Tarinat

Jopa 12 prosenttia suomalaisista naisista on kokenut syrjintää työpaikalla – toimi näin, jos sinua syrjitään töissä

Syrjintää kokenut saattaa havahtua siihen, ettei tiedäkään, miten toimia. Tietokirjailija Sirpa Pääkkönen kertoo, mitä tehdä, jos tulee syrjityksi työelämässä.

Syrjintä työpaikalla esimerkiksi iän tai sukupuolen perusteella on laissa yksiselitteisesti kiellettyä. Siitä huolimatta Suomessa on edelleen suuri joukko erityisesti naisia, jotka kohtaavat työpaikalla syrjintää ikänsä tai sukupuolensa vuoksi, kertoo Sirpa Pääkkönen teoksessaan Pätkiä & potkuja – Naisten kokema ikäsyrjintä työelämässä (Avisado).

Lue lisää: Työnantajien mielestä raskaussyrjintä johtuu pykäläviidakosta: ”Tapaukset eivät ole mustavalkoisia”

Syrjinnällä tarkoitetaan henkilön eriarvoista kohtelua tai eriarvoiseen asemaan asettamista ilman hyväksyttävää perustelua.

Suomessa syrjintä työpaikoilla on yleisempää verrattuna muihin Pohjoismaihin tai Eurooppaan. Pääkkösen mukaan jopa yli 12 prosenttia suomalaisista naisista on kokenut työsyrjintää. Keskimääräinen luku Euroopassa on seitsemän prosentin luokkaa.

Syrjintä työpaikalla voi herättää vaikeita tunteita

Vaikka yksilöllisiä kokemuksia voi olla vaikea todistaa, syrjintä on sitä kokevalle usein erittäin todellinen ja rankka tilanne.

Syrjiminen voi synnyttää vihaa, ahdistusta ja toivottomuutta. Pääkkösen mukaan on yleistä, että syrjitty syyttelee itseään: onko minussa jotain vikaa, kun näin kävi?

Syrjintää kokeva voi jopa yllättyä omista tunteistaan. Kaikki tunteet ovat kuitenkin sallittuja, myös ne vaikeimmat.

Vaikka tunteisiin ei aina voi vaikuttaa, käyttäytymiseen voi. Syrjintää kokenut voi mielessään toivoa esimerkiksi esimiehensä satuttamista. Voimakkaat tunteet eivät automaattisesti johda tekoihin. Usein kielteisetkin tunteet laimenevat, kun ne kohdataan kehittävillä tavoilla.

Lue lisää: Romanit kohtaavat työelämässä edelleen piilorasismia – tällaista on rivien välistä harjoitettu syrjintä

Mitä tehdä, jos kokee syrjintää työelämässä?

Syrjintää kokenut saattaa tositilanteessa havahtua siihen, ettei yhtäkkiä tiedäkään, miten toimia. Tunnekuohujen keskellä kannattaa pyrkiä rationaalisuuteen.

Mitä tehdä, jos tulee syrjityksi työelämässä? Näin Pääkkönen neuvoo.

Lähde: Pääkkönen, Pätkiä & potkuja – Naisten kokema ikäsyrjintä työelämässä (2020)

Kommentoi

Kommentoi juttua: Jopa 12 prosenttia suomalaisista naisista on kokenut syrjintää työpaikalla – toimi näin, jos sinua syrjitään töissä

Naisesimies

Olisikohan oikeasti kyse naisten alati huonosta itsetunnosta jos kokee kokevansa syrjintää. Kohtelu on yleensä aivan samanlaista kuin miehiä kohtaan. Naiset vaan ottavat kaiken henkilökohtaisesti. Varsinkaan nuoret naiset eivät kestä minkäänlaista kritiikkiä esimiesten taholta.

Vastaa käyttäjälle NaisesimiesPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.