Tarinat

Kun vanhemmat joivat, alakoululainen Meri siivosi oksennukset ja maksoi laskut pankissa – perheen tragedia varjosti Merin, 39, elämää pitkään

Vanhempien alkoholismi teki Merin lapsuudesta turvattoman. Kesti pitkään ennen kuin hän pystyi päästämään irti lapsuuden ja vanhempien aiheuttamasta häpeästä. 

Oletko herännyt?

Joo.

Hyvä. <3

<3 <3

<3 <3 <3

Kun yövuoro lasten kuntoutusyksikössä on päättymässä, Meri, 39, varmistaa Whatsapp-viestillä, että omat nuoret kotona ovat nousseet ylös. Näin hän tekee joka kerta, kun ei ole itse paikalla herättämässä ja näkemässä, kuinka pojat tekevät aamupalan, käynnistävät mopon ja ajavat kouluun.

”Ehkä vähän pitäisi hellittää. Nuorimmainen on kuitenkin jo 15-vuotias”, Meri sanoo ja naurahtaa.

Mutta miten lopettaa huolehtiminen, kun on ollut jo ala-asteella se, joka käy maksamassa laskut pankissa, tekee makkaramunakkaan jääkaapista löytyneistä rippeistä, ruokkii kissan ja koiran, siivoaa tupakantumpit, lasinsirut ja oksennukset, kun vanhemmat ovat sammuneet sohvalle?

Ensimmäisen kerran Meri heräsi yksin kotoa neljävuotiaana. Vanhemmat olivat jossain juomassa. Yksivuotias veli oli viety äidin vanhemmille, kaksi vuotta vanhempi isosisko asui siellä jo valmiiksi.

Meri on yksi seitsemästä naisesta, joita on haastateltu Mape Morottajan Vaikket suojellut minua kaikelta -uutuuskirjaan (2022). Kirjassa naiset kertovat, millaista on, kun omasta kodista tulee turvaton.

Lue myös: Äidin alkoholismi ja äkillinen kuolema tekivät perussuomalaisten Riikka Purrasta huolestuneen suorittajan

Ryyppyputket kestivät viikkoja

Isän Hilux-lava-auto oli pihassa, kun 10-vuotias Meri tuli koulusta kotiin. Se oli huono merkki.

Metsäalalla työskentelevä isä lähti kotoa aamuneljältä ja palasi seitsemän uutisten aikaan. Sitten hän katsoi uutiset, luki lehden ja meni nukkumaan. Hänet tunnettiin menestyvänä yrittäjänä, kovana työntekijänä.

Jos isä oli kotona päivällä, siihen oli vain yksi syy: töissä oli käynyt jokin vastoinkäyminen. Oli tullut yllättävän suuret veromätkyt tai seisakki, jonka takia työt metsällä piti ajaa alas.

Silloin olohuoneessa odotti mies, jonka kädessä oli kaljapullo ja ympärillä muita humalaisia miehiä.

Myös äiti joi. Hän piilotti tyhjiä kaljapulloja kumisaappaisiin, uuniin ja lääkekaappiin, jotta isä ei saisi tietää. Mutta aina isä sai tietää, ja äiti hävisi omille teilleen.

Kun isä tarttui pulloon, kännäämisestä tuli vanhempien yhteinen ajanviete. Ryyppyputket venyivät viikoiksi, estot katosivat: seksiä harrastettiin olohuoneen sohvalla, riidat päättyivät veriseen sotkuun.

Kerran vastassa odotti punainen lammikko. Isä oli kaatunut juovuksissa olohuoneen ikkunaa päin niin, että lasinsiru oli viiltänyt kaulan auki.

Häpeä varjosti lapsuutta

Taksi odotti ulkona, valmiina ajamaan Merin kuuden kilometrin päähän alakoulun kolmannen luokan kevätjuhliin. Jotain juhlavaatetta olisi saatava päälle, mutta äiti nukkui humalaansa.

Mekon Meri löysi mutta sukkahousuja ei. Oli tyydyttävä vihreisiin villasukkiin. Luokkakavereilla oli jalassa juhlakengät, hiukset oli kammattu.

”Kun katsoin omia vaatteitani, häpesin hirveästi.”

Se ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun Meri häpesi. Hän oppi häpeämään tupakalta ja kissan pissalta haisevia vaatteitaan, kaverin vanhemmille kännissä soittavaa ja rahaa kerjäävää äitiään.

Kotiin Meri ei tuonut kavereita tai ihastuksia. Hän pelkäsi sitä, että kaikki saisivat tietää vanhempien juomisesta. Moni tiesikin. Meri kävi pientä, 50 oppilaan kyläkoulua, ja osa luokkakavereiden isistä viihtyi heidän olohuoneessaan.

Kun Meri tapasi nykyisen puolisonsa 20-vuotiaana, sama pelko nosti päätään. Entä jos mies jättää, kun kuulee totuuden?

Turvalliset ihmiset ja kirjoittaminen auttoivat

Ei mitään hätää. Meri silitti koiraa, nosti sen syliin ja piiloutui lähimetsän vanhaan siiloon. Koirasta ja metsästä tulivat Merin turva, kun pelotti. Isän edessä hän ei itkisi.

Toinen turvapaikka oli isän vanhempien luona. Kun mummu kuuli, että kotona oli putki päällä, hän odotti koulun pihalla ja haki Merin mummolaan. Mummu opetti kutomaan patalapun ja paistamaan karjalanpiirakoita. Vierailu venähti viikoiksi.

”Siellä musta oikeasti tykättiin. Olin tärkeä.”

Välillä myös parhaan kaverin vanhemmat ottivat yökylään ja mukaan laskettelureissuille.

Kuudennella luokalla Meri alkoi kirjoittaa kirjaa odottaessaan aamuisin tuntien alkua. Hän tallensi vuosien aikana rompulle kymmeniä sivuja siitä, mitä kotona tapahtui. Kirjoittaminen auttoi käsittelemään asioita, näkemään, mistä kaikesta Meri oli jo selvinnyt.

Kun äiti alkoi soitella kännipuheluita, raja tuli vastaan

Lapsena Merin lempielokuva oli Isän tyttö (1994). Hän haaveili siitä, että isä saattaisi hänet alttarille hääpäivänä. Kun Meri 21-vuotiaana avioitui vuoden seurustelun jälkeen, isä ei pitänyt kiinni käsipuolesta.

Alkoholin lisäksi vanhemmat olivat alkaneet käyttää rauhoittavia. Isän yritys meni nurin, ja talo päätyi pankille. Heitä ei näkynyt julkisilla paikoissa tai perhejuhlissa.

Vanhemmat soittelivat humalaisia puheluita.

”Kun isä soitti, hän oli tosi kiltti aluksi. Sitten hän muuttui häijyksi, otti rahan esille ja sanoi, että muista, että se talo, jossa asut, ei ole sinun talosi vaan pankin talo, autotkin ovat pankin. Hän oli niin katkera omasta kohtalostaan.”

Raja tuli vastaan, kun puhelimeen tarttui äiti.

Kai teet abortin? äiti sammalsi langan toisessa päässä.

Hän oli kuullut kaupassa tuttavalta, että Meri odotti toista lastaan.

”Silloin sanoin, että minulle ei tarvitse enää soittaa. Kun poika syntyi, kutsuin vanhemmat ristiäisiin. Ajattelin, että se on minun velvollisuuteni. Eivät he tietenkään tulleet paikalle.”

Meri ymmärsi, että vanhemmat olivat sairaita

Puoliso. Lapset. Oma koti. Työpaikka.

Meri oli saanut tehtäväksi kirjoittaa lapulle itselleen tärkeitä asioita.

Sieltä puuttuu yksi asia, terapeutti sanoi.

Sinä itse.

Kun isä kuoli elokuussa 2015, Meri päätyi terapiaan. Menneet kuukaudet olivat olleet raskaita.

Sisko oli menehtynyt puoli vuotta aiemmin syöpään. Kesällä äiti oli jättinyt isän. Isä masentui ja alkoi käyttäytyä itsetuhoisesti. Meri ja hänen veljensä valvoivat vuoroviikoin, että isä pysyy hengissä, kuskasivat isää fysioterapeutille ja lääkäriin.

Huoli ja pelko veivät yöunet. Lääkäri määräsi Merin sairaslomalle, joka jatkui kesäkuusta syyskuuhun. Kun isä kuoli, energia meni hautajaisten järjestämiseen, asunnon tyhjentämiseen ja äidin kanssa riitelyyn.

Hautajaisten jälkeen lapsuuden kokemukset nousivat pintaan. Psykiatri suositteli psykoterapiaa.

Terapiassa Meri alkoi ymmärtää, ettei hän olisi voinut tehdä mitään pelastaakseen vanhempiaan. He olivat sairaita ja olisivat tarvinneet apua. Vanhemmilla ei kuitenkaan ollut kykyä vastaanottaa sitä.

Vaikka isän viimeinen kesä oli monella tavalla raastava, Meri tuntee myös kiitollisuutta.

”Saimme puhuttua ja tehtyä sovinnon ja anteeksipyydettyä. Se oli itselleni tosi tärkeä kesä.”

Hyvinä aikoina äiti laittoi kesäkeittoa ja kuunteli Frederikiä

Äidin takia en itkisi, Meri ajatteli. Hän ei ollut ollut äidin kanssa väleissä vuosiin. Terapiassakin hän sanoi, ettei tuntisi syyllisyyttä, jos jonain päivänä äiti kuolisi, eikä sovintoa olisi tehty. Äiti oli kyllä saanut mahdollisuutensa.

Kun veli soitti ja kertoi, että äiti oli löytynyt asunnostaan kuolleena, kyyneleet yllättivät.

Kuolinpäiväksi merkittiin 14. helmikuuta 2018, syyksi lääkkeiden yliannostus. Äiti palaa mieleen jokaisena ystävänpäivänä. Aluksi Meri tunsi vihaa. Miksi hänen äidistään ei ollut pullaa leipovaksi isoäidiksi?

Nykyään Meri muistelee äitiä vain hyvällä. Hyvinä aikoina korkki pysyi kiinni vuodenkin. Äiti kuunteli Kari Tapiota, Frederikiä tai Jamppa Tuomista keittiössä. Liedellä hautui kesäkeitto.

”Se oli minun ja äidin yhteinen herkku.”

Äitienpäivänä äiti leipoi kakkua, lapset askartelivat koulussa lahjat ja lauloivat, isä osti kaupasta kukkia. Äidillä oli permanentti ja huoliteltu meikki.

Viimeinen häpeä vanhemmista ja eletystä lapsuudesta hälveni, kun Meri suostui haastateltavaksi toimittaja Mape Morottajan tietokirjaan. Asiat tuli puhuttua tunteja kestäneissä haastatteluissa niin moneen kertaan läpi, ettei mikään enää jännittänyt.

”Olin lukenut lehdistä perhetragedioista ja huomannut, että moni muukin voi huonosti. Ajattelin, että ehkä oma tarinani voisi auttaa jotakuta toista.”

Nyt kotona asiat ovat hyvin

Peruskoulun jälkeen Meri opiskeli lähihoitajaksi. Tänä kesänä pitäisi tulla tieto siitä, alkavatko syksyllä sosionomiopinnot ammattikorkeakoulussa.

Meri on tehnyt uransa aikana töitä muun muassa päihde- ja mielenterveyspuolella. Ensin hän suihkutti sairaalan osastolla kuntoutukseen tulleita alkoholisteja. Nykyisessä työpaikassa lasten kuntoutusyksikössä hän työskentelee alaikäisten kanssa.

”Puolisoni ihmettelee, miten voin tällä taustalla työskennellä nuorten kanssa, joilla on hurjia kokemuksia. Koen, että on vahvuus, että olen itse kokenut vastaavia asioita. Pystyn luomaan heihin suhteen.”

Paras palkinto on, kun kuukausia puhumasta kieltäytynyt nuori alkaa avautua, ja kuntoutuksen tavoitteita aletaan saavuttaa.

Kesällä edessä on ensimmäinen kokonainen kesäloma nykyisessä työpaikassa. Puoliso on se sama, jonka kanssa Meri asteli alttarille 20 vuotta sitten. Kotona asiat ovat hyvin.

”Lapset tulevat edelleen kainaloon pötköttämään. Heille tunteiden näyttäminen on todella luonnollista. Päivääkään ei mene, että joku pojista ei lähettäisi minulle sydämiä viestillä.”

Se tekee Merin onnelliseksi.

Merin nimi on muutettu asian arkaluontoisuuden vuoksi. Hänen henkilöllisyytensä on toimituksen tiedossa. Mape Morottajan Vaikket suojelisi minua kaikelta -kirjan kustantaja Like ja Kotiliettä julkaiseva Otavamedia kuuluvat samaan konserniin.

Lue myös Anna.fi: Oletko alkoholistin läheinen? Näin voit auttaa alkoholiongelmasta kärsivää myös etänä

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kun vanhemmat joivat, alakoululainen Meri siivosi oksennukset ja maksoi laskut pankissa – perheen tragedia varjosti Merin, 39, elämää pitkään

Riemumieli

Olipa ikävä kertomus, jolla vaikuttaisi kuitenkin olevan onnellinen loppu. Eivätkö viranomaiset puuttuneet asiaan missään vaiheessa mitenkään? Tuollaisessa taloudessa eläminen voi olla hengenvaarallista.

Yavanna

Se ei vain ole helppoa kertoa viranomaisille, mitä kotona tapahtuu. Jos se olisikin helppoa, niin varmaan enemmän ihmisiä pyytäisi apua, mutta näin ei ole.
Ja jos vaikka kertookin, niin vanhemmat esittävät viranomaisten edessä täydellisiä vanhempia, että kaikki on hyvin, vaikka totuus on ihan muuta.
Lisäksi asiaan liittyy voimakkaasti häpeän tunteet, sekä pelkoa.
Ja kyllä, on omakohtaista kokemusta, valitettavasti vaikka vanhempien kännäys enimmäkseen ajoittui vain lomille ja viikonloppuihin. Tosin nyttemmin kun ovat eläköityneet niin on pidempiäkin ryyppyputkia päällä.

Simasuu

Minulla on ollut samanlaisia kokemuksia lapsuudessa. Ensin juhlivat sovussa ja lopulta kauhea tappelu jolloin isä tökki reikiä äitiin saksilla. Me lapset oltiin ulkohuussissa piilossa ja kohta äitikin tuli sinne vertavuotavana ja ilman vaatteita. Joskus kävi mielessä että oliko ihan pakko syntyä tuollaiseen perheeseen?

Sinun täytyy kommentoidaksesi.