Tarinat

Lapsi maksaa 130 000 euroa, mutta se ei ole tärkein syy vauvakatoon – tavallinen äiti listasi 15 keinoa, joilla synnytystalkoisiin pannaan vauhtia 

Lapsi maksaa vanhemmilleen vähintään 130 000 euroa. Se on satsaus, jota ei tehdä kevyesti. Monen asian on muututtava, jotta 2000-luvun nuoret haluavat lisääntyä.

Syntyvyys mataa nälkävuosien lukemissa, ja sellaiseksi se jääkin, elleivät asenteet lapsia kohtaan muutu.

Tilastokeskuksen ja THL:n laskelmien mukaan yksi lapsi maksaa vanhemmilleen noin 130 000 euroa. Se on sellainen potti, ettei kukaan heittäydy hankkimaan lasta siksi, että kunta maksaa muutaman satasen synnytyspalkkion tai hallitus laatii uuden vanhempainvapaamallin.

Raha on tärkeää, mutta vähintään yhtä tärkeitä ovat asenteet ja ilmapiiri.

Lue myös: Syntyvyyttä ei ratkaista antamalla hedelmäityshoitoja 50-vuotiaille.

1. Nuorille miehille tarvitaan esikuviksi tyytyväisiä isiä

Kun puhutaan matalasta syntyvyydestä, mietitään herkästi, mikä nuoria naisia vaivaa. Enemmän pitäisi olla huolissaan nuorista miehistä. Väestöliiton tutkimuksen perusteella 30–34-vuotiaiden miesten asenteissa on tapahtunut muutamassa vuodessa valtava muutos. He eivät enää halua lapsia, etenkään koulutetut miehet.

Nuoret miehet tarvitsevat roolimalleja. He tarvitsevat mediaan hurjasti lisää elämäänsä tyytyväisiä isiä. Sellaisia on nimittäin paljon. Sen todistaa esimerkiksi tämä Finterveys 2017 -tutkimus.

2. Negatiivinen valitus lapsiperhearjesta on lopetettava

Tämä on tärkeintä! Meidän on lakattava, heti, tässä ja nyt puhumasta lapsiperhe-elämästä niin kuin se olisi elinkautinen vankeustuomio. Useimpien vanhempien mielestä arki lasten kanssa on  mielekästä ja mukavaa.

3. Lisää osa-aikatyötä ja vanhemmat joustavasti työelämään

Ruotsissa alle 3-vuotiaiden äideistä puolet tekee osa-aikatyötä. Alle 6-vuotiaiden äideistä työssä käy kahdeksan kymmenestä. Meillä Suomessa vastaavat luvut ovat joka neljäs ja kuusi kymmenestä.

Pienten lasten vanhemmille, etenkin äideille on saatava lisää osa-aikatyötä.

Lue myös: Onko nelikymppinen liian vanha saamaan vauvoja?

Jos vanhempana saa olla vähän sekä kotona että vähän töissä, ei eristäydy normaalista elämästä yksinäiseen vaipparuljanssiin, ja ammattitaitokin pysyy ajan tasalla. Ei tunnu siltä, että maailma menee eteenpäin, kun itse on paikallaan.

4. Työelämän on muututtava myös luotettavammaksi

Nollatuntisopimukset, määräaikaisuuksien ketjutukset ja epäreilut harjoittelut. Siinä yksi suuri syy, miksi nuoret, miehiä useammin epätyypilistä työtä tekevät naiset eivät uskalla haaveilla lapsista.

Harva hankkii ensimmäisiä kannuksiaan työelämässä synnytysikäisenä, mutta työnantajat kohtelevat nuoria työntekijöitä niinkuin nämä olisivat ikuisia vasta-alkajia.

Epävarmuus omasta paikasta työelämässä on taatusti yksi suurimmista syntyvyyden vihollisista. Hyvät työnantajat tämän jo ymmärtävät.

5. Meidän on lakattava ihailemasta raatavia sankareita

Tämän työntekijät tekevät ihan itse. Mitä enemmän raataa, sen parempi on, näin ajattelemme helpsoti edelleen.

Harva työ todellisuudessa vaatii tekijältään kahdeksaa tuntia enempää päivässä, ainakaan tuottava ja tehokas työ. Lakataan siis ihannoimasta niitä työelämän ”sankareita” jotka osoittavat tarpeellisuutensa työyhteisössä venyttämällä työaikaa vapaa-ajan puolelle.

Päiväkotiin täytyy lähteä silloin, kun työaika loppuu. Se on lähtijälle itselleenkin hyväksi.

6. Lasten hoito lomilla ja iltapäivisin on pantava uuteen uskoon

Pienet lapset viettävät Suomessa tuntikausia yksin joka iltapäivä. Se ei ole vain surullista, se on häpeällistä! Puhumattakaan siitä, että koulujen pitkillä kesä- ja talvilomilla perheet on jätetty täysin oman onnensa nojaan.

Avosydänkirurgia on vaikeaa, turvallisen lastenhoidon organisoimisen koulujen vapaa-ajoille ei pitäisi olla vaikeaa.

Kaikki tietävät senkin, että perheet tarvitsevat lyhytaikaista lastenhoitoa koteihin. Tämä on todettu ääneen kyllin monta kertaa.

Jos meillä on varaa uusiin hävittäjiin, meillä on varaa pitää lapsista huolta.

7. Asenteiden on muututtava kaikkialla lapsiystävällisemmiksi

Asenteiden on muututtava lapsiystävällisemmiksi koko yhteiskunnassa. Tarvitaan ravintoloita, kuntosaleja, konsertteja ja muita paikkoja, joihin aikuinenkin voi mennä viihtymään ja harrastamaan ja ottaa lapsen mukaan.

Nuoret ihmiset pelkäävät usein eniten juuri sitä, että lapsi lopettaa oman elämän kuin seinään.

Meidän kaikkien täytyy ryhtyä sietämään lapsia ympärillämme. Ja lapset on myös opetettava ottaamaan muut ihmiset huomioon. ”Lapset mukaan” ei voi tarkoittaa sitä, että kaikki paikat muuttuvat hoplopeiksi.

8. Meidän on lakattava ajattelemasta, että lapsi on sijoitusprojekti

Meidän kaikkien on lakattava ajattelemasta, että lapsi on sijoitusprojekti, joka tarvitsee tonnin vaunut, designvaatteita, Thaimaan lomia ja pleikkarin. Että lapsuus on kiihtyvää kilpavarustelua, jossa on pakko olla mukana, ettei joudu kiusatuksi.

Ainoa varustelu, jota lapsi tarvitsee, on itsetunto. Ja sitä varustetaan viettämällä lapsen kanssa aikaa, kysymällä, kuuntelemalla, hellimällä, arvostamalla, välillä kieltämällä.

9. Meidän on lakattava olemasta 24/7 lastemme valmentajia

Lapsi ei myöskään ole vanhempansa valmennusprojekti. Lapsemme eivät syrjäydy, jos eivät harrasta balettia tai jääkiekkoa. Ihminen kasvaa tolkulliseksi aikuiseksi niinkin, ettei vanhempi harrasta lapsensa harrastusta, siis muutu autokuskiksi, personal traineriksi ja urheilupsykologiksi.

Yhtä oikeaa kasvatusfilosofiaa ei ole. Terveellä järjellä ja rakkaudella pääsee melko pitkälle.

10. Meidän täytyy nähdä omaan ydinperhettämme laajemmalle

Oma perhe on ihana juttu, mutta sen ulkopuolellakin on elämää. On monenlaisia tapoja olla olemassa, asua ja elää.

Oman perheen auvosta voi välillä katsoa hiukan pidemmälle, naapuriin, kadun päähän, kulman taakse. Välillä voisi kysyä, mitä naapurille kuuluu tai tarvitseeko hän apua.

Huonosti kohdellulle lapselle riittää yksikin turvallinen aikuinen. Sellainen voi löytyä vaikka naapurista.

Koko kylä kasvattaa on hieno periaate. Huolehditaan omista asioistamme on huono ja tuhoisa peritaate.

11. Uusia Oodeja ja yhteisiä tiloja tarvitaa kaikkialle Suomeen

Helsingin keskuskirjasto Oodi on parasta, mitä Suomessa on moneen vuoteen saatu aikaan. Se on kaunis julkinen tila, joka sijaitsee keskellä kaupunkia, johon kuka tahansa voi tulla, olla ja oleskella ostamatta mitään. Siellä kaikki ovat yhdessä toistensa silmien alla, eri-ikäiset ja näköiset ihmiset turvallisessaja viihtyisässä ympäristössä.

Tällaisia tiloja tarvitaan lisää, muihinkin kaupunkeihin ja kyliin.

Hyvät tilat luovat konkreettisella tavalla uskoa siihen, että kukaan meistä ei ole yksin maailmassa.

12. Meidän täytyy alkaa suhtautua toisiimme kunnioittavammin

Maailma on täynnä vihapuhetta ja muutenkin kamala paikka, jos antaa itsensä ajatella niin.

Jokainen voi kuitenki aloittaa itsestään. Voi tervehtiä lähimmäisiään, voi kehua ja kiittää, voi osallistua vanhempainiltaan tai kaupunginosayhdistykseen. Voi hakeutua tekemään yhdessä yhteisiä asioita. Levittää ympäilleen hyvää, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin.

13. Meidän on syytä ylpeillä siitä, miten hyvä systeemi meillä on

Suomessa on maailman mitassa mahtava  neuvolajärjestelmä. Meillä on lapsilisät, pitkät vanhempainvapaat ja äitiyspakkaus. Verrattuna moneen muuhun maahan olemme näine etuinemme todella etuoikeutettuja. Hyvä synnyttä hyvää. Ollaan ylpeitä ja luukutetaan rajojemme ulkopuolellakin, miten vanhemmuutta Suomessa arvostetaan. Myydään ideaa ulkomaille samalla tavalla kuin peruskoulua on myyty.

14. Nuorten ihmisten ilmastopelot on otettava tosissaan

Nuoret ihmiset ovat todella peloissaan ilmanmuutoksesta. Suhtaudutaan heidän pelkoonsa vähättelemättä ja tosissamme, vakavasti, vaan ei kauhistellen.

Jokainen voi katsoa peiliin ja tulla vastaan, luopua saavutetuista eduistaan yhteisen edun nimissä ja sen mukaan, paljon on itse saanut. Se, jonka asiat ovat hyvin, voi tulla vastaan pidemmälle.

15. Päättäjien on kyettävä yhä joustavampiin ja parempiin ideoihin

Marinin hallitus haluaa pidentää vanhempainvapaata ja jakaa sen 6,6 kuukauden pituisiksi siivuille molemmille vanhemmille. Hyvä näin.

Kun tämä uudistus on saatu maaliin, seuraava pitää panna alulle.

Synnytysiässä olevat nuoret ihmiset ovat kasvaneet maailmaan, jossa saa päättää asioistaan pitkälti itse. Elää omassa rytmissään.

Perheillä on erilaisia tarpeita. Joku haluaa keventää työtaakaansa, kun lapsi aloittaa koulun. Joku toinen haluaa henkäistä, kun murrosikäiselle lapselle tulee vaikea kriisi.

Työn ja perhe-elämän yhdistäminen on edelleen kaavamaista ja jäykkää. Tarvitaan paljon lisää joustoa ja vaihtoehtoja.

Oletko samaa mieltä näiden väittämien kanssa? Voiko syntyvyyttä kääntää nousuun, onko siihen edes tarvetta? Vai tuleeko mieleesi jokin keino, josta ei ole julkisesti vielä keskusteltu? Kommentoi alle ja osallistu keskusteluun!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Lapsi maksaa 130 000 euroa, mutta se ei ole tärkein syy vauvakatoon – tavallinen äiti listasi 15 keinoa, joilla synnytystalkoisiin pannaan vauhtia 

Ihmettelijä

130 000 on melko paljon rahaa… Ihmetyttää kyllä, että miten työttömillä voi olla useampikin lapsi. Tekevät vissiin pimeitä töitä?

Suomi

Köyhillä ei ole varaa tehdä lapsia. Suomi. Mies -34v. lapseton.

Jukkujuk.

Suomalaiset vihaavat toisiaan,erityisesti lapsia ja perheitä.Lapset koetaan haitaksi ja harmiksi kaikissa yleisissä paikoissa,lentokoneet ,ravintolat,kaupat jne. Syy on selvillä.Lapsia ei kasvateta käyttäytymään ja huomioimaan ympäristöä.Syy on selvillä.Vanhemmat eivät osaa itsekään.

Lapseton

Kuka enää vuonna 2020 käyttää sanaa ydinperhe? Parisuhteet on nykyään niin lyhyitä että lapsi ei tosiaan ole minulla ensimmäisenä mielessä. Saa niitä roolimalleja toivoa mutta jos kustannuksista puhutaan, niin kuin noissa kyselyissä oli mainittu, niin maksaja on usein mies.

Asenteeseen kyllästynyt

En tekisi lapsia, jos ei tämänkaltainen toisten vanhempien dissaaminen lopu. Kirjoittajalla on asenteita asioista, joista hän ei tiedä mitään. Suosittelen häntä käymään edes joskus baletti- ja jääkiekkoperheiden arjessa. Jos 25 vuotta sitten jokin asia on ollut totta, ei se enää tänä päivänä ole samassa tilanteessa.

VenlaV

16. Nopeampi hoitopolku lapsettomuudesta kärsiville.
On arvioitu, että vuonna 2020 jopa 10 % lapsista syntyy koeputkihedelmöityksen avulla. Silti koeputkihedelmöitykseen pääsy kestää parhaimmillaan useita vuosia lapsettomuushoitojen aloituksesta laskettuna. Jonoa kasvattaa myös uusi järjestelmä. Tulisiko antaa palveluseteleitä myös IVF-hoitoihin tai antaa jonkinlainen palvelutakuu? Täytyy muistaa, että näitä kirjoituksia lukee myös ne, joille mikään näistä kohdista ei ole syy tai este lasten hankkimiselle.

Toimittaja vastaa:

Tämä on kyllä aivan totta. Kokemusta on omastakin ystäväpiiristä.

Kun mikään ei riitä

Suomi on maailman parhaita maita saada lapsia; pitkät äitiys- ja hoitovapaat, kotihoidon tuki, lapsilisät, neuvolat, äitiyspakkaukset, ilmainen koulutus kouluruokailuineen, edullinen päivähoito ja kaikille ilmainen eskari, hyvät kunnalliset harrastusmahdollisuudet, turvallisuus, puhdas ilma, aitoa luontoa, ei sotia tai muita kriisejä, ei luonnonmullistuksia, sosiaalisia turvaverkkoja löytyy. Vaan ei muka riitä.

Luulenkin, että ongelmana on pikemminkin ihmisten sekoaminen some-maailmaan, mikä on korvannut oikeat ihmissuhteet ja seksin. Jotain luonnotonta siinä on, etteivät terveet nuoret ihmiset lisäänny.

Jarrutetaanpa vähän

Meidän ongelma on liian suuri syntyvyys. Ympäristö ei kestä nykyisenkään väkimäärän aiheuttamaa kuormaa. Meidän pitäisi täällä suomessa olla iloisia siitä, että meillä sentään syntyvyys muuttuu oikeaan suuntaan – pienempään päin.

4 lapsen äiti

Kanssasi samaa mieltä. Adoptio kunniaan. Lapset pitää tehdä nuorena, jos niitä haluaa tehdä. Nuori vanhempi jaksaa lapsiarkea aivan toisella tavalla kuin esimerkiksi nelikymppinen.

Monika

Kohtaan 10 vedoten; miksi ei vain ymmärretä sitä, että on erilaisia tapoja elää? Kaikki eivät vain halua lapsia ja se ei ole edes rahasta kiinni.

Sanna

Aikalailla näin.
Ja aloittaa olis voinut heti otsikosta.
Tämän kaltaiset ”lapsi maksaa 130 000 euroa” on typerimpiä ja taatusyi lapsentekoon kannustamattomampia tekoja.

Naistenlehtiin voisi heti laittaa lapsinegaatiojuttuihin kieltomerkin.

Tavallinen tallaaja

Nyt eletään aikaa, jolloin ihmiset on havahtuneet, että ei ole pakko valita lapsiperhe arkea. Onnellinen voi olla ilman, että lisääntyy. Tyytyä voi vähempään. Maailmassa on jo valmiiksi ihmisiä yli pallomme sietokyvyn. On itsekästä tehdä omia tänne lisää.

Ninni

Kaikki maksaa paljon, kun lasketaan pitempää aikaväliä. Moni asia tulee lasta kalliimmaksi. Pelkkä sinkkuasunto maksaa nykyään 800 €/kk, 20 vuodessa vuokranantajan tilille siirtyy 192 000 €. Pariskunta käy ulkona syömässä tai bailaamassa kerra viikossa; vähintään 140 €/vk eli 145 600 € 20 vuoden aikana.

Ei se lapsi tarvitse vauvana omaa huonetta, ei ole pakko täyttää kaappeja merkkivaatteilla tai lentää ympäri maailmaa. Tervejärkiset ihmiset osaavat elää ilman kilpavarustelua ja somenarsismia. Lapsia on pystytty tekemään ja hoitamaan ennenkin, miksei nyt kun Suomi on vauraampi kuin koskaan?

Pete P.

3h+k+parveke+sauna 74 neliöö 737€, onko siellä helsingissä pakko asua? Ei kukaan yli 30 jaksa eikä kiinnostakkaan juosta kaupungilla joka viikko.
Ei se lapsi tarvikaan, mutta se vanhempi tarvitsee, että voi laittaa someen hienoja kuvia ja pönkittää omaa itsetuntoaan.

Planeetan kantokyky on ylitetty jo moneen kertaan ja luonto rupee sanomaan että ei enään, sen takia syntyvyyshoidoissa käydään kun väkisin halutaan se kersa, vaikka kroppa on ihan eri mieltä.

Ja raha nyt on mitä on nykypäivänä, se on digitaalista ja sitä luodaan luotonlaajennuksen avulla lisää tyhjästä. Fakta.

Ei tämä maa tarvitse veronmaksajia, vaan oikeanlaisen järjestelmän jota ei kapitalistinen tai mikään muukaan ismi määrittele.

Mami Blue

Peten pointti menee vähän hutiksi, ei nyt asuinpaikasta ole kyse! Rahansa voi käyttää monella tavalla: Joku panostaa vain itseensä, matkoihinsa, harrastuksiinsa, nautintoihinsa, maalliseen mammonaan jne. Toinen priorisoi menonsa niin, että on mahdollista kasvattaa lapsia. Se on sitten kinkkisempi juttu, että Suomessa ollaan huolissaan syntyvyyden laskusta samaan aikaan, kun maapallon väestö lisääntyy liikaa. Lapsirakas luultavasti yhä haluaa jälkikasvua, itseään rakastava ja sitoutumiskammoinen selittelee haluttomuuttaan maapallon kantokyvyllä ja pelkää ympärilleen ilmestyvän HopLoppeja… Joka tapauksessa ulkomaalaiset kyllä uskaltavat tehdä lapsiurakkaa Suomessa, kaiketi se on kannattavampaa täällä. Uskaltaisinkin väittää, ettei yhden lapsen kasvattaminen 130 000 euroa maksa, tuleehan lapsen myötä myös monia etuuksia… Ja valitettavasti osa ei tee lapsia rakkaudesta vaan rahasta.

Ei millään pahalla

Ei kaikki halua asua landella. Eikä 800 €/kk varmaan riitä Hgissä, kun Turussakin saa kaksiosta maksaa sen verran.

Itse tykkään lapsista, ja olisi hyvä jos kantaväestökin lisääntyisi ja säilyisi. Ettei oltaisi vähemmistönä täällä 25 vuoden päästä.

Pete P.

Ja en halua että kaikki paikat muuttuu hoplopeiksi..

Eläkeläismummo

Mielestäni yksi ongelma on sitoutumiskammo: ihmissuhteisiin ja omiin lapsiin, opiskeluun, työpaikkaan… ylipäänsä kaikkeen, mikä rajoittaa yksilönvapautta. Sairaanhoitaja haluaa ottaa netin kautta itselleen sopivia työtunteja (tv:ssä nahtyä), nuori lääkäri ottaa sen verran työtunteja, että voi viettää vapaa-aikaa haluammallaan tavalla (junassa kuultua) ja kumpikaan ei halua sitoutua potilaan hoitoon eikä ”kurjiin rutiineihin”. Nämä esimerkit otin terveudenhuollosta, jossa työskentelin yli 40 vuotta.

Surullinen poikien äiti

Ei suomessa miehillä ole mitään arvoa jatkuvasti joku julkkis joutuu syytteeseen ahdistelusta,väkisten muka makaamisesta,raiskauksesta.Sitten 70%naisista ottaa eron,miehet ei halua enään maksumiehiksi,viikko viikko isiksi.Naiset ja media pyörittää kokonmaata.Mies ei saa olla palomies,mies,poika?mutta hänen on mentävä suorittamaan asepalvelus kun hän on mies.Tasa arvo ei toteudu missään.Naisille myydään seksileluja ruokaksupassa,mainokset tvssä dildoista ja lehdet pursuaa tarinoita naisten orgasmeista,seksileluista ,kumppanien määristä.Mies leimattaisiin sairaaksi perversiksi.Mies on naisten ahdistelija ,raiskaaja.Nyt on niin että nuoret miehet ei käy enään naisissa,eivät uskalla sanoivat että voi joutua syytteeseen.Kiinnostusta ei saa näyttää se on ahdistelua.Treffeille tai aloitteen tekijä voi olla vain nainen.Monella myös huonoja kokemuksia omasta lapsuudestaan äiti/isäpuolesta eikä näin halua ikinä omia lapsia!!

Äitipä hyvinkin

Vaikea uskoa, että tuo on naisen kirjoittamaa tekstiä! Jos katsotaan asioita hieman kauemmas menneeseen, niin miehillä esim. on ollut bordellit ja strippiluolat jo satoja vuosia ja samaan aikaan heidän vaimonsa ovat hoitaneet kiltisti kotia ja lapsia. Toooosi harva mies tänä päivänä joutuu täysin aiheetta syytteeseen ahdistelusta tai raiskauksesta, ennen muinoinhan naisten piti vain tottua käpälöinteihin ja pitää suunsa supussa häpeän vuoksi… kas kun nainenhan se aina on ”yllyttänyt” miestä vääränlaisella pukeutumisella, hymyllä tms. Sitäkö sinun mielestäsi olisi miesten ”arvo”, että he voisivat edelleen hallita ja päättää myös naispuolisten perheenjäsentensä (siskon, vaimon, äidin) asiat ja ottaa itsekkäästi, minkä tahtovat?! Olen kyllä samaa mieltä siitä, ettei tasa-arvo toteudu missään – vieläkään! Mies saa edelleen mm. isompaa palkkaa/eläkettä ja oman kokemukseni mukaan käyttää usein myös leijonan osan perheen rahavaroista, jopa lapsilisiä myöten. Osa isistä ei maksa edes elatusmaksujaan, kun joutuvat perhettä laiminlyötyään ns. ”ulkoruokintaan” ja leikkivät sitten työtöntä tehden pimeää duunia. Minä ainakin olen ihan omasta pussistani 4 lasta elättänyt, onneksi on sentään lapsilisät Suomessa. Poikien äidit ne vain paapovat ja silittelevät vielä aikamiehiä, jotkut kuorivat potutkin valmiiksi nenän alle…

4 lapsen äiti

ikävä kyllä olet niin oikeassa. Edelleenkin perheen kotivelvoitteet, harrastusvelvoitteet ja taloudelliset velvoitteet jäävät äidin harteille monessa kodissa. Tästä on tehty tutkimusta viime vuosina. Nämä velvoitteet muuttuvat velvoitteeiksi siinä vaiheessa kun olet se ainoa aikuinen joka vastaa kaikesta. Teet ruoat, huolehdit kodin siisteydestä, huolehdit lapsen koulunkäynnistä, haalaat ne kouluun ettei tule kymmeneltä viestiä ”äiti mulla on pää kipeä, en mee kouluun”. Seuraat willmaa, illat vietät mäessä, hiihtämässä ja luistelemassa, kun ei ole varaa ohjattuun harrastamiseen. Ei lapsia tarvitse laittaa jos ei halua. Minun nuoruudessani lapsen laitto oli päivänselvä. Ei siinä mietitty haluanko jne. Ne tuli ja niistä piti pitää huolta, vaikka puoliso olisi ollut ihan vastuuton. En yhtään ihmettele jos nykyajan nuoret naiset haluaa elää vain itselleen. Tämä sukupolvi joka nyt on lapsenlaittoiässä on kasvanut kodissa jossa isää näki jos näki.

jepps

Miesten ja naisten palkkaero on myytti, jota voisit olla levittelemättä. Samassa työssä saavat saman palkan. Hoitajan työstä taas ei kuulukaan saada esimerkiksi insinööritason palkkaa.

haes

Politiikan pitäisi ottaa kantaa hedelmöityshoitojen taloudelliseen tukemiseen. Siellä niitä aikuisia on, jotka haluaisivat vapaaehtoisesti lapsen keinolla millä hyvänsä! Mutta se maksaa vaivaa ja rahaa…

Aila Pulkkinen, pulkkiaila@gmail.com

Kyllä..ihana lukea arkijärjellä kirjoitettua tekstiä. Iso KIITOS kirjoittajalle. Sydäm estäni toivoisin jokaisen aikuisen Suomalaisen lukevan tuon. Itse olen mummo ja jaksanut pajattaa ko. asioista niin kauan kuin muistan. Aikoinaan olin 5 vuotta työelämästä pois 2. nuorimmaisen syntymän jälkeen. Tiukkaa teki taloudellisesti mutta kun oli opit elämään saanut jo kotoa ja ammatin vuoksi, säästöä tuli. 1.lapsi sai kaiken töryn kun puoliso opiskeli. Silloin päätin jos joskus vielä lapsia saan, tahti muuttuu. ja se muuttui.Se on totta että lasten asema Suomessa on huono samalla myös perheitten vanhoillisten ja jäykkien asenteiden vuoksi. Ja usein päättävinä toimivat ja viimeisen sanan sanojina toimivat miehet vähätellen perheitten tilannetta ja lasten selä naisten asemaa maassamme. Suomalainen hyvinvointivaltio on irvikuva köyhienkien maiden rinnalla olemme häpeäpilkku koko maailmalle, vaikka muuta uskottelemme.Eikä ole ihme kun Bisa tutkimuksest laskee kuin lehmän häntä tilanteen ollessa kirjoituksessa kuvatun kaltainen.Lasta ei arvosteta. Olisikohan naisten syytä ottaa ohjat omiin käsiin ja laittaa myös Ek ruotuun muun päättäjäporukan kanssa.

Isomummi 80v

Olen saanut lapset aikana, jolloin ei vielä ollut kuin äitiyspakkaus. Silti lapset ovat parasta, mitä elämä olemme elämässämme saaneet.

Nuorina saimme lapsemme, nyt saamme nauttia jo lapsenlapsenlapsista, mikä myös on elämän suurimpia rikkauksia.

Maallinen mammona ei voi korvata millään mittarilla lasten tuomaa iloa elämään!

Vastaa käyttäjälle Toimittaja vastaa:Peruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.