Talous Tilaajille

Tuore eläkeläinen Erja Manto: ”Tämä on niin hienoa, että välillä tulee jo hävytön olo”

Stressi vähenee, mutta talous tiukentuu ja sohvalta on lähdettävä itse liikkeelle. Toisaalta kahville voi lähteä milloin vain. Erja, Leena, Erpo ja Marja-Liisa kertovat, mitä he ensialkuun ihmettelivät jäätyään eläkkeelle.

Eläkettä odotetaan ja siihen valmistaudutaan, kuka mitenkin. Suurissa elämänmuutoksissa käy kuitenkin lopulta aina niin, että vastaan tulee myös jotain sellaista, mikä yllättää tai havahduttaa ajattelemaan, että näinkö se meneekin.

Neljä eläkeläistä eri puolilta Suomea kertoo, mikä he tulivat ihmetelleeksi, kun työ päättyi ja eläke, niin sanottu kolmas ikä alkoi.

Entinen viestintäyrittäjä Leena Sorvali on ollut kahdesti naimisissa, mutta sittemmin leski jo pitkään. Hän asuu yksin Lahdessa ja vaikka onkin vannoutunut koiraihminen, ei uskalla enää  ottaa uutta lemmikkiä. Onneksi on luonnoneläimiä.

Leena Sorvali: ”Osaan nauttia elämästä, vaikka talous on tiukilla”

”Rahan niukkuus eläkkeellä yllätti, vaikka tiesin, että tiukkaa tulee olemaan.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.