Tarinat

Ota kantaa: pitääkö tv-sarjat katsoa ajallaan vai saako ne ahmia putkeen netistä?

Ennen kaikki katsoivat televisiosta samoja ohjelmia samaan aikaan. Nyt moni on valinnut suoratoistopalvelun, josta voi katsoa mitä haluaa milloin haluaa. Pitäisikö kaikkien tehdä näin? Ota kantaa ja kerro, miten sinä toimit!

Kahvipöydässä sen huomaa: television katsojat ovat jakautuneet kahteen porukkaan. Toiset puhuvat perinteisiltä kanavilta tulevien sarjojen käänteistä, toiset intoilevat suoratoistopalvelujen, kuten Netflixin, HBO:n tai Viaplayn kautta katsottavista ohjelmista.

Filosofian tohtori, mediatutkija Veijo Hietala tietää, että katselutavat eriytyvät iän mukaan. Eläkeikäisistä 90 prosenttia katsoo perinteistä televisiota totuttuun tapaan. Alle 40-vuotiaista näin tekee enää puolet.

”Television katsominen jäsentää ajankäyttöä. Aina se ei liity edes katsomismieltymyksiin, vaan tapaan. Tiettyyn aikaan kuuluu avata televisio.”

Vanhemmat ihmiset ovat tottuneet myös siihen, että lempisarjaa katsotaan aina tiettynä viikonpäivänä.

”Nuoret suosivat ahmintakatsomista, jossa voi kerrallaan katsoa vaikka sarjan koko tuotantokauden.”

Ja nuoret ovat uteliaita. Ajassa pitää pysyä kiinni, joten nuoret seuraavat, mistä sarjoista juuri milloinkin puhutaan.

Työpaikan kahvipöydässä kumpikin katsojaryhmä puolustaa tapaansa. Perinteistä televisiota suosivat ihmettelevät, miksi he maksaisivat siitä, että saisivat enemmän katsottavaa, kun nykyisessäkin on enemmän kuin ehtii nauttia.

Nettipalvelut ovat muuttaneet television katselun tapaa. Perinteistä katselua on sosiaalisen luonteensa vuoksi pidetty silmäilevänä. Miten sinä toimit? Maltatko mielesi vai ahmitko sarjat kerralla netistä? Kerro mielipiteesi!

Lue lisää aiheesta Kotiliedestä 2/17.

Lue myös jutut:

Joko sinä seuraat näitä? Listasimme kevään kiinnostavimmat tv-sarjat

Hurahditko sinäkin Kotiin takaisin -sarjaan? Haastattelimme matriarkka Elizabethia näyttelevän Noni Hazlehurstin

Näyttelijä Jukka Puotila: ”Yleisön rakkaus on vastustamatonta”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ota kantaa: pitääkö tv-sarjat katsoa ajallaan vai saako ne ahmia putkeen netistä?

Sinun täytyy kommentoidaksesi.