Tuskailetko sinäkin tämän kielipulman kanssa: Ketä pitäisi teititellä?
Suomalaiset tekevät herkästi sinunkaupat sellaisissakin tilanteissa, joissa se kuulostaa pahalta. Mutta auta armias, jos minua, viisikymppistä nuorekasta naista, teititellään.
Haluut sä muovikassin? Tavaratalon kassalla heitetty puolihuolimaton kysymys särähtää ikävästi korvaan, eikä tilannetta yhtään helpota se, että myyjä hymyilee niin aurinkoisesti kuin parikymppinen vain osaa. Tunteekohan hän edes termiä teitittely?
Jos tiskin toisella puolella on häntä itseään kolme tai neljä kertaa vanhempi asiakas, sinuttelu on tökeröä. Sanoohan sen korvakin. Vai sanooko?
Teitittelyyn tottuneet ulkomaalaiset ovat Suomessa pulassa, kun eivät tiedä, millaisissa tilanteissa kuuluu teititellä ja milloin sinutellaan.
Voiko asiakaspalvelija sinutella itseään vanhempaa ihmistä? Entä opiskelija opettajaa? Onko professori sinä vai te?
Todella vaikeaksi homma menee, kun riisutaan tittelit. Miten vaikkapa vieraan naapurin kanssa käyttäydytään, sinä vai te?
Malli tulee Ruotsista
Me suomalaiset tykkäämme sinutella. Se on tasa-arvoista ja demokraattista, sopii pohjoismaiseen elämänmuotoon. Siitä lähtien, kun ruotsalaiset tekivät kielessään ikuiset sinunkaupat 1960-luvulla, suomalaiset seurasivat perässä.
Ranskalaisten ja venäläisten loputon teitittely tuntuu yhtä kankealta kuin kömpelöt poskisuudelmat.
Teitittely on henkäys vanhanaikaisesta hierarkkisesta ja poroporvarillisesta maailmasta. Myyjän kuuluu teititellä vanhempaa ihmistä – mutta auta armias, jos hän tulee teititelleeksi minua, viisikymppistä, nuorekasta naista. Heti on päivä pilalla.
Teitittely asettaa minut rooliin, johon en halua. Se jäykistää, vanhentaa ja etäännyttää. ”Te” rajaa keskustelukumppanin toiseen maailmaan kuin puhujan. ”Sinä” pääsee lähemmäksi.
Lue myös: Nostalgia: Näin herrasväki eli 1950-luvulla – Paul Tiililä kertoo sukunsa erikoisista tavoista
Teitittely on kunnioittamista
Toisaalta teitittely kertoo siitä, että puhuja kunnioittaa keskustelukumppaniaan. Nuori kunnioittaa vanhempaa tai asiakaspalvelija asiakasta.
Kunnioittamista ei ole tässä maailmassa lainkaan liikaa. Katsokaa vaikka, miten ihmiset käyttäytyvät julkisessa liikenteessä. Vanhukset odottavat kiltisti, kun nuoret miehet painelevat ulos ovista ensimmäisinä.
Mitä siis tehdä? Sosiaalinen kanssakäyminen olisi helpompaa, jos meillä olisi selkeät ohjeet. Ulkomaalaiset tietäisivät, miten meitä kannattaa lähestyä, ja lapsille olisi helpompi opettaa: toimi näin, niin pärjäät elämässä.
Minä en osaa päättää. Onko parempi olla tuttavallinen ja tasa-arvoinen vai kunnioittaa puhekumppaniaan? Ja jos näin tehdään, missä kulkee raja?
Mitä mieltä sinä, vai onko parempi sanoa te, tästä olette? Osallistu keskusteluun kommenttikentässä!
Lähde: Kielikello, Sinutella vai teititellä.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Tuskailetko sinäkin tämän kielipulman kanssa: Ketä pitäisi teititellä?
itse olen jo kuusikymppinen teitittelen itseäni vanhempia.Jos esim lääkäri teitittelee minua sanon ettei minua tarvitse teititellä. Teitittely on mielestäni kohteliasta,mutta aikuisen naisen niiaminen on ihan hirveän näköistä
Ei tarvitse teititellä, enkä oikeastaan teitittele ketään. ”Haluutsä muovikassin?” sinällään vähän särähtää, sehän on murteellista puhekieltä. Omassa nuoruudessani kiersin teitittelyn pitkälti käyttämältä kieltä, missä ei teititellä, eikä sinutella ja samaten teki moni muukin kohteliaasti puhuessa. ”Saisiko olla muovikassi?” olisi ollut kysymys silloin ja tuota käyttävät monet nykyäänkin. Kohtelias voi olla teitittelemättäkin.
Jos kiireiset nuoret kiirehtivät ensimmäisenä julkisista ulos, niin täällä ainakin eläkeläiset ovat ensimmäisenä tunkemassa busseihin sisään.
Minusta Suomessa voi sinutella ketä vaan, kunhan sen tekee niin, että se ilmenee verbin päätteestä. Jos ruvetaan korostamaan, että sinä tai sinä Emma, niin silloin mennään paljon tuttavallisemmaksi.
Mitä teet huomenna?
Mitä sinä teet huomenna?
Mitä sinä Emma teet huomenna?
Noilla lauseilla on mielestäni selkeä ero, tuossa sinä-lauseessa korostetaan tuota sinä-sanaa ja viimeinen on tosi päällekäyvän oloinen, jos kyseessä ei ole useamman välinen keskustelu, missä nimellä osoitetaan kysymys yhdelle henkilölle kaikista keskustelijoista. Nykyään vaan tuota etunimen käyttöä on ruvettu harrastamaan enemmän, minusta se ei kuulu perinteiseen suomalaiseen keskusteluun. Jossain amerikan small-talkissahan on tapana toistella sitä lähes joka lauseessa.
Oikein lämmitti mieltä, kun terveyskeskuksessa nuori naislääkäri sinutteli minua 70-vuotiasta. Sinuttelu kuroo sukupolvien välisen kuilun umpeen, on tasa-arvoisempaa ja tuttavallisempaa. Mieli menee matalaksi, kun terveydenhoidon tai myymälän henkilökunta teitittelee. Tuntuu kuin selkä painuisi kumaraan, kun niin vanhana pidetään. Pahimmillaan vielä sanotaan ”Te, Rouva”! Mielestäni ihmisiä voi puhutella kauniisti ja kunnioittavasti ilman teitittelyäkin. Ikä ei ihmistä paranna, jos ei pahennakaan. En tunne itseäni vanhukseksi, olen vain elänyt kauemmin kuin jotkut toiset.
Omalta kohdaltani en tunne itseäni vanhaksi, jos nuorempi teitittelee. Olen 77 vuotias. Minä otan teitittelyn kunnioittavana ei osoituksena, että olen niin vanha. Teitittely kuulostaa vaan hyvältä, varsinkin nuoremman suusta. Minusta on vaikea sinutella vieraita, samanikäisiä tai nuorempiakin. Jotenkin tökeröä. Eri asia jossain samassa seurassa, vaikka eläkeläiskerhossa, vaikka ovatkin vieraita, mutta ikään kuin kuulutaan samaan. Lääkärissä olen joskus epävarma, sinuttelenko vai teitittelenkö nuorta lääkäriä, jos hän ei ole itse osoittanut minua kohtaan sanamuotoa. Sitten vältän sanaa, kierrän sen jotenkin. Siinä tapauksessa jos hän esim. muittamutkitta sinuttelee, en huolestu omalta kohdaltani muotoilua. Ennen opetettiin, että vanhempi tekee sinu-kaupat, vanhempi/nainen/”arvokkaampi” (esimies, opettaja jne) ojentaa ensin kätensä tervehtiessään eli tekee aloitteen. Ei ollut helppo sinutella esimiestä, päällikköä, joka sanoi, että häntä saa sinutella. Sinuttelu alkoi 70-luvulla. Silti en johtajaa mennyt sinuttelemaan, vältin vain sanomasta, missä olisi joutunut käyttämään sinä-muotoa. On se ”herran pelko” iskostunut jo nuoresta. Ei sentään pelko, mutta sinne päin – olkoon sitten se ”kunnioitus”.
Kohteliaisuus on paljon muuta, kuin teitittely. Olen 70-vuotias ja pidän siitä, että minua sinutellaan. Toivonkin sitä, mutta ei tietysti kaikissa tapauksissa ole tarpeellista alkaa pyytää sinuttelua.
Teitittelen toki itselleni vieraita ihmisiä, jos sinuttelu ei ole mielestäni kyseisessä tilanteessa asiallista.
Varsinainen ongelma on mielestäni se, että ainakaan nuoret ihmiset eivät osaa teititellä. Yritystä saattaa olla, mutta usein tulee sekamuotoista puhuttelua. Sinutellaan ja teititellään vuorotellen. Sitäkään ei enää tiedetä, että teitittely ei ole monikkomuoto. Hyvin usein ammattitoimittajatkin toteavat haastateltavalleen esimerkiksi, että ”olette osanneet”. Pitää tietysti sanoa, että ”olette osannut”.