Millaista on työ lastensuojelun kriisipäivystyksessä? Seurasimme kaksi kiireistä yötä Pia-Marian ja Jannen mukana: ”Jos aikuiset joisivat vähemmän, meillä olisi paljon vähemmän töitä”
Tampereen sosiaalipäivystyksen sosiaalityöntekijät Pia-Maria Turunen ja Janne Karhunen auttavat, kun lapsen elämässä on hätä jonka ratkaisu ei voi odottaa virka-aikaa. Kotiliesi seurasi heidän työtään kahden yön ajan.
Päivän ensimmäisen karkulaisen tapaus on selvitetty ennen kuin sosiaalityöntekijät Pia-Maria Turunen ja Janne Karhunen ehtivät edes kuoriutua takeistaan.
Kyseessä on 15-vuotias tamperelainen poika, joka on ollut omilla teillään kuukauden. Häntä kaivataan itäsuomalaisessa perhetukikeskuksessa, jonne hänet on sijoitettu, koska kotona ja koulussa oli vaikeuksia.
Pari tuntia sitten poika on ilmestynyt Tampereen lähistöllä asuvan isänsä ovelle. Hyväkuntoisena ja rauhallisena, mutta aivan väärään paikkaan.
Pia-Maria ja Janne valmistautuvat aloittamaan yövuoroa Tampereen sosiaalipäivystyksessä ja kuuntelevat, miten heidän työtoverinsa ovat hoitaneet pojan tapausta.
Kaksikko on samaa mieltä kuin pian kotiin lähtevä päivävuoro. Poikaa ei kannata kuljettaa yöllä satojen kilometrien päähän. Matka sitoisi kahden sosiaalityöntekijän ja mahdollisesti poliisipartion moneksi tunniksi.
Huoneessa lausutaan sanat, jotka toistuvat yön aikana vielä monta kertaa: ”Oma sossu jatkaa tästä aamulla.” Hän saa perhetukikeskuksen kanssa ratkaista, miten karkulainen toimitetaan takaisin asuinpaikkaansa.
Kahden yön aikana sosiaalityöntekijöillä on käsissään paljon karkureita
Seuraamme tapahtumia Tampereen sosiaalipäivystyksessä kahden yön ajan. Niiden kuluessa hukkateillä olevia nuoria tulee vastaan lisää, ja lastensuojelun karut luvut muuttuvat todellisuudeksi.
Suomessa tehdään joka päivä 400 lastensuojeluilmoitusta, ja kodin ulkopuolelle sijoitetaan 12 lasta ja nuorta. Usein ongelmat alkavat, kun lapsi kasvaa yläkouluikään. Valtaosa kodin ulkopuolelle sijoitetuista 18 500 lapsesta on vähintään 13-vuotiaita, ja heistä lähes puolet asuu jonkinlaisessa laitoksessa.
”Niistä on helppo karata, joten meillä pyörii käsissämme jatkuvasti melkoinen joukko hatkassa olevia sijaishuollon nuoria”, Janne sanoo samalla kun availee konettaan.
Pia-Maria toteaa, että yhä enemmän löytyy myös kämppiä, joissa näitä nuoria majailee. Omistajat saattavat olla itsekin entisiä lastensuojelun asiakkaita. Viime kesänä eräässä Tampereen keskustassa sijaitsevassa asunnossa kävi jatkuva ralli.
”Monesti nämä paikat ovat aika karuja. Kesällä nuoria pyöri myös naapurikunnassa seksuaalirikoksista tuomitun miehen asunnolla”, Pia-Maria kertoo.
Naapuri soittaa, ja pian äiti ja lapsi ovat matkalla turvakotiin
Ongelmia on toki myös pienten lasten perheissä. Kun sosiaalipäivystyksen ilta- ja yövuoro käyvät läpi keskeneräisiä asioita, esiin nousee pitkä ja vaikea huoltoriita.
Eroperheen isä haluaa tavata alle kouluikäistä lastaan, mutta vaatii äidin mukaan tapaamisiin. Illansuussa naapuri on soittanut hätäkeskukseen, koska isän asunnosta on kuulunut meteliä. Äiti on päässyt lapsen kanssa ulos ja on parhaillaan matkalla turvakotiin.
Lue myös Suomenkuvalehti.fi: Koti ei takaa turvaa
Tänään tällekään asialle ei voi tehdä enempää. Yövuoro aloittaa siis puhtaalta pöydältä.
Pia-Maria nappaa itselleen puhelimet, joista toinen välittää hätäkeskuksen viestit ja toinen poliisin ja muiden viranomaisten yhteydenotot.
Janne saa kansanradion. Nimi on sosiaalipäivystyksen sisäpiirihuumoria ja tarkoittaa puhelinta, johon kuka tahansa voi soittaa, jos on huolissaan Tampereella tai lähikunnissa asuvien lasten asioista, esimerkiksi perheväkivallasta, mielenterveysongelmista tai päihteistä.
Moni näyttää olevan. Lastensuojeluun liittyviä yhteydenottoja tulee yli 40 päivässä.
Yön aikana Janne ja Pia-Maria vastaavat niihin ja käärivät hihansa, jos hätä on niin kiireellinen, ettei se voi odottaa virka-aikaa. Yksikään kolmesta puhelimesta ei tavallisena arki-iltana suostu odottamaan edes sen aikaa, että ehtisi keittää kahvin rauhassa.
Pyjamasta syntyy riita, jonka selvittämistä jatketaan perheneuvolassa
Jannen ensimmäinen puhelu alkaa äänekkäästi. Nuori isä soittaa saadakseen apua, mutta vaimo riistää häneltä luurin kädestä kesken puhelun eikä päästä miestä ulos kodista.
Janne rauhoittelee naista pitkään.
”Jos et nyt heti anna puhelinta takaisin ja päästä miestäsi ulos puhumaan, paikalle pitää kutsua poliisi”, hän komentaa.
Vähitellen selviää, että riita on kärjistynyt, kun perheen alle kouluikäinen lapsi on halunnut vaihtaa kuuman pyjaman ohuempaan. Isä on suostunut, äiti kieltänyt ja raivostunut. Pyjama on mummon ostama, ja mummokin on läsnä talossa.
Tilanteen laannuttua Janne sopii isän kanssa, että perhe varaa ajan perheneuvolaan heti aamulla. Sillä välin Pia-Maria on saanut viestin päivän toisesta nuoresta karkulaisesta.
Sijoituspaikastaan karanneen 14-vuotiaan tytön tapaus on sikäli kriittinen, että siihen on reagoitava nopeasti. Tytön epäillään oleskelevan 39-vuotiaan miehen kerrostaloasunnossa kaupungin laitamilla. Tieto on tullut vanhemmilta, mutta he eivät suostu paljastamaan, mistä se on peräisin.
Pia-Maria avaa koneeltaan väestötietojärjestelmän ja ryhtyy perkaamaan talon asukkaita. Sopivan ikäinen, vanhempien kuvausta vastaava mies löytyy nopeasti.
Yhdessä poliisin kanssa Pia-Maria päättää, että tyttöä lähdetään hakemaan asunnosta välittömästi.
Nuoret pahoinpitelevät toisiaan kameran edessä ja videot lähtevät kiertoon
Autossa puhelimet vaikenevat hetkeksi, joten matkalla on aikaa puhua siitä, miksi nimenomaan nuoret tarvitsevat niin paljon lastensuojelua. Ja miksi luvut kasvavat vuosi vuodelta?
Viime vuoden ennakkotilastot valmistuivat maaliskuun lopussa. Kiireellisten sijoitusten määrä on jälleen kasvanut Tampereella ja kaikissa suurissa kaupungeissa Helsinkiä ja Turkua lukuun ottamatta.
Kokeneet sosiaalityöntekijät listaavat syitä: Vanhemmilla on vaikeita parisuhteita, päihde- ja mielenterveysongelmia ja paineita työelämässä. Monen oma rakkauselämä on niin sekaisin, että nuoren asiat unohtuvat.
”Osalta lapsista puuttuu elämästään turvallinen aikuinen. Ei ole välttämättä ketään”, Janne sanoo.
Lasten ja nuorten elämää ei hänen mukaansa myöskään helpota sosiaalisen median ”sähköinen hässäkkä”.
”Siellä syntyy monenmoista kudelmaa. Nuoret verkostoituvat ja villitsevät toisiaan niin hyvässä kuin pahassakin.”
Tämän talven ilmiönä nuoret ovat tapelleet tai pahoinpidelleet toisiaan ja jakaneet sitten tapahtumista taltioitua videoita laajalle joukolle.
”Jos aikaisemmin pyörittiin kylillä ja tapeltiin, asiat unohtuivat ennen pitkää. Nyt kaikki tapahtuu kameran edessä ja jatkaa elämäänsä somessa, mikä masinoi jatkotoimiin.”
Jannen ja Pia-Marian mielestä paras vastalääke on kyllä kaikkien tiedossa.
”Rakkaus ja huolenpito, sellaiset vanhanaikaiset asiat”, Janne sanoo.
Aika usein vanhemmille pitää muistuttaa, että esimerkiksi yökyläilyt on sovittava aikuisten kesken.
”Jotta ei synny sellaista tilannetta, että lapsen luullaan olevan turvassa, mutta sitten soittaakin viranomainen ja kertoo lapsen olevan tajuttomana sairaalassa.”
Karkuteille lähtenyt kaksikko saa paluukyydin poliisiauton takapenkeillä
Poliisi on jo paikalla, kun sosiaalipäivystyksen valkoinen Citroën kaartaa kerrostalon pihaan. Asunnon haltija on paennut paikalta naapurirapun kautta.
Tyttöjä on paikalla kaksi, hatkat sijoituspaikasta ottanut 14-vuotias ja häntä pari vuotta vanhempi kaveri. Kumpikaan tytöistä ei lähde noutajiensa mukaan vapaaehtoisesti, joten he saavat paluukyydin poliisiautolla. Pia-Maria kiipeää maijan kyytiin tyttöjen seuraksi.
Janne palaa Citroëniin ja tuumaa tyttöjen olevan sen verran uhmakkaita, ettei heille luultavasti ole ehtinyt tapahtua sisällä mitään pahaa.
”Jos he olisivat vaisumpia tai päihtyneitä, ajaisimme sairaalan kautta.”
Nyt tytöt saavat juhlavan poliisikuljetuksen kaupungin toiselle laidalle perhetukikeskukseen, jossa he viettävät ainakin seuraavan viikon tarkan vartioinnin alla.
Paikalta paennut mies pääsee poliisin juttusille lähipäivinä.
Lue myös: Merja Tammi Seurassa: ”En halunnut jämähtää äidin kurjuuteen”
Loppuyö kuluu toimistolla. Kahdeksan vuotta työparina työskennelleet Janne ja Pia-Maria kuvaavat sitä sanalla normaali. Mutta se, mikä on heille normaalia, sisältää ulkopuolisen silmin ällistyttävän määrän päihtyneitä soittajia, lähisuhdeväkivaltaa ja ihmisiä, joiden ainoat läheiset ovat viranomaisia.
Puhelimien lisäksi toimistolla soi ovikello, kun putkasta vapautuvat rahattomat nuorukaiset käyvät hakemassa matkalippuja kotiinsa.
Tuttu asiakas häärää ovella ja yksi joukosta sammuu kulman taakse
Seuraava yö alkaa edellistä sähäkämmin. Illansuussa sosiaalipäivystyksessä urakoi muutaman tunnin ajan kaksi työparia. Se on hyvä, sillä tänään tapahtuu monenlaista.
Toimiston oven eteen on majoittautunut vahvasti päihtyneiden narkomaanien joukko. Pia-Maria tunnistaa heistä huonokuntoisimman nimen perusteella vanhaksi asiakkaakseen, josta tehtiin huostaanottopäätös kymmenen vuotta sitten.
”Kasvoista en kyllä enää tunnistaisi häntä.”
Nuorukainen korjataan selviämisasemalle, ja porukka hajaantuu. Tosin pari tuntia myöhemmin ohikulkija ilmoittaa, etteivät kaikki ole päässeet naapurikorttelia pidemmälle.
Kun yö etenee, alakerrassa sijaitsevalta poliisiasemalta käydään herättelemässä sammunut nuorukainen yöksi säilöön.
Pia-Maria ehtii myös selvittää, mitä erään juomaan ratkenneen yksinhuoltajaäidin lapsille kuuluu. Nuorempi lapsista on sijoitettu äskettäin kodin ulkopuolelle, mutta lukioikäinen poika asuu vielä äidin kanssa.
Äiti on luvannut lähteä seuraavana aamuna katkaisuhoitoon. Poika haluaa varmistaa, että äitiä noutavat sosiaalityöntekijät ilmestyvät paikalle ajoissa ja pääsevät varmasti sisään, jotta poika ehtii itse ajoissa kouluun. Koulun jälkeen on vielä töitäkin.
Pienet veljekset katoavat kotipihaltaan myöhään illalla
Puoli kymmeneltä hätäkeskus kertoo, että kaupungissa etsitään kahta kerrostalon pihalta kadonnutta veljestä. Isompi on alakouluikäinen, pienempi ei vielä sitäkään.
Pia-Maria ehdottaa poliisille, että sosiaalipäivystys lähtee mukaan etsintöihin. Hän ei ehdi kuitenkaan astua ovesta ulos, kun tulee ilmoitus: karkurit löytyneet.
Poliisi on tavoittanut heidät suuresta marketista melkoisen etapin päässä kotoa. Veljekset ovat lähteneet leluostoksille. Nuorempi oli aikonut toimia maksumiehenä.
Poika ei ole omilla teillään ensimmäistä kertaa. Viime kesänä ohikulkija löysi hänet bussipysäkiltä toiselta puolelta kaupunkia.
”Äiti oli poliisin mukaan niin järkyttynyt, että täytyy tarkistaa aamulla, miten hän pärjää”, Pia-Maria sanoo keskusteltuaan puhelimessa poliisin kanssa.
Vaikeimpia tapauksia ovat ne, joissa joku menehtyy lasten ollessa paikalla
Lastensuojelutyö ei kuulu himoituimpien ammattien kärkikastiin. Lastensuojelun keskusliiton tekemässä kyselyssä 70 prosenttia vastaajista kertoo harkinneensa alanvaihtoa.
Pia-Maria ja Janne eivät kuulu tähän enemmistöön.
”Kriisityö on sikäli tyydyttävää, että usein pystymme hoitamaan tehtävät hyvin alusta loppuun asti. Sen sijaan päivätyötä tekevillä sossuilla on niin valtava työpaine, että kaikki on tavallaan koko ajan kesken”, Pia-Maria miettii.
Lue myös Suomenkuvalehti.fi: Lastensuojelun asiakkaina on 70 000 lasta ja nuorta –lastensuojeluun tarvittaisiin 115 sosiaalityöntekijää lisää
Jannen mielestä työ on kiitollista, koska siinä näkee, miten hirvittävistä tilanteista voi selvitä, kun saa apua.
”Lähes aina voimme tehdä jotain.”
Vaikeimpia tapauksia ovat ne, joissa joku menehtyy lasten ollessa paikalla.
”Itse kuolemalle emme voi tehdä mitään, mutta voimme tukea selviytymisessä, kuunnella ja järjestää jatkoapua.”
Entä millaista on tehdä työtä kodeissa, joissa sosiaalityöntekijää ei odoteta kahvin ja tuoreen pullan kanssa?
Pia-Maria toteaa, että ohjeet ovat selkeät. Jos tuntuu siltä, että perillä ei pärjätä puhumalla, pyydetään poliisi avuksi.
Kenkiä ei riisuta, ja ulko-ovi pidetään selän takana raollaan kunnes on varmistuttu, ettei kukaan ole aggressiivinen.
”Epävarmoissa tilanteissa ihmisiin on saatava heti hyvä kontakti. Kenkiä ei riisuta, ja ulko-ovi pidetään selän takana raollaan kunnes on varmistuttu, ettei kukaan ole aggressiivinen”, Pia-Maria vastaa.
Janne pohtii 17 vuoden kokemuksella, että vatsanpohjassa tuntuu usein pieni jännitys, sillä tunnelma voi muuttua nopeasti.
”En ole koskaan suoranaisesti pelännyt tai paennut paikalta, mutta muutaman kerran olen vetäytynyt vauhdikkaasti. Kerran on ammuttu ilmakiväärillä oven läpi.”
Useimmiten Pia-Maria ja Janne ovat kuitenkin itse niitä, joita pelätään. Jopa enemmän kuin poliisia.
”Onhan meillä valtaa. Voimme ottaa lapsen pois”, Janne sanoo.
”Mutta lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle ei ole tämän työn tavoite, päinvastoin”, Pia-Maria jatkaa.
Takana hurja viikonloppu ja 16 tunnin työpäivä
Ikkunan taakse laskeutuu yö, mutta sisällä sosiaalipäivystyksessä mikro ilmoittaa lounasaterioiden olevan valmiina.
Arkiöinä syömiseen jää aikaa. Viikonloppuisin on usein kiire, sillä suomalainen avaa pullon perjantaina ja sulkee sunnuntaina.
Edellisenä lauantaina Pia-Maria aloitti työnsä aamulla varttia vaille kahdeksan ja lopetti 16 tuntia myöhemmin.
Yön aikana iäkäs mies äityi ammuskelemaan kotonaan ja kotibileissä pienten lasten äiti puraisi palan toisen sormesta. Neljän nuoren miehen jengi puolestaan hajotti alkuillasta autoja, ja loppuillasta kaksi heistä päätyi päihteiden vuoksi teho-osastolle.
Lähisuhdeväkivallan vuoksi putkaan joutuneita, sekä isiä että äitejä, piipahteli sossujen sohvalla ennen kotiinlähtöä. Lauantaina päivään osui myös kotikeikka perheeseen, jossa odotti neuroottisista harhoista kärsivä isä, erityislapsi ja perheen tilanteen vuoksi väsynyt äiti.
Hoitoon pääsemiseksi tarvitaan kolmen eri lääkärin lausunto
Lounaat on syöty, ja hyvä niin, sillä poliisilla on taas asiaa. Partio ilmoittaa tien päältä, että sillä on kyydissään teini-ikäisten lasten isä, joka on alkanut muutama viikko sitten käyttäytyä itsetuhoisesti ja aggressiivisesti.
Tänään poliisi on hakenut miehen kotoaan terveyskeskuslääkärin vastaanotolle, mutta Pitkäniemen psykiatrinen sairaala ei suostu ottamaan häntä vastaan. Tarvitaan vielä mielentila-arvio yliopistollisesta sairaalasta.
Poliisin kuljetellessa miestä lääkäriltä toiselle Janne soittaa tämän vaimolle. Laaditaan suunnitelma. Kukaan perheestä ei saa jäädä kotiin nukkumaan. Seuraavana päivänä on syytä vastata, kun puhelin soi. Apua on tulossa.
Puhelun jälkeen Janne manaa itsekseen, että ihmisen pitää sairaalaan päästäkseen nähdä kaksi eri lääkäriä. Tai itse asiassa kolme, sillä oman sanansa sanoo vielä psykiatrisen sairaalan päivystävä lääkäri.
Janne lähtee tuohtuneena keittämään kahvia. Yön ensimmäistä ja samalla viimeistä kupillista.
”Monet asiakkaat ovat hyvin iloisia ja helpottuneita saadessaan apua. Sekin on tämän työn suola”, Pia-Maria toteaa.
Ja toki paljon hyvääkin on tapahtunut sinä aikana, kun Janne ja Pia-Maria ovat työskennelleet työparina.
Vielä 1990-luvulla sosiaaliaseman seinän takana sijaitseva selviämisasema pullisteli viikonloppuisin kännääviä alaikäisiä. Sittemmin nuorten juominen on vähentynyt oleellisesti. Ja vaikka huumeiden käyttö on lisääntynyt, suuri linja on selkeä: nuoret ovat raitistuneet.
”Jos aikuisetkin joisivat vähemmän, meillä olisi paljon vähemmän töitä”, Pia-Maria sanoo.
Puhelimet malttavat olla soimatta sen aikaa, kun kahvi tippuu.
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 9/2020.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Millaista on työ lastensuojelun kriisipäivystyksessä? Seurasimme kaksi kiireistä yötä Pia-Marian ja Jannen mukana: ”Jos aikuiset joisivat vähemmän, meillä olisi paljon vähemmän töitä”