Nostalgia

Kun tuberkuloosi erotti vauvat äideistään – lue tarina joulumerkkikotien lapsista

Kun äiti sairasti tuberkuloosia, vastasyntynyt vietiin vuodeksi hyväntekeväisyysmerkeillä rahoitettuun Joulumerkkikotiin. Siellä häntä saattoi hoitaa Liisa Kauppisen kaltainen omistautunut hoitaja, joka jopa imetti vauvoja. Tämä juttu on julkaistu Kotiliedessä ensimmäisen kerran joulukuussa 2016.

Vastasyntynyt vauva pestiin, kapaloitiin ja pantiin vanerilaatikkoon, joka kannettiin taksin takapenkille. Jopa satojen kilometrien matka saattoi alkaa. Määränpäänä oli tuberkuloosin takia perheestään erotettavien lasten hoitolaitos.

Tuberkuloosia sairastava äiti jäi synnytyssairaalaan. Tai sitten perheessä jollakulla toisella oli tuberkuloosi, eikä vauvaa voitu viedä kotiin.

Taksi kuljetti lapset joulumerkkien myynnillä rahoitettuihin Joulumerkkikoteihin. Niissä hoidettiin 40 vuoden aikana yli 5 000 tällaista vauvaa.

Monen imeväisen perhe hajosi lopullisesti, ja yksivuotiaalla oli edessä Joulumerkkikodissa vietetyn vuoden jälkeen sukulaisperhe, lastenkoti tai adoptio.

Liisa Kauppinen
Liisa Kauppinen työskenteli Oulun Joulumerkkikodin johtajana vuodesta 1954 kodin lopettamiseen vuoteen 1966 asti. Hän jopa asui kodissa perheineen useita vuosia.

Mitä minulle tapahtui?

Tanskassa oli alettu kerätä rahaa joulukortteihin myytävien hyväntekeväisyysmerkkien avulla jo vuonna 1906. Varat käytettiin tuberkuloosiperheiden lasten hoitoon. Suomen ensimmäinen Joulumerkkikoti saatiin avattua Tampereelle vuonna 1936.

80-vuotisjuhlan kunniaksi oululainen kirjailija Katariina Vuori julkaisi tänä vuonna kirjan Joulumerkkikodin lapset.

Hän pääsi mukaan vuonna 2013 perustettuun Joulumerkkikotilasten Facebook- ryhmään heti alkuvaiheessa ja sai seurata aitiopaikalta, miten Joulumerkkikotien vauvat etsivät saman kokeneita viisi-kuusikymppisiä.

Ryhmäläiset halusivat löytää puuttuvan palasen varhaislapsuudestaan.

Mitä tapahtui? Miten minua hoidettiin? Miksi äiti hylkäsi minut?

Juuri tästä syystä Oulun Joulumerkkikodin johtaja Liisa Kauppinen, 92, tapaa usein Joulumerkkikotien lapsia.

Liisa haluaa auttaa heitä saamaan tietoja lapsuutensa ensimmäisestä vuodesta ja kertoo mielellään lastenkodin oloista.

Älä sylje lattialle

Tuberkuloosi oli vielä muutama vuosikymmen sitten vaarallinen kansantauti, joka leimasi koko perhettä. ”Se vaikutti sosiaalisiin suhteisiin, sillä lääkärit kehottivat karttamaan tuberkuloosipotilaita”, kirjailija Katariina Vuori sanoo.

Asiasta ei puhuttu. Oli kuin kuin perheellä olisi ollut ebola. Tai raju vatsatauti – joka kesti viiden päivän sijaan viisi vuotta.

Tuberkuloosi aiheutti perheille valtavia menetyksiä. ”Moni joutui jättämään työnsä, ja monet läheisistä kuolivat, erityisesti lapset ja nuoret aikuiset.”

Keuhkotautia pidettiin köyhien ja likaisten ihmisten sairautena, sillä paremmin toimeentulevat kaupunkilaisperheet eivät sairastuneet yhtä usein.

Heidän asuntonsa olivat väljiä, ja perheillä oli varaa monipuoliseen ravintoon. Valistuneissa perheissä opeteltiin myös yskimään ja aivastamaan siististi nenäliinaan.

Maaseudun mökeissä sen sijaan asuttiin ahtaasti. Tölleissä tupakoivat ukonturjakkeet pärskivät ja sylkivät lattialle, jossa pikkulapset pyörivät.

Tällaisissa oloissa pisaratartuntana leviävä tuberkuloosi pääsi rehottamaan.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen lääkärit alkoivat etsiä kuumeisesti keinoja, joilla tautia voitaisiin ehkäistä ja hoitaa.

Suursodan jälkeen kaikkialla oli huutava pula työvoimasta eikä entisenlaista lapsikuolleisuutta pidetty enää hyvänä: väestönkasvu oli vaarassa.

Joulumerkkikoti vauvoille
Lasten päivä alkoi aina kylvetyksellä. Hoitoon kuului myös paljon ulkona oloa, ja vauvoja vahvistettiin voimisteluliikkeillä.

Rokottaja polkupyörällä

Ranskassa otettiin käyttöön vuonna 1921 Calmette-rokotus, mutta suomalaiset lääkärit olivat sen suhteen varovaisia. Asiaa kyllä seurattiin tarkasti opintokäynneillä, mutta lääkärit pelkäsivät sivuvaikutuksia.

Ranska aloitti rokotukset jopa kehitysmaina pidetyissä alusmaissaan Indokiinassa. Suomessa ensimmäiset rokotukset annettiin vasta parikymmentä vuotta myöhemmin.

Vauhtiin päästiin kunnolla vuonna 1948 tuberkuloosilain myötä, jolloin aloitettiin joukkorokotukset. Kaikki 15–25-vuotiaat rokotettiin.

Terveydenhoitajana Oulussa työskennellyt Liisa Kauppinen oli ensimmäisiä Calmette-rokottajia maassamme. Hän ajeli polkupyörällä pitkin Kainuuta kesällä 1948 ja rokotti kokonaisia kyläkuntia.

”Pelkäsin karhuja ja lauloin pitkillä taipaleilla suureen ääneen Nälkämaan laulua: Kuulkaa korpeimme kuiskintaa, jylhien järvien loiskintaa”, Liisa kertoo.

”Ajelin ajatuksissani jopa itänaapurin puolelle. Takaisin rajalinjaa kohti polkiessani olin hipihiljaa enkä laulanut nuottiakaan.”

Joulumerkkikoti, vauva kuljetuslaatikossa
Kätilö tai terveyssisar saattoi vastasyntyneet Joulumerkkikotiin. Vauvalaatikoissa oli eristeensä hiekalla täytetty välipohja ja lämmikkeenä lämpöpulloja.

Oma vauva mukaan

Liisa Kauppinen sai käänteentekevän puhelinsoiton vuonna 1954, kun hänen toinen lapsensa Helena oli vasta kymmenen päivän ikäinen. Ouluun oli perustettu vuonna 1945 Joulumerkkikoti, ja Liisa oli ehtinyt olla siellä alkuvaiheessa pari kuukautta harjoittelijana opiskellessaan sairaanhoitajaksi.

Nyt erikoistunut terveydenhoitaja, joka oli hankkinut myös lastenhoitajan pätevyyden, haluttiin Joulumerkkikodin johtajaksi. Itse Lastenlinnan perustaja Arvo Ylppö oli suositellut Liisaa.

”Vastustelin, että en voi ottaa virkaa vastaan pienen vauvan kanssa. Mutta minulle sanottiin, että kyllä te jaksatte ja kyllä sinne vauvakin mahtuu.”

Niin kolmekymppisestä Liisa Kauppisesta tuli Joulumerkkikodin johtaja.

Aviomies jäi jatkamaan farmasian opintojaan Helsinkiin, kun Liisa lähti vauvan ja alle kaksivuotiaan Ritva-Liisan kanssa Ouluun.

Kastejuhla
Liisa Kauppisen (vas.) toinen lapsi kastettiin Joulumerkkikodin joukkoristiäisissä. Kastepappina isoisä Pauli Kauppinen, esikoinen Ritva- Liisa oikealla.

Lastenosaston seinän takaa järjestyi virka-asunnoksi pieni kaksio, jonka kylpyhuoneesta pääsi pujahtamaan suoraan osastolle.

”Järjestely tarkoitti sitä, että olin aina töissä. Jos päivystäjä koputti yöllä seinäämme, nousin katsomaan, oliko jollakulla kuumetta tai vatsatautia.”

Aviomies tuli käymään kerran kuussa, jos junamatkaan oli varaa. Lapsia hoiti apulainen, joka kutsui johtajan imettämään kesken työpäivän. Neljä perheen lapsista hoidettiin vauvoina tällä tavalla.

Liisa piti synnytysten yhteydessä vapaata vain pari viikkoa. ”Imetin siinä samalla muitakin lapsia, sillä äidinmaidosta oli aina kova pula.”

Helena-vauva myös kastettiin Joulumerkkikodin vauvojen joukkoristiäisissä. Yhdeksän vauvaa sai nimen samalla kertaa hoitajien tekemissä kastemekoissa.

”Tilaisuus oli hyvin juhlallinen. Kukaan lapsista ei huutanut.”

Hyvää hoitoa sittenkin

Monet Joulumerkkikotien lapset ovat aikuisina laitoshoidosta kuultuaan luulleet, että vauvoja hoidettiin mekaanisesti ja etäisesti. Katariina Vuori haastatteli kirjaansa varten useita hoitajia, ja haastatteluiden perusteella luulo ei pidä paikkaansa.

”On ihmeellistä, miten antaumuksellisesti hoitajat huolehtivat vauvoista. He myös kaipasivat lapsia pitkään näiden lähdettyä”, Katariina Vuori toteaa.

Liisa Kauppinen sanoo samaa. Kaikki tekivät työtään antaumuksella lasten parhaaksi. Kahvitunnilla ei istuskeltu, syksyllä poimittiin koko vuoden puolukat ja hoitajat pitivät pihankin siistinä. Yövuorossa neulottiin nuttuja vauvoille.

”Ei minun tarvinnut johtaa, henkilökunta oli niin taitavaa. Työtä oli paljon, ja kaikki tekivät kaikkea.”

Jos pesulan työntekijä sairastui, joku hoitajista meni tilalle. Pihaan oli pingotettu pitkät pyykkinarut männystä toiseen, sillä kangasvaippapyykin peseminen ja kuivattaminen oli jatkuvaa.

Vauvat Joulumerkkikodissa
Kesällä vauvat ottivat päiväunet ulkona pukkisängyissä. Auringonvalo edisti terveyttä ja antoi D-vitamiinia.

Äidit lasin takana

Tuberkuloositartunnan saaneet äidit eivät saaneet vierailla vauvojen luona. Lähellä asuvat saattoivat käydä katsomassa pienokaistaan, jota hoitaja näytti lasin takaa. Lapsen ja vanhemman kiintymyssuhdetta ei tuolloin ajateltu, sillä vauvojen eristäminen oli ainoa hoitomuoto.

Monia Joulumerkkikodin lapsia on kuitenkin jäänyt vaivaamaan huono äitisuhde.

”Moni Joulumerkkikodissa ollut tunnistaa samoja oireita. Heistä tuntuu, että he eivät kuulu joukkoon, ja heillä on vaikeuksia ihmissuhteissa. Monella on syntynyt ensimmäinen luonteva ihmissuhde vasta omiin lapsiin”, Katariina Vuori sanoo.

Jotkut äidit itkivät ilosta saadessaan vahvistuneen, Calmette-rokotetun lapsen kotiin. Toisille takaisin tuotu penska oli rasite muiden huolien jatkona.

”Jotkut äidit olivat hirveän katkeria ja saattoivat syyttää tilanteestaan meitä hoitajia. Ehkä heillä oli myös ollut ikävä lastaan. Lapset saivat kuitenkin hyvän hoidon, ja he olivat iloisia pullukoita,” Liisa Kauppinen sanoo.

Moni sai hyvän adoptioperheen, jopa Amerikasta asti. Toisia kaupiteltiin paikasta toiseen lehti-ilmoituksilla.

Oulun Joulumerkkikodin lopettaminen vuonna 1966 oli Liisa Kauppisesta aivan kamalaa. Hän työskenteli jonkin aikaa tuberkuloositoimistossa, mutta kun hän sai 46-vuotiaana kuudennen lapsensa, hän päätti jäädä kotiin.

”Ajattelin, että jos edes yhden lapsen saisin hoitaa alusta loppuun itse.”

Juttu on julkaistu Kotiliesi 28/2016 -lehdessä.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kun tuberkuloosi erotti vauvat äideistään – lue tarina joulumerkkikotien lapsista

Sinun täytyy kommentoidaksesi.