Ota kantaa: Voiko pärjätä ilman nettiä ja älypuhelinta?

Suomesta on tullut nuorten nettikäyttäjien maa. Jos et käytä älypuhelinta ja digitaalisia palveluja, olet auttamatta pihalla. Ongelmaan olisi yksinkertainen ratkaisu, jos meillä olisi siihen tahtoa.

Pankki lähti paikkakunnalta, se viimeinenkin, joka oli ollut auki enää muutaman tunnin viikossa. 85-vuotias äitini ihmettelee, miten hän nyt maksaa laskunsa, kun ei ole älypuhelinta eikä tietokonetta.

Pankin lähtö paljasti minulle, kuinka Suomesta on tullut alle 55-vuotiaiden maa. Sen ikäisistä kaikki käyttävät nettiä. Mutta 65–74-vuotiaista joka neljäs ei ole netissä. Vielä vanhempien eli 75–89-vuotiaiden enemmistö, 63 prosenttia, ei käytä nettiä.

Vanhustyön keskusliitto on arvioinut, että netin ulkopuolella on puoli miljoonaa yli 65-vuotiasta. Kyseessä ei siis ole mikään marginaalinen erikoisryhmä.

Otetaanko tämä huomioon yhteiskunnan palveluja muokattaessa? No ei. Pankit, verohallinto ja Kela on siirretty rivakasti digiaikaan, samoin monet ajanvaraukset ja tiedustelut.

Toimeliaasta hylkiöksi

Miten netittömien asiat hoidetaan? Meidän tapauksessamme minä ainoana lapsena otin äidin raha-asiat kontolleni. Samalla äidistäni tuli kuin lapsi, joka ei voi hoitaa omia asioitaan. Äiti ihmettelee oikeutetusti, miten yhteiskunta on tehty sellaiseksi, että se ei avaudu hänelle, entiselle kunnanvaltuutetulle.

Televisiotakaan hän ei voi enää katsoa rauhallisin mielin, kun aina pitäisi katsoa lisätietoja netistä. Miltä tuntuisi, jos itse saisit joka päivä kuulla, että et ole enää yhteiskunnan kelpo jäsen?

Rohkea ratkaisuehdotus

Netistä voi myös tilata tuotteita. Kätevää. Mutta ei netittömälle äidilleni, jonka piti hankkia taskukalenteri. Edes kalenteria ei saa enää paikkakunnalta, josta palvelevat liikkeet kirjakaupasta kenkäkauppaan on lopetettu. Palveluita löytyy enää megaostoskeskuksesta 20 kilometrin päässä.

Miten kalenteri hankittiin? Minä juoksin Helsingissä kahtena päivänä töiden jälkeen kolmessa eri kirjakaupassa ennen kuin löysin sopivan.

Nettiyhteiskunta on siis tehnyt minusta juoksutytön, joka hakee milloin mitäkin ja postittaa tavarat äidille. Meitä on varmasti sadointuhansin samanlaisia juoksutyttöjä ja -poikia. Eläkeläisillä olisi aikaa hoitaa asiointinsa, jos yhteiskunta ei olisi muuttunut heidän näkökulmastaan käyttökelvottomaksi.

Kuntiin tulisikin perustaa nettiasioitsijan virka. Asioitsija auttaisi netittömiä hoitamaan asiat luotettavasti, oli sitten kyse viranomaispalvelusta tai jonkin tuotteen turvallisesta tilaamisesta. Puoli miljoonaa asiakasta odottaa jo.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 5/18.
Tutustu: Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf rohkaisee ikääntyneitä ihmisiä tarttumaan tietokoneisiin ja nettiin.

Mitä mieltä sinä olet? Osallistu keskusteluun kommenttikentässä!

 

Avainsanat

Keskustelu

kiinnostava ajatus ja ajattelin lähteä pohtimaan voisinko toteuttaa tämän itselleni. ikää alle kolmekymmentä. PAKKO tosin olisi käydä netissä. Velvollisuuksien takia mutta sen voisi rajoittaa kerta viikkoon vaikka kirjastossa tunnin hoitaa sähköposti yms asiat . hmm.. täytyypä pohtia.

Netittömien asia on hankala. Miten nettiasiamies voisi hoitaa asioita? Viranomaissivuille ym palveluihin kirjautumiseen tarvitaan henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset, ja niitähän netittömillä ei ole.
Surkuhupaisaa, että tästä asiasta keskustellaan täällä netissä, jolloin netittömät ei voi itse osallistua siihen.

Keskustelin sosiaali- ja terveysalalla työskentelevän henkilön kanssa, joka arveli, että sosiaalialan ihmisillä voisi olla tähän nettiasioitsijan työhön mahdollisuudet jo siksi, että heillä on laajat valtuudet ottaa selville ja hoitaa asiakkaan asioita. Heille myös vaitiolovelvollisuus ja luottamuksellisuus ovat selviä asioita. Tällainen järjestelmä toki vaatisi nettipankkioikeuksien saamisen joko jonkin erillisen systeemin avulla tai sitten asiakkaan valtakirjalla. Tähän löytyy varmasti keinot, jos asiaa ajatellaan netittömien kannalta.

Vaikka käytän nettiä, koen olevani hyvin atk-rajoitteinen. Omassa perheessä ei ole nuorisoa auttamassa, kauko-ohjausta onneksi saan halutessani, jos osaan selittää ongelman. Arvelen, että meitäkin on sen verran, että varmasti (kunnalliselle) nettiasioitsijalle/-neuvojalle olisi töitä. Epätietoisuus, virheiden pelko ja osaamattomuus netin kanssa altistanee erilaisille sairauksille puolen miljoonan netittömien ja heidän ”juoksutyttöjensä” stressistä puhumattakaan. Nettineuvojat tekisivät siis ennaltaehkäisevää kansanterveystyötä.
Reitti tämänkin kommentin antamiseen vei aikaa, enkä siltikään tiedä, onnistunko tässä. Piääköhän tähän keksiä nimimerkki? Kyselee 60 ++

Kiitos Kotilieden kirjoituksesta ” Ei netttiä, ei elämää” Innostuneena virittelin keskustelua Facebookissa, mutta ei siellä ollut yhtään ikäistäni vastaajaa. Täytän seuraavaksi 87 ja minun ikäiseni pitävät niitä palstoja noloina tai jotenkin häpeällisinä.Minulla on ollut onnea saada tietokoneosaaja perheeseen ja hän on pitänyt velvollisuutenaan opastaa äitivanhaa, kun ns. hätä tulee käteen.Vastavuoroisesti minä teen mieliruokia, jos selkä antaa periksi. Tilasin juuri ihan itse kaulassa pidettävän suurennuslasin, kun näkö tekee haittaa.
Pankkiasiat yritän hoitaa itse ainakin omat tilaukseni, terveystiedot näkyvät samoin koneelta, mutta kännykkää en mielelläni käytä muuta kuin puhumiseen.En ymmärrä, miksi ilmoittautiminen yksityilääkärissäkin pitäisi tehdä kännykän avulla, kun ei ole jonoa ja vastaanotossa istuu pari naisihmistä.Nämä ilmoitukset ovat heikkonäköisille vaikeita. Tietokoneen näppäimistö on kotoisempi.

Kiitos kommentista! Puhelin on monta kertaa vaikea myös meille nuoremmille. Milloin bussi heiluu, sormet ovat kohmeessa tai on muita häiriötekijöitä. Jos puhelimesta muodostuu pääasiallinen tapa, jolla asiat hoidetaan, laitteiden on syytä kehittyä vielä paljon nykyistä käyttäjäystävällisemmiksi. Näkövammaiset jo käyttävät puheohjausta, joka helpottaa asiointia huomattavasti.

Kiitos jutusta, Riitta! Minuun se kolahti, vaikka olen olevinani tavallista fiksumpi (akateemisesti koulutettu, kielitaitoinen, 42 vuotta sosiaalityöntekijänä toiminut). Kotona on 76-vuotias mies, ei lapsia. Tietokone on, mutta se pätkii, täyttyy omista päivityksistään ja tulostinkin tökkii välillä. Mieheni sai pojaltaan joululahjaksi älypuhelimen, minkä käyttöä hän yritti opiskella harjoitellen päivittäin kaksi kuukautta ennen kuin he yksissä tuumin päätyivät vaihtamaan lahjan kameraan, jossa on puhelin. Mutta seurasin vierestä hänen ahdistustaan ja stressiään sekä avuttomuutensa kokemista, sitä ettei pärjää enää edes puhelimella soittamisessa. Muuten hän kyllä käyttää tietokonetta kirjoittaen aivan upeita pakinoita, joita kutsuu esseiksi, mitä ne siis oikeasti onkin.
Meillä ei kummallakaan ole pankkitunnuksia, emmekä ole niitä pankilta huolimassakaan, koska asioimisemme ei kuulu yksityiselle taholle. Minulla vielä on pankkiyhteys työnantajani henkilöstökassaan, minkä kautta hoidan maksuliikenteeni.
Mutta pari asiaa, joissa enempi harmittaa ja joudumme supistamaan eloamme:
– Oma kanta – tiedostoon en pääse. Ilmeisesti sinne pääsee kuitenkin muut ja aivan asiattomat, sillä kälylleni tuli lääketehtaalta täsmämainos hänelle vasta diagnosoituun tautiin. Hammaslääkärini kehoitti minua kysymään Valviralta, miksi en pääse Oma kantaani, kysyin asiaa joltakin kansalaisneuvonnasta sähköpostitse ja sain vastauksen, josta en ymmärtänyt mitään. Tai ymmärsin, ettei ole suunnitteillakaan sellaista mahdollisuutta, että meille pankkitunnuksettomille olisi tulossa vaihtoehtoinen tunnus yhteiskunnan taholta. Tuli tosi orpo olo. En minä tätä varten ole työskennellyt lastensuojelussa ja koulukuraattorina. Ei kaikki kansalaiset saa pankkitunnuksia.
– Matkustaminen. En varmaan pystyisi enää matkustamaan VR:llä, mutta eniten hankaloituu ulkomaan matkat: nyt olisi varaa ja aikaa ja halua, mutta matkantilaaminen on yhtä tuskaa. Yksin lentäminen on monimutkaista ja siinä jos missä tuntee itsensä yksinkertaisesti tyhmäksi. Tämä siitä syystä, että on helpottavia ohjelmia..
Ja vielä tämä, että tätä ”kommentointia” käydään netissä! Olen satavarma, että meitä tumpeloita on paljon enemmän kuin vain ikääntyneet, mutta hyvä alku kuitenkin tälle jutulle. Yhä useammat jäävät sivuraiteelle, kun ei ole säilytetty vaihtoehtoisia toimintoja. Esimerkiksi voisin kertoa, että Japanissa käydessäni siellä toimi hyvin kaikki, mutta käteinen raha oli se mikä oli ainoa maksuväline. Se oli joillekin suomalaisille yllätys, kun eivät olleet siihen varautuneet.
Tuula, 69 vuotta

on tämä kyllä aika paska nettisivu täällä on vain 200 vuotiaita retardeja valittamassa kaikesta hankkikaa aivot!!

Yksinkertaista: yhdenvertaisuus on kirjattu lakiin, eikä uskonnon, varallisuuden tai vakaumuksen vuoksi netittömiä tai älypuhelimettomia kansalisia saisi syrjiä. Jokaiseen julkiseen palveluun pitäisi järjestää vaihtoehtoinen tapa hoitaa asiat ilman nettiä ja ilman älypuhelinta. Itse olen nuori (alle 30) mutta ”vanha sielu”, inhoan kaikkea nykyaikaista tekniikkaa ja minusta on myös vaarallista laittaa ns. kaikki munat samaan koriin. Entäs sitten kun joku laittaa kaiken yhden älypuhelimen varaan ja se sitten katoaa tai hajoaa. Itse pärjään vallan mainiosti ilman älypuhelinta ja haaveissa on pärjätä myös ilman tietokonetta ja nettiä, mutta sen toteuttamiseen mennee vielä aikaa. Käyn tätä sotaa ihan itseni takia (en yksinkertaisesti pidä tekniikasta) mutta myös kaikkien mummojen ja pappojen takia. Tätä maata rakentaneita kansalaisia ei saa saada tuntemaan itseään ulkopuolisiksi tai pärjäämättömiksi!

Kommentoi juttua: Ota kantaa: Voiko pärjätä ilman nettiä ja älypuhelinta?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X