Tarinat

Maalla-kolumni: Postia jakamassa

Maalla-lehden kolumnisti Riitta Lehtimäki asustaa Kiljuskärjen mökkiään ja puu-Käpylän kotiaan. Nyt Riitta pohtii postin kulkua Suomessa ja maailmalla.

Kun muutimme puu-Käpylään yli 25 vuotta sitten, posti jaettiin vain tiistaisin. Nykyään postia ei ­säästösyistä jaeta tiistaisin. Kehitystä on tapahtunut, epäilemättä.

Käpylä ja Posti olivat tukkanuottasilla, koska Posti ­halusi lopettaa ovikannon ja siirtyä postilaatikkojakeluun. ­Puukäpyläläiset taistelivat saavutetun ovikantoedun puolesta ja saivat tuekseen Museoviraston – sen suojelemalle alueelle ei voinut asentaa miljööseen sopi­mattomia pömpeleitä.

Lue myös: Rakastettu Maalla-lehti uudistui

Posti ryhtyi postinkantolakkoon

Posti aloitti postinkantolakon. Käpy­läläiset saisivat hakea preivinsä ja aviisinsa postista. Mutta käpyläläisetpä jättivät postia noutaessaan mainospostin postiin, ja talo alkoi täyttyä ­moskasta.

Posti taipui, ja aloimme saada oveen jaettua postia kerran viikossa, tiistaisin. Sitten taipuivat vuorostaan puukäpyläläiset.

Teetimme Museoviraston hyväksymiä postilaatikoita, ja postiljooneja vähen­tävä uudistus saatiin vihdoin käyntiin myös puu-Käpylässä.

Lue myös: Maalla-kolumni: Nyt on harjalla töitä

Uusia uravaihtoehtoja?

Puu-Käpylän sinnitellessä postinkantolakon kourissa, Meirän mies alkoi laskea vaihtoehtoja: meidän ­piti perustaa kilpaileva posti. Kantajaksi palkattaisiin työtön, johon 90-luvun suurtyöttömyyden vuoksi saisi valtion työllistämistukea.

Pidin Meirän miestä hulluna. Uhmata nyt valtion Postia valtion tukemalla postilla! Jatkoimme molemmat palkkatyönorjina.

Jos olisimme ryhtyneet toimeen, meillä saattaisi nyt olla startuppi, jonka voisimme myydä Postille miljoonahintaan.

Seuraavaksi suuntaamme yrittäjäkatseemme maakuntaan, sillä Kiljuskärjen mökkikesän alkaessa joudumme aina arpomaan, mihin posti on ulkoistettu: huoltoasemalle vai kenties K- tai S-kauppaan.

Lue myös: Maalla-kolumni: Nettisisustus – uhka vai mahdollisuus?

Italiassa asiat ovat vieläkin hullummin

Jos Pohjolassa Postin pasmat ovat sekaisin, Ita­liassa asiat ovat vielä hullummin: Halusimme Meirän miehen kanssa ilahduttaa yli 80-vuotiaita äitejämme postikortilla. Emme kuitenkaan löytäneet miljoonien turis­tien Veronasta kortteja.

Postimerkkienkin etsintään ­meni ­pari päivää, sillä harvalla tupakkakauppiaalla oli niitä tarjolla. Lopulta saimme merkit, joilla voisi seurata lähetystä Italiasta Suomeen reaaliajassa.

Mutta emme löytäneet postilaatikkoa, johon seurantakoodilliset erikoislähetykset pudotetaan. Emme edes tavallista postilaatikkoa. No, arvelimme sen löytyvän lähtiessä juna-asemalta.

Ei löytynyt. Ei liioin Milanon rautatieasemalta. Eikä lentokentältä.

Lue myös: Mökkituliaiset– vinkkejä viemisiksi

Tulimme kortit mukana Suomeen. Jo viikon päästä paluustamme sain kolme korttia postitettua, kun olin varustanut ne myös suomalaisilla merkeillä. Yhteen Italian-korttiin minulla ei kuitenkaan ollut merkkiä.

Korttia mummolaan ajaessani tuumin: Kahden maan merkit, eikä yhtään jakelua, sen täytyy olla kannattavaa. Postimme taitaa laajeta kansainväliseksi.

Onneksi Meirän mies onkin aina halunnut tehdä kaiken itse.

Kolumni on julkaistu Maalla-lehdessä 1/2020.