystyksessä käyvistä potilaista neljäsosalla on ongelmia päihteiden kanssa.

”Omalla työurallani suurin muutos on ollut se, että juominen voi olla naiselle ihan yhtä iso ongelma kuin miehelle.”

Kun vanhus sanoo juoneensa yhden, se voi tarkoittaa lasin sijaan pakettia

Konstilaiset näkevät työssään jatkuvasti, miten häpeä estää ihmistä ottamasta yhteyttä.

”Jos on ollut englanninmaikka 30 vuoden ajan ja hoitanut työnsä kunnialla, on kova paikka, kun muutaman eläkevuoden jälkeen joku tulee kysymään, oletko alkoholisti”, Marika huomauttaa.

Hän oli hiljattain tekemässä katkaisua naiselle, jonka papereihin terveyskeskuslääkäri oli kirjannut: potilas kertoi juoneensa ”yhden” kahdessa päivässä.

Lääkäri oletti ”yhden” tarkoittavan pulloa, mutta naisen kotona paljastui, että kyse oli neljän litran viinipakkauksesta.

”Se, mitä ihmiset ensin kertovat ja mitä itse näemme, ovat kaksi aivan eri maailmaa.”

Kotioloissa näkyy selvästi sekin, että kun alkoholista tulee ongelma, se vahingoittaa myös muita kuin juojaa itseään.

Marika kertoo esimerkin pariskunnasta, jossa mies oli ollut jo kotvan eläkkeellä ja vaimo jäänyt juuri pois töistä. Takana oli pitkä liitto, koti kauniiksi laitettu ja talous kunnossa.

”Tilanne oli niin kriisiytynyt, vaimo niin täynnä vihaa ja inhoa puolison juomista kohtaan, että laukut oli jo pakattu. Mies oli juuri kotiutunut sairaalasta, jonne oli joutunut juomisen takia. Siinäkään tilanteessa hän ei pystynyt myöntämään olevansa alkoholisti, vaan päinvastoin vakuutti, että juominen on hallinnassa.”

Tarina jatkuu, mutta ainakin toistaiseksi kaikki kääntyi hyvään suuntaan. Mies on raittiina ja apua saatu molemmille puolisoille.

Kodinhoitajille juova vanhus aiheutta huolta ja lisätyötä

Ikäihmisten juominen näkyy läheisten lisäksi kotihoidon työntekijöiden, aiemmin kodinhoitajiksi kutsuttujen lähihoitajien työssä. Tampereen Konsti perustettiin heidän tarpeestaan.

Samasta syystä Tanja LeijokariOlosunde aloitti muutama vuosi sitten uudessa virassa, kotihoidon päihde- ja mielenterveysasiakkaiden asiantuntijasairaanhoitajana.

Hänen työpisteensä on toisella puolella kaupunkia, mutta hän tekee yhteistyötä konstilaisten kanssa.

Tanja kertoo hoitajien tapaavaan viikoittain tai jopa päivittäin iäkkäitä naisia, joiden juomista ei huomaa ennen kuin lonkka murtuu tai tapahtuu jotain muuta peruuttamatonta.

Toisessa ääripäässä taas ovat asiakkaat, joilla on vuokrat rästissä, vino pino avaamattomia laskuja, hygienian hoito romahtanut ja asunto ikävässä kuosissa.

”Kärpäsiä pörrää, ja ihminen on niin heikossa kunnossa, ettei pääse itse vessaan tai pysty soittamaan apua”.

Yhtä tietynlaista juovaa ikäihmistä ei ole, mutta suurinta asiakaskuntaa ovat 65–70-vuotiaat miehet ja heitä kymmenen vuotta vanhemmat naiset.

He ovat monella tavalla haastavia. Vaativat paljon työtä, eivät halua ottaa apua vastaan ja saattavat käyttää kovaa ja uhkailevaa kieltä.

”Hoitaja joutuu miettimään, syövätkö he, ottavatko lääkkeensä, pääsevätkö liikkeelle. Lähtiessään hoitaja tietää, että asiakkaan luona ei käy kukaan muu, korkeintaan viinatrokari, joka ei ambulansseja soittele.”

Nämä tekijät altistavat sille, että korkki aukeaa eläkeiässä

Yksi yhdistävä tekijä alkoholisteilta löytyy. Yksinäisyys.

Juominen on elämässä niin iso – tai ainoa – ilo, että moni kysyy vilpittömästi, mitä saa tilalle. Tarpeet eivät ole ihmeellisiä. Iäkkäät miehet kaipaavat esimerkiksi kalakaveria. Jos joku tulisi ja ottaisi mukaansa järvelle, viina jäisi hetkeksi mielestä.

Kaikki juovien ikäihmisten kanssa työskentelevät näkevät, että eläkkeelle jääminen on se nivelkohta, jolloin juominen ryöstäytyy helposti käsistä.

”Meillä on paljon asiakkaita, joilla on pitkä työura. On tehty hulluna töitä ja ostettu perjantaipullo, mutta kun ei ole enää mitään pidäkkeitä, juominen ei jääkään viikonloppuun”, lähihoitaja Tommi Natunen sanoo.

Sairaanhoitaja Tanja Leijokari-Olosunde kaipaa viimeisille työvuosille kaikille pakollista eläköitymiskoulutusta. Näin arjen ja identiteetin muuttuminen ei tulisi niin suurena yllätyksenä, ja sosiaalisten ympyröiden pienenemiseen ehtisi varautua.

Myös fyysisen toimintakyvyn menettäminen houkuttelee juomaan.

”Kun kunto alkaa olla sellainen, ettei pääse liikkeelle entiseen malliin, iskee ajatus ottaa vähän viiniä, jotta mieli kohenee”, Marika pohtii.

Arviointikäynti alkamassa. Lähihoitaja Tommi Natunen ja sairaanhoitaja Antti Sund ovat menossa iäkkään asiakkaan luo keskustelemaan katkaisuhoidosta.
Arviointikäynti alkamassa. Lähihoitaja Tommi Natunen ja sairaanhoitaja Antti Sund ovat menossa iäkkään asiakkaan luo keskustelemaan katkaisuhoidosta.

Ja sitten on tietysti se kaikkein kovin paikka eli puolison menettäminen.

”Asiakkaissamme on älytön määrä naisia, jotka ovat eläneet koko ikänsä miehensä kautta, ja jos mies menehtyy vaikkapa tapaturmaisesti, he ovat yhtäkkiä pulassa.”

Lisäksi on marttyyriäitejä, jotka eivät halua olla lapsilleen tai kenellekään muullekaan vaivoiksi silloinkaan, kun pitäisi. Tai naisia, joita miehet käyttävät hyväkseen.

”Pitkään saattaa mennä hyvin, mutta yksi kaunis päivä vastaan tulee vääränlainen mies, ja pian on viinapullo jo pöydässä”, Marika sanoo.

Tunteet purskahtavat pintaan, kun viini poistuu verestä

Ihmiset ovat erilaisia. Jutun alussa mainittu englanninopettaja ei katkaisun alussa tunteillut. Kun viini vielä virtaa veressä, ulkoisesti ei voi päätellä, miten isosta henkilökohtaisesta ongelmasta on kyse. Mutta kun katkaisuhoito etenee, mielialat ja tunteet nousevat pintaan.

”Naisilla saattaa olla myös usein tarvetta pitää viimeiseen asti yllä kulisseja. Pitkään juoneet miehet saattavat olla itkuisia jo ensimmäisessä tapaamisessa”, Marika kertoo.

Yhteistä kaikille juoville ikäihmisille on vaikeus ymmärtää, miten vaarallista alkoholi heille on.

Yli 65-vuotiaan riskijuomisen rajaksi lasketaan kaksi annosta päivässä tai seitsemän viikossa. Kun elimistö vanhenee ja haurastuu, veden määrä kehossa vähenee ja alkoholi imeytyy nopeammin kuin ennen. Tasapaino heikkenee ja sisäelimet vaurioituvat herkemmin terveelläkin ihmisellä.

Erityisen huonosti alkoholi sopii yhteen sairauksien ja lääkkeiden kanssa, esimerkiksi muistiongelmaisilla.

Kun ikäihminen saa rintasyöpä- tai eturauhassyöpädiagnoosin, hän useimmiten havahtuu taudin vakavuuteen. Sitä hän sen sijaan ei ymmärrä, että runsas juominen on vähintään yhtä vaarallista.

”Monelle asiakkaalle pitää sanoa todella suoraan, että katso peiliin, et ole enää nuori, voit ihan oikeasti kuolla juomiseen”, Marika sanoo.

Paljon vanhoja tuttuja, jotka palaavat asiakkaiksi uudelleen

Konstin toimiston iltapäiväpalaverissa ei puhuta asiakkaista nimillä, koska paikalla on ulkopuolisia. Se käy selväksi, että joukossa on paljon vanhoja tuttuja.

Marika arvioi, että 70–80 prosenttia kotikatkon läpikäyneistä palaa asiakkaaksi myöhemmin uudelleen.

Siksi kotikatkon tekijöiden on turhautumisen uhatessa teroitettava aika ajoin itselleen, miksi työ on tärkeää.

Vastaus kuuluu: Jokaisen elämä on arvokas, vaikka siihen kuuluisi alkoholi. Jos asiakas ei raitistu, juomaton jakso parantaa joka tapauksessa elämänlaatua ja mahdollistaa kotona asumisen pidempään.

”Tässä työssä täytyy ammentaa iloa pienistä asioista”, Marika sanoo.

Muutama esimerkki: Monta vuotta kotiinsa eristäytynyt iäkäs mies pääsi pienen katkon ansiosta pihalleen syömään vadelmia suoraan pensaasta. Toinen pystyi jättämään rollaattorin nurkkaan ja kävelemään ulkona omin jaloin.

Menetystarinoitakin löytyy.

Kotikatkaisun ensimmäisenä vuonna asiakkaaksi tuli eräs lähes 80-vuotias mies, joka toimi sairaan vaimonsa omaishoitajana. Mies oli juonut putkissa enemmän ja vähemmän koko elämänsä, mutta käsillä ollut kesä oli kostea muutenkin kuin sään puolesta. Väkeviä meni pullon päivävauhdilla.

Kun kodinhoitajat ottivat yhteyttä Marikan porukkaan, tilanne oli tolkuton. Mies makasi kotonaan vaipoissa, koska ei päässyt enää omin voimin vessaan.

”Hän raitistui lopulta yli 80-vuotiaana ja hoitaa edelleen vaimoaan kotona”, Marika iloitsee.

Positiivisista tarinoista voisi ottaa oppia myös nuorempien katkaisuhoitoon. Sitäkin voisi tehdä laitoksen sijaan kotona.

”Kun ihminen palaa kotiin viisi päivää kestäneestä katkaisusta, häntä odottaa kaikki se sotku, jonka keskeltä hän lähti. Siellä on tyhjät pullot ja kauhea siivo, ehkä myös ryyppykavereita, kaikki ongelmat odottamassa.”

Kotikatkossa kämppä sen sijaan alkaa olla siisti, kun jakso on lopussa. Tukikäynnit jatkuvat, eikä ihminen jää yksin.

Tutkija synkistyy tuoreista juomista koskevista luvuista

Kukaan juovia ikäihmisiä auttavista ei toivo viiniä ruokakauppoihin. Tanja pohtii, onko alkoholista tullut liian arkipäiväistä.

”Ennen juotiin juhlissa tai oli jokin muu tärkeä syy. Nykyisin juodaan iloon, suruun ja muuten vaan.”

Hän on tehnyt päihdetyötä 12 vuotta eikä ole tavannut ainuttakaan alkoholistia, jolta kohtuukäyttö olisi onnistunut.

Tilastojen hailakassa valossa voi olettaa, että humalajuominen vähenee. Alaikäiset ovat raitistuneet, ja nyt on merkkejä siitäkin, että alle kolmekymppiset juovat vähemmän.

Koko väestön tasolla alkoholinkulutus on vähentynyt vuodesta 2008 lähtien melkein 20 prosenttia.

”Se on aivan ainutlaatuista Suomen historiassa”, THL:n alkoholitutkija Christoffer Tigerstedt iloitsee.

Pian hän kuitenkin synkistyy.

Syy on hänen tietokoneessaan muhiva puolivalmis raportti, joka pitäisi julkaista vielä maaliskuun aikana.

Luvut vetävät vakavaksi. Ne kertovat, kuinka paljon Suomessa on myyty alkoholia sen jälkeen, kun alkoholilaki uudistettiin viime vuonna ja nelosoluet ja entistä vahvemmat lonkerot ja siiderit tuotiin ruokakauppoihin.

Esimakua tästä saatiin jo kun Kaupanliitto julkaisi omat lukunsa pari viikkoa sitten.

Tutkija huokaa syvään.

”Kymmenen vuotta jatkunut alkoholin kulutuksen aleneva trendi on nyt pysähtynyt. Lainmuutos on merkittävä syy siihen, että pitkään jatkunut miinus on kääntynyt lieväksi plussaksi. Valitettavasti.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 5/2019.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Vanhusten juopottelu yllätti lääkärit ja kodinhoitajat, joten nyt ikäihmisille tehdään kotikatkaisuja – vietimme päivän katkaisutiimin mukana

Köyhyysongelma

Köyhyyteen pakottaminen, eli aidon perusturvan ja julkistenkaan terveyden- ja hammashoidon edellytyksien puuttuminen, janottaa monia. Köyhyysongelman kohtaaminen, on Suomessa edessä, joka tapauksessa, nyt sitä väistellään ”päihde-peli-psyyke”ongelmiksi muuntamalla.
Mitä nopeammin aletaan, tekemään kaikki mahdollinen, isolle, hoitamattomalle köyhyysongelmalle, sitä paremmin, saadaan muutkin ongelmat hallintaan.
Sairaus- ja kansaneläkkeet, vastaamaan 2019-luvun korkeita elinkustannuksia, on parasta ensiapua.

Minna C.

Miksi kirjoitetaan niin provosoivasti ja yleistetään otsikossa, ikään kuin kaikki iäkkäät naiset olisivat juoppoja? Suuri osa meistä ei juo ollenkaan.

Vastaa käyttäjälle KöyhyysongelmaPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.