Tarinat

Tintti perusti kahvilan koppimopoon – "Eräs mies melkein ajoi päin tolppaa, kun näki kahvilani"

Kaksi vuotta sitten meikkaaja-maskeeraaja Tintti Leppänen sai idean kahvilan perustamisesta. Koska kivijalkakahvilan perustaminen olisi maksanut kymppitonneja, kahvila syntyi persoonalliseen koppimopoon.

Turun jokirannassa huristelee pieni kirkkaankeltainen koppimopo. Portsan mopokaffela, lukee teippauksissa. Kyseessä on vasta-avattu mopokahvila, jonka Tintti Leppänen, 45, perusti, kun keikkaluontoinen työ jätti kalenteriin tyhjiä aukkoja. Nyt aukot täyttyvät, kun Tintti ajelee kahvilansa kanssa ympäri Turkua kauppaamassa ihania herkkuja.

Lue myös: Tintti löysi rakkaan Tinderistä: ”En suunnitellut löytäväni uutta puolisoa näin nopeasti”

Koppimopo löytyi Facebookista

”Olen jo kaksi vuotta miettinyt kahvilan perustamista. Erilaisia vaihtoehtoja miettiessä ja laskelmia tehdessä, kävi selväksi, että liiketilan vuokraaminen maksaisi kymppitonneja. En uskaltanut ottaa sellaista taloudellista riskiä.

Minulla on toinenkin työ: olen meikkaaja-maskeeraaja ja kampaaja, teen lehtikuvauksiin meikkauksia ja kampauksia. Tällä alalla töiden ollessa keikkaluontoisia viikossa on välillä tyhjiäkin päiviä. Varsinkin kesällä, kun kuvauksia on harvemmin, aikaa jää paljon toisellekin työlle.

Huhtikuussa näin Facebookissa serkkuni kirjoittaman ilmoituksen. Hän myi koppimopoa, joka oli aiemmin ollut mainoskäytössä. Uutena vastaava mopo maksaisi kymppitonnin. Tämä käytetty vuosimallin -95 mopo putosi minulle kuin lahjana taivaalta.

Mopo on kooltaan pieni, koppiosan syvyys on 1,2 metriä ja leveys metrin. Italiassa näissä kuljetetaan vihanneksia ja hedelmiä toreille. Minun mopooni piti teettää sähköt ja laittaa sisukset muutenkin uusiksi ennen kuin sen pystyi ottamaan kahvilakäyttöön. Tilaan ei mahdu paljoa, mutta kylmälaukku-jääkaappi ja yksi Ikean taittopöytä ja kaksi taittotuolia kulkevat mukana.”

Yhteistyökumppanina Kotilieden Suklaapossu-blogi

Kun kerroin valokuvaajatutulleni kahvilahaaveestani, hän mainitsi minulle Kotiliedessä Suklaapossu-nimistä blogia pitävästä Irinasta. Tuttuni kehotti minua käymään katsomassa Irinan superherkullisen näköisiä leipomuksia Instagramissa. Kun olin meikkaamassa Irinaa Kotilieden kuvauksia varten, kysyin, olisiko hän kiinnostunut yhteistyöstä. Asumme molemmat Turussa, joten ajatus tuntui luontevalta.

mopokahvila, Portsan mopokaffela, Tintti Leppänen, suklaapossu, marmoroidut mokkapalat
Oletko aina halunnut maistaa Suklaapossun leipomuksia? Nyt niitä saa Portsan mopokaffelasta!

Mopokahvilassa myydään kolmea erilaista leipää, Irinan leipomia mokkapaloja, kroisantteja ja suklaapatukoita – sekä tietysti kahvia. Irina on kehittänyt kahvilassa myytävien mokkapalojen reseptin itse allergiselle lapselleen. Ihanat marmoroidut mokkapalat ovat munattomia ja maidottomia ja sopivat myös vegaanille.

Valikoima ei ole kauhean suuri, koska mopoon ei yksinkertaisesti mahdu mukaan kovinkaan paljoa. Aluksi on tarkoitus testailla, mikä menee kaupaksi. Pikku hiljaa kuitenkin kehittelemme muitakin tuotteita. Esimerkiksi porkkanakakkumokkapaloista olemme keskustelleet Irinan kanssa.

Leivät ovat Leipomo Grynin luomujauhoista, leipomon omaan juureen valmistettuja leipiä. Täytän leivät itse, aluksi omassa keittiössä. Jos kahvilatoiminta pyörähtää mukavasti käyntiin, harkitsen liiketilan vuokraamista. Ei ole kivaa, jos kotikeittiö on jatkuvasti leipätehtaana.”

Lue myös: Elämänmuutos ja alanvaihto nelikymppisenä: maisterista puusepäksi

Hymyjä herättävä mopokahvila

”Ensialkuun on tarkoitus kierrellä mopon kanssa Aurajoen jokirannassa ja erilaisissa tapahtumissa. Aion myös mennä uimarantojen parkkipaikoille myymään tuotteita. Ilahduttavaa on, että nykyään saa lain mukaan myydä kahvilatuotteita parkkipaikoilla. Kymmenen vuotta sitten tällaisen mopokahvilan perustaminen olisi ollut mahdoton ajatus, kun oli paljon tiukempaa, mihin tällaisen kahvilansaa parkkeerata.

Koska mopo on niin pieni, isoihin tapahtumiin mentäessä mieheni täytyy todennäköisesti tuoda autolla lisää tuotteita paikalle. Lisäksi kahvila toimii säävarauksella. Koppimopoon mahtuu mukaan yksi pieni taittopöytä ja kaksi tuolia. Onneksi Turun jokirannassa on paljon penkkejä, rappusia ja muita paikkoja, joihin voi istahtaa nauttimaan kahvilan herkuista.

En ole koskaan aikaisemmin ajanut mopoa. Mopokahvilaa olen ajanut nyt muutamia kertoja, mutta harjoittelua täytyy vielä jatkaa. Viimeisimmällä ajokerralla tajusin jo, miten vaihteet toimivat, mutten vielä uskalla lähteä liikenteeseen. Siispä mieheni ajaa kahvilan myyntipaikoille toistaiseksi.

Tintti Leppänen, Portsan mopokaffela, mopokahvila
Tintti Leppänen jakaa aikansa jatkossa meikkaaja-kampaajan töidensä ja kahvilansa välillä.

Mopokahvila on saanut osakseen rutkasti kiinnostuneita katseita, kun olemme ajaneet liikenteessä. Yksi mies meinasi ajaa tolppaan, kun jäi tuijottamaan niin pitkäksi aikaa. Monet vilkuttavat ja hymyilevät leveästi, kun ajamme ohi.

Totta kai minua jännittää, miten toiminta pyörähtää käyntiin. Aina on olemassa yrittäjän riski, ja olen panostanut kahvilaani paljon aikaa ja rahaa. Tuotteet ovat kuitenkin hyviä, ja ideaa on kehitelty kaksi vuotta, joten toivon, että se kantaa.

Kahvilaprojekti on saanut osakseen myös paljon huomiota jo ennen kuin kahvila on edes auennut. Se lienee hyvä merkki. Esimerkiksi Pori Jazzeilta soitettiin. He olisivat halunneet meidät sinne myymään. Oli pakko kieltäytyä, sillä mopoa ei olisi voinut ajaa sinne asti, vaan se olisi pitänyt kuljettaa rahtina.”

Seuraa Facebookissa ja Instagramissa, missä Portsan mopokaffela huristaa ja milloin!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tintti perusti kahvilan koppimopoon – "Eräs mies melkein ajoi päin tolppaa, kun näki kahvilani"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.