Tarinat

Lukijat kertovat: 95-vuotias Kotiliesi on kulkenut äidiltä tyttärille, rajan takaa Suomeen ja ympäri maailmaa

Leena Ylösen äiti pakkasi monta vuosikertaa lehtiä arkkuun, kun perhe pakeni evakkoina sotaa Karjalasta. Mervi Zuercherille lehti on ollut ulkomailla elettyinä vuosina napanuora Suomeen.

Kotiliesi täyttää tänä vuonna 95 vuotta. Kun keräsimme marraskuun 16. päivä ilmestyneeseen juhlalehteen pitkäaikaisten lukijoidemme tarinoita lehdestä, toimitukseen tulvi toinen toistaan ihanampia tarinoita perheistä ja suvuista, joissa lehti on ollut mukana arjessa ja juhlassa, iloissa ja suruissa, periytynyt sananmukaisesti äidiltä tyttärelle ja tyttärentyttärelle.

Tässä tarinoista kaksi: Merviä Kotiliesi on seurannut ympäri maailmaa, Leenan äiti pakkasi lehdet mukaan evakkokuormaan paetessaan sotaa Karjalan kannakselta.

Mervi Zuercher: ”Lehteä on helpompi lukea kuin kirjoja”

Mummuni Elli Pietilä ja pappani Kalle Pietilä menivät naimisiin vuonna 1920, ja joskus 1930-luvulla mummu alkoi tilata Kotiliettä.

Molemmat olivat ahkeria lukijoita ja opettivat kolme tytärtäänkin lukemaan. Äitini sai aina joulu- ja syntymäpäivälahjaksi kirjan.

Asuimme Loimaalla. Meitä lapsia oli seitsemän. Äitini Eeva-Liisa ei varmaankaan avioliittonsa alkuaikoina tilannut lehtiä kotiin, koska rahat olivat todella tiukalla.

Onneksi Loimaalla oli hyvin varustettu kirjasto, mitä me kaikki käytimme hyvin innokkaasti. Jossain vaiheessa Kotiliesi alkoi tulla säännöllisesti meille kotiin.

Lapsikatraan keskimmäisenä lähdin itse jo varhain maailmalle. Olin opiskellessani kesätöissä Saksassa, Daimler-Benzin tehtailla Stuttgartissa. Valmistuttuani muutin vuonna 1981 Sveitsiin.

Vaikka minun piti olla siellä alunperin vain muutama vuosi, asuin saksankielisessa Sveitsissa lopulta 19 vuotta.

Työskentelin kansainvälisenä myynti-ja markkinointipäällikkönä eri firmoissa ja matkustelin periaatteessa joka puolella maailmaa.  Mieheni oli sveitsilais-chilelainen, eikä meillä ollut lapsia.  Vuodesta 1983,  kun näytti selvältä, että jään Sveitsiin, äiti alkoi tilata minulle Kotilieden joka vuosi joululahjaksi.

Kaikki Sveitsin vuodet lehti oli seuranani ja mieluisaa lukemista.

Vuonna 2000 muutin työtarjouksen saatuani tänne Yhdysvaltoihin, minne olen toistaiseksi jäänyt.

Kotiliesi on tietenkin seurannut mukanani.

Välillä kokeilen reseptejä, ja minulla on täällä suomalaisia tuttuja, joiden suomenkielen taito ei ihan riitä enää kirjojen lukemiseen. Lehdestä on helpompi lukea lyhyempiä artikkeleita, joten Kotilieteni menevät täällä aina kierrätykseen.

Isäni nukkui tänä kesänä pois, mutta äitini on vielä hyvässä kunnossa, ja odotan kestotilausta tänäkin jouluna.

Tulevaisuudessa tilaan lehden sitten varmasti itse.

Kotiliesi on mielestäni todella fiksu lehti, täynnä mielenkiintoisia artikkeleja ja kolumneja.  Tykkään myös kirjasuosituksista. Usein tilaa alkuperäiskielisenä kirjan, joka on juuri ilmestynyt suomeksi käännettynä.

Lehti on kaikki nämä vuodet ollut minulle napanuora vanhaan rakkaaseen kotimaahan.

Leena Ylönen: ”Isä ei tainnut tietää, että äiti pakkasi lehdet mukaan”

Olin nelivuotias, kun jouduimme lähtemään Roikonkoskelta Laatokan Karjalasta sotaa pakoon. Matkustimme junan härkävaunussa, äiti, minä, vuodenikäinen pikkuveli ja isoveli, joka oli minua 13 vuotta vanhempi. Isä ei ollut silloin mukana.

Vaikka olin pieni, minulla on muistikuvia tuosta matkasta, taisi se olla sen verran erityinen reissu.

Muistan että äiti hätäili, kun jollain asemalla lotat hakivat pikkuveljen pesulle. Hätäily tarttui minuunkin, vaikka veli tuotiin ajoissa takaisin, puhtaana ja uusissa puhtaissa vaatteissa.

Jossain vaiheessa suutuin äitiin ja menin samalla matkalla olleen tätini viereen nukkumaan. Muistan edelleen, että oli vaikea nukkua, koska tädillä oli niin mahdottoman kova tyyny.

Senkin muistan että kun pääsimme perille Lapualle, siellä puhuttiin itikoista, mutta tarkoitettiin lehmiä eikä hyttysiä.

Lapualta päädyimme asumaan Keski-Suomeen Hankasalmelle, koska Roikonkosken saha siirrettiin sinne, ja isä oli töissä sahalla.

Ensin asuimme sahalla, mutta sitten saimme ihan oman kodin.

Äiti kuoli jo 1960-luvulla, mutta kun pari vuotta sitten avasimme vanhan kotitalomme vintille talletetun puulaatikon, sieltä löytyi kolme vuosikertaa vanhoja Kotiliesiä.

Meille lapsille oli yllätys, että äiti oli pakannut vuosien 1942, 1943 ja 1944 lehdet mukaan evakkoreissulle.

Monta kertaa olen miettinyt, mitä hän on mahtanut jättää pois, koska ei laatikkoon ylettömästi tavaraa mahtunut.

Olen miettinyt sitäkin, mahtoiko isä tietää äidin pakkauksista. Hän ei olisi välttämättä ymmärtänyt, että lehtiä kuljetettiin.

Lehdet ovat nyt tallessa edesmenneen veljeni leskellä ja minulla. Säilytän niitä aarteenani. Suurella mielenkiinnolla olen lukenut, mitä sota-ajasta ja Karjalasta on tuolloin kirjoitettu.

Äiti, jota sanoimme mammaksi, oli ompelija ja otti varmaan sekä työhönsä, mutta muutenkin paljon vinkkejä, joita Kotiliesi siihen aikaan antoi naisille perheen pyörittämiseen.Lehti on tullut itsellenikin lähestulkoon avioliittoni alkuvuosista 1960-luvulta. Annan sen edelleen luettavaksi tyttärilleni.

Lisää pitkäaikaisten lukijoiden tarinoita Kotiliedessä 25/2017.