Tarinat

Lukijat muistelevat kauheimpia mökkivieraitaan: ”Innostuivat juomaan tuliaisviinoja kiivaaseen tahtiin”

Aina ei mökkivierailu mene putkeen. Hankausta aiheutuu varsinkin, kun isäntäväellä ja vierailla on hyvin erilainen käsitys siitä, miten mökillä pitäisi viettää aikaa. Lue Kotilieden lukijoiden muistot kamalista mökkivieraista.

Paljastimme aiemmin, millainen on hyvä mökkivieras. Aina vierailu ei kuitenkaan suju muitta mutkitta, vaan iloinen yhdessäolo muuttuukin hammasten kiristelyksi – ja jopa katkenneiksi väleiksi.

Pahimmat ylilyönnit liittyvät usein alkoholiin. Vieras käy naukkailemassa taskumatistaan rohkaisua ja mukava seurustelu muuttuu nopeasti sekavaksi örvellykseksi.

Tai miltä kuulostaa vieras, joka ei ilmoita tulostaan ja odottaa isäntäväeltä passausta ja viihdytystä?

Laiskuus ja moitteet kiristävät hermoja

”Nuori äiti meni perheensä kanssa lomailemaan viikonlopuksi miehensä vanhan tädin mökille. Siellä sitten nautti olostaan makoillen ja kehtasi vielä sanoa, että ihanaa kun ei tarvitse tehdä mitään, eikä ollenkaan huomioinut että vanha täti se hääräsi koko ajan lieden äärellä yksin. Apua voi tarjota pyytämättäkin…”

” – Ai teillä on tapana NÄIN tehdä… MEIDÄN Pekka se osaa tehdä oikein saunaan tulet ja MEILLÄ se onkin maailman paras sauna! Kyllä teidänkin kannattais tehdä/laittaa/ostaa niin kuin meillä on… Olisi sitten kuulkaa paljon parempi.

Ja minä mietin siinä, että suksikaa jo kuuseen ja nyt tehdään se lukollinen portti tuonne tienpäähän!”

”Kun tyttäremme poikaystävä tuli mökillemme koiransa kanssa, hän jätti koiransa meidän hoidettavaksi. Hän ei tuonut koiralleen edes ruokaa mökille, vaan oletti isäntäväen ruokkivan koiran. Kun piti alkaa siivoamaan mökkiä, hän ilmoitti lähtevänsä kotiin jaloista pyörimästä.”

”Sukumökillä pinnaa kysyy, kun lapsiperhe valtaa tavaroillaan koko tienoon. Yhteisissä tiloissa kiertelet matkakasseja ja ajelehtivia vaatemyttyjä, eteisen lattialla lojuu sikin sokin jalkineita, ruokailun jälkeen huusholli on pommin jäljiltä. Koska kiusaannut kaoottisesta keittiöstä, siistit lakkaamatta ruoka- ja työpöytiä, seisot tiskaamassa vuorotta, koska joka janoon kaivetaan kaapista uusi kippo. Aamiaistarjoilusta tulee huolehtia pari tuntia, kun jokainen heräilee omaan tahtiinsa. Lapset syövät ajallaan, ja lapsiperhe odottaa, että joku, jos nyt ei huolehdi lasten syöttämisestä, ainakin siivoaa jäljet – periaatteena, että se, jota sotku haittaa, siivotkoot.”

Kauheimmat mökkivieraat muistetaan pitkään.

Vierailun kesto tai ajankohta jäi epäselväksi

”Olimme kutsuneet tuttavat ensimmäistä kertaa mökille viikonlopuksi niin, että me olimme mielestämme puhuneet päiväkyläilystä. Kunnollista yöpymismahdollisuutta ei silloin vielä ollut. Tuttavat tulivat suurien tuliaisten kanssa ja se jo hiukan ihmetytti. Kyläilyn jatkuessa vieraat jotenkin hoksasivat, että kyse ei olekaan koko viikonlopusta ja lähtivät noin tunnin kotimatkalle illalla saunomisen jälkeen.

Myöhemmin vieras kertoi, että onneksi Siwa oli vielä auki, että he saivat ostettua ruuat sunnuntaille. Siihen aikaan ei vielä ollut kaupat auki aina. Tästä kokemuksesta viisastuneena kerron usein päivävieraille heti alkuun, että luvassa on lounas, päiväkahvit, päivällinen ja sauna virvokkeineen.”

”Mökki on saaressa, ei ollut kännyköitä. On sovittu, että isäntä noutaa vieraat klo 12. Vieraat eivät ole paikalla, isäntä odottaa tunnin kuusen alla sateessa, ketään ei tule. Isäntä tulee takaisin mökille. Mökkinaapuri tuo vieraamme klo 15, kun on ensin rahdannut omat vieraansa omalle mökilleen.

Saamme vieraamme, kolme lasta, vanhemmat ja koiran. Äiti antaa lahjaksi pien lasilinnun ja sanoo, että nyt vain seurustellaan. Oli siinä keksimistä, mistä revit heille syötävää, onneksi olin hieman varautunut. Meidän ja heidänkin ”mökkiloma” lyheni, kun ruokavarasto oli loppumassa.”

”Minulla oli koko kesänä 4 päivää lomaa. Puoliso pyysi sisarensa miehineen pariksi päiväksi mökille ennen minun tynkälomaani ja myös kertoi sen heille. Kun saavuin paikalle, oli koko mökki valloitettu ja lähdöstä ei tietoakaan. Juomat maistuivat ja korttipeli luisti, sisar teki saunavihtoja ”hyvitykseksi”. Kun he lopulta lähtivät, jäi sisaren käsilaukku ”vahingossa” mökille ja tulivat takaisin…”

Viina vie kauhuvierasta

”Ehkä joskus juomia on ollut liikaa vieraalla itsellään mukana ja käy salajuomassa. Humaltuu tarjoiluun nähden kohtuuttomasti omista tuotteistaan. Ei ole silloin seurallinen, vaan keskittyy itseensä.”

”Vieraat tulivat ympärikännissä ja sammuivat pihamaalle alle puolen tunnin kuluttua saapumisestaan. Tulivat veneellä, joten oli pakko pitää aika pitkään, ennen kuin uskalsi antaa lähteä.”

”Ikävät kokemukset liittyvä lähinnä vieraan kyvyttömyyteen hallita omaa alkoholinkäyttöään. Olen absolutisti, joten lärvien vetäminen minun seurassani on todella epäkohteliasta.”

Kauheimmat mökkivieraat muistetaan pitkään.

”Kerran tuli pariskunta muutamaksi päiväksi. Heidän ainoa tuliaisensa oli valkoviinipullo, jonka rouva oli juonut jo matkalla puoliksi.”

”Perhe tuli vieraaksi juhannuksena ja perheen isä humaltui ja alkoi riitelemään vaimonsa kanssa. Lapsia oli läsnä 8. Me muut aikuiset yritimme keksiä lapsille tekemistä etteivät huomaa riitaa. Mies esitti jopa tappouhkauksen vaimolleen ja yritimme saada sopua aikaan. Yhden päivän riitelyn ja neuvottelujen jälkeen saimme aikaan laihan sovun. He syyttivät muita läsnäolijoita omista ongelmistaan. Niinpä katkaisimme heihin välit emmekä ole olleet missään tekemisissä.”

”Innostuivat juomaan tuliaisviinoja ja isännän varastoista kiivaaseen tahtiin, isäntäkin meni mukaan, ja niin sitä sitten siivoiltiin seuraavana aamuna – en viitsi sanoa mitä.”

Erikoiset ”vuokralaiset” potuttavat

”Olimme antaneet sukulaisille mökin ilmaiseksi käyttöön. Kun ”vuokralaiset ”olivat lähteneet, ei ollut edes kiitosta, ja mökissä oli tupakoitu, vaikka oli sanottu, että niin ei saa tehdä. Sukulaisrouva sanoi, että hän jätti jääkaappiin heiltä ylijääneet ruokatavarat = pussillisen makaronia, melkein tyhjän, vanhan kermapurkin, jossa oli ehkä 1/2 dl hapanta kermaa ja vadelmahillopurkin, jossa oli noin 1 cm hilloa purkin pohjalla. Eivät enää saaneet meidän mökkiä vuokralle, ei edes rahasta.”

”Saivat asunnon käyttöön. Eivät edes ottaneet lakanoita pois vuoteista puhumattakaan siivouksesta, roskien viennistä. Oli kova urakka pestä pyykkiä yms. Söivät jääkaapin ja pakastimen tyhjäksi.”

”En tiedä voiko heitä vieraiksi sanoa, mutta kerran, kun tulimme mökille, oli pihassa saksalainen auto. Kolme henkilöä oli asettunut grillaamaan terassillemme, avogrillillä, katon alla. Tavaransa he olivat laittaneet tontillamme olleeseen latoon. Mieheni sanoi heille, että jossain isäntä on ampunut ensin ja sitten vasta kysellyt, miksi ”vieraat” olivat hänen tontillaan. Poistuivat melko nopeasti.”

Lue myös:

Olethan ottanut nämä huomioon, ennen kuin kutsut vieraita mökille? Tunnetko mökkivieraan etiketin? ”Hyvät vieraat osaavat lähteä ajoissa pois” Mökkituliaiset: perunoita, pelikortteja ja pitsilakanoita Helppoa ja nopeaa mökkiruokaa Mökkeile vihreämmin – 10 vinkkiä

Kommentoi

Kommentoi juttua: Lukijat muistelevat kauheimpia mökkivieraitaan: ”Innostuivat juomaan tuliaisviinoja kiivaaseen tahtiin”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.