Revontulivahti valvoo yöt turistien puolesta Lapissa
Kun Lappiin tullut turisti nukkuu, revontulivahti Matias Sarajärvi seuraa taivasta hänen puolestaan. Mutta mitä vastata turistille, joka tivaa, moneltako näytös alkaa? Ja entä jos revontulia ei näy lainkaan?
Jos taivaalla alkaa loimottaa, Matias Sarajärvi, 24, kiiruhtaa lappilaisen lomakylän siivouskomeroon. Siellä hän painaa nappia, joka saa hälyttimet piippaamaan turistien huoneissa. Herätys! Revontulia näkyvissä! Nyt!
Matias on lomakeskus Arctic SnowHotelin revontulivahti. Lasikattoisiin igluihin majoittuneiden turistien ei enää tarvitse valvoskella öitään revontulten toivossa. He voivat mennä rauhassa petiin, sillä Matias valvoo heidän puolestaan. Hänen työnsä on tähytä taivaalle: näkyykö reposia?
Revontulista on tullut yksi Lapin tärkeimmistä matkailuvalteista. Ja jos jossain, niin täällä Sinetän kylässä niitä on mahdollista nähdä. Matkaa Rovaniemelle on kolmekymmentä kilometriä. Tänäkin yönä pitkien matkojen takaa eri puolilta maailmaa tulleet turistit odottavat toiveikkaina revontulten ilmestymistä. Mutta loimottavatko tulet juuri tänä yönä? Sitä Matiaskaan ei osaa ennustaa.
Kova pakkanen on hyvä merkki, ja sitä riittää tänä yönä 27 astetta. Kaulahuivi jäätyy suun edessä koppuraksi, ja kun pysähtyy, voi kuulla jäähileisten puunoksien ritisevän hennosti. Mutta revontulista ei koskaan tiedä. ”Luonnon kanssa mikään ei ole varmaa”, Matias toteaa.
Tulva hakemuksia
Syksyllä mediat eri puolilla maailmaa innostuivat pienen perhehotellin työpaikkailmoituksesta. Heidi ja Ville Haavikko olivat palkanneet revontulivahdin kahtena edellisenäkin vuotena, mutta nyt asiasta nousi kansainvälinen mediailmiö. Työpaikkahakemuksia tulvi kaikilta mantereilta.
Matiasta kohu hymyilyttää. Hän tekee revontulivahdin töitä jo kolmatta kautta, eikä se nyt niin ihmeellistä ole. ”Tulen töihin iltakuudeksi ja pääsen aamukuudelta. Siinä välissä teen mitä pitää ja katselen välillä taivaalle.”
Matias muuttaa sesongin ajaksi Rovaniemelle kotoaan Posiolta. Hänellä ei ole vielä perhettä, ja yötyö menee, kun sitä ei tarvitse tehdä koko vuotta. Näin sydäntalvella, kun pimeää on suurimman osan päivästä, on sama, tekeekö pitkää vuoroa päivällä vai yöllä.
Revontulivahdin työtehtäviin kuuluu iltaisin asiakkaiden saunotus ja kylvettäminen. Matias pitää kiukaat lämpiminä, opettaa vieraille löylynheittoa ja ohjaa heidät porealtaaseen. Yöaikaan, kun hotellin vastaanotto on kiinni, Matias touhuaa lumitöissä ja pienissä huoltohommissa.
Taivaalle tulee kuikuiltua enemmän ja vähemmän. ”Jos siellä vilahtaa vähän vihreää, pysähdyn katselemaan pidemmäksi aikaa. Tilanne saattaa muuttua nopeasti.”
Hengityssuojat kasvoille
Nyt tämän illan saunojat on saunotettu. Hotellin ympäristö alkaa hiljetä. Kello lähenee yhtätoista, ja pakkanen pitää pintansa. Suuren kodan katosta nousee vielä savu. Matias kopsauttaa lumet kengänkärjistä portaanpieleen ja astuu sisään lämpimään sylillinen puita käsissään.
Japanilainen Jin Hisazumi istuu paksu untuvatakki päällään nuotion vieressä ja lämmittelee käsiään tulen loimussa. Hän on Suomessa ensimmäistä kertaa, kuten useimmat asiakkaista. Matkat ovat kalliita, eikä revontulille voi antaa kovin montaa mahdollisuutta. ”Vietän kaksi yötä Rovaniemellä ja yhden Helsingissä”, Jin kertoo ujosti hymyillen.
Pakkanen on täällä Sinetässä kirpeämpi kuin Jin oli osannut kuvitella, mutta loma on ollut mieluisa. Revontulet olisivat hänelle iloinen yllätys, mutta matkan kohokohta, poroajelu, on jo koettu.
Jinin ystävä sen sijaan odottaa kovasti näkevänsä revontulia. ”Hän on ulkona etsimässä niitä ja lupasi tulla kertomaan minullekin, jos niitä näkyy. Yritämme pysytellä hereillä mahdollisimman pitkään.”
Ulkona pakkasessa muutama aasialaisturisti tähyilee taivaalle valkoiset hengityssuojaimet kasvojensa edessä. Kännykät ja kamerat napsivat kuvia muistoksi eksoottisesta Suomesta. Mutta revontulia taivaalla ei näy.
Sanokaa kellonaika!
Mitä tällaiseen kysymykseen voi vastata?
”Que hora”, italialainen Ignazio Leroche tivaa hotellin vastaanotossa. Moneltako revontulet ilmestyvät taivaalle?
Vastaanottovirkailija vastaa englanniksi hitaasti ääntäen:
”Kukaan ei tiedä. Ehkä kahdelta, ehkä vasta aamuyöllä. Ehkä ei ollenkaan.”
Leroche kääntyy vaimonsa Anna Valenten puoleen ja puhuu jotain nopeasti italiaksi. Toppahousut kahisevat.
”Okei, ei siis ehkä tänä yönä”, hän myöntyy. Vaimo vetää pipoa syvemmälle päähänsä. Päästä varpaisiin Frozen-prinsessavaatteisiin puettu nelivuotias tytär näyttää siltä, että haluaisi nopeasti nukkumaan.
Matias istuu hotellin ruokasalissa höyryävä kahvikuppi kädessään ja kuuntelee keskustelua hymyillen. Hän myöntää, että kuulee samat kysymykset monta kertaa joka päivä: Moneltako? Kuinka pitkään? ”En halua luoda asiakkaille liian suuria odotuksia, mutta saatan sanoa, että revontulia näkyy noin joka toinen yö. Asiakkaat ymmärtävät kyllä hyvin, kun selitämme, että emme voi taata mitään.”
Toki Matiaskin toivoo joka ilta, että asiakkaiden suuret toiveet revontulien näkemisestä täyttyvät. Hän tietää, että esimerkiksi japanilaisille revontulet ovat yksi tärkeimmistä syistä matkustaa Lappiin. Hän vilkaisee revontuliennusteita ja säätiedotuksia kotona ennen töihin lähtöä, mutta sen enempää hän ei halua ottaa asiasta paineita.
Järven jäälle
Kun tauko on ohi, vastaanotto menee kiinni ja Matias jää yksin töihin. Hän vetää villasukat ja nelikutoset huopasaappaat takaisin jalkoihin ja astuu ulos terassille.
Kun on todella kylmä, Matias laittaa päähän lämpimän talvilakin. Tällaisilla ”pikkupakkasilla” menee tavallinen pipokin. Kintaita Matiaksella on aina mukana muutama pari.
Pakkanen on nostattanut usvan täysikuun eteen, eikä taivaalla näy edes tähtiä. Matias lähtee silti jokaöiselle kierrokselleen järven jäälle. Siellä taivas avautuu joka suuntaan. Kuutamo valaisee pilvikerroksenkin läpi niin, että polku erottuu jäällä helposti. Tänne Matias ohjaa asiakkaat silloin, kun revontulet ovat komeimmillaan. Monet kokevat matkansa ikimuistoisimmat hetket jäällä, kun arktiset tulet loimuavat pään päällä.
Myös punaista ja sinistä
Revontulet syntyvät, kun aurinkotuulen varatut hiukkaset osuvat Maan ilmakehään. Mitä lähempänä maapallon napoja ollaan, sitä enemmän revontulia näkyy. Suomessa revontulet ovat yleisimpiä Lapissa syksystä kevättalveen ulottuvana ajanjaksona.
Useimmat tietävät revontulet vihreiksi. Joskus vihreän sekaan ilmestyy kuitenkin punaista tai sinistä. Väri riippuu kaasuatomeista, joihin hiukkanen törmää.
Noin kymmenen vuoden välein revontulet voivat muuttua kauttaaltaan syvänpunaisiksi. Matias on nähnyt, kuinka aluksi paikallaan olleet revontulet pyörähtävät spiraaleiksi tai alkavat tanssahdella aaltomaisina. Joskus revontulet täyttävät koko taivaan. Silloin Matias saattaa pysähtyä katselemaan taivaalle vapaa-ajallaankin tai laittaa viestin työpaikan WhatsApp-ryhmään.
Aivan perusloimut eivät sen sijaan saa häntä enää hätkähtämään.
”Kyllä siinä pitää olla kruunua ja vähän jokaista väriä ennen kuin itse vaikutun”, Matias myöntää.
Haave toteutui
Tänä yönä hätkähdyttävää näytöstä ei taida olla luvassa. Kello on jo yksi, ja Matias ehtii lakaisemaan lumia huoltorakennuksen terassilta.
Iglukylässä nuori englantilaispariskunta seisoo vielä iglunsa portailla ja tähyilee taivaalle. Lauren ja James ovat Suomessa viiden päivän visiitillä. Laurenille joulupukin tapaaminen oli matkan odotetuin tapahtuma, mutta etenkin James odottaa näkevänsä kunnon revontulet.
”Eilen näimme onneksi pienet revontulet, joten voimme sanoa, että se haave on toteutunut”, James sanoo ja ottaa tyttöystävän kainaloonsa.
Ympäristö on romanttinen ilman värikästä loimotustakin. Kirpeä pakkanen, humiseva hiljaisuus ja eksoottinen majapaikka riittävät tekemään pariskunnan matkasta ikimuistoisen. Sisällä iglussa odottaa pullo kuohuvaa, ja sängystä voi katsella lasikaton läpi arktista taivasta. Revontulet olisivat piste iin päälle.
Matias myöntää, että aamulla asiakkaiden kasvoista huomaa, onko yöllä näkynyt revontulia. Kun hän tekee hälytyksen, iglujen ovet avautuvat vikkelästi ja ihmiset kiirehtivät yöasuissaan pihalle. Jotkut ovat niin hämmennyksissä, että unohtavat avaimet sisälle ja jäävät lukkojen taakse. Jotkut kirkuvat ja hyppivät riemusta.
Aivan pienistä loimuista Matias ei tee hälytystä. Kun ensimmäinen vihreä rantu ilmestyy taivaalle, hän odottaa ja katselee, mihin suuntaan tilanne muuttuu. Joskus on käynyt niinkin, että hän on tehnyt hälytyksen, ja kun asiakkaat ryntäävät toiveikkaina ulos, revontulet ovat hävinneet. ”Silloin nolottaa. Mutta yritän pitää mielessä sen, että monille ihan pienetkin tulet ovat elämys.”
Loimusivatko ne?
Iglujen valot sammuvat yksi kerrallaan, lomakylä hiljenee. Yöstä tulee pitkä. Matias kantaa polttopuita kotaan ja siistii saunatilat seuraavaa päivää varten. Aamuyöllä kolmen aikaan hän alkaa viimeistellä lumihotellin huoneita, jotka saavat pian ensimmäiset vieraansa.
Ulkona työskentely on Matiakselle mieleistä. Konttorirottaa hänestä ei saisi tekemälläkään.
Huhtikuusta loppusyksyyn Matias on vapaalla. Silloin hän kulkee metsällä ja tapaa kavereita. Kun syksyllä alkaa näkyä revontulia, Matiaksen ajatukset kääntyvät pikkuhiljaa työasioihin. Hän aikoo tehdä revontulivahdin hommia niin kauan kuin se tuntuu hyvältä. Jos yötyö kylmässä alkaa jonain päivänä väsyttää, takataskussa on catering-alan tutkinto.
Tältä yöltä toivo revontulista alkaa loppua. Matias käy silti vilkuilemassa taivaalle uskollisesti. Aamua kohti pilvikerros vain sakenee. Samalla pakkanen lauhtuu.
Kuudelta, kun hotellin henkilökunta saapuu töihin, satelee jo lunta. Matias istuu autoonsa ja suuntaa kohti kotia. Igluissa on vielä hämärää.
Aamulla japanilaisen Jinin ystävä on pettynyt: revontulia ei näkynyt. Toisaalta revontulet jäävät nyt salaperäiseksi arvoitukseksi. Ehkä ne loimusivat taivaalla pilviverhon takana.
Juttu on julkaistu Kotiliesi 3/2017 -lehdessä.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Revontulivahti valvoo yöt turistien puolesta Lapissa