Päivi, 42, jätti työt puoleksi vuodeksi voidakseen lorvia enemmän – sitten hän oivalsi, miksi oma aika voi tuntua myös pelottavalta

Luovan alan sekatyöläinen Päivi Haanpää halusi antaa itselleen 40-vuotislahjaksi puolen vuoden vapaan – vain ollakseen kotona. Mitä ihmisestä jää jäljelle, kun ei yritäkään olla jatkuvasti tuottava?

Puoli vuotta tekemättä yhtikäs mitään. Se oli tavoitteena, kun tamperelainen kirjailija ja sanataiteen opettaja Päivi Haanpää, 42, jäi syksyllä 2019 omakustanteiselle vapaalle.

Tarkoituksena ei ollut matkustaa Balille meditoimaan, ei tehdä suurta elämänmuutosta. Tarkoituksena oli vain pysähtyä, olla ja ihmetellä elämää ilman työtä. Millaista se olisi?

Kokeilusta syntyi lokakuussa julkaistu teos Pysähdyskoe – Kirjoituksia lorvimisen luvasta ja luvattomuudesta (Art House). Kirjassa Haanpää pohtii kokemustaan työttömäksi jättäytymisestä yhteiskunnassa, jossa työ on iso osa ihmisen identiteettiä.

Työ on aina ollut osa myös Haanpään identiteettiä, sillä hän on työskennellyt luovan alan freelancerina koko ikänsä. Vaikka itsensä työllistäminen merkitsee vapautta, ura on aina ollut silppua ja jatkuvaa seuraavien työprojektien suunnittelua.

”Uuvahdin siihen, että taas olisi pitänyt ruveta säätämään tulevia työkuvioita. Mietin, kunpa vain saisin hetken olla niin, ettei tarvitsisi koko ajan suunnitella”, Haanpää kertoo.

Haanpää oli myös hiljattain täyttänyt 39 vuotta, mikä tuntui tietynlaiselta rajapyykiltä: töitä oli jo ehtinyt tehdä paljon, mutta työvuosia olisi vielä paljon edessä. Säästöjäkin oli kertynyt riittävästi. Kuten monet muutkin hänen ikäisistään, hän alkoi haaveilla jonkinlaisesta sapattivapaasta.

”Minulla oli vain ajatus, että minun ei tarvitse tehdä yhtään mitään.”

Lue myös: Elämänmuutos ja alanvaihto nelikymppisenä: maisterista puusepäksi

Ennen kuin idea pysähdyskokeesta kirkastui, Päivi muistaa huokaisseensa puolisolleen, että voi kun saisin olla vuoden kotona. Kunnianhimoisen irtioton sijaan hän halusi kuitenkin jäädä vain kotiin. Kuva: Juho Haavisto

Ennen kuin idea pysähdyskokeesta kirkastui, Päivi muistaa huokaisseensa puolisolleen, että voi kun saisin olla vuoden kotona. Kunnianhimoisen irtioton sijaan hän halusi kuitenkin jäädä vain kotiin. Kuva: Juho Haavisto

Kotona hengailua ja kävelylenkkejä – eikö tosiaan muuta?

Elokuun 2019 ensimmäisenä päivänä alkoi pysähdyskoe. Sitä Haanpää kuvailee puolen vuoden viikonlopuksi: oli enemmän aikaa kahvitella ystävien kanssa, käydä pitkillä kävelylenkeillä ja taidenäyttelyssä. Ruoanlaitollekin jäi enemmän aikaa.

Yksi Haanpään kirjan keskeisistä teemoista on työelämän ja tuottavuuden merkitys ihmiselle. Mitä silloin jää jäljelle, jos työtä ei olekaan?

”Eihän se voi olla niin, että olemassaoloni on kiinni siitä, että vain raadan hirveästi. Halusin katsoa, kuka olen, kun en tee koko ajan töitä”, Haanpää sanoo.

Kotiin jääminen oli Haanpäälle tietoinen valinta. Useimmiten sapattivapaille jäävät ihmiset nimittäin kehittävät työnsä korvikkeeksi vain jonkin uuden projektin: oli se sitten kunnianhimoinen maailmanympärysmatka, uuden kielen opiskelu tai unelmien opintovapaan pitäminen Italian maaseudulla.

Vaikka työ olisi kuinka ihanaa, ei voi olla, että ihminen on pelkästään työnsä palveluksessa oleva hyödyke.

Työorientoituneessa yhteiskunnassa täysin ilman työtä jääminen voi tuntua vaikealta tai jopa mahdottomalta ajatukselta. Kaikista hankalinta Haanpäälle oli se, kun hänen piti kieltäytyä työtarjouksista ”ilman mitään järkevää syytä”.

”Vaikeinta oli oikeuttaa itselle se, että minulla todella on tuossa kohtaa kalenterissa tyhjää. Sain harjoitella sanomaan ihmisille, että en tule tekemään tätä työkeikkaa ensi syksynä.”

Pysähdyskokeeseen liittyi myös pelkoja. Entä jos työtarjouksia ei yhden kieltäytymisen jälkeen enää kuulukaan? Päätyykö työnantajien mustalle listalle?

”Ei, eihän se niin mene. Ymmärsin, että ei kukaan työnantaja jää muistelemaan pahalla sitä, kuinka kerran kieltäydyit.”

Puolen vuoden pysähtyminen opetti luottamaan siihen, että työt eivät karkaa, vaikka ottaisikin itselleen kalenterista omaa aikaa.

Lue myös Anna.fi: Moni oppii laiskottelun vasta uupumisen jälkeen – 6 vinkkiä, miten opit laiskottelemaan

Ihminen ei ole yhtä kuin työnsä

Pysähdyskokeen jälkeen Haanpää myöntää edelleen kärsivänsä kiireestä ja kasautuvista deadlineista. Joitain tärkeitä asioita kiireettömyys ja kotona oleminen silti opettivat.

”Olen tullut tarkemmaksi siitä, että minun ei tarvitse olla koko ajan tekemässä ja saavutettavissa. Myös minulla on oikeus palautumiseen – muuten en ole kohta kenenkään tavoitettavissa”, Haanpää sanoo.

Jälkeen päin hän on ymmärtänyt, että ihminen ei ole yhtä kuin työnsä. Kenenkään ei tarvitse olla koko ajan tuottava, hyödyllinen ja ahkera, vaan arjessa pitää olla tilaa myös aikatauluttomalle ajalle.

”Vaikka työ olisi kuinka ihanaa, ei voi olla, että ihminen on pelkästään työnsä palveluksessa oleva hyödyke. Se on vaarana silloin, kun työtään rakastaa kovasti.”

Nykyään Haanpää on tarkempi siitä, että hänen ei tarvitse olla koko aikaa saavutettavissa. Myös luovan alan freelancerilla on oikeus palautumiseen. Kuva: Juho Haavisto

Nykyään Haanpää on tarkempi siitä, että hänen ei tarvitse olla koko aikaa saavutettavissa. Myös luovan alan freelancerilla on oikeus palautumiseen. Kuva: Juho Haavisto

Hyvällä omatunnolla lorviminen onkin tullut puolen vuoden paussin myötä helpommaksi. Siihen hän kannustaa myös muita tärkeän muistutuksen kera: jokaisen aivot tarvitsevat lorvimista jaksaakseen.

”Erityisesti luova työ vaatii myös aikatauluttomuutta. Minulle lorviminen merkitsee nykyään myös työkyvyn ylläpitoa.”

Aikatauluttomuudelle pitäisi muistaa tehdä  tilaa myös siksi, että kun ei tee mitään, on aidosti aikaa ajatella omaa elämää. Kiireessä ja deadlinejen paineessa ihminen keskittyy vain ajattelemaan, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä.

”Vapaalla on aikaa pohtia, mitä voisi olla. Uskon, että tämän takia osa ihmisistä pelkää omaa aikaa, koska silloin ehtii ajatella, että mitäs minulle kuuluu oikeasti.”

Avainsanat

Keskustelu

Ihana kun voisikin työvuosina saada sapattivapaita ilman taloudellista taakkaa.
Artikkelista saa kylläkin kuvan että kirjalijan työ on vain lorvimista.

Kommentoi juttua: Päivi, 42, jätti työt puoleksi vuodeksi voidakseen lorvia enemmän – sitten hän oivalsi, miksi oma aika voi tuntua myös pelottavalta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X