Transmiehet Samuel ja Joonatan olivat kämppiksiä, kun he rakastuivat toisiinsa – nyt haaveena on oma lapsi, mutta tie vanhemmiksi ei ole helppo
Samuel Susilinnalla oli periaate, ettei kämppäkavereita katsota sillä silmällä. Sitten hän rakastui alivuokralaiseensa Joonataniin. Jo ennen seurustelua he makasivat kimppakämpän lattialla ja puhuivat kokemuksistaan transtaustaisina ihmisinä ja haaveestaan tulla vanhemmiksi.
Samuel Susilinna, 37, ja Joonatan, 30, asuivat saman katon alla kämppiksinä yhdeksän kuukautta ennen kuin heistä tuli pari. Sinä aikana tutuiksi tulivat toisen ystävät, sisarukset ja vanhemmat.
”Jopa meidän isämme olivat tavanneet toisensa ennen kuin aloimme seurustella”, Joonatan sanoo.
Kummallakin oli periaate, ettei kämppäkavereita katsota sillä silmällä. Nyt vasemmissa nimettömissä on sormukset.
Toisenlaisessa ympäristössä Joonatan ja Samuel eivät välttämättä olisi kiinnittäneet toisiinsa huomiota. Samuel on metallimusiikkia kuunteleva jokapaikanhöylä, Joonatan taas pianoa soittava ja omissa oloissaan viihtyvä introvertti taiteilija.
”Mä puhun niin paljon, että Joonatan olisi ahdistunut siitä. Minä olisin taas turhautunut, kun en olisi saanut häneen mitään kontaktia”, Samuel sanoo.
”Vaati aikaa, että huomasimme, miten hyvin meillä synkkasi”, Joonatan sanoo.
Samuel etsi alivuokralaista Facebookissa – ujo Joonatan otti yhteyttä
Vapaana 13 neliön huone Helsingissä. Kaksi kämppistä, koiratalous. Samuel julkaisi ilmoituksen vapautuvasta huoneesta Facebook-ryhmässä huhtikuussa 2018. Hän etsi toista alivuokralaista pois muuttavan kämppiksen tilalle.
Puhelin soi. Soittaja kertoi asuvansa Kuopiossa ja etsivänsä asuntoa Helsingistä.
Samuel esitti kysymykset: Millainen rytmi sulla on? Millainen asuja olet? Mitkä asiat sinulle ovat tärkeitä yhteisasumisessa? Milloin pääsisit katsomaan huonetta?
Vastaukset olivat vähäsanaisia, ympäripyöreitä: Kaikki käy. En mä tiiä.
Samuelia mietitytti. Tyypistä ei oikein saanut mitään irti. Välimatkan vuoksi tämä ei pääsisi edes katsomaan huonetta etukäteen.
”Miksi sä muutat Helsinkiin?” Samuel kirjoitti.
”Mä käyn siellä sukupuoli-identiteetin polilla”, Joonatan vastasi.
Se oli tuttu paikka Samuelillekin.
Joonatan sulkeutui omaan huoneeseensa ensimmäisiksi kuukausiksi
Toukokuussa 2018 pakettiauto kaarsi rapun eteen. Samuel oli pihalla vastassa rescuekoiransa Fabianin kanssa.
Joonatan oli hiljainen, ei oikein katsonut silmiin. Paras ystävä hoiti puhumisen hänen puolestaan.
Muuttopäivä oli ollut raskas. Tavaroita purkaessa Joonatan tajusi, että ei ollut syönyt mitään tunteihin. Kello lähestyi puolta yötä. Kauppa oli mennyt kiinni. Sitten oveen koputettiin.
”Haluatko sä iltapalaa?” Samuel kysyi.
Samuel paistoi uunissa esipaistetut patongit molemmille. He istuivat keittiönpöydän ääreen ja alkoivat jutella. Kumpikaan ei oikein muista, mistä.
Sen Joonatan kuitenkin muistaa, mistä hän olisi halunnut jutella. Hän oli nähnyt, että Samuel oli jakanut omalla Facebook-seinällään Kotilieden jutun, joka kertoi Samuelin sukupuolenkorjausprosessista. Samuel oli käynyt läpi lääketieteelliset hoidot ja vahvistanut juridisen sukupuolimerkintänsä mieheksi 2010-luvun alkupuolella.
”En oikein tiennyt, miten transasioista olisi pitänyt jutella. Mun oli ylipäätään vaikea ottaa puheeksi yhtään mitään, koska olin niin hiljainen ja ujo”, Joonatan muistelee ensitapaamista.
Silloin keskustelu jäi käymättä.
Kahden ensimmäisen yön jälkeen ahdistus alkoi nostaa päätään. Joonatania itketti.
Takana oli tuore ero. Omassa perheessä tapahtui asioita, jotka vaativat prosessointia.
Lisäksi epätietoisuus pelotti. Joonatan ei pystynyt ajattelemaan tulevaisuutta ilman sukupuolenkorjausta. Koska saan apua? Entä jos en saa apua?
Joonatanin pahoinvointi näkyi myös uusille kämppiksille. Joonatan vietti paljon öitä ystäviensä ja perheensä luona. Kotona ollessaan hän sulkeutui omaan huoneeseensa.
Transtausta yhdisti – toinen kuunteli, kun oma keho ahdisti tai muiden suhtautuminen pelotti
Syksyllä Joonatan ja Samuel alkoivat viettää yhä enemmän aikaa keskenään. He kävivät yhdessä kaupassa, laittoivat ruokaa, pelasivat korttia ja katsoivat dokumentteja ja suoratoistosarjoja.
Keskustelut syvenivät.
Joonatan kertoi siitä, kuinka pelkäsi jatkuvasti sitä, että joku kutsuu häntä väärällä nimellä tai sukupuolella. Oma keho ja peilikuva ahdistivat. Hän ei poistunut kotoa ilman rintakehää litistävää binderiä, vaikka se aiheutti kipuja hartioihin, niskaan ja selkään ja vaikeutti hengittämistä.
Miksi sä teet itsellesi näin? Etkö sä voisi vain olla käyttämättä sitä? huolestuneet kaverit kysyivät.
Samuelille Joonatan ei joutunut selittämään.
”Mun ei koskaan tarvinnut epäillä, että sä väheksyt sitä, miltä musta tuntuu tai millaista mulla on. Sä tiedät, millaista se on”, Joonatan sanoo.
Joonatan kuunteli, kun Samuel avautui kokemuksistaan deittimaailmassa.
”Mulla luki jossain vaiheessa deittisovelluksessa, että olen trans. En saanut silloin yhteydenottoja. Kun sen jätti pois, sitten kyllä viestejä tuli. Mun kokemuksen mukaan ihmiset eivät kovin helposti lähde transihmisten kanssa treffeille”, Samuel sanoo.
Hän kipuili sen kanssa, pitääkö treffikumppanille kertoa, että on transtaustainen: Onko kertominen turvallista? Entä jos toinen suhtautuu huonosti ja käyttäytyy aggressiivisesti? Mitä jos toinen kokee tulleensa huijatuksi?
”Mä en halunnut heti kertoa, koska mä en halunnut, että mut nähtäisiin vain transihmisenä. Mä halusin, että he tutustuvat muhun kokonaisuutena. Transihmisyys on vain yksi osa mua. Ethän sä kerro muistakaan terveyteen liittyvistä jutuista heti ekoilla treffeillä”, Samuel sanoo.
”Tuntuu, että ihmiset olettavat, että siitä täytyisi kertoa kaikkialla. En mä esimerkiksi ole kauheasti töissä kertonut mun taustasta, koska en ole pitänyt sitä olennaisena”, Joonatan sanoo.
Samuel tuki, kun Joonatan jäi ilman diagnoosia
Joonatanilla oli jalassa vaaleansiniset sukat, joissa oli sateenkaarikuvioita. Hän puki ne jalkaan joka kerta, kun hän meni poliklinikalle. Ne tuntuivat helpottavan jännitystä.
19. joulukuuta 2018 piti olla juhlapäivä. Silloin Joonatan saisi diagnoosin F64.0, transsukupuolisuus. Takana oli lähes vuoden kestänyt tutkimusjakso sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalla Helsingin Pasilassa. Joonatan oli pyytänyt Samuelin mukaan tuekseen.
Sitten maailma romahti. Lääkärin sanat kaikuivat päässä: Valitettavasti diagnoosia ei voi vielä antaa. Diagnostiset kriteerit eivät täyty.
Oli kulunut liian vähän aikaa. Henkilöllä oli oltava kokemus transsukupuolisuudesta vähintään kaksi vuotta. Lääkärin mukaan Joonatanin oli odotettava seuraavaan toukokuuhun.
Joonatan yritti saada lääkärin ymmärtämään. Hänestä oli jo pidempään tuntunut siltä, ettei syntymässä määritelty sukupuoli vastannut hänen kokemustaan.
Se ei auttanut.
Vastaanottohuoneen ulkopuolella Samuel odotti käytävän penkillä. Joonatan juoksi häntä kohti.
”Ne ei anna mulle sitä diagnoosia”, Joonatan sanoi ja romahti lattialle itkemään.
”Kyllä tästä selvitään”, Samuel sanoi ja halasi Joonatania.
Ensin televisiota katsottiin eri puolilla sohvaa, sitten sylikkäin
Romanttiset tunteet tulivat suhteeseen mukaan vaivihkaa. Oli joulukuun viimeinen päivä 2018. Samuel ja Joonatan olivat sopineet juhlistavansa uudenvuodenaattoa yhdessä Samuelin silloisen tapailukumppanin kanssa.
Samuel ja Joonatan olivat leiponeet vegaanista prinsessakakkua elokuvailtaa varten. Kun transsukupuolisen nuoren elämästä ja murhasta kertova Boys Don’t Cry päättyi, Samuel ja Joonatan eivät voineet lopettaa juttelua. Samuelin treffikumppani istui vieressä hiljaa.
”Silloin uutenavuotena musta alkoi tuntua, että se mun deitti oli se kolmas pyörä. Mä huomasin, miten vahva yhteys meillä oli Joonatanin kanssa”, Samuel sanoo.
Uusia treffejä kyseisen tapailukumppanin kanssa ei enää tullut.
Vähitellen Samuelin ja Joonatanin tv-illat alkoivat muuttua entistä läheisemmiksi. Ensin he istuivat eri puolilla sohvaa kunnes lopulta makasivat sohvalla lusikassa.
Mikä tämä juttu oikein on? Joonatan mietti helmikuussa 2019. Hän oli Kuopiossa, mutta Samuel pyöri mielessä. Hän päätti kysyä asiaa suoraan.
”En mä huvikseen säädä kenenkään kanssa”, Samuel vastasi.
Seuraavana päivänä Joonatan tuli takaisin Helsinkiin. Illalla Joonatan ja Samuel makasivat vierekkäin Joonatanin sängyssä.
”Mä olen vähän miettinyt, että haluisitko sä olla mun poikaystävä”, Samuel kysyi.
Sen jälkeen Samuel käytännössä asui Joonatanin huoneessa. Virallisesti molemmilla oli yhä omat huoneensa ja hyllynsä jääkaapissa.
He sopivat, ettei yhteisissä tiloissa hempeiltäisi, jotta kommuunin kolmannelle asukkaalle ei tulisi sellainen olo, ettei hän olisi tervetullut kotiinsa.
”Kerroimme kämppiksellemme, että seurustelemme. Ei hän kauhean yllättynyt ollut siitä”, Joonatan sanoo.
Samuel ostaa kukkia, Joonatan leipoo porkkanakakkua
Yhteisten arvojen lisäksi toisen huomioiminen on molemmille tärkeää parisuhteessa. Samuel tuo Joonatanille kukkia, vaikka ne ovat hänen mielestään maailman turhin asia. Joonatan leipoo Samuelille porkkanakakkua, vaikka ei itse pidä siitä lainkaan.
Kun Samuel on väsynyt, Joonatan soittaa hänelle pianoa. Yksi toivekappalaista on Céline Dionin My Heart Will Go On.
Kun Joonatan sai ensimmäistä kertaa reseptin testosteronihoitoon, Samuel ilahdutti hänet rakentamalla huoneeseensa oranssista lakanasta, tuoleista, tyynyistä ja vilteistä majan. Hän oli paistanut lettuja ja piilottanut ne mikroon.
”Sun huoneen ovi oli kiinni. Sulla ei ikinä ollut ovi kiinni. Sit sä veit mut sun huoneeseen syömään majaan lettuja. Se oli ihanaa”, Joonatan muistelee.
”Sä päivitit sen someen. Se oli suuri kunnia. Kun asia jaetaan koko maailmalle, tietää, että se osuu oikeaan”, Samuel sanoo.
”Sä voit lukea aina somesta, miltä musta tuntuu”, Joonatan sanoo ja nauraa.
”Siinä me olemme erilaisia. Mä kälätän ympäriinsä ja tutustun sitä kautta ihmisiin. Mutta somen tekeminen on mulle vaikeaa”, Samuel sanoo.
”Mä olen hiljaisempi ja vetäytyväisempi. Sit taas sä et somessa jaa oikeastaan mitään henkilökohtaista. Mun on helppo jakaa siellä melkein mitä vaan”, Joonatan sanoo.
”Kerran meille tuli vähän kinaa siitä, että Joonatan oli jakanut somessa mun mielestä vähän liikaa meidän elämästä kysymättä multa”, Samuel sanoo.
Alkuaikoina suhteeseen vaikutti sekin, ettei Samuel ymmärtänyt, kuinka paljon omaa tilaa Joonatan tarvitsee. Myös Joonatanin läpikäymä sukupuolenkorjausprosessi ja epävarmuus heijastuivat suhteeseen.
”Yhtäkkiä mä olinkin se läheinen. Mun pitäisi ymmärtää sitä toisen kipuilua, kun olen itse käynyt sen läpi. Mutta on erilaista katsoa toisen matkaa ulkopuolelta. On yllättävän raskasta, kun ei voi helpottaa toisen oloa”, Samuel sanoo.
”Kerran, kun mulla oli niin pahat kivut, että mä en pystynyt liikkumaan, sä autoit mut lattialle makaamaan selälleen ja toit mulle tyynyn ja peiton. Sä sanoit, että tämä menee ohi. Se riitti”, Joonatan sanoo.
Kihlat vaihdettiin, kun sopiva sormus tuli vastaan
Joonatan ei halunnut mennä heti kihloihin. Yhdessä pitäisi olla ensin vähintään vuosi. Sormuksista oli kuitenkin puhuttu jo seurustelun alkuajoista asti. Joonatan halusi yksinkertaista, ei kuvioita tai koristeita. Samuel oli tarkempi.
Elokuussa 2020 Samuel selasi keittiönpöydän ääressä koruliikkeiden nettikauppavalikoimia. Sitten vastaan tuli lohkokuvioinen titaanisormus, joka kiinnitti huomion.
Samuel meni Joonatanin huoneeseen ja sanoi: ”Nyt mä löysin hyvän sormuksen. Voidaanko mennä kihloihin?”
”Sä halusit mennä kihloihin heti sen illan puolella, koska se päivämäärä oli hauskempi”, Joonatan muistelee.
”Niin. Nolla kahdeksan nolla kahdeksan kaks nolla kaks nolla”, Samuel sanoo ja naurahtaa.
Lupa sormuksen tilaamiseen tuli. Kimppakämppäasumisesta he luopuivat elokuussa 2021.
Suurin haave on oma lapsi, mutta tie vanhemmaksi ei ole yksinkertainen
Tummansininen rintamamiestalo, makuuhuoneet yläkerrassa, olohuone ja keittiö alakerrassa. Ulko-oven läheisyydessä kodinhoitohuone, jossa olisi kuraeteinen.
Jo ennen seurustelua Samuel ja Joonatan makasivat kimppakämpän olohuoneen lattialla poltetun oranssin värisen karvamaton päällä, tuijottivat katosta roikkuvia tunnelmavaloja ja viirejä ja kertoivat tulevaisuuden toiveistaan.
Kummankin suurin haave on oma lapsi.
Samuel ja Joonatan ovat miettineet, millaisia nimiä he antaisivat ja miten he lapset kasvattaisivat. Molemmat tekevät töitä lasten ja nuorten kanssa. Heille on tärkeää, että lapset saavat tilaa kasvaa omaksi itsekseen ilman vanhemmilta ja muilta ihmisiltä tulevia oletuksia. He ovat huomanneet, että ihmisiin kohdistetaan oletuksia sukupuolen mukaan lapsesta lähtien.
”Minulle on sanottu töissä, että sä varmaan leikit lapsena autoilla, kun sä oot mies. Mutta ei mua ole kiinnostanut pätkääkään autot ikinä. Mä olen leikkinyt tosi paljon nukeilla”, Joonatan sanoo.
Lapsettomuus tuntuu kipeältä.
”Kun työskentelee lasten kanssa, paljon kysytään, että onko sulla omia lapsia. Vaikka se on ihan viaton kysymys, tekisi mieli vastata, että no olispa. Olisi ihana kertoa, että on”, Joonatan sanoo.
Transtaustaisille miehille perheellistyminen ei ole aivan yksinkertaista. Sekä Samuel että Joonatan ovat käyneet läpi hormonihoidot, joiden jälkeen he ovat saaneet hedelmättömyystodistuksen. Translaki edellytti sitä kaikilta sukupuolensa juridisesti vahvistavilta.
Perheen ulkopuolinen adoptio on ollut mahdollista samaa sukupuolta oleville aviopareille vuodesta 2017 lähtien. Käytännössä Suomessa toimivilla adoptiojärjestöillä ei kuitenkaan ole juuri yhteyksiä maihin ja kansainvälisiin järjestöihin, jotka luovuttaisivat lapsia samaa sukupuolta oleville pareille, kertoo Helsingin Sanomat vuonna 2017 julkaistussa jutussaan. Tilastokeskuksen mukaan valtaosa Suomen sisäisistä adoptioista on puolestaan perheen sisäisiä.
Samuel ja Joonatan ovat miettineet myös sijaisvanhemmuutta. Ajatus siitä, että lapsi jonain päivänä palaisi takaisin biologisten vanhempiensa, ei kuitenkaan ole helppo.
Uusi translaki antaa toivoa tulevasta
Tänään on joko elämäni pahin tai paras päivä, Samuel sanoi työkavereilleen. Hän oli pukenut aamulla päälleen sateenkaariraitaisen paidan.
4. helmikuuta 2023 eduskuntaan oli tulossa äänestettäväksi uusi translaki. Sen voimaan tulo mahdollistaisi sen, että sukupuolen voisi vahvistaa juridisesti omalla ilmoituksella Digi- ja väestötietovirastoon. Samalla vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä poistuisi.
Samuel oli ajanut lakia kahdeksan vuotta marssimalla mielenosoituksissa ja kampanjoimalla eri järjestöjen edustajana. Sinä aikana hän oli pettynyt monesti. Pahimmalta on tuntunut, että toiset ihmiset käyvät keskustelua siitä, saavatko transihmiset lisääntyä.
”Olen itse kokenut ne asiat, mutta minulle oli tärkeää, että muut eivät joutuisi käymään sitä läpi – että he eivät joutuisi hakemaan hedelmättömyystodistusta ja pelkäämään sitä, otetaanko pankkikortti kassalla pois, koska nimi ei vastaa ulkonäköä”, Samuel sanoo.
Äänestyspäivänä oli vaikea keskittyä töihin. Kello 14.14 Samuel sai Joonatanilta viestin: ”Translaki meni läpi!!!”
Olo oli ristiriitainen. Laki jättää translapset ja -nuoret ulkopuolelle. Sukupuolimerkinnän korjaaminen edellyttää yhä täysi-ikäisyyttä. Päällimmäinen tunne oli kuitenkin helpotus.
”Enää laissa ei lue, että emme kelpaa vanhemmiksi. Vaikka lain muuttuminen ei automaattisesti muuta ilmapiiriä, on iso asia, mitä siellä lukee”, Joonatan sanoo.
Uusi translaki ei takaa biologisia lapsia. Nykyisen hedelmöityshoitolain mukaan hedelmöityshoitoja annetaan vain naisille. Se rajaa hoitojen ulkopuolelle sellaiset kohdulliset transmiehet, jotka ovat korjanneet henkilötietoihinsa sukupuolimerkintänsä miehiksi.
”Mulla on toive, että nyt kun translaissa ei ole vaatimusta lisääntymiskyvyttömyydestä, seuraavaksi muuttuisi hedelmöityshoitolaki”, Samuel sanoo.
Se antaisi lisää vaihtoehtoja yhteisen unelman toteuttamiseen. Myös työ translasten ja -nuorten puolesta jatkuu.
Joonatan esiintyy jutussa vain etunimellään suojellakseen yksityisyyttään. Hänen henkilöllisyytensä on toimituksen tiedossa.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Transmiehet Samuel ja Joonatan olivat kämppiksiä, kun he rakastuivat toisiinsa – nyt haaveena on oma lapsi, mutta tie vanhemmiksi ei ole helppo