Tarinat

Kotilieden lukijat muistelevat koulun aloitusta: ”Lähdin vahingossa jo välitunnilla kotiin”

Koulutien aloittaminen on aina jännä paikka uusille ekaluokkalaisille. Opinko mitään? Saanko kavereita? Ei kai minua kiusata? Kotiliesi pyysi lukijoitaan muistelemaan oman taipaleensa aloittamista.

Kotilieden lukijat paljastavat koulun aloitukseen liittyvät muistonsa. Kuulostaako tutulta?

Ekaluokkalaiselta odotettiin jo itsenäistymistä

Ajan muuttumisen huomaa, sillä lukijat kertovat monen ekaluokkalaisen aiemmin suunnanneen kouluun itsenäisesti ilman vanhemman tukea. Moni osasikin toimia hienosti itse, mutta kaikki eivät olleet tyytyväisiä ratkaisuun.

”Menin yksin syyskuun 1. päivänä 1959 eteläsavolaisen kirkonkylän kansakouluun. Kansakoulu sijaitsi reilun kilometrin päässä kirkonkylän toisella laidalla. Suuren perheen pienyrittäjävanhemmat eivät ehtineet saattamaan. Äiti oli kirjoittanut paperilapulle henkilötietoni ja puristin lappua tiukasti kädessäni. Minulla oli päällä sininen takki ja sininen baskeri. Opettaja oli kuitenkin mukava, ja nyt 65-vuotiaana koulun aloitus muistuu mieleen mukavana.”

”Olimme juuri keväällä muuttaneet paikkakunnalle, 5-henkinen evakkoperhe, vuonna 1947. Vanhimpana lapsena menin kouluun ensimmäisenä. Isä kävi sunnuntaina näyttämässä 1 kilometrin mittaisen kapean metsätien kotoa koulun pihaan, istuin pyörän tarakalla. Oli sunnuntai. Maanantaiaamuna alkoikin sitten koulu. Kävelin sinne yksin. Isä oli mennyt työhön, ja äidillä oli vauva ja minua vuotta nuorempi sisko.”

”Kun menin maalaiskylän kansakouluun, minut lähetettiin sinne yksin. Muistan ihmetelleeni, kun muilla lapsilla oli äiti saattamassa. Minua alettiin kiusata heti ensimmäisestä luokasta alkaen, koska olin pulleampi kuin muut.”

”Asuin maalla ja reilun kilometrin koulumatkan menin punaisella, uudella pyörälläni ja punaisen koululaukkuni muistan oikein hyvin.”

Ikävät muistot vaivaavat toisia edelleen

Kaikille koulun aloitus ei tarkoittanut iloista elämänvaihetta. Koulu ei ehkä sujunut, opettaja oli liian ankara tai kavereita ei meinannut löytyä.

”Jännitti ja pelotti. Muiden pulpetit olivat tyhjiä ja niillä leikittiin. Minun pulpettini oli täynnä jotain käsityötarvikkeita ja kankaanpaloja. Luulin, että se on Jumalan rangaistus kun olin hieman aikaisemmin varastanut kaupasta pennin nallen.”

”Tuntui kamalalta. Niin paljon uusia ihmisiä.”

”Ankeita muistoja. Pelotti, olin yksin ja minulla oli hyvin heikko itsetunto.”

”Muistan, että kun aloitin koulun, kaksi isompaa siskoani olivat ylemmällä luokalla enkä saanut välitunnilla ylittää maahan maalattua viivaa päästäkseni samalle puolelle pihaa siskojen kanssa.”

”Ajoin polkupyörällä ensimmäistä kertaa maantiellä ja koulusta paluumatkalla tuli ensimmäinen auto vastaan isolla tiellä alamäessä ja säikähdin niin, että ajoin ojaan. Autonkuljettaja pysäytti ja tuli kysymään: ”sattuiko sinuun”, mikä otti minua vain päähän.”

”Pikkuletti kiristi ohimoita, ja naapurin poika itki katkerasti.”

”Pelkäsin et minua luullaan pojaksi, kun äiti oli halunnut leikata hiukseni lyhyiksi.”

”Äiti vei minut kansakouluun ja opettajalla oli sininen leninki. Hän sanoi, että hän käyttää tätä pukua nyt monta päivää, että opitte koulunpihalla tunnistamaan hänet. Kävi kuitenkin niin, että hänen isänsä kuoli ihan heti ja hän alkoi käyttää mustaa mekkoa. Muistan, kuinka hän itkien kertoi isänsä kuolemasta.”

Suurin osa muistelee koulun aloitusta lämmöllä

Suurin osa lukijakyselyn vastaajista muistelee koulun aloitusta hyvillä mielin. Koulun alkua odotettiin innolla pitkään, ja kun päivä vihdoin saapui, se otettiin vastaan riemumielin.

”Minulle koulun aloitus oli hyvin odotettua, koska osasin lukea ja laskea kouluun mennessä. Lukemisen opin neljävuotiaana. Isosiskoni on neljä vuotta vanhempi, ja hänen opetellessa tavaamaan minä istuin vieressä ja ilmoitin aina, mitä kirjassa luki.”

”Pelkkiä ihania muistoja, sillä asuimme koululla ja isäni oli vahtimestari/talonmies ja äitini keittäjä/siivooja, joten meillä oli asunto miltei uudessa koulurakennuksessa 1950-luvulla! Opettajat asuivat myös samassa rakennuksessa ja olivat hyviä tuttuja, joten koulun aloituksessa ei ollut jännittämistä! Enkä ikinä ole kärsinyt kiusaamisesta!”

”Mieluisia muistoja.  Olin oppinut jo lukemaan Pikku Marian eläinkirjasta ja tunkeutumalla kuusivuotiaana luokkaan ”kuunteluoppilaaksi”. Kaupungin täti oli lähettänyt valkoisen esiliinan, jossa oli brodeeraus. Pidin sitä ekan päivän mutta en enempää.”

”Minulla on kaksoissisar. Olimme kuulleet, että pojat kiusaavat koulussa tyttöjä, nipistelevät ja tönivät. Olimme aivan paniikissa kun ennen kouluunlähtöä puhuimme tästä. Kouluun meno kauhistutti. Isä lähti meitä viemään autolla, koulun oli 3 kilometriä. Vannotimme isää pyytämään opettajalta, että pääsemme samaan paripulpettiin istumaan. Isä välitti pyyntömme opettajalle ja pääsimme vierekkäin istumaan. Pelkomme unohtui kokonaan.”

”Olen ainoa lapsi, joten sisarusten esimerkkiä ei ollut, kun aloitin kouluni. Asuin ihan lähellä koulua. Ensimmäisen kellonsoiton jälkeen juoksin kotiin, ja äitini ihmetteli, kuinka koulupäivä oli niin lyhyt. Pian hän hoksasi, että olinkin lähtenyt kotiin, vaikka minun olisi tietysti pitänyt olla välitunnilla koulun pihalla. Onneksi ennätimme äidin kanssa takaisin ennen kellon soimista.”