Pirkko Lahti: "Ystäväkirja ja kauniit runot ovat ihania lapsuusmuistoja"
Muistokirjan lukeminen virkistää, kuin eläisi mennyttä aikaa uudelleen. Värssyjen ja nostalgistenkiiltokuvien kautta hauskat hetket ja lapsuuden tunnelmat palautuvat mieleen!
Moni meistä, entisistä tytöistä, muistaa yhä muistokirjansa. Ehkä senkin, keneltä sen sai tai mistä kävi kirjansa ostamassa. Kirjan, johon ystävät liimasivat kiiltokuvia ja kirjoittivat värssyjä.
Eläkkeellä oleva psykologi Pirkko Lahti on yksi meistä. Kiskon maalaiskunnassa kasvanut Lahti aloitti runojen keräämisen ollessaan alakoulussa. Hänen mukaansa kyläkaupasta ostettiin muistokirjan lisäksi kiiltokuvia, joita vaihdeltiin ja liimattiin perunaliimalla muistoalbumeihin. Joku luokkakaveri saattoi tuoda kiiltokuvia myös lähikaupungeista.
– Mikä oli jännittävää, Pirkko Lahti nauraa.
Muistokirja on peräisin 1500-luvun Saksasta, josta se levisi ylioppilaiden mukana runoperinteeksi myös Suomeen.
Ensin muistokirja toimi suosituskirjana, johon pyydettiin opettajien nimikirjoituksia ja omistuksia. Aateliston ja oppineiston piiristä keräilykirja vähitellen kansanomaistui ja muuttui yhä nuorempien ystävä- ja runokirjaksi.
Muistoalbumi keräsi ystävien runot
Suomenkielisiä muistovärssyjä ryhdyttiin kirjoittamaan vasta 1800-luvun loppupuolella. Värssyjen kieli oli vaihtunut ensin latinasta saksaan ja ruotsiin. Vuosisadan vaihteessa kiiltokuvin tai piirroksin kuvitettu muistokirja alkoi jo olla melko yleinen koululaisten keskuudessa.
Vilkkaimmilla 1900-luvun keruukausilla albumeissa kiersi jopa toista tuhatta vakirunoa. Vuosikymmenten vaihtuessa moni värssy on väistynyt tuoreempien tieltä ja useat suositut, nostalgiset runot ovat nousseet jälleen suosioon.
– Selästä sidottu muistoalbumi oli yhden lukukauden kirja, joka piti saada täyteen. Runoja ryhdyttiin keräämään kouluvuoden alussa. Kun joku tuli kylään, minä ojensin kiiltokuvakirjan ja muut antoivat täytettäväksi vieraskirjan. Olin liimannut kiiltokuvat valmiiksi ja kirjoittaja sai valita mieleisensä sivun, Pirkko Lahti muistelee.
Usein muistokirjat otettiin esiin myös eron hetkellä, kun koulu oli päättymäisillään. Monesti runo sisälsi ystävyydenvakuutuksen ja muistamispyynnön. Myös ihanteellisuus, kauneus ja hyväsuopuus ovat näkyneet albumeiden viesteissä. Vaikka sävy olisi ollut tunteikas tai vakava, tekstien oivaltavuutta ja hauskuutta on aina arvostettu.
– Ensin elämään rakennettiin ystävyyden kivijalkaa ja pohdittiin ystävyyden kestämistä. Sitten muistutettiin ohi kiitävästä nuoruusajasta ja vähitellen ryhdyttiin kirjoittamaan toiveikkaita ajatuksia odotetusta avioelämästä. Jokin runo ja lauselma avautui ihan uudella tavalla vasta aikuisiällä.
Runojen kirjava valikoima kuvastaa muistokirjojaan kirjoittaneiden erilaisia taustoja. Muistokirja neuvoi, toivotti onnea ja lujitti siteitä siinä ystävä- ja toveripiirissä, jossa muistoja kerättiin ja jaettiin.
Vaikka ystävät ovat olleet halutuimpia kirjoittajia, runoja pyydettiin myös aikuisilta. Heidän käsialansa oli ikätovereita kauniimpaa ja usein heiltä sai uusia runoja.
Muistokirjat ovat aina myötäilleet naisten kasvatusihanteita. Runojen sanomassa toistui usein tottelevaisuus ja rehellisyys, sillä kelpo tyttö oli toimelias. Koti, koulu ja kirkko kasvattivat kuuliaisuuteen, haurauteen ja palvelualttiuteen.
”Ystävyys on sellainen pikkunen ukko…”
Pirkko Lahti löysi kesämökin vintiltä Lohjalta yhden muistokirjoistaan, jota hän on elämänsä varrella siirtänyt säilytettävien tavaroiden joukkoon.
– Ryhdyin lukemaan muistokirjaani, johon olivat kirjoittaneet lähimmät luokkakaverini. Yhdelle sivulle oli ystäväni Leea kirjoittanut liikuttavasti tikkukirjaimilla: ”Ystävyys on sellainen pikkuinen ukko, jolla on taskussa avaimet ja lukko.” Runon vieressä oli kiiltokuvan tontusta, jolla oli avain ja iso lukko.
Pirkon mieleen muistui myös se tuska, joka hänet toisinaan valtasi, kun hän halusi kirjoittaa jotakin uutta vakiorunojen sijaan. Hän keksi runoja itsekin, mutta usein haki niitä myös kirjoista. Runot olivat oivallisia ja riimitettyjä. Niiden piti päättyä samalla tavalla.
– Mielestäni pikkutytöt voisivat ihan hyvin kerätä tänäkin päivänä runoja kiiltokuva-albumeihinsa, Pirkko sanoo.
Muistokirjan sivuja lehteillessään Pirkko viipyi ajatuksissaan ystäviensä parissa. Hän mietti kuka kukin oli ja muisteli aikaa, jolloin runoja kerättiin. Paluu lapsuuteen toi hyvän mielen ja virkisti.
– Muistot saivat hetkeksi elämään lapsuuden vahvinta aikaa. Silloin oltiin innostuneita, leikittiin porukassa, käytiin koulua. Siihen liittyy myös yhdessä jakamisen viattomuutta. Mielelle tekee hyvää viipyillä välillä toisen ihmisen luona.
Muisteleminen hoitaa mieltä
Lapsuudenystävät voivat olla enemmän kuin ystäviä, sillä yhteiset kokemukset ja yhdessä varttuminen ovat lujittaneet suhdetta omalla tavallaan.
Muistokirjan lukeminen on saanut Pirkko Lahden käymään keskustelua juurettomuutta vastaan. Hän haluaisi ohjata ihmiset näkemään ystävien merkityksen kirkkaammin. Vahvoilla lapsuusmuistoilla on merkityksensä, mutta myös sillä, miten niitä kirjataan.
– Uskon, että nykyihmiset tulevat kaipaamaan jälkiä itsestään. Ihmisellä pitäisi olla jotakin mukanaan. Ihmisen pitäisi oppia oivaltamaan, mistä oma elämänkuva rakentuu.
Pirkko heittää haasteen vanhemmille ja isovanhemmille. Lapsuusmuistojen vahvistamiseen tarvitaan paljon tarinoita, joista elämän omakohtaisen tarinan koostaminen alkaa.
Muistokirjat tekivät tehtävänsä sodan jälkeisissä sukupolvissa. Nykylasten tarpeet ovat toisenlaisia.
– Nykyään dokumentoidaan vaikka mitä, mutta eihän niistä muodostu kuvaa ihmisestä. Ihmisyys todentuu hyvin pitkälle suhteissa muihin: kun joku kertoo, minkälainen olin lapsena, miten elettiin ja oltiin.
Pirkko ehdottaa, että isovanhemmat kirjoittaisivat lastenlapsilleen kevyttä aikalaishistoriaa. Vaikka tietoa nykypäivänä on helposti saatavissa, isovanhempien tulkinta ajasta linkittää tiedot tiiviimmin lapsen omaan elämään.
– Tavallaan olet juureton, jos ei ole näyttöä menneisyydestä. Tämä on tässä ja nyt, online-yhteiskunta, jonka verkkojärjestelmissä eletään. Nytkin historia muodostuu kuitenkin omasta arjenkulusta ja eletystä ajankuvasta.
Tulevien sukupolvien ratkaistavaksi jää, mitä lapset tästä ajasta tulevat muistamaan ja miten he palauttavat asiat mieleensä.
Lue myös:
Valitse ystävänpäiväruno – kokosimme lukijoiden lempirunot
Kommentoi
Kommentoi juttua: Pirkko Lahti: "Ystäväkirja ja kauniit runot ovat ihania lapsuusmuistoja"