Tarinat

Tutkija huolestui: oppivatko lapset koulussa enää mitään? – Tältä näyttää luokassa, josta katosivat seinät ja pulpetit

Koulu muuttuu nyt niin nopeasti, että tutkija pelkää, opitaanko siellä enää mitään. Kävimme Vantaalla katsomassa, mitä seinättömässä sadan oppilaan luokassa tapahtuu.

Oppaani odottaa reppu selässään koulun pihalla. Vaikka edessä oleva päivä jännittää meitä molempia, hän tervehtii kohteliaasti kädestä pitäen: tervetuloa kouluun!

Sami Perkiö on luvannut ottaa meidät päiväksi mukaansa katsomaan, ­mitä koulussa tapahtuu. Ainakin puhetta on piisannut viime aikoina. Ilmassa on ollut paljon huolta. Oppivatko ne siellä enää mitään, edes lukemaan?

Lue myös: Uskoisitko, että koulunkäynti on nykyään tällaista?

Samin koulu on hyvin erilainen kuin se, mihin me liitutaulun kasvatit olemme tottuneet. Siellä ei ole pulpetteja eikä aina edes seiniä.

Ensin kuitenkin muutama sana Samista itsestään.

Sami Perkiömäki
Vantaalainen Sami opiskelee luokassa, jossa on sata oppilasta. © Heli Hirvelä/Otavamedia

Hän on kymmenvuotias nelosluokkalainen, asuu Vantaalla Ylästön kaupunginosassa. Hän pitää matematiikasta ja liikunnasta, varsinkin jalkapallosta. Retkipäivät ovat hauskinta, mitä koulussa voi tapahtua. Ympäristöoppi ja uskonto eivät oikein maistu.

Samin äidin Ilona Köckritz-Per­kiön mielestä Sami on omatoiminen, huolehtivainen ja hyväntuulinen. Opettaja Sanna Seppänen lisää listaan sanan aktiivinen. Yhteiskunta puolestaan näkee Samissa jotain sellaista, jota on paljailla silmillä vaikea nähdä.

Koulun tulevaisuutta suunnitteleville päättäjille Sami on diginatiivi, jolle täytyy opettaa sellaisia taitoja, joita koulu ei ole tähän asti opettanut.

Opetussuunnitelma vilisee i-alkuisia sanoja

Olen tehnyt läksyni etukäteen ja selan­nut läpi opetussuunnitelman perusteet, jotka uusittiin kolme vuotta sitten.

Teksti vilisee i-kirjaimella alkavia sanoja: inkluusio, integraatio, ilmiöoppinen. Mutta jos yli 500 sivua haluaa puristaa yhteen termiin, sana on helppo valita. Sekin alkaa i-kirjaimella: itse.

2000-luvun peruskoulussa Samille ei enää opeteta, kuka Kekkonen oli. Hänen täytyy selvittää se itse. Hänen täytyy oppia hankkimaan tietoa ja kantamaan vastuuta itsestään, sillä sitä vaatii myös tulevaisuuden työelämä.

Kello soi, ja Sami vie meidät sisään kouluun, missä tehtiin viime kesänä uuden opetussuunnitelman henkeä mukaileva remontti. Kaikki koulun liki sata nelosluokkalaista koottiin yhteen tilaan. Kiinteät seinät purettiin ja tilalle tuotiin siirrettäviä seiniä, joita voi nostaa ja laskea tarpeen mukaan.

Heti käytävässä käy selväksi, että perinteiset käsitykset koulunkäynnistä voi unohtaa. Kaikki neljä nelosluokkaa marssivat samasta ovesta suureen tilaan, joka on tänä aamuna jaettu kolmeen osaan.

Päivä alkaa matematiikalla. Sami istahtaa pyöreän pöydän ääreen. Pulpetteja ei ole.

Sami kuuluu ryhmään, jossa matematiikka sujuu ongelmitta. Opettajia on tilassa kaksi. Toinen kiertää tarkistamassa läksyjä, toinen opettaa.

Tänään ohjelmassa on murtolukuja. Tilassa on hiirenhiljaista, kun viitisenkymmentä silmäparia tuijottaa opettajan tietokoneelta videotykin kautta seinälle heijastuvaa kuvaa.

Jokainen voi nähdä, miten 19 kultakalaa lähtee leijailemaan taululla kolmeen yhtä suureen akvaarioon. Vain yksi jää paikoilleen. Sen osaksi jää kiteyttää, mitä jakojäännös tarkoittaa.

Seinät katoavat opetustilasta välitunnin aikana

Tunnin jälkeen Sami katoaa välitunnille ääntä nopeammin. On vartti aikaa leikkiä kirkonrottaa.

Sillä aikaa oppimisympäristö muuttaa muotoaan, kun seinät siirretään syrjään. Nyt sisällä näyttää ­entistä vähemmän perinteiseltä koululta. Luokasta on tullut lasten avokonttori. Omia paikkoja ei ole. Tavaransa jokainen säilyttää nimellään varustetussa laatikossa.

Samin luokkakaverin isäpuoli on tullut kertomaan luokalle työstään lentäjänä.

Ympäristöopin tunnin alkaessa kaikki neljä nelosluokkaa kerääntyvät kylki kyljessä isoon yhteiseen tilaan. Opettajia on paikalla neljä.

Yksi luokka ohjataan istumaan lat­tialle, toinen kiipeää nurkkaan parkkeeratuille siirrettäville portaille, kolmas tuoleille. Samin luokka ryhmittäytyy värikkäille kangaskuutioille.

Samin luokkakaverin isäpuoli työskentelee Finnairilla lentäjänä, ja hänet on pyydetty kouluun kertomaan työstään. Ilmatila täyttyy kysymyksistä. Sami tahtoo tietää, kuinka kauan kestää lentää Vantaalta Poriin. Entä mistä lentäjä huomaa, jos koneeseen tulee vika?

Paikalle piti saapua myös toisen vanhemman esittelemään omaa ammattiaan, mutta koska hänelle tuli este, suunnitelmat muuttuvat.

Viimeistään nyt huomaa, että tilassa on lähes sata lasta. Vaikka sekä oppilaat että opettajat ovat kulkeneet aamun aikana tilasta toiseen, nyt kaikki lähtevät liikkeelle yhtä aikaa. Seurauksena on mekkalaa.

Opettajat sopivat, että lopputunti lauletaan. Se sujuu, vaikka monen keskittymiskyky alkaa olla koetuksella. Ruokala ja tonnikalapasta odottavat.

Ääntä syntyy, kun kaikki lähtevät liikkeelle yhtä aikaa

Samin herkutellessa on hyvä hetki poiketa rehtori Satu Ollilan luo kysy­mään, miten uusissa oppimisympäristöissä pärjäävät ne lapset, jotka kärsivät hälinästä. Satu istuu omassa huoneessaan rauhallisessa hallintosiivessä ja vastaa kysymyksellä.

”Ketä varten pitää olla hiljaa?”

Rehtori Satu Ollila johtaa Ylästön koulua.

Hän selittää, että juuri tästä uudessa opetussuunnitelmassa on kyse. Perusasioiden, kuten lukemisen ja laskemisen lisäksi koulun täytyy opettaa tulevaisuuden taitoja. Niistä vuorovaikutus on aivan keskeinen.

Sami ja muut kymmenvuotiaat tulevat rehtorin mukaan elämään maailmassa, jossa harvalla on yksi työsuhde yhteen työpaikkaan. Työ koostuu toinen toistaan seuraavista projekteista, minkä vuoksi lasten täytyy oppia sietämään erilaisia mielipiteitä.

”Kun vuorovaikutusta harjoitellaan, äänet saattavat nousta välillä koviksi, mutta sitten on taas hetkiä, jolloin tarvitaan hiljaisuutta. Koko ajan ei tarvitse olla hiljaa, mutta täytyy pystyä olemaan hiljaa”, Satu sanoo.

Entä itseohjautuvuus? Miten se sujuu Samin ikäisiltä lapsilta, jotka tarvitsevat vielä aikuisen apua lähes kaikessa?

Satu kertoo, että perinteistä opettajakeskeistä opetusta on Ylästössä ­jopa enemmän kuin aikaisemmin, mutta kaikkia ei enää opeteta samalla tavalla. Jotkut asiat tehdään isossa ryhmässä, mutta nykyisessä mallissa on aiempaa kätevämpää järjestää pienryhmä­opetusta sitä tarvitseville.

Lapsia ei jätetä ohjautumaan itsekseen. Sellaisen käsityksen Satu haluaa ehdottomasti oikaista.

”Itseohjautuvuus on tavoite, jota opiskelemme täällä koulussa joka ainoa päivä. Se ei ole mikään lapsissa valmiina olemassa oleva taito.”

Mennäänkö nyt rytinällä metsään, kysyy koulututkija

Moni on silti huolissaan. Koulun historiaa tutkiva dosentti Jari Salminen Helsingin yliopistosta kuuluu niihin, joiden mielestä nyt pitäisi jarruttaa ennen kuin ajetaan talla pohjassa metsään.

Hän pelkää, että poistamalla seiniä tehdään karhunpalvelus heikoille ja rauhaa tarvitseville oppilaille. Isompi ongelma on kuitenkin itseohjautuvuus. Sen korostaminen ei tee hänestä oikeutta kenellekään.

”Uusissa opetussuunnitelman perusteissa on luvattu sellaista, mitä ei ole millään tavalla testattu. Irtaudutaan traditiosta ja tuodaan tilalle illuusio, joka lupaa parempaa ilman minkäänlaisia näyttöjä ja tutkimusta. Samalla syyllistetään ne opettajat, jotka kritisoivat tätä mallia.”

Salmisen mielestä muutos alkoi 1990-luvun puolivälissä, jolloin ryhmä- ja projektityöt alkoivat syrjäyttää perinteistä opettamista. Vastuuta on siirretty koko ajan enemmän ­oppilaalle itselleen.

”Niin se näyttää menevän muuallakin yhteiskunnassa, että yksilön vastuu ja yksityistäminen korostuvat.”

Uuden koulun muotiasiat, ilmiö- ja projektioppiminen, on otettu hänen mielestään käyttöön keskeneräisinä. Opettajia ei ole koulutettu, eikä oppilaiden osaamista osata arvioida. Ja samalla kun kehitetään, koulu joutuu säästämään rajusti.

”Koulusta mennään läpi aika huonoilla näytöillä, eivätkä vanhemmat huomaa mitään. Tavallaan menee kivasti, mutta mitään ei enää opita.”

Ilmassa on koulun tulevaisuudesta hurjia visioita

Koulun tulevaisuutta on pohdittu monella taholla, esimerkiksi eduskunnan alaisen tutkimuslaitoksen Sitran raportissa Maa, jossa kaikki rakastavat oppimista.

Sen laati noin 30 hengen asiantuntijajoukko, joista puolet edusti koulun helmoihin syntyneitä yrityksiä. Joukossa on digitaalisten oppimateriaalien kehittäjiä, koulutusviejiä ja pelialaa.

Sitran visioissa seinistä tulee niin huokoiset, että ne poistuvat lopulta kokonaan. Koulut sijoitetaan oppimiskyliin yritysten ja yhteisöjen kanssa.

Opettajista tulee valmentajia, ja teknologian kehittyessä jokainen luo itse tehtävänsä, joissa etenee omassa tahdissaan.

Seuraavia Pisa-tuloksia odotetaan jännittyneinä

Sami on tällä välin pitkällä, puoli tuntia kestävällä välitunnilla, eikä häntä näy pihalla. Hän saattaa olla koulun portille parkkeeranneessa kirjastoautossa. Tai metsässä, jonne oppilaat pääsevät opettajan johdolla.

Välitunnin loppumista odotellessa on aika kaivaa esiin painava sana. Pisa. Se on tuttu jokaiselle suomalaiselle. Kolmen vuoden välein tehtävä kansainvälinen vertailu, jossa mitataan yhdeksäsluokkalaisten taidot matematiikassa, luonnontieteissä ja lukutaidossa.

Sen perusteella suomalainen koulu kuuluu yhä maailman parhaisiin – paitsi että seuraavaa, ensi joulukuussa julkistettavaa Pisaa odotetaan kauhunsekaisin tuntein. Suunta on nimittäin kääntynyt. Salmisen mukaan saksalaiset ja tanskalaiset ovat lakanneet vierailemasta Suomessa. Koulujamme tullaan ihailemaan enää kehitysmaista.

Lyhyt yhteenveto: Tulokset ovat huonontuneet kaikissa Pisan mittaamissa kouluaineissa. Poikien ja tyttöjen välille on revennyt railo. Suomalaisen koulun ylpeys, tasa-arvo, murenee.

Edellinen Pisa vuonna 2015 mittasi muita aineita perusteellisemmin luonnontieteiden osaamista. Suomi oli edelleen kärkisijoilla, mutta heikosti menestyvien nuorten määrä kolminkertaistui. Useampi kuin joka kymmenes ei peruskoulun päättyessä selviä taitoineen edes normaalista arjesta, työelämästä puhumattakaan.

Tutkija Jari Salminen ei säästele sanojaan.

”Meillä esitellään ulkomaisille vieraille uusia opetusmenetelmiä, ja samalla hehkutetaan Pisa-tuloksia. Näillä kahdella ei ole mitään tekemistä keskenään. Pisa-tulokset on tehty vanhoilla metodeilla. Uusien menetelmien esittelijät varastavat Pisa-sankaruuden historiasta”, hän sanoo.

Pojat kärsivät, jos eivät saa tukea kotona

Huonoja uutisia tuo myös Pisaa heikommin tunnettu Timms. Se on kansainvälinen testi, joka mittaa Samin ikäisten nelosluokkalaisten matematiikan taitoja. Tuoreimmassa vertailussa tulokset heikentyivät vain viidessä maassa. Suomi oli niistä yksi.

Tunti Vantaan Ylästössä
Samin mielestä tilojen ja paikkojen vaihtelu kesken koulupäivän on kivaa. © Heli Hirvelä/Otavamedia

Mistä se johtuu?

Timms-koordinaattori Jouni Vettenranta Jyväskylän yliopistosta vastaa, että syitä on useita ja niitä tutkitaan parhaillaan.

”Mutta poikien osaaminen on heikentynyt, ja etenkin niiden poikien, jotka saavat vähän tukea kotona. Jostain syystä pojat kärsivät tästä tyttöjä enemmän.”

Samia ei juuri auteta läksyissä. Isä saattaa joskus katsoa matematiikan tehtäviä, koska on rakennusalan insinöörinä kiinnostunut numeroista. Äidin kanssa Sami on keksinyt muistisääntöjä, jotka auttavat kokeisiin lukemisessa. Esimerkiksi äidinkielen kieli­oppisäännöt jäävät mieleen, kun ne kytketään loruun.

Mutta enimmäkseen Sami hoitaa koulun omatoimisesti.

Opettajien omissa digitaidoissa ei ole hurraamista

Sami palaa pihalta täynnä virtaa. Hän pitää isossa ryhmässä opiskelusta. Vaikka välillä on kova meteli ja tavarat pyörivät lattialla, tilojen ja paikkojen vaihtelu on kivaa.

”Siinä tutustuu muihin oppilaisiin, ja tykkään tehdä töitä lattialla”, hän perustelee.

Viimeisellä tunnilla on käsitöitä.

”Onneksi ei ole virkkaamista, sitä inhoan”, Sami iloitsee.

No ei tosiaan ole.

Oppilaat marssivat roboluokaksi kutsuttuun tilaan kainalossaan Chrome­bookit eli kannettavat tietokoneet. Vantaalla kaikilla koululaisilla on käytössään ainakin yksi kaupungin ostama digilaite: läppäri, tabletti tai tietokone.

Tällä tunnilla oppilaat tekevät koodin, joka laukaisee ohjelman soittamaan laulua. Tarkoituksena on valmistaa lautapelit, joihin voi koodata ääniä.

Tällaisesta tekemisestä voi monessa koulussa vain haaveilla. Hallituksen kärkihankkeesta digiloikasta tehty väli­arvio paljasti, että vain kolmasosa opettajista arvioi tietotekniset taitonsa hyviksi. Samin kaltaisilla diginatiiveilla on siis opetettavaa myös opettajilleen.

Olli-Pekka Heinonen kiistää, että Suomi seuraisi Ruotsia

Mitä Samin vanhemmat toivoisivat lapsensa oppivan koulussa?

”Ehkä sitä, että hän pystyisi erottamaan oikean tiedon väärästä ja käyttäytymään esimerkiksi sosiaalisessa mediassa muita arvostavasti”, Samin äiti Ilona sanoo.

Tämä lienee juuri sitä vuorovaikutusta, josta rehtori Satu Ollila puhui.

Rehtorin yläpuolella on kuitenkin hahmo, jolla on vielä enemmän valtaa vaikuttaa asiaan. Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen johtaa sitä joukkoa, joka tekee opetussuunnitelman perusteet. Ne määräävät, mitä Samille opetetaan koulussa.

Olli-Pekka Heinonen sanoo seuranneensa viimeaikaista koulukeskustelua harmistuneena. Hän toistaa moneen kertaan, että Suomessa on maailman parhaat opettajat, jotka hoitavat hommansa.

On silti pakko kysyä, tehdäänkö Suomessa nyt samat virheet kuin Ruotsissa, missä osaamisen taso on viime vuosina romahtanut.

Ei missään nimessä, Olli-Pekka Heinonen vastaa.

”Ruotsi toi 1990-luvulla koulujen välille erittäin voimakkaan kilpailun. Julkisten koulujen rinnalle luotiin käytännössä yksityinen järjestelmä. Me emme koskaan lähteneet siihen, vaan teimme tietoisen päätöksen, että jokainen koulu on hyvä koulu”, hän vastaa.

”Olemme valovuoden paremmassa tilanteessa kuin Ruotsi.”

Samin asiat ovat hyvin. Pisa paljasti, että ensimmäistä kertaa sen 15-vuotisessa historiassa tulokset vaihtelevat eri puolilla maata. Pääkaupunkiseudulla osataan paremmin kuin muualla.

Lasten haaveet ovat luultavasti kuitenkin samanlaisia kaikkialla. Sami ainakin tietää, mitä hän haluaa oppia.

”Kaikki englannin sanat, että pärjään joka puolella maailmaa.”

Syy on selvä.

”Jos vaan mahdollista, haluan ammattijalkapalloilijaksi. Jos se ei onnistu, niin insinööriksi tai rakentajaksi.”

Kun Ylästön kymmenvuotiaat ovat aikuisia, moni työskentelee ammateissa, jollaisia emme osaa vielä kuvitella.

Toisaalta jalkapalloa luultavasti pelataan silloinkin, eikä rakentaminenkaan varmaan lopu. Kun Sami katoaa koulupäivän päätteeksi reppuineen sumuun, on syytä toivottaa hänelle turvallista matkaa kohti tulevaisuutta.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tutkija huolestui: oppivatko lapset koulussa enää mitään? – Tältä näyttää luokassa, josta katosivat seinät ja pulpetit

Tasa-arvoistaja

Opetusministeriössä, virastoissa, opettajina, rehtoreina pyörii naisia ja naiset eivät ymmärrä poikien ja miesten tarpeita. Takaisin vanhat luokat ja kunnon opetus ja pois tällaiset ”ihanaa kaikki ollaan yhdessä” tyttöjen jutut. Jos tasa-arvoa halutaa niin se myös toteutettakoon siten, että pojatkin otetaan huomioon ja heidän tarpeensa. Entäs sitten introvertit? Introvertit eivät pärjää tuollaisessa ympäristössä jossa pyörii ADHD lapsia ja ties mitä.

Tasa-arvo kunninaan ja kunnon opetus myös. Lisäksi tarvitaan lisää miesopettajia jotka osaavat pitää kurin ja akat pois eläkeviroistaan. Kouluhyvinvointikin on laskussa kun 10 tytöt eivät osaa pitää kuria.

Surullinen äiti

Tämä on todella surullista. Pojat tippuvat järjestelmästä ulos. Vähän tuntuu, että sitä tällä haetaankin.

Tuulitar

Avokonttorit on todettu heikentävän työtehoa, kuinka joku voi alistaa lapset jatkuvalle hälinälle? Jollekin oppilaalle tuo voi sopia mutta ajatella niitä muutamaa erityislasta jotka kokevat suurta turvattomuutta kun omaa paikkaa ei ole

Hsp

Onneksi omat lapset on menossa pieneen kyläkouluun ja pääsevät pieneen luokkaan. Kaksi kolmesta lapsestani on erityisherkkiä (hsp) eivätkä ikinä pärjäisi noin isossa ryhmässä. Lapseni väsyy ja uupuu hälinästä jo kerhoryhmässä jossa on vain 7 lasta!

Älytöntä pelleilyä

Pelottavaa ja järjetöntä. Taas ovat idiootit päättäneet leikkiä lasten elämällä tekemällä näistä oman ideologiansa koe-eläimiä. Jokainen normaali ihminen tajuaa, että tulos on katastrofi.

Itse jouduin heti oppikoulun aloittaessani ”uuden matematiikan” koe-eläimeksi. Kaikki tiedämme, miten kelvoton ja typerä sekin kokeilu oli. Onnistuipa kuitenkin tuhoamaan kiinnostuksen matematiikkaan koko kouluajaksi.

Liina

En koskaan laittaisi lastani tuollaiseen ”koe laboratorioon” Lapselle pitää koulussa tulla tunne että aikuinen huolehtii että minä opin. Nyt lapset joutuvat aikuisen asemaan.

Vastaa käyttäjälle Surullinen äitiPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.