Tarinat Tilaajille

Liisa, 34, kaipasi jännitystä ja nukkui sata yötä ulkona vuoden aikana – ”Ajattelin olevani liian mukavuudenhaluinen”

Liisa Louhela, 34, kuvitteli voivansa nukkua ulkona ehkä muutaman yön. Sata yötä ulkona kumosi sen ja monet muut käsitykset itsestä. Nyt Liisa kertoo, mitä vuoden haaste opetti.

Oli toukokuu 2017. Liisa Louhela, 34, istui miehensä kanssa autossa matkalla kotiin ystävien mökiltä. Hän oli juuri palannut äitiysvapaalta kirjoittajan ja toimittajan töihin ja tuskaili ääneen, että kaipaisi elämänvaiheeseensa uudenlaista sisältöä. Miksi odottaa kalenteriin merkittyjä mökkiviikonloppuja, kun voisi nauttia enemmän arjesta?

Mies teki yllättävän ehdotuksen: nuku sata yötä ulkona vuodessa.

”Yksi yö voisi olla hyvä tavoite. Viikkokin kuulostaisi tosi paljolta”, Liisa tuhahti.

Retkeilytaitoja Liisalla oli omien sanojensa mukaan ”nolla”. Hän oli nukkunut vain muutamia öitä ulkona lapsuudessa kotitalon pihalla ja retkillä aikuisiällä. Hän asui Hailuodossa avopuolisonsa ja tyttärensä kanssa, nautti sienestyksestä ja luonnossa liikkumisesta, mutta ulkona nukkumisesta hänellä ei ollut kokemusta. 

Miehen ehdotus kuulosti hullulta, mutta äkkiä Liisa huomasi pohtivansa, kykenisikö haasteeseen. Hän laski, että sata yötä vuodessa tarkoittaisi kahta yötä viikossa. Haaste alkaisi toukokuussa 2017 ja päättyisi toukokuussa 2018. Ajatus alkoi tuntua sopivan haastavalta ja hauskalta.

”Mietin, mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua. Ehkä paleleminen kylminä talviöinä. Sitten ajattelin, että olisi vain opettavaista, jos vähän joutuisin kärvistelemään.”

Lue myös: Nämä 10 upeaa luontokohdetta haluat kokea! Retkeilyn asiantuntijat paljastavat Suomen salaiset helmet

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.