Nastakengät

Saako nastakengillä kävellä kaupassa tai rappukäytävässä? Espoolainen taloyhtiö keksi vahingossa nerokkaan ratkaisun nastojen jälkiin lattioissa

Nastakengät jättävät useimpiin lattiamateriaaleihin ikäviä jälkiä ja aiheuttavat huoltokustannuksia. Toisaalta nastat pitävät käyttäjänsä jäisillä keleillä pystyssä ja ehkäisevät murtumia. Saako nastat jättää jalkaan kauppareissulla?

Nastakengät auttavat pysymään ulkona pystyssä, mutta sisätiloissa ne saattavat olla kovalla pinnalla liukkaat ja jättävät useimpiin lattiamateriaaleihin lähtemättömän jälkensä. Ei siis ihme, että vastakkainasettelusta on syntynyt jokatalvinen puheenaihe. Miten pulma kannattaisi ratkaista?

Lue myös: Vinkit liukkaalle kelille: näin vältät liukastumisen

Nastakengät vaativat taloyhtiöissä veronsa

Isännöintiliitossa keskustelu nastakengistä on tuttu.

”Kyllä nastat aiheuttavat meille oman murheensa, ja niiden käyttö sisätiloissa on problemaattista”, Isännöintiliiton puheenjohtaja ja JIP Isännöinnin toimitusjohtaja Toivo Korhonen kertoo. Hän omistaa itsekin nastoilla varustetut talvikengät.

Nastakengät naarmuttavat lattioita, ja naarmut puolestaan keräävät likaa. Kyse ei ole pelkästään estetiikasta. Nastakenkien käyttö lyhentää kerrostaloissa yleisten tilojen lattiapintojen puhdistus- ja vahausväliä sekä käyttöikää. Tästä syntyy usein ylimääräisiä kustannuksia.

Vaihtelevat talvisäät ja väestön ikääntyminen ovat Korhosen mukaan lisänneet nastakenkien käyttöä, kuten myös kenkätarjonnan parantuminen. Toisaalta nuorempien ihmisten talvilenkkeily nastojen turvin on sekin kasvava harrastus. Korhonen pitää ilmiötä sinänsä positiivisena – liukastumisia tapahtuu vähemmän.

”Nastojen huonot puolet tulevat esiin sisätiloissa. Onneksi markkinoilta kuitenkin löytyy kumisia nastakenkien suojia, jotka jalassa ulko-ovelle on esimerkiksi kerrostalossa helppo siirtyä. Ne suojaavat samalla myös nastoja turhalta kulumiselta kovilla pinnoilla.”

Kenkien päälle laitettavat nastaremmit kannattaa myös pukea ja riisua ulko-ovella. Muovi- ja puulattiat ovat kulumiselle kaikkein alttiimpia, mutta myös kivilattiaan nastoista jää jäisen talven mittaan rumat jäljet. Pienellä viitseliäisyydellä taloyhtiöissä voidaankin Korhosen mukaan säästää monta euroa.

Lue myös: Eemeli, 10, rakastaa lumen kolaamista – naapurikerrostalojen pihat on usein kolattu ennen kuin huoltoyhtiö ehtii paikalle

Remontti vapautti asukkaat lattiahuolista

Espoon Matinkylässä sijaitsevassa taloyhtiössä ratkaisu nastakenkien aiheuttamiin ongelmiin keksittiin vahignossa, kun portaikon uusinta tuli ajankohtaiseksi hissiasennuksen yhteydessä. Suunnittelussa pyrittiin ottamaan huomioon tyypilliset rappukäytävien ongelmat, kuten äänet, puhtaanapito ja esimerkiksi nastojen aiheuttamat jäljet.

Vielä viitisen vuotta sitten porraskäytävässä kävi kenkien kopse, ja asuntojen oville kulki nastojen aiheuttamia vanoja. Nyt remontin jälkeen ongelmat ovat kuitenkin menneen talven lumia, sillä taloyhtiössä päädyttiin yllättävään ratkaisuun.

”Asensimme remontin yhteydessä taloomme alkuperäisten 70-luvun lattioiden tilalle polyesterista valmistetun tekstiilimaton. Eniten ratkaisuun vaikuttivat akustiset ja esteettiset syyt. Emme ajatelleet siinä vaiheessa ensisijaisesti nastakenkien aiheuttamia haasteita, mutta nekin ongelmat ratkesivat samalla kertaa”, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Joel Keskitalo iloitsee.

Tekstiililattia koostuu pohjaan liimatuista 500 x 500 millimetrin paloista, ja niitä hankittiin myös varastoon siltä varalta, että paloja pitäisi ajan saatossa vauriotapauksissa vaihtaa. Yhtään varapalaa ei ole kuitenkaan päässyt vielä käyttöön, vaikka talvia on takana viisi – asukkaiden nastakengistä huolimatta.

”Suurin hyöty on koitunut lattian vaimentavista ominaisuuksista. Poistimme remontissa katosta akustolevyt, sillä pehmeän lattian kanssa niille ei ollut tarvetta. Puhtaanapitokin on osoittautunut yllättävän helpoksi. Lattiat on pesty kerran viiden vuoden aikana. Pölyäkään niistä ei irtoa ja kulumisesta ei näy vielä merkkejä.”

Vain kerrostalon ala-aulassa on laattalattia, jonne suurin osa lumista ja kosteudesta talvella jää. Tekstiililattiaoita löytyy yleensä myös monista julkisista kohteista, kuten toimistoissa.

”Nastakenkien ongelmat ovat pitkälti kiinni lattiamateriaaleista,” Keskitalo sanoo.

Saako kauppaan mennä nastakengät jalassa? Kaupat vastaavat

SOK:n käyttötavarakaupan myyntipäällikkö Matti Viitanen vahvistaa, että nastakenkien myynti on käynyt vilkkaana ja kasvanut viime vuosina tasaisesti. Asiakkaat hyödyntävät hänen mukaansa nastakenkiä koko ajan monipuolisemmin ja käyttäjäkuntaan liittyy yhä nuorempia ihmisiä.

”Olemme myyneet tähän mennessä loka-helmikuussa Suomessa reilut 13 000 paria nastakenkiä ja kauppa käy edelleen. Valikoimissamme on myös nastakenkien suojuksia, mutta niitä on mennyt murto-osa kenkiin verrattuna.”

Viitanen muistuttaa, että kaupaksi käy myös paljon kenkien päälle kiinnitettäviä liukuesteitä, jotka on helppo irrottaa sisätiloihin siirtyessä esimerkiksi kauppareissulla.

Suomen suurimman Prisman, Kaaren, johtaja Ilkka Riiali toivottaa kaikki asiakkaat kenkiin katsomatta tervetulleeksi ostoksille.

”Emme tietenkään kiellä nastakenkiä, sillä ne ovat jäisillä keleillä monesti välttämättömät. Kukaan ei varmasti huvikseen käytä niitä sisätiloissa, sillä kovalla pinnalla astelu on niillä aika epämukavaa. Talvikaudella tavallisten kenkien pohjissa sisään kulkeutuva hiekoitussepeli saa lattiat kuitenkin yhtä lailla kulumaan ja lisää huoltotarvetta nastoja enemmän.”

Sama käytäntö koskee kaikkia S-ryhmän liikkeitä: nastoja ei ole kielletty.

Myös Lidliltä todetaan Kotiliedelle lattiamateriaalin olevan ketjun myymälöissä kovaa ja kestävää. Asiakkaita ei ole nähty tarpeellisena ohjeistaa nastakenkiin liittyen, eikä kengistä ole todettu aiheutuvan erityistä haittaa.

K-ryhmässä yksittäiset kauppiaat päättävät myymälänsä nastakenkälinjauksesta itse.

K-Citymarket Tammiston tavaratalopäällikkö Laura Toivanen vakuuttaa kaupan lattioiden olevan käyttöä varten. Nastakengät jalassa voi ja saa tulla ostoksille.

”Joskus lattialla saattaa olla sulanutta lunta. Sellaisissa tilanteissa nastakenkä voi olla kovalla lattialla hieman liukas. Jos nastakengän suojukset sattuu omistamaan, on ne jalassa toki mukavampi tehdä ostokset. Moni myös valitsee kauppareissulle irrotettavat liukuesteet jalkaan.”

Tammiston Citymarketissa kaikki tarjolla olleet nastakengät on jo myyty. Kysyntä on ollut suurta. Nastakenkien suojuksia löytyy vielä hyllystä.

”Suojukset saattavat olla monelle vielä tuntematon tuote. Osa esimerkiksi viime vuonna nastakengät ostaneista asiakkaista on nyt tänä talvena löytänyt ja hankkinut kenkiinsä suojukset.”

Lue myös Seura.fi: Liukastuitko työmatkalla? Et ole ainoa – Toimi näin, kun kaadut ja satutat itsesi

Avainsanat

Keskustelu

Ongelmahan on se, että koronan myötä kauppojen auloissa tai kauppakeskuksissa ei ole paikkaa, johon istahtaa liukuesteiden poistoa varten. Kuka tahansa yli XX-vuotias tietää, ettei yhden jalan tasapainoilu talvivarusteissa olekaan enää arkinen operaatio.

Nastakengät on sisällä liukkaat. etenkin siellä, missä on linoleumi- tai kivilattiat. jopa hengenvaarallisen liukkaat, erityisesti vanhemmalle kulkijalle.

Icebug dynaamisilla nastoilla varustettuina eivät ole liukkaat edes kivilattialla. Yhteiskunta säästää suuret summat tapaturmaisilta loukkaantumisilta nastakengien käytöllä. Ikäihmisille talvivaatteissa nastakengien vaihto todella iso ongelma, ottaen huomioon mm. mahdolliset tekonivelet liikuntarajoitteisilla.

Kommentoi juttua: Saako nastakengillä kävellä kaupassa tai rappukäytävässä? Espoolainen taloyhtiö keksi vahingossa nerokkaan ratkaisun nastojen jälkiin lattioissa

Vastaa käyttäjälle mara 2 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X