Tarinat

Monikulttuurinen perhe tuo haasteita joulunviettoon – näin neuvoo asiantuntija

Kuusikymppisellä Raililla on iso, monikulttuurinen perhe. Hän miettii, miten viettää joulua niin, että kaikille tulisi siitä hyvä mieli.

”Olen kotoisin Lapista, mutta asuin Ranskassa melkein neljäkymmentä vuotta. Menin ranskalaisen miehen kanssa naimisiin nuorena, ja saimme yhdessä neljä lasta. Vanhin lapsi on nykyään 39-vuotias, nuorin parikymppinen. Kahdella vanhimmalla on jo oma perhe.

Monta vuotta meillä oli tapana kokoontua koko porukalla appivanhempieni luokse viettämään joulua ranskalaiseen tapaan. Siihen kuului, että aikuiset juhlivat aattoyön keskenään ja lapset laitettiin aikaisin nukkumaan, jotta joulupukki pääsi yön aikana tuomaan lahjat. Lapset pääsivät avaamaan lahjat vasta joulupäivän aamuna.

Joulunviettomme muuttui täysin, kun anoppini kuoli seitsemän vuotta sitten. Pian sen jälkeen kuolivat myös omat vanhempani. Kun isovanhemmista kukaan ei ollut enää elossa, sukua yhdistävät ihmiset olivat poissa.

Erosin ranskalaisesta miehestäni neljä vuotta sitten ja muutin takaisin Lappiin, jonne olin kaivannut takaisin jo pitkään. Lasten takia vietän kuitenkin edelleen ison osan ajastani myös Ranskassa.

Joulu monimutkaistui

Eron jälkeen joulut muuttuivat paljon monimutkaisemmiksi kuin aikaisemmin, koska lapset halusivat tietenkin edelleen viettää aikaansa sekä minun että isänsä kanssa.

Juuri eron jälkeen vietimme joulua Ranskassa vanhimman poikani luona, mutta teimme etukäteen järjestelyjä ajankäytön suhteen. Sovimme, että minä menen käymään alkuillasta ja ex-mieheni loppuillasta. Tuntui kuitenkin omituiselta ja surulliselta, kun jouduin lähtemään pois ennen kuin näin lastenlapsieni avaavan omat pakettinsa.

Joudumme koko perhe etsimään uutta joulunviettotapaa. Lapsilla on vähän epärealistinen toive, että voisimme vielä kokoontua viettämään joulua yhdessä jonnekin. Kenelläkään ei kuitenkaan ole niin isoa asuntoa, että me kaikki voisimme yöpyä siellä. Lisäksi kahdella vanhimmalla lapsellani on oma perhe, ja he käyvät myös puolisonsa vanhempien luona. Vanhimman poikani anoppi on leski ja aika huonossa kunnossa. Tiedän, että poikani ja miniäni ovat huolestuneita hänestä. Haluaisin säästää heitä turhalta lisästressiltä joulun suhteen ja tehdä asiat heille mahdollisimman helpoiksi.

Pitkästä aikaa Lappiin

Olen miettinyt joulunviettoa monelta eri kannalta ja tullut siihen tulokseen, että tänä jouluna aion viettää joulunpyhät Lapissa. Haluaisin pitkästä aikaa viettää joulua perinteiseen ja tunnelmalliseen lappilaiseen tapaan. Kaikki lapseni ovat kokeneita reissaajia, ja jotkut heistä voisivat vuorostaan tulla Lappiin jouluksi. Samalla he voisivat tavata suomalaisia ystäviä ja sukulaisia.

Minulle tärkeintä on, että kaikille jäisi joulunvietosta hyvä mieli. Se ei tarkoita sitä, että meidän kaikkien pitäisi tavata juuri samana päivänä, vaan voimme jakaa joulunvieton monelle eri viikolle. Tärkeintä on, että vietämme aikaa yhdessä ilman stressiä. Miten se onnistuu käytännössä ja miten otan kaikki huomioon niin, ettei kukaan tunne jäävänsä ulkopuoliseksi? Monen ihmisen elämän yhteensovittaminen tuntuu hankalalta. Harmillista on sekin, että juuri joulun aikaan Lapin-lentojen hinnat ovat usein aivan pilvissä. Olen avoin kaikille uusille ideoille joulunvieton suhteen, ja mielelläni loisin aivan uudenlaisia perinteitä.”

Psykoterapeutti Sanna Aavaluoma neuvoo Railia:

1. Suvun vanhimpien kuolemien myötä jota­kin merkittävää totutuista perinteistä katoaa. Edellisen sukupolven poistuminen siirtää vastuun perinteiden jatkamisesta seuraaval­le sukupolvelle. Vaikka avioerossa ei olekaan kysymys ihmisten kuolemasta, kuolee erossa oleellinen osa parisuhteesta, eikä perhe ole entisensä. Lasten toive perheyhteydestä säi­lyy, vaikka he olisivat aikuisia. Muuttosi ovat tapahtuneet omasta tahdostasi, mutta olet niiden mukana myös luopunut kotimaastasi kahdesti.

2. Joulu on tunnelatautunutta aikaa. Sinul­le jouluun on liittynyt sukupolvien välistä yhdessäoloa ja iloa. Tapahtuneiden suurten muutosten jälkeen entiset tavat eivät enää ole mahdollisia. Etsitte yhdessä ja erikseen uusia yhdessä olemisen tapoja. Lapsesi ovat aikuisia. Kenties he haluaisivat luoda myös ikiomia pe­rinteitään omien perheittensä kesken.

3. Halusi toimia niin, ettei kenellekään tu­lisi paha mieli, kuulostaa mahdottomal­ta tehtävältä. Kun on kyse monen perheen toiveiden ja kahden maan tapojen yhdistämi­sestä, vääjäämättä kaikki joutuvat tekemään kompromisseja. Kompromisseista seuraa aina jonkinasteista ulkopuolisuutta, mutta ne an­tavat myös mahdollisuuden uusien tapojen luomiseen.

4. Kuulostaa hyvältä, että olet tehnyt päätök­sen omalta osaltasi siitä, missä haluat viet­tää joulusi. Ehkä poikasi vaimoineen haluaa jär­jestää tänä vuonna joulun anopilleen? Voisitko kertoa avoimesti päätöksestäsi ja tunnelmistasi lapsillesi ja kysyä, mitä he ajattelevat muuttu­neesta perhetilanteestanne, ja minkälaisia eh­dotuksia heillä on uusiksi perinteiksi?

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 28/16.

Lue myös:

Enni Mustonen eli Kirsti Manninen kutsuu kaikki kotiinsa Perhejoulu on tärkein Kansainvälinen adoptio – Pitkä matka kotiin

Kommentoi

Kommentoi juttua: Monikulttuurinen perhe tuo haasteita joulunviettoon – näin neuvoo asiantuntija

Sinun täytyy kommentoidaksesi.