Nostalgia

Nostalgiset elokuvat alstomuutta suosivan tosi-tv:n ajassa: Mikä vähäpukeisessa neidossa aikanaan kohautti?

Nykyään paljas pinta alkaa olla turhankin arkista, mutta kun alaston näyttelijätär lipui järveen 1950-luvun elokuvassa, nousi myrsky. Myös suihkulähde Havis Amandan merenneidosta syntyi aikoinaan kunnon rettelö.

Kun Anneli Sauli kahlasi alastomana järveen Toivo Särkän ohjaamassa elokuvassa Hilja maitotyttö, Suomi kohahti. Elettiin vuotta 1953. Sauli oli nuori, sensuelli kaunotar, ja kohtausta pidettiin rohkean eroottisena.

Nyt, yli 60 vuotta myöhemmin, kohtaus vaikuttaa viattomalta. On vaikea käsittää, mikä siinä herätti niin valtaisaa kuohuntaa. Sauli on kuvattu vain selkäpuolelta. Edes rintoja ei näy kunnolla.

Hilja maitotyttö jäi Anneli Saulin pitkän uran ainoaksi elokuvaksi, jossa hän esiintyy alastomana. Elokuvan jälkeen hän lähti kymmeneksi vuodeksi luomaan uraa Saksaan.

Miksi alaston ihmisvartalo herättää niin voimakkaita tunteita?

Kaksi eri moraalia

Kristinusko on opettanut vuosisatojen ajan, että lihalliset nautinnot ovat pahasta. Alastomuuden näkeminen johtaa syntisiin ajatuksiin.

Kaksinaismoralismi kukoisti varsinkin 1800-luvulla. Miehillä oli bordellinsa ja rakastajattarensa, mutta kunniallisten vaimojen oli oltava siveitä.

Aikansa miehisen ajattelutavan tuotos oli esimerkiksi Jean Sibelius. Säveltäjä vaati, että hänen vaimonsa Ainon oli oltava ”puhdas kuin lumi”. Mutta miten toimi Sibelius itse? Rellesti Euroopan metropoleissa ja hankki kihlausaikanaan sukupuolitaudin.

Julkisesti oli sopimatonta puhua mistään seksuaalisuuteen liittyvästä. Jos tabuna pidettyyn aiheeseen oli välttämätöntä viitata, punasteltiin ja käytettiin sievisteleviä kiertoilmaisuja.

Valokuvauksen keksiminen kaupallisti alastomuuden. Tiskin alta sai ostaa pornografisia miestenlehtiä ja postikortteja, joissa kevytkenkäiset kaunokaiset keikistelivät pitsisissä alushousuissa tai täysin ilman hepeniä. Samaan aikaan alastomien kuvapatsaiden intiimejä ruumiinosia saatettiin peittää viikunanlehdillä.

Uimaan kengät jalassa

Koska alaston vartalo oli tabu, liikunnalliset harrastukset tuottivat naisille päänvaivaa. 1800-luvun loppupuolella ei pidetty sopivana, että miehet ja naiset esimerkiksi uivat yhdessä.

Kunniallinen nainen ei edes riisuutunut mennessään uimaan, vaan heittäytyi aaltojen vietäväksi korsetissa, mustissa sukissa ja raskaissa kengissä.

Englannissa naisia vedettiin mereen umpinaisilla vaunuilla. Kun vesi ulottui pyörien puoliväliin, naiset sujahtivat veteen eräänlaisen kangasputken läpi. Näin varmistettiin, että rannalla partioivat herrat eivät päässeet loukkaamaan kauniimman sukupuolen siveyttä himokkaalla tuijotuksella.

Havis Amanda
Havis Amandan merenneito aiheutti valtavan kohun.

Myös lääkärissä käyminen saattoi olla pulmallista, sillä naiset häpeilivät riisua vaatteita lääkärin edessä. Niinpä keksittiin ottaa käyttöön nukke, jonka ruumiinosia potilas osoitti näyttääkseen, mikä paikka hänellä oli kipeä.

Kohu Havis Amandasta

Hysteerinen pakkomielle varjella siveyttä – varsinkin naisten moraalista puhtautta – johti 1800-luvun loppupuolella kiihkeisiin siveellisyysriitoihin. Niitä käytiin kaikkialla Euroopassa, myös Suomessa.

Siveettömyyssyytöksiltä ei säästynyt edes taidemaalari Akseli Gallen-Kallela, jonka alastonta Ainoa kuvaava nuoruudenteos herätti aikanaan kohua. Nykykatsojaakin maalaus voi ärsyttää: miksi Aino on alasti mutta häntä ahdisteleva vanha Väinämöinen täysissä pukeissa?

Laajamittaisin kotimainen taidekohu liittyi kuitenkin Ville Vallgrenin Havis Amanda -suihkulähteeseen.

Havis Amanda paljastettiin kaikessa hiljaisuudessa eräänä syyskuisena yönä vuonna 1908 Helsingin Kauppatorilla. Pian puhkesi myrsky. Lehtien toimitukset täyttyivät kansalaisten kirjeistä.

Miespuolisten kirjoittajien, varsinkin ruotsinkielisten, asenne Mantaksi kutsuttua teosta kohtaan oli yleensä suopea. Varhaisten naisasianaisten mielestä Vallgrenin merenneito sen sijaan alensi koko naissukupuolen arvoa.

Alastomuus sinänsä ei ärsyttänyt varhaisia feministejä. Ongelmana oli se, että alastomuuden esittämistavan olisi pitänyt olla ylevä.

Pariisissa vakituisesti asuneella Vallgrenilla oli ollut merenneidon mallina kaksi pariisilaistyttöä, ja naisasianaisten mielestä veistoksen nainen oli liian kaukana pellavapäisestä Suomi-neidosta.

Manta oli heidän silmissään ”rietas, mielistelynhaluinen, koketisti hymyilevä ranskalainen katunaikkonen”.

Kuvanveistäjä itse oli ymmällään aiheuttamastaan kohusta.

”Se on taas se sama vanha alastomuuskysymys. Voiko mikään olla siveämpää ja puhtaampaa kuin alaston”, naiskauden palvojaksi julistautunut Vallgren huokaisi.

Mekö estottomia?

Siveellisyyskeskustelu syntyi aikana, jolloin suomalaista kulttuurielämää repi ristiriita. Yhtäältä haluttiin pitää kiinni kansallisromanttisista ihanteista, toisaalta tuoda julki, että Suomi oli edistysmielinen maa.

Akseli Gallen-Kallela
Taiteilijat innostuivat kuvaamaan sauna-aiheita vasta 1880-luvulla. Akseli Gallen-Kallelan teos Saunassa (1889) kuvaa perhettä yhteisen kylpyhetken parissa.

Suomenmieliset halusivat osoittaa, että suomalaisten suhde alastomuuteen oli viattomampi kuin muiden kansojen. Ihanteeksi korotettiin saunanraikas vaalea neito, joka oli vapaa suuren maailman aistillisuudesta.

Suomi oli vielä agraariyhteiskunta. Terveintä alastomuutta edustivat helteisillä pelloilla raatavien talonpoikien auringon paahtamat selät ja saunanpuhtaat vartalot.

Sauna oli jokseenkin ainoa paikka, jossa suomalainen saattoi olla alasti ilman häpeää. Juuri saunan ansiosta suomalaisten on väitetty suhtautuvan alastomuuteen muita luonnollisemmin.

Todellisuudessa sekasaunat eivät aina olleet varsinkaan naisten mieleen. Ja vaikka toisin kuvitellaan, suomalaisten suhde alastomuuteen on ollut estoisempi kuin esimerkiksi ranskalaisilla. Kylmässä Pohjolassa vartalot oli totuttu käärimään paksujen vaatekerrosten alle.

Viimeiset nudistit

Suomalaisten asenteista alastomuuteen kertoo jotakin myös se, miten hitaasti nudismiliike rantautui tänne.

Alastomuusliike syntyi Saksassa 1900-luvun alussa ja alkoi levitä ympäri Eurooppaa. Suomen se saavutti viimeisenä.

Ilma, aurinko, vesi. Siinä olivat varhaisten naturistien mukaan luonnollisen kauneuden ja terveyden peruselementit. Jotta alaston ihminen ei herätä katsojassa sairaalloista uteliaisuutta, naisten ja miesten tuli nudistinen mielestä viettää aikaa yhdessä alasti – niin uimarannoilla, urheilustadioneilla kuin nudismiklubeillakin.

Virallisesti viuhahteleminen oli kuitenkin kiellettyä, ja siitä saattoi ropsahtaa syyte siveettömyydestä.

Iik, paljaat jalat

Mullistava askel modernin alastomuuden historiassa otettiin, kun maailmankuulu tanssijatar, Suomessakin esiintymässä käynyt Isadora Duncan, tanssi paljain jaloin.

Moinen aiheutti sensaation. Ei ollut kulunut kuin vähän aikaa siitä, kun 1800-luvun viktoriaanit olivat pyörtyä nähdessään vilahduksen naisen paljaasta jalasta.

Vuonna 1909 tanssijatar Olga Desmond pisti vielä paremmaksi pudottamalla harteiltaan sinisen viittansa Berliinissä järjestetyssä kauneusillassa. Alta paljastui alaston vartalo.

Vähäpukeisena esiintyi myös suomalainen sopraano Aino Ackté vuonna 1910 Lontoon Covent Gardenissa. Hänen roolinsa Richard Straussin Salomessa muodostui valovoimaisen primadonnan riemuvoitoksi.

Kirjailija Olavi Paavolainen, joka ihaili kaikkea modernia, käsitteli alastomuuskulttia perusteellisesti vuonna 1929 ilmestyneessä teoksessaan Nykyaikaa etsimässä. Hän kirjoittaa:

Anneli Sauli elokuvassa Hilja maitotyttö
Anneli Sauli esitti elokuvassa Hilja maitotyttö piikaa, jota miehet himoitsivat. Elokuvan erotiikka herätti suurta kohua, ja sen DVD-taltioinneissa on yhä K15-merkintä.

Alastomuus on tunkeutunut kaikkialle: urheiluun, kouluihin, näyttämöille, seuraelämään, huvittelupaikkoihin, kuvalehtiin.

Paavolainen vakuutti, että alastonkultissa ei ollut kyse sodan jälkeisestä rappiosta, vaan asiasta, joka oli tullut jäädäkseen.

Mitään ei peitetä

Elokuva Hilja maitotyttö kuvattiin aikana, jolloin maailmalla puhalsivat ensimmäiset eroottisen vapautumisen tuulet. 1950-luku oli muutenkin Brigitte Bardot’n ja Marilyn Monroen kaltaisten sensuellien kaunotarten vuosikymmen.

Todellinen seksivallankumous tapahtui vasta 1960-luvulla, jolloin ehkäisypilleri antoi naisille uudenlaisia vapauksia.

Mutta ei alastomuuden ympärillä vellonut kuohunta vielä tähän päättynyt. Syksyllä 1971 Ere Kokkosen ohjaama alastonmusikaali Oh Calcutta! herätti kohua jopa Suomen ulkopuolella.

Nakumusikaalin tekijöille ropsahti kristillisten kansanedustajien leiristä syyte epäsiveellisyydestä. Oikeusprosessi kesti kuitenkin niin kauan, että lopulta syytteestä luovuttiin.

Vuosituhanteen vaihteessa Aku Louhimiehen ohjaama, nuorten sinkkujen seksisotkuista kertova Levottomat mainittiin 2000-luvun versiona Käpy selän alla -elokuvasta. Levottomissa kun ei peitellä juuri mitään.

2010-luvulla vieraat, alastomat ihmiset tunkeutuvat miestä jokaisen arkeen. Julkkikset vilauttelevat paljasta pintaa, ja televisiossa pyörii deittiohjelma Aatami etsii Eevaa, jossa alastomat suomalaiset etsivät seuraa paratiisisaarella.

Ehkä suomalaiset ovat vihdoin päässeet eroon häpeilevästä suhtautumisestaan alastomuuteen?

Lähteet: Olavi Paavolainen: Nykyaikaa etsimässä. Harri Kalha: Tapaus Havis Amanda – Siveellisyys ja sukupuoli vuoden 1908 suihkulähdekiistassa. Anne Lampinen: Kuvanveistäjä Ville Vallgrenin elämä. Erik Norgaard: Kun naiset saivat sääret. Marketta Forssell: Saunan taikaa. Tarinoita, tietoa, tunnelmia. Jean-Claude Bologne: Histoire de la pudeur.

Juttu on julkaistu Kotiliesi 26/2016 -lehdessä.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Nostalgiset elokuvat alstomuutta suosivan tosi-tv:n ajassa: Mikä vähäpukeisessa neidossa aikanaan kohautti?

Sinun täytyy kommentoidaksesi.