Aira ja sähköpotkulauta

Aira, 74, innostui sähköpotkulautailusta: ”Kaikki uusikin kuuluu ikääntyneille ja ikääntyville”

Sähköpotkulaudat jakavat mielipiteitä tapaturma-alttiutensa vuoksi. Aira Koponen, 74, huolehtii turvallisuudestaan käyttämällä kypärää ja välttämällä ruuhkia.

Sähköpotkulaudat ovat puhuttaneet viime aikoina lautailijoiden aiheuttamien vaaratilanteiden vuoksi. Jos laudalla ajetaan päihtyneenä, liian lujaa tai keskellä kävelytietä, vaarassa ovat niin lautailija itse kuin sivullisetkin.

Vaikka laudoilla hurjastelijat heikentävät kulkupelien mainetta, sähköpotkulaudat ovat oikein käytettyinä käteviä liikkumisvälineitä. Esimerkkiä näyttää 74-vuotias Aira Koponen, jolle sähköpotkulautailu on tuttua jo vuoden ajalta.

Tampereen Hervannassa asuva Koponen kertoo innostuneensa potkulautailusta sukunsa nuorison ansiosta. Vaikka aluksi pelotti, oli oman tasapainon säilyminen lautaillessa positiivinen yllätys. Se rohkaisi jatkamaan uutta harrastusta.

”Kokeilin ensimmäisen kerran, kun olin Tampereella lomilla vuonna 2019. Suvun nuoret halusivat, että kokeilen. Tasapaino piti, mutta kaasuttaminen oli kaikista vaikeinta. Kokeilimme pitkin kesää. Vasta pari viikkoa sitten totesin, etten pelkää enää”, Koponen kertoo.

Lue myös: Sähköpyörä innostaa pyöräilemään – Riitta listasi sähköpyörän plussat ja miinukset

Uuden oppimisen riemu motivoi

Sähköpotkulautailussa Koposta viehättää erityisesti se, kun huomaa, että omat taidot riittävät ja tasapaino pitää. Neljä vuotta kuntosalilla käynyt Koponen joutui koronan puhjettua laittamaan rakkaan harrastuksensa tauolle. Seurauksena keskivartalosta ja reisistä katosi lihasmassaa.

Pitkäaikainen, lihaskuntoa kohottava kuntosaliharrastus on kuitenkin tuottanut tulosta. Koponen kertoo, että potkulautaillessa on ollut ilo huomata, että laudan päällä pysyy kaikesta huolimatta tukevasti.

Bussia ja raitiovaunua sähköpotkulauta ei Koposelle korvaa, vaan hän liikkuu laudalla pieniä matkoja puhtaasta ajamisen ilosta. Sisarentytär valvoo, ettei vaaratilanteita satu.

”Yksin en uskaltaisi lähteä. Vanha ihminen potkulaudalla ei kuitenkaan ole liikenteessä sen vaarallisempi muille kuin autollakaan. Ruuhkia tulee toki välttää. Itse ajan rauhallisilla alueilla”.

74-vuotias Aira ei lähde sähköpotkulautailemaan ilman kypärää.  Kuva: Aira Koponen

74-vuotias Aira ei lähde sähköpotkulautailemaan ilman kypärää.  Kuva: Aira Koponen

Kypärä ja vauhdin maltillisuus takaavat turvallisuuden

Turvallisuudestaan Koponen huolehtii sähköpotkulautailemalla aina kypärä päässä. Aikaisemmin hankitun potkupyörän mukana tuli turvavälineet, jotka suojaavat tarvittaessa myös potkulautailijaa. Vauhtinsa Koponen pitää maltillisena. Hän myös välttää liikenteessä ajamista.

Ikätovereilleen Koponen suosittelee lämpimästi sähköpotkulautailun kokeilemista.

”Niin kauan, kun kyky reagoida ja havainnoida säilyy tallella, tulisi jatkuvasti kokeilla jotakin uutta. Minun ikäisilläni ei ole ollut tapana käydä omassa nuoruudessaan kuntosalilla, mutta tässä iässä se on ainoa turva, jos haluaa ylläpitää lihaskuntoa. Sähköpotkulautailemalla voi testata omaa kuntoaan käytännössä.”

Positiivisen lautailukokemuksen saavuttamisessa voivat auttaa esimerkiksi sukulaiset, jotka tutustuttavat sähköpotkulaudan saloihin. Jos lähipiiristä ei löydy asiaan vihkiytyneitä lautailijoita, kehottaa Koponen kääntymään esimerkiksi vapaaehtoistyötä tekevien ryhmien puoleen.

”Vanha väki osaa, ja kaikki uusikin kuuluu ikääntyneille ja ikääntyville”, Koponen muistuttaa.

Lue myös Seura.fi: Sähköpotkulauta vai sähköpyörä? Lue vinkit näppäristä kulkupeleistä ja valjasta sähkö liikkumisavuksi

Vuokrasähköpotkulautamatkan maksaminen tapahtuu mobiilisovelluksen kautta. Kuva: iStockphoto

Vuokrasähköpotkulautamatkan maksaminen tapahtuu mobiilisovelluksen kautta. Kuva: iStockphoto

Sähköpotkulaudat ja alkoholi eivät sovi yhteen

Vaikka turvallisuudestaan huolehtiva Koponen on säästynyt potkulautaillessaan onnettomuuksilta, ei kaikkien kohtalo ole yhtä ruusuinen.

Liikenneturvan toimitusjohtajan Pasi Anteroisen mukaan vaaratilanteisiin liittyy usein alkoholi. Ensisijaisesti korostuvat tapaukset, joissa ihminen on ajanut sähköpotkulaudalla alkoholin vaikutuksen alaisena, kaatunut ja satuttanut itsensä.

Anteroisen mukaan on ensiarvoisen tärkeää, että sähköpotkulaudoilla liikutaan ainoastaan ajokuntoisena. Myös pyöräilykypärää kannattaa käyttää.

”Olemme saaneet tietoomme sairaaloista, että sähköpotkulautailu aiheuttaa paljon päävammoja. Tämän päivän kaupunkiliikkujan arkivarustukseen kuuluu pyöräilykypärä, käyttää sitten sähköpotkulautaa tai kaupunkipyörää”, Anteroinen korostaa.

Sähköpotkulautailijoita koskeviin sääntöihin vaikuttaa se, minkälaisella välineellä lautailija on liikkeellä. Vuokrattavia sähköpotkulautailijoita koskevat liikenteessä samat säännöt kuin pyöräilijöitä.

Liikenneturvan kyselystä selviää, että lähes joka neljäs on joutunut sähköpotkulaudan aiheuttamaan vaaratilanteeseen. 68 prosenttia vastaajista kokee, että jalankulkijoiden turvallisuus on potkulautojen käytön lisääntymisen myötä heikentynyt.

Muista nämä liikkuessasi sähköpotkulaudalla

  • Sähköpotkulaudat luetaan kevyisiin sähköajoneuvoihin, joiden rakenteellinen enimmäisnopeus on 25 km/h. Sähköpotkulautailijan tulee noudattaa liikenteessä samoja ohjeita kuin pyöräilijän.
  • Sähköpotkulaudalla ajetaan pyörätiellä. Jos sellaista ei ole, ajetaan ajoradan oikeassa reunassa.
  • Oikealta tulevia ajoneuvoja, pyöräilijöitä ja toisia sähköpotkulautailijoita pitää väistää.
  • Pidä ajovauhti maltillisena.
  • Käytä kypärää.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Aira, 74, innostui sähköpotkulautailusta: ”Kaikki uusikin kuuluu ikääntyneille ja ikääntyville”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X