Tarinat

Onko eläkkeelle jäävä vanhus? Ota kantaa!

Jos uutisoidaan kuusikymppisen vanhuksen jääneen auton töytäisemäksi, siitä sietää suuttua. Vanhus on nykyään miltei haukkumasana, josta eläkkeelle juuri jääneet eivät tunnista itseään.

Kuka on vanha? Suomalaisten mielestä keskimäärin 72-vuotias. Vanhan ikäraja on noussut eliniän kasvamisen myötä eikä varmaan pysähdy tähänkään.

Toisin oli vielä 1970-luvulla. Silloin eläkkeelle jäävällä ei usein ollut monia vuosia jäljellä. Nyt eläkkeellä saatetaan porskuttaa lähes 40 vuotta. Siihen mahtuu muutakin kuin vanhuutta.

YK on kuvannut osuvasti näitä eläkeiän eri vaiheita. Ensimmäinen on go go eli menovaihe. Silloin mennään ja touhutaan, eletään lähes kuten ennenkin.

Sitten tule slow go, hitaamman menon vaihe. Siihen liittyy iän tuoma näön, kuulon ja liikkumisen heikkeneminen. Tässä vaiheessa jäädään ehkä leskeksi, mikä usein vähentää vauhtia.

Kun menojalka hiljenee

Viimeinen vaihe on no go eli eipä mennäkään. Tämä on sitä varsinaista vanhuuden aikaa. Terveys ja toimintakyky heikentyvät, mikä pienentää elinpiiriä. Moni tarvitsee apua pärjätäkseen kotona. Ei siinä silloin menojalka vipata entiseen tahtiin.

Tämä selittää sitä, miksi nykyeläkeläiset eivät miellä itseään vanhuksiksi.

Vanhus on monista sellainen, jolla on jo vaikeuksia toimintakyvyssä”, Ikäinstituutin johtaja Päivi Topo sanoo.

Eläkeläinen ei ole sama kuin vanhus.

Hän miettii itse tarkkaan, missä vaiheessa on tarpeellista niputtaa ihmisiä iän perusteella. Jos se on oleellista, hän puhuu mieluiten iäkkäistä ihmisistä.

Hän on huomannut iäkkäiden viittaavan ikäryhmäänsä usein kierrellen: me tämän ikäiset tai tässä elämänvaiheessa.

Päivi Topon mielestä sekä ikäihminen että seniori ovat käypiä ilmaisuja. Molemmat viittaavat kokemukseen.

Vanha ihminen taas on termi, jota yli 70-vuotiaat käyttävät itseään vanhemmista.”

Seniori on suosikki

Kyselytutkimuksessa on selvinnyt, että suomalaisten mielestä parhaat termit kuvaamaan vanhaa ihmistä ovat seniori ja ikäihminen. Vanhus ei ole suosittu termi missään ikäryhmässä.

Tämä on helppo ymmärtää, kun tietää ikääntymisen tapahtuvan eri tahtiin eri tasoilla. Kalenteri-ikä näyttää yhtä, biologinen kenties toista ja oma kokemus voi olla vielä jotain muuta.

”Mitä vanhemmaksi elää, sitä suurempi on ero kronologisen ja subjektiivisen iän välillä. Ihminen yleensä kokee olevansa nuorempi kuin mitä kalenteri näyttää”, Päivi Topo sanoo.

Älä siis nimitä eläkkeelle jäävää työkaveria vanhukseksi edes vitsinä. Hänen äitinsäkään ei ehkä halua vielä olla sellainen.

Lähteenä käytetty myös Eloisa ikä -ohjelman kyselytutkimusta.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Onko eläkkeelle jäävä vanhus? Ota kantaa!

Sisko Saarenpää

Minusta vanhus on kunnianimi, ihminen on selvinny sinne saakka. Toisaalta jäin kuukaudi sitten 65 vuotiasna eläkkeelle, enkä oikein vielä ymmärrä tätä vapautta, enkä kyllä osaa olla vanhus.

Elise

Vanhus on kaunis sana.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.