Nostalgia

Suomen perinteikkäimmät ravintolat juontavat juurensa 1800-luvulle – tunnetko nämä?

Perinteikkäimpien ravintoloiden historia ulottuu 1800-luvun alkupuolelle. Vuosikymmenten varrella niissä on tapahtunut paljon mutta muuttunut vähän.

1. Nimi kahvi-Cajsalta, Kaisaniemi, Helsinki

Suomen vanhimman yhä toimivan ravintolan titteli kuuluu helsinkiläiselle Ravintola Kaisaniemelle. Aluksi nimellä Sjöpaviljongen toiminut ravintola rakennettiin vuonna 1839 senaatin päätöksellä.

Pito-oikeudet sai ruotsalaissyntyinen Catharina ”Cajsa” Wahllund, jolla oli puistikossa kahvikioski. Kaisaniemi on saanut nykyisen nimensä neiti Wahllundin mukaan. Hän oli pidetty varsinkin ylioppilaiden keskuudessa.

Kun Venäjän keisari kielsi ylioppilaiden vappujuhlat, he alkoivat kokoontua laulamaan Wahllundille, toukokuun ensimmäinen kun oli Cajsan syntymäpäivä. Kaisaniemessä laulamisen perinne on säilynyt tähän päivään asti.

J.V. Snellmanin väitetään keksineen idean Suomen omasta rahasta, kun hän ryypiskeli ystävineen Ravintola Kaisaniemessä 1850-luvulla huoneessa, joka nykyisin tunnetaan Snellmanin kabinettina. 1900-luvun alussa Kaisaniemessä saattoi törmätä Eino Leinoon ja Jean Sibeliukseen.

Marsalkka Mannerheimilla oli tapana kestitä opiskelutovereitaan nykyisessä Marskin kabinetissa. Huoneessa on yhä keittiöön johtava salaovi, jonka kautta Mannerheim saattoi saapua ravintolaan matalaa profiilia pitäen.

Vuonna 1959 Kaisaniemeen kerääntyi tuhansia ihmisiä seuraamaan kuuluisan romaniliikemiehen Allan Hagertin ja kirjailijaksi myöhemmin ryhtyneen Tuula Saarron hääjuhlaa.

Tämän päivän Kaisaniemessä on kerrostumia kaikilta vuosikymmeniltä: 1800-luvun kakluuneja, 1900-luvun alun tanssisali, 1950-luvun tapetteja ja 1970-luvulla pystytetty sisäterassi.

Nykyisessä lounas- ja tilausravintolassa järjestetään yhä kirjailijoiden, urheilijoiden ja poliitikkojen yksityisiä juhlia.

2. Pylväissä pirtupiiloja, Pinella, Turku

Aurajoen rannassa toria pitäneet saaristolaiset saivat vuonna 1836 suojakseen kivipylväikön. Toisaalla toiminut kahvila Pinella siirtyi pylväikön yhteyteen vuonna 1863.

Pelkän pylväikön perusteella Pinella voisi vaatia Suomen vanhimman ravintolan arvonimeä, mutta jos asiaa katsoo ravintolana toimimisen kannalta, Helsingin Kaisaniemi vie voiton.

Kaisaniemen tavoin Pinella oli pitkään kulttuuriväen kokoontumispaikka. 1800-luvulla siellä viettivät aikaansa Elias Lönnrot ja J.L. Runeberg. Sata vuotta myöhemmin ravintolaa ylläpiti Turun Taiteilijaseura.

Pinellan terassille myönnettiin anniskelulupa ensimmäisenä katuravintolana Suomessa vuonna 1973. Tosin pylväiköllä oli jo kieltolain aikaan erityinen asema janoisten tarpeiden palvelemisessa, pylväiden sisään oli näet kätketty pirtulasteja.

Vuosina 2004–2011 Pinella seisoi ränsistyneenä tyhjillään. Kun arkeologit tutkivat sen pohjakerrosta, paljastui, että pylväikön takimmaisessa osassa, Tuomiokirkon puoleisessa päässä, oli sijainnut 1800-luvulla kaupungin yleinen vessa.

”Arkeologit sanoivat, että ihan samanlaisia vessakirjoituksia siellä oli kuin nykyäänkin”, Pinellan ravintolapäällikkö Jenni Malmberg naurahtaa.

Viehättävämpiin löytöihin lukeutuivat Pinellan alkuperäiset tapetit 1800-luvulta. Niiden kasvi- ja huurreaiheisiin perustuvat paitsi ravintolan nykyiset tapetit myös huonekaluista ja nimikkoviinien etiketeistä löytyvät kuosit.

3. Trokarit poikkesivat, Reposaari, Pori

Suomen vanhimman ravintolan arvonimen kärkikahinoissa on mukana myös yksi hieman tuntemattomampi ravitsemusliike: Porin rannikon Reposaaressa sijaitseva ravintola. Rakennus pystytettiin jo 1838 eli vuotta aiemmin kuin Ravintola Kaisaniemi, mutta se toimi aluksi hotellina. Itsenäinen ravintolatoiminta alkoi vuonna 1846.

Reposaari oli tuolloin mahtava satama, pikkukaupunki meren keskellä. Ravintolasta tuli sen kulttuurielämän keskus, jossa järjestettiin tansseja ja uskonnollisia ja poliittisia tilaisuuksia.

Välillä Ravintola Reposaaressa oli liiankin vilkasta. Varsinkin satamatyöläisten runsas juopottelu herätti raittiusväen närkästystä 1900-luvun alussa. Anniskeluoikeudet yritettiin poistaa useita kertoja, mutta Porin kaupunginvaltuusto ei ottanut ehdotuksia kuuleviin korviinsa.

Kuivempi kausi seurasi vasta vuoden 1905 suurlakkoa ja kesti kieltolain päättymiseen asti. Tosin trokarit kulkivat säännöllisesti ravintola Reposaaren kautta saapuessaan mereltä.

Kerrotaan, että muuan laivanlastauttaja Gustafsson valitteli rähinöivien juoppojen määrää ja lupasi kookkaalle kollegalleen Lundbergille markan jokaista ulos heitettyä humalaista kohti.

Lundberg ryhtyi töihin, mutta juopuneita asiakkaita saapui koko ajan lisää. Lopulta Gustafsson totesi Lundbergin ”heittävän hänet köyhäksi”. Lundberg tiettävästi kunnostautui muutenkin ihmisten heittelyssä ravintolasta pihalle – jopa ikkunan läpi.

Reposaaren kukoistus päättyi 1970-luvulla. Saha ja telakat lakkautettiin, ja viereinen Mäntyluoto syrjäytti Reposaaren vientisatamana. Ravintola toimii kuitenkin yhä lounasravintolana viikonloppuisin ja tilauksesta.

4. Ryyppyjä merimiehille, Kairo, Kotka

Kenties vielä pahamaineisempi merimiesten ja muiden satamatyöläisten rellestyspaikka on ollut toisen pienen satamakaupungin Kotkan ravintola Kairo.

Sen historia alkoi vuonna 1879, kun lähelle Kotkan kantasatamaa perustettiin ravintola Universal-Garden. Nimen lisäksi myös asiakaskunta oli kansainvälistä, olihan merimiesten joukossa kansallisuuksia laidasta laitaan.

Universal-Garden joutui pysyttelemään vuodet 1906–1932 raittiusravintolana – ainakin virallisesti, sillä ”kovaa teetä” nautittiin täälläkin. Kieltolain päätyttyä Universal-Gardenin tilalle tuli ravintola Kairo. Koska merimiehet olivat tottuneet laivoilla koviin viinaryyppyihin, ravintolan silloinen omistaja Anna Koskinen joutui taistelemaan itselleen laajat anniskeluoikeudet.

Kairon nykyinen lautalaatikkorakennus valmistui vuonna 1937. Toisin kuin naapurissa sijainneeseen, jatkosodan pommituksissa tuhoutuneeseen Seurahuoneeseen, Kairoon saattoi tulla vaikka kesken työpäivän syömään ja ottamaan ryyppyjä.

Kravattipakkoa ei ollut. Tähän perustunee legenda miehestä, joka erehtyi tulemaan Kairoon kravatti kaulassa ja päätyi hirtetyksi kravattiinsa.

Ravintolassa käytiin aktiivisesti myös seksikauppaa, kun niin sanotut laivatytöt myivät merimiehille palveluksiaan. Liika rähinöinti oli kuitenkin liikaa. Ongelma-asiakkaat ovat tarinoiden mukaan lennelleet ravintolasta ohikulkeville raiteille asti.

Vanha merimieskulttuuri hiipui 1970-luvulla, kun uudet konttilaivat eivät yöpyneet satamissa pitkiä aikoja. Kairo pysyi pystyssä tanssiravintolana.

”Oli pitkä kausi, jolloin Kairon päätuote oli tanssi. Nykyisin Suomessa ei tanssita kuin eläkeläisten tiloissa ja tähtien kanssa”, Kairon neljännesvuosisadan ajan omistanut Kalevi Koponen toteaa.

Ravintoloitsijalla ei silti ole syytä huoleen, sillä Kairosta on 2000-luvulla yullut aktiivinen kulttuurikeskus, jossa järjestetään muun muassa kabareita ja jazz-keikkoja.

5. Kuusi viikkoa kerrallaan – Casino, Hanko

Hanko oli 1800–1900-luvun taitteessa vilkas kylpylä- ja kesähuvilakaupunki. Vuonna 1879 Kylpyläpuistoon valmistui oma ravintola, jota kutsuttiin aluksi Seurahuoneeksi. Kaksitornisen rakennuksen suunnitteli arkkitehti Ferdinand von Christierson.

Kylpylän kulta-aikana asiakkaat tulivat sinne asumaan täysihoitoon aina kuudeksi viikoksi kerrallaan alku- ja loppukesästä. Niinpä myös ravintolan asiakkaat pysyivät samoina kuuden viikon ajan, mikä helpotti ravintoloitsijoiden työtä. Varmasti pysyvyys loi myös yhteisöllisyyttä Casinon seinien sisälle.

Kylpylä tuhoutui Hankoniemen valloituksessa 1940–41, mutta ravintola säilyi. Hangon vanhat huvilanomistajasuvut viettävät siellä edelleen juhliaan.

Casino on myös suosittu hääpaikka. Vuoden 2016 Hanko Priden yhteydessä myös muuan ruotsalainen miespari päätti, että he juhlivat tänä vuonna vietettäviä häitään Casinolla.

Kylpyläkin on rakennettu nyt uudestaan, ja se avataan pian.

Myös Casinoon liittyy kummitusjuttuja. Herkullisimman tarinan mukaan kummitus on ravintolaan aamuyöksi lukkojen taakse jäänyt asiakas, joka joi itsensä kuoliaaksi aamuun mennessä.

Juttu on julkaistu Kotiliesi 11/2017 -lehdessä.