Romanialainen Niculita tuli Suomeen kerjäämään ja kohtasi täällä ennenkokematonta hyvyyttä: ”Minulla ei ole keinoa osoittaa tarpeeksi kiitollisuutta”

Kun Niculita tuli Romaniasta Suomeen ansaitsemaan rahaa, lähistön asukkaat panivat hänet merkille. Nyt he ovat muuttaneet Niculitan perheen elämää pysyvästi.

Matka oli kestänyt kolme päivää, ja Niculitan, 41, lihaksia kolotti. Öisin pakettiauton perässä nukkuessa paleli, ja kun Niculita ajatteli kolmea lastaan, jotka hän oli jättänyt äitinsä hoiviin, kyynelet nousivat silmiin.

Lue myös: Köyhyydestä on vaikea nousta, myös vauraassa Suomessa – Susanna, Peppi ja Mikael kertovat, millaista on yrittää pyristellä eroon sosiaalituista

Oli marraskuu 2016. Niculita, hänen miehensä Ion, kaksi nuorempaa veljeä ja perheen tuttava olivat päättäneet lähteä Romaniasta. Tuttava oli ollut Suomessa aiemmin ja kertoi, että sieltä voisi löytää töitä.

Niculita ei ollut käynyt aiemmin ulkomailla. Ohi vilahtelevat maisemat ja kaupungit näyttivät vierailta. Aina auton pysähtyessä Niculita ajatteli, että oltaisiin vihdoin perillä, mutta matka vain jatkui. Miten täältä pääsisi ikinä takaisin kotiin?

”En tiennyt mistään mitään ja olin ainoa nainen. Vessaan ja pesulle pääsi vain metroasemille, ja ne olivat usein todella likaisia”, Niculita kertoo kahvilassa Helsingin Herttoniemessä kolme vuotta ja monta edestakaista matkaa myöhemmin.

Kulman takana on Niculitan työpaikka, Alepan edusta. Siellä hän on istunut monta kuukautta pahvinen kahvikuppi kädessään. Kerjäämässä.

Tie kerjäläiseksi

Aluksi Niculita yritti myydä lehtiä. Tuttava kertoi, että Isoa Numeroa voi ostaa viidellä eurolla ja myydä kymmenellä. Niculita osti seitsemän lehteä ja suuntasi Herttoniemeen, sillä siellä ei ollut muita myyjiä tai kerjäläisiä, joiden reviirille ei voisi mennä.

Iltaisin Niculita lämmitteli kirjastossa ja yritti peseytyä tai pestä vaatteita vessassa. Yöksi kaikki viisi Niculitan seurueen jäsentä palasivat pakettiautoon teollisuusalueelle.

”Nukuin vesipullon päällä, jotta sain aamulla pestä kasvot edes vähän lämpimällä vedellä”, Niculita kertoo.

Lue myös: ”Perheet saattavat olla päiviä ilman ruokaa” – ruoka-apua jakava Maria tietää, millaista köyhyys on Suomessa

Kun Niculita oli seisonut K-marketin edessä lähes kahden viikon ajan tarjoamassa lehtiä ohikulkijoille, hän totesi: tästä ei tule mitään, kukaan ei osta. Joku sentään antoi muutaman euron ruokaan.

Niculita luovutti. Hän antoi lehdet miehelleen, joka sai niitä myydyksi toisen kaupan edessä. Itse hän istuutui kerjäämään – ensimmäistä kertaa elämässään. Kuppiin kertyi kymmenisen euroa päivässä. Sekin oli enemmän kuin Romaniassa pystyi hankkimaan.

12 ihmisen kaksio

Kotona romanialaisessa pikkukaupungissa Onestissa pariskunta ei ole enää pitkään aikaan saanut kunnon töitä. Tämä on tuttua monelle syrjittyyn romanivähemmistöön kuuluvalle.

Kaatopaikka, josta he aiemmin keräsivät metalliromua kierrätettäväksi, on yksityistetty ja aidattu. Ionin siivoustyöt kaupungin palveluksessa loppuivat kauan sitten. Silloin tällöin maatiloilta löytyy keikkatyötä, esimerkiksi viinirypäleiden poimintaa, ja joskus Niculita saa myytyä katutapahtumien yhteydessä auringonkukansiemeniä.

”Tietysti lasten jättäminen Romaniaan on kamalaa, mutta meidän on kokeiltava jotain”, Niculita sanoo.

Kun hän päätti kolme vuotta sitten lähteä Suomeen, perhe eli ränsistyneessä talossa. Katto ei sentään vuotanut, mutta muuten kivestä ja kierrätetyistä rakennusmateriaaleista mummon vanhan talon päälle kasattu rakennus nitisi liitoksissaan.

Niculitan perhe

Vanhassa talossa oli vain 30 neliötä 12 henkilölle. Niculitan lapset, hänen hoidossaan olevat siskonpojat ja veljen tytär ovat oppineet huolehtimaan toisistaan, kun vanhemmat ovat Suomessa.

Yhdessä huoneessa oli kamiina ja eteisessä kaasuliesi. Sillä lämmitettiin myös vettä peseytymistä varten. Pesulle piti mennä ulos, pakkasellakin.

Myös tilaa olisi tarvittu lisää. Niculitan ja Ionin lisäksi 30-neliöisessä talossa asuivat heidän kolme lastaan, Niculitan äiti, kaksi veljeä, toisen veljen vaimo ja lapsi sekä Niculitan siskon kaksi lasta, jotka sisko oli jättänyt Niculitalle pari vuotta aiemmin lähtiessään Italiaan.

”Ehkä elämä olisi helpompaa, jos osaisi lukea ja kirjoittaa ja ymmärtäisi englantia ja vaikka suomea. Töitä löytyisi helpommin”, Niculita pohtii.

Koulu jäi kesken

Lapsena Niculita aloitti kolmena syksynä ensimmäisen luokan, ja yhtä monena syksynä se jäi kesken. Köyhällä perheellä ei ollut koulutarvikkeita, ja äiti tarvitsi häntä kotona. Niculitalla oli nuorempi sisko, ja myöhemmin perheeseen syntyi vielä kaksi poikaa.

”Kysyin kerran äidiltä, voisiko lapsilisäni käyttää koulutavaroiden ja repun ostamiseen. Äiti vastasi, ettei voinut. Rahalla ostettaisiin maitoa.”

Niculita jäi mummon kanssa kotiin. Kun vanhemmat olivat töissä ja sisarukset koulussa, Niculita siivosi ja laittoi ruokaa. Mummo istui sängyn laidalla ja kertoi, miten leikata sipulit ja kuinka paljon lisätä vettä kattilaan. 12-vuotiaana Niculita oli jo parempi ruoanlaittaja kuin äitinsä.

”Ei minulla ole paljoakaan kauniita muistoja lapsuudestani. Äiti oli ankara eikä antanut mennä mihinkään. Isä oli empaattisempi.”

17-vuotiaana Niculitan mitta täyttyi. Hän oli ollut jalkapallokentällä viettämässä aikaa kavereidensa kanssa. Paikalla oli myös pari vuotta vanhempi Ion, johon Niculita oli ihastunut. Nuori pari oli jäänyt juttelemaan salaa. Yhdessä ei voinut näyttäytyä, sillä romaniperinteessä se olisi ollut häpeä.

Kotona äiti huusi Niculitalle ja varoitti, että raskaana kotiin ei olisi tulemista. Niculitaa ärsytti. Seuraavana päivänä hän kertoi tapauksesta Ionille.

”Ion sanoi, että jos äitisi on vihainen, muuta luokseni. Niin minä tein.”

Nyt pariskunta on ollut naimisissa 24 vuotta.

Lapset jäävät luokalle

Niculitan omat lapset käyvät koulua. 15-vuotias poika on kahdeksannella luokalla. 14-vuotias käy viidettä luokkaa, vaikka hänen pitäisi olla jo seitsemännellä.

Niculitaa harmittaa, että romanilapset jäävät muita useammin luokalle. Lukutaidottomien vanhempien on hankala tukea lapsiaan, ja vaikka koulu on ilmainen, köyhän perheen on vaikea löytää rahaa vaatteisiin ja koulun keräämiin remontti- ja muihin maksuihin. Lisäksi monet vanhemmat matkustavat paljon.

”Luokkien uudelleen käyminen on turhauttavaa ja saa lapsen tuntemaan itsensä tyhmäksi. Joskus lasta kiusataankin, koska hän on luokkakavereitaan isompi”, Niculita kertoo.

Perheen kolmas lapsi on vasta viisivuotias eikä vielä ole koulussa.

”Tyttäremme pärjää koulussa varmasti. Hän oppii kaiken nopeasti. Minullekin on jälkikäteen sanottu, että jos olisin ehtinyt oppia lukemaan, olisin menestynyt koulussa hyvin.”

Yllättävä lahjoitus

Valo paistoi kerhohuoneen ikkunoista Herttoniemen pimeälle kadulle. Ovella tuoksui kahvi ja pulla.

Niculita katsoi epäuskoisena huonetta reunustavia pöytiä ja niille aseteltuja tavaroita. Käytettyjä, hyväkuntoisia vaatteita, leluja, kodintekstiilejä ja urheiluvälineitä, pesuaineita ja säilyvää ruokaa. Mitään niistä hänen perheellään ei ollut varaa ostaa, ja nyt tämä kaikki oli tarkoitettu hänelle.

”Tiesin kyllä, että perheelleni kerätään jotain, mutta ajattelin, että kyse on parista kassillisesta vaatteita.”

Kolme viikkoa aiemmin herttoniemeläinen Hilkka Helsti ja hänen tuttavansa Airi Markkanen olivat tulleet kadulla Niculitan luokse. Airi tervehti romaniaksi, ja sitten naiset kutsuivat hänet pizzalle.

Hilkka ja Airi selittivät, että Herttoniemen asukkaat olivat huomanneet Niculitan kerjäämässä ja halusivat auttaa. He kyselivät Niculitan perheestä ja heidän tarpeistaan. Niculitasta tuntui mukavalta, että joku kuunteli häntä. Sitten hän istuutui jälleen kadulle kerjäämään.

Niculita ja Hilkka

Hilkka pysähtyy tervehtimään Niculitaa kotimatkallaan. Niculita myöntää, että Suomessa on välillä vaikeaa. ”Mutta se, että voin lähettää lapsille rahaa, tekee onnelliseksi.”

Kun Niculita, Ion ja Niculitan veljet kävivät läpi lahjoitettuja tavaroita, oli valittava, mitä ottaa. Kaikki ei mitenkään mahtunut pakettiautoon. Etusijalla olivat lastenvaatteet.

”Pian sen jälkeen lähdimme takaisin Romaniaan. Se oli perheemme paras joulu. Oli lahjoja ja kaikkea yllin kyllin”, Niculita muistelee.

Hän rutistaa vieressään istuvaa Hilkkaa.

”Minulla on nykyisin kaksi äitiä. Toinen Romaniassa, toinen Suomessa. Sattumalta he ovat samanikäisiäkin.”

Hilkka hankki töitä

Kun Niculita on Suomessa, hän ja Hilkka tapaavat lähes joka päivä. Hilkka tervehtii Niculitaa kotimatkallaan ja antaa joskus rahaa tai särkylääkettä, sillä kylmässä istuminen saa Niculitan hartiat kolottamaan.

Hilkka kutsuu Niculitaa ja hänen perheenjäseniään syömään kotiinsa ja antaa heille töitä. Viime keväänä hän onnistui saamaan Niculitan englantia osaaville veljille kausitöitä rengasasentajina, ja tänä syksynä työnantaja palkkasi veljet uudestaan.

Noin 2 000 euron kuukausipalkka on luksusta, sillä Romaniassa keskipalkat ovat 500 euroa kuussa. Romaniassa veljien tienaama rahat käytetään koko talouden hyväksi.

Kun tulee puhe Hilkasta, Niculita on pitkään hiljaa.

”Minulla ole mitään keinoa osoittaa tarpeeksi kiitollisuutta”, hän sanoo lopulta.

Hilkan ja muiden herttoniemeläisnaisten vaikutus Niculitan perheen elintasoon on ollut valtava. Erilaisia keräyksiä on järjestetty kolmen viime vuoden aikana säännöllisesti, ja naiset myös lähettävät rahaa Romaniaan. Lisäksi kerjäämällä saadut tienestit ovat kasvaneet, sillä Niculita on tullut herttoniemeläisille tutuksi.

Oma kylpyhuone!

Viime talvena Niculitan perhettä kohtasi suru. Ionin velipuoli, joka asui Romaniassa heidän kanssaan samassa pihapiirissä, kuoli yhtäkkiä vain 36-vuotiaana.

Lopulta tragediasta seurasi jotain hyvääkin. Ionille ja Niculitalle tarjoutui mahdollisuus ostaa veljen talo. Nyt he maksavat leskelle taloa pienissä erissä. 6 500 euron hintaisesta talosta on maksettu jo melkein puolet.

”Olemme sopineet, että maksamme sen, mitä milloinkin pystymme, mutta joskus lesken alkoholisoitunut isä tulee humalassa perimään velkoja,” Niculita kertoo.

Uusi talo ja varsinkin sen kylpyhuone ja pesukone ovat ylpeyden aiheita. Talo on paremmassa kunnossa ja suurempi kuin vanha. 12 henkilölle on tilaa nyt noin 60 neliötä. On kolme makuuhuonetta ja olohuone-keittiö, jossa on oikeat keittiökalusteet ja juokseva vesi. On piironkeja ja vaatekaappeja.

romani Niculitan talo Romaniassa

Niculitan laaja perhe on onnistunut muuttamaan parempaan taloon. Pihalla tepsuttelee herttoniemeläisten lahjoittamia kanoja.

Vessa on edelleen ulkona. Romanitapojen mukaan sitä ei tuoda sisälle.

”Varsinkin kylpyhuone ja pesukone ovat tuoneet paljon iloa. Aiemmin kaikki pyykki pestiin käsin ulkona. Minulla oli aina ranteet haavoilla.”

Viime talvena Ion rakensi talon ympärille aidan, jotta kulkukoirat eivät enää pääse syömään herttoniemeläisten lahjoittamia kanoja. Lasten kaveritkin ovat olleet pihalla leikkimässä. Aiemmin lapset eivät kehdanneet kutsua heitä kylään.

”Vanhassa talossa asuu nyt enoni. Jos sinne pitäisi mennä asioille, lapset eivät halua lähteä, niin paljon he taloa inhoavat,” Niculita kertoo.

Haaveena vakityö

Haastattelua seuraavana päivänä Niculita ja Ion ovat taas lähdössä kotiin Romaniaan – paitsi jos yön aikana ilmaantuu kunnon töitä.

Suomessa Niculita on päässyt Diakonissalaitoksen keikkapoolin kautta siivoamaan ihmisten koteja ja tekemään puutarhatöitä. Hilkan kautta hän ja Ion ovat tehneet myös maataloustyötä ruokaosuuskunnassa ja toisinaan siivonneet Hilkan ja tämän tuttujen pihoja.

Romaniassa tällaiset työt eivät ole Niculitan ulottuvilla. Valtaväestö ei luota romaneihin.

Suomessa ihmisten asenne on erilainen.

”He luottavat minuun eivätkä kuvittele, että varastan,” Niculita pohtii.

Niculita ja puoliso

Nykyisin Niculita ja hänen puolisonsa Ion voivat yöpyä Diakonissalaitoksen hätämajoituksessa. Siellä pääsee suihkuun ja voi pestä vaatteita ja säilyttää tavaroita. Kesällä hätämajoitus on kiinni.

Suomalaisista, tai ainakin herttoniemeläisistä, Niculitalla on vain hyvää sanottavaa. Ihmiset hymyilevät ja tervehtivät, ja koululaiset lähettävät lentosuukkoja.

”Vanhemmat selvästi opettavat lapsilleen, että toisia on tärkeä auttaa.”

Mieluummin Niculita olisi kuitenkin perheensä keskellä Romaniassa. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole muuta vaihtoehtoa kuin käydä tienaamassa Suomessa.

Kun Niculita ostaa viiden euron puhelinkortin ja soittaa Romaniaan, koko perhe haluaa puhua. Ensin äänessä ovat lapset. Seuraavaksi puhelimeen tulee Niculitan äiti. Häneltä Niculita kysyy: Riittävätkö rahat vielä? Mitä kotona tarvitaan kaikista kipeimmin?

Juttu on julkaistu Kotilieden numerossa 25/2019. Tilaa lehti nyt tarjoushinnalla tai hanki digilehden lukuoikeus täältä!

Avainsanat

Keskustelu

Juuri näiden takia nämä yleiset vessat ovat kuin kaatopaikkoja. Ei niitä ole tarkoitettu peseytymiseen.

En halua näitä Suomeen. Nämä säälikirjoitukset ärsyttävät ja en niitä kyllä edes luekkaan. On tiedossa miten paljon rikoksia jne nämä tekevät.

Kaikenlaisia rikoksista Suomessa vastaavat melkein kokonaan kantasuomalaiset. Siitä on selkeät tilastot ja tutkimuksia. Tietenkin Romanian valtion tulisi hoitaa romanien asiat kuntoon, mutta kun näin ei kuitenkaan ole, niin he joutuvat kerjäämään eri Euroopan maissa. Selkeät rikollisliigat ovat asia erikseen ja niitä löytyy kotimaastammekin ihan tarpeeksi.
Vastauksenne osoittaa paitsi tietämättömyyttä myös kovasydämisyyttä. Suomalaisen yltäkylläisyyden keskellä elävät kaltaisenne ihmiset eivät tiedä todellisesta köyhyydestä,ja kurjuudesta mitään. Pisara empaattisuutta ja armollisuutta muiden ihmisten kovaa elämää kohtaan ei olisi pahitteeksi. Kenelle tahansa saattaa käydä niin, että löytää itsensä kadulta, myös teille.

Romanian kaltaisia maita ei olisi pitänyt koskaan hyväksyä Eu-hun. Nämähän ovat vääristellyin tiedoin siinä onnistuneet ja nyt heidän ongelmansa ovat koko Eu-n ongelmia. Näin heidän ongelmiaan ei ratkaista.

En asu Suomessa, mutta kun olimme siellä lomamatkalla niin katselin sitä romaanien touhua Hgin asemalla. Yksi nuori nainen kävi kerjäämässä vastaantulijoilta koko ajan. Noin 10 min kuluttua tuli nuorehko keski-ikäinen romaani mies häneltä jotain kyselemään ja nainen näytti rahojaan mitä oli saanut. Ja myöhemmin vanhempi romaani mies. Sitä touhua katsellessa mietin että miksi he eivät ole töissä. Jos ei ole luku- ja kirjoitustaitoa niin sellaisen voi hankkia. Suomessa on ihan varmasti järjestöjä jotka voivat auttaa ja opettaa lukemaan. Luulen että myös työpaikkoja löytyy kun on vain valmis tekemään ja olemaan vastuullinen.

Lukutaidon hankkiminen ei ole niin helppo juttu. Montako vuotta itselläsi siihen meni? Sama koskee työpaikan hankkimista Suomesta. Minusta Hilkka Helsto kumppaneineen ansaitsee todella kiitokset työstään. Tarvitsisimme en,män tällaista eikä vain halveksuntaa ja valitusta omista suomlaisista oloista. Nämä ihmiset tarvitsevat apua ja varsinkin naiset ymmärrystä ja rohkaisua.kukaan ei tiedä, mitä,osaamista, taitoja ja lahjakkuutta heistä löytyy, jos vain annetaan tilaisuus.

Hyvä artikkeli. Kiitokset Herttoniemen aktiivisille suomalaisille. Suomen romanit ovat onnellisessa asemassa verrattuna Romanian romaneihin. Siellä valtiovalta sortaa kansan vähemmistöä.

Asun Lahdessa ja myös täällä on Romanian romaneita kerjäämässä ja on ollut puhetta auttamisesta,mutta täällä ainakin on sellainen tieto että kerjäläisten saamat rahat menevät jonkun rikkaan taskuihin eli he ovat töissä kerjäämässä.Olis mukava tietää,onko näin?

Näen näitä kerjäläisiä/lehdenmyyjiä Helsingin asemalla joka aamu. Välillä he pitävät taukoa ja istuskelevat lämmittelemässä asematunnelissa. Jokaisella älypuhelin kädessä. Käyvät kaupassa ostoksilla, tupakkaa ostavat. Kolikoilla pelaavat hedelmäpelejä kaupan aulassa. Pääosin nuorehkoa väkeä, joku vanha mamma pitää jöötä. Mersumies käy välillä hakemassa heiltä jotain. Paikallisten narkkien kanssa ovat tutustuneet.
Että silleen. Voin kyllä sanoa, että ei heru minkäänlaista sympatiaa näille. Kiva, jos Hilkka ja kumppanit ovat löytäneet ne ainoat kunnolliset romanit.

Uskon että hyvin pieni osa on juuri heidänlaisia valitettavasti. Olen törmännyt heihin niin suomessa kuin ympäri eurooppaa. Valitettavasti suurin osa kerjääjistä kuuluu rikollisten leipiin. Suomessa riittää avun tarvitsijoita kantasuomalaisissa hyvin paljon. Olen monet kerrat antanut kolikon työmatkoillani mutta kun omin silmin näin miten he toimivat . Ei apua heru enää. Minun apuni menee suomalaisille.

Uskon että hyvin pieni osa on juuri heidänlaisia valitettavasti. Olen törmännyt heihin niin suomessa kuin ympäri eurooppaa. Valitettavasti suurin osa kerjääjistä kuuluu rikollisten leipiin. Suomessa riittää avun tarvitsijoita kantasuomalaisissa hyvin paljon. Olen monet kerrat antanut kolikon työmatkoillani mutta kun omin silmin näin miten he toimivat . Ei apua heru enää. Minun apuni menee suomalaisille.

Ymmärryksesi saattaisi muuttua, jos joskus vaikka kokeilisit vaihtaa muutaman sanasen heidän kanssaan. Jos yhteistä kieltä ei löydy, niin johan me ihmiset osataan elekieltäkin ja hymy varsinkaan ei paljoa maksa. ihmisiä ei ylipäätään kannata niputtaa jonkinlaisiksi, joukkona, kaikki olemme kuitenkin omia yksilöitämme kaikkine hyvinen puoline ja vikoineen. Me, he, te. Valoa elämään ja lämpöä sydämeen – ei kasvateta yhtään enempää kovia syystä tai toisesta kärsineiden oloa ja kohtaloa. Peace ja love!

miten mersumiehet voivat tienata uusia mersuja kerjäläisnaisen noin 10-20 euron päiväpalkalla? Miten niitä kolikoita pitää oikein Mersulla tai hopeisella bemarilla tulla hakemaan? tätä kertomusta olen miettinyt niin kauan kuin kerjäläis- ja pullonkerääjäromaneita on Suomen katukuvassa liikkunut. Poliisi on myös kieltänyt näiden kertomusten todenperäisyyden. Olen ottanut asiasta selvää ja kertomukset ovat tietämättömien ihmisten kerrontaa. Rikollisia on kaikissa kansallisuuksissa, mutta Niculitan tapaiset perheet eivät rikollisuudella elätä itseään. He ovat valinneet toisen , raskaan tien pärjätäkseen. Kiitos herttoniemeläisten heillä on ollut onnea matkassa. Läheskäään kaikilla ei ole onnea.

Eikö olekin mukava kun kiltit ja laupiaat Herttoniemeläiset auttavat ja rahoittavat mukavia ja viattomia Romania romaneja Suomessa? Saavat lähetettyä ruhtinaalliset rahat ja tavaraa tuliaisina kotiinsa. Näin saadaan katukuvaa piristämään houkuteltua lisää väkeä sieltä myymään subutexia, peseytymään vessoissa ja kakkimaan puistikoihin. Olen monesti miettinyt sitä, että jos ei oikein ole rahaa elää, niin miksi pitää tehdä 10 lasta?

Luitko jutusta myös sen, että laupiaat herttoniemeläiset ovat antaneet Niculitalle ja muille perheen jäsenille työtä! Herttoniemeläiset ovat olleet tyytyväisiä työhön, siivoukseen, pihatöihin, peltotöihin , mökkien kunnostukseen ja mökkiensä metsän raivaukseen, siistimiseen. On nostettu ihmisiä kadulta työhön.Työn jäljessä ei ole ollut mitään moittimista. Subutexin jne. myyjät ovat eri ihmisiä. Tässä ei ole autettu rikollisia.Vaan ihmisiä , jotka pyrkivät eteenpäin elämässään.On käyty heidän kodeissaan Romaniassa ja nähty olosuhteet. Tietysti parasta olisi, jos heidän ei tarvitsisi lähteä Suomeen asti kerjäämään, hätämajoitukseen asumaan jne. Parasta olisi jos Romania pystyisi elättämään ja työllistämään kansalaisena, mutta vaikea sanoa milloin tällainen ihme tapahtuu. Nämä ei ole huvimatkoja. Romania on hyvin korruptoitunut maa. Siellä on vaikea elää jopa koulutettujen valtaväestöön kuuluvien ihmisten, saati hierarkian pohjalle kuuluvien romanien. Kaikki romanit eivät tosin kuulu hierarkian pohjalle, vaan elävät ”tavallista” koulutetun ihmisen elämää. Mutta rasismin ja vihan vuoksi se saattaa olla hyvin vaikeaa. Kaikkia ei voi leimata rikollisiksi, koska he eivät elä rikoksilla. Heitäkin on, niin kuin kaikissa kansalaisuuksissa. Helsingissä toimii hyvin erilaisia romanialaisia, valtaväestöön kuuluvia romanialaisia ja vähemmistöön kuuluvia. Iso Numeron myyjät , katutyön tekijät, kerjäläiset, pullonkerääjät eivät elä rikollisuudella. Silloin tällöin tänne tulee porukka, joka myy esim. Subutexiä ja aiheuttaa vihaa , hämminkiä myös monilla muilla rikoksilla. He pilaavat ihmisten, perheiden kuten Niculitan ja monien muiden tavallisten yrittävien ihmisten maineen.

Löytyisipä välillä halua auttaa kotimaan vähäosaisia… Valitattavasti tällä tavalla näitä tulee vaan lisää kerjämään joka ainoaan kadunkulmaan.

Kommentoi juttua: Romanialainen Niculita tuli Suomeen kerjäämään ja kohtasi täällä ennenkokematonta hyvyyttä: ”Minulla ei ole keinoa osoittaa tarpeeksi kiitollisuutta”

Vastaa käyttäjälle jude Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X