Nuoret ihailee olympiasadionin tornia.

Taskurahagallup paljastaa: Viikkoraha juoksi teineille jo 1950-luvulla ilman velvoitteita

Vuonna 1952 lehtori Sampo Haahtela huomasi Turun lyseon lukioluokkalaisten parissa, miten käyttövarojen niukkuus oli aina osa oppilaiden arkea. Lue, onko mikään muuttunut opiskelijoiden rahankäytössä vuosikymmenten saatossa.

”Koulupojilla on aina matti kukkarossa” tai ”koulupoika potee kroonillista rahapulaa” olivat aineissa tuolloin toistuvia toteamuksia.

Lehtori Sampo Haahtela päätti  tehdä kyselyn, joka ulottui koskemaan vain niin sanottuja taskurahoja, jotka opiskelija sai holhoojaltaan täysin vapaaseen käyttöönsä. Näistä rahoista opiskelijan ei tarvinnut luovuttaa mitään asuntoon, vaatetukseen, ruokaan eikä koulumenoihin.

”Kyselyyni vastanneita oli 72, kaikki Turun lyseon lukioluokkalaisia. Siis poikia ja iältään 17-19-vuotiaita. Jotta vastaukset olisivat mahdollisimman totuudenmukaisia, oli kysely nimetön ja kysymykset oli yritetty muodostaa niin, että täsmällisen vastauksen antaminen olisi helppoa,” lehtori Haatela selvitti kirjoituksessaan.

Taskurahojen summat vaihtelivat – keskimäärin 261 markkaa viikossa

Jutun mukaan vastanneista 72 pojasta sai taskurahaa 64, kahdeksan ei saanut penniäkään.

”Näistä 8:sta oli viisi sellaista, jotka itse joutuivat kustantamaan opiskelunsa joko kokonaan tai osittain, joten mikään taskuraha siis ei voinut tulla kysymykseenkään, ja kolme sellaista, joiden oli itse hankittava vain taskurahat. Selvää on, ettei heistä kellään ollut suuria käyttövaroja.”

Niistä heidän 64 toveristaan, jotka saivat taskurahaa, sai 29 sen säännöllisesti viikoittain tai kuukausittain ja aina samana määräsummana. Sen sijaan 35 sai rahaa aina silloin tällöin ja eri suuruisina summina. Useimmat säännöllisen taskurahan saajista saivat sen viikottain, vain kahdeksan kerran kuussa.

Suuri mainittu kuukausiraha oli 2500 markkaa (80 e), pienin 120 markkaa (3,90 e). Keskimäärin kuukausirahaa saatiin 1044 markkaa (33,80 e). Suurin mainittu viikkoraha oli 600 markkaa (19,40 e), pienin 30 markkaa (0,97 e).

Keskimäärin taskurahaa saatiin 261 markkaa eli 8,40 euroa viikossa, kun rahanarvon muuttaa nykyaikaan. Siksi lehtori Haahtela pohtikin, oliko tämmöisen keskiimääräisen taskurahan saajalla todella aina matti kukkarossa.

Taskuraha 1950-luvulla

Vain viidennes velvoitettiin ansaitsemaan taskurahansa työllään

”Kyselyn pohjana oli edellytys, että taskuraha on saajansa vapaassa käytössä, siis henkilökohtaisiin menoihin, harrastuksiin, vapaa-ajan viettoon jne,” hän perusteli kyselyn lähtökohtaansa.

Rahankäytöstä 1950-luvun alussa kertoo se, että elokuvalippu, teatterin koululaislippu ja koventin pääsylippu maksoivat 100 markkaa (3, 23 euroa). Samalla summalla saattoi istua illan kahvilassa vaatimattomasti herkutellen. Kahden viikon viikkorahalla, 500 markalla (16,15 eurolla), sai keskihintaisen kirjan.

Kysymykseen, saattoiko tämän säännöllisen taskurahan lisäksi saada tilapäisesti ylimääräistä käyttörahaa, vastasi kieltävästi 21, myöntävästi kahdeksan.

Kun kysyttiin, liittyikö taskurahan saantiin joitakin velvollisuuksia, vain 19 saajalla oli velvollisuuksia. Heidän piti auttaa taloudessa, pilkkoa puita, lämmittää uunit ja niin edelleen. 45:llä ei ollut mitään erikoisvelvollisuuksia, vaan ”tulo juoksi itsestään”.

Niitä, jotka saivat taskurahaa miten milloinkin, rasitettiin suhteellisesti vähemmän kuin niitä, jotka saivat rahansa täsmällisesti.

Suuri etuoikeus säännölliseen viikkorahan peräti 45 prosentilla

Lehtori Sampo Haahtelan kyselyn perusteella vain 45,3 prosenttia sai taskurahansa säännöllisesti ja tiettynä summana. Vastaajista 54,7 prosenttia sai taskurahaa miten ja milloin sattuu.

”Saan niin usein kuin pyydän ja niin paljon kuin haluan,” kirjoitti eräs.

Tämän lehtori koki perin arveluttavana kasvatukselliselta kannalta, vaikka vanhemmilla siihen varaa olisikin.

”Ei ole oletettavissa, että nuori sellaisissa oloissa oppii ymmärtämään rahankäytön arvoa ja saa sitä luonteenkasvatusta, mitä tarvitsisi tarpeittensa rajoittamista ja itsensä hillitsemistä varten.”

”Taskuraha voi olla miten vaatimaton tahansa. Tärkeintä kasvatuksen kannalta on, että se on määräsuuruinen ja määräaikana saatava. Silloin nuori voi elää siinä turvallisessa tunnossa, että tuo etukäteen sovittu summa on tiettynä aikana saatavissa. Hän oppii ymmärtämään sen arvon, oppii mukauttamaan tarpeensa reaalisten mahdollisuuksien rajoihin ja oppii itsensä hillitsemisen arvokasta taitoa. Se kasvattaa luonteen tasapainoisuutta, kehittää itsenäisyyttä ja vapautta,” lehtori kiteyttää.

Vastaajista 73 prosentilla ei ollut taskurahan suhteen mitään velvollisuuksia, vaan ”raha juoksi itsestään”.

Lehtori Sampo Haahtela kyseenalaisti tämän: ”Eiköhän tämäkin kasvata huonoa tottumusta?”

Vanha sananlasku sanoo, että mikä viheltäen tulee, se viheltäen menee. Sananlasku pätee yhä tänäänkin.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 19/1952.

Mikä tilanne on nyt – pitääkö nuoren ansaita säännöllinen taskuraha esimerkiksi kotitöillä?

Katso tilanne vastaamatta

Keskustelu

Kommentoi juttua: Taskurahagallup paljastaa: Viikkoraha juoksi teineille jo 1950-luvulla ilman velvoitteita

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X