Kymmenkuinen Ivor ei päässyt sydänleikkaukseen, vaan joutui pakenemaan sotaa – tällaisia perheitä avustustyöntekijä kohtaa Ukrainan rajalla
Kirkon ulkomaanavun viestintäasiantuntija Ulriikka Myöhänen on tavanut kolmessa viikossa kymmeniä Ukrainan sotaa pakenevia perheitä. Koskettavinta on ollut nähdä, mitä lapset ovat pakanneet reppuihinsa, kun kotoa on lähdetty kiireellä.
Ivor Musin on pieni, kymmenkuinen ukrainalaispoika jonka pitäisi valmistautua parhaillaan sydänleikkaukseen sairaalassa. Nyt tämä vakavasti sairas vauva on kuitenkin perheensä kanssa pakomatkalla jossain päin Eurooppaa.
Omaisuus, käytännössä vaatteet ja lääkkeet, kulkee parissa kassissa. Mukana ovat äiti, 11-vuotias isoveli ja 8-vuotias isosisko. Isäkin haluaisi olla, jotta saisi osallistua sairaan lapsensa hoitamiseen. Miehet eivät kuitenkaan sodan vuoksi pääse lähtemään Ukrainasta.
Kirkon ulkomaanavun viestintäasiantuntija Ulriikka Myöhänen tapasi Ivorin perheen Lvivin rautatieasemalla viikko sen jälkeen, kun he olivat lähteneet pakomatkalle sairaalasta Harkovasta. Lviviin päästyään vanhemmat olivat odottaneet jo useita päiviä, että heille järjestyisi paikka Puolaan menevään junaan.
He olivat matkustaneet junalla Harkovasta Lviviin yli 24 tuntia, torkkuneet junissa ja asemilla syömättä mitään.
”Lvivistä heillä oli kova tarve päästä pois, koska he olivat kuunnelleet hälytyssireenejä Harkovassa, eivätkä halunneet jäädä kuuntelemaan niitä enää Lviviin. En tiedä, missä he ovat nyt, mutta kovasti heillä oli toiveissa, että Ivor saisi jossain hoitoa, ja että isäkin olisi päässyt mukaan”, Ulriikka kertoo.
Monet eivät halua ylittää rajaa, koska se erottaa perheen isästä
Ulriikka on tavannut työparinsa, valokuvaaja Antti Yrjösen kanssa kolmessa viikossa kymmeniä tällaisia Ukrainan sotaa pakenevia perheitä, naisia, lapsia ja vanhuksia.
Kirkon Ulkomaanavussa työskentelevä kaksikko matkusti Ukrainaan kolme viikkoa sitten, pian sen jälkeen kun Venäjä aloitti hyökkäyksensä.
Kirkon ulkomaanavun asemapaikka on Budapestissa Unkarissa. Sieltä käsin Ulriikka ja Antti ovat työskennelleet Ukrainan puolella, suuressa Lvivin kaupungissa ja Berehovessa, joka on pieni paikkakunta Unkarin ja Ukrainan rajalla.
Ukrainasta on paennut kuukaudessa arvolta 3,5 miljoonaa pakolaista. Lviv on yksi väylistä, joiden kautta maasta poistutaan. Rajanylityspisteen vuoksi myös Berehoven pikkukaupunkiin on tullut viime päivänä valtava määrä pakolaisia.
He saapuvat alueilta, joita pommitetaan juuri nyt, ja joilta vielä pääsee pakoon eli Harkovasta, pääkaupungista Kiovasta ja viime päivinä myös Odessasta.
Ulriikka kertoo Kotiliedelle puhelimitse, että osa tulijoista pyrkii suoraan rajan yli. Monet jäävät kuitenkin Ukrainan puolelle lähelle rajaa odottamaan, miten tilanne kehittyy.
”He eivät halua vielä ylittää rajaa, koska se tarkoittaa sitä, että isä jää rajan toiselle puolelle. Rajalla näkee kyllä aika sydäntä raastavia eroamisia”, Ulriikka sanoo.
Ukrainan sota: Pakolaiskeskuksia kaikissa vapaissa rakennuksissa
Tulijat majoittuvat rajan molemmin puolin pakolaiskeskuksiin, joita on perustettu kaikkiin mahdollisiin vapaina oleviin tiloihin. Lvivissä pakolaisia otetaan vastaan muun muassa kaupungin hotelleissa ja kirkoissa. Berehovessa yksi suojista oli perustettu paikalliseen kouluun.
”Siellä on paikat 80 henkilölle. Lauantaina kun kävimme paikan päällä, siellä oli 73 ihmistä, ja lisää oli tulossa”, Ulriikka kertoo.
Berehovessa hän tapasi perheitä, jotka ovat odottaneet jo viikkoja pienissä kerrossängyillä varustetuissa huoneissa, jonka saattaa joutua jakamaan kahdenkin muun perheen kanssa.
”Monella on rajalle tullessaan jonkinlainen ajatus siitä, mihin suuntaan he haluaisivat lähteä. Ympäri Eurooppaa vaikuttaa jo aika suuri ukrainalaisten diaspora. On ystäviä, tuttavia ja sukulaisia, jotka ovat paenneet samasta kaupungista, ja asettuneet jo vaikkapa Unkariin tai Saksaan. He auttavat toisiaan ensiaskelissa puolin ja toisin.”
Ukrainan pakolaiset haluavat ruoan, juoman ja levon lisäksi ladata puhelimensa
Avun tarve on valtava. Kolmessa viikossa Ulriikka on huomannut, että iskujen alta pakenevat ihmiset ovat rajan tuntumaan saapuessaan janoissaan ja nälissään ja sodan pitkittyessä entistä väsyneempiä. Matkalla on oltu ehkä jo useita päiviä, mukana on lapsia ja vanhuksia, eikä kaikilla suinkaan ole omaa autoa.
Pakolaissuojissa vastataan perustarpeisiin, joihin kuuluu ruoan, juoman ja levon lisäksi mahdollisuus pestä pyykkiä. Kotoa on lähdetty ehkä varttitunnissa, ja mukana on vain päällä olevat vaatteet ja pienet kassit.
”Toinen suuri tarve on saada ladata puhelimet, jotta saadaan lukea uutisia ja tavoittaa sukulaisia ja ystäviä, jotka ovat kenties jo ylittäneet rajan tai jääneet kaupunkeihin, joita pommitetaan. Tiedon tarve on valtava.”
Sotaa pakenevat ihmiset ovat jo monin tavoin traumatisoituneita. Avustustyöntekijöitä tavatessaan osa heistä haluaa olla hiljaa, osalla on kova tarve puhua kokemuksistaan.
”Yhteistä kaikille tuntuu olevan se, että he haluavat maailman tietävän, mitä Ukrainassa tapahtuu.”
Ulriikka kertoo, että hänelle itselleen on ollut pysäyttävintä nähdä, mitä lapset ovat pakanneet mukaansa, kun kotoa on jouduttu lähtemään kiireellä. Repuissa on sekalaisia vaatteita, leluja, kyniä, vihkoja, päiväkirjoja.
Budapestin lentokentällä Ulriikka tapasi kymmenvuotiaan odessalaisen Maryannan, joka oli matkalla kohti Bulgariaa pikkusiskonsa Yelisavetan, äidin ja isoäidin kanssa.
”Hänellä oli repussaan kotelo, jossa oli erilaisia helmiä ja itse tehty pieni tyyny, jota hän käytti pakomatkalla nukkuessaan.”
Kun vatsat ovat täynnä, lapsille aletaan järjestää opetusta
Surun, murheen ja pelon keskellä Ulriikka iloitsee siitä, että pakolaisten vastaanottajilla on voimakas halu puhaltaa yhteen hiileen.
Paikalla on Kirkon Ulkomaanavun kaltaisia kansainvälisiä järjestöjä, viranomaisia ja paikallisia sairaanhoitajia, opettajia, insinöörejä ja muita vapaaehtoisia, jotka ovat jättäneet oman arkisen elämänsä auttaakseen lähimmäisiään. Kaikki avustustoiminta pyörii siksi, että ihmiset Suomessa ja muissa maissa ovat lahjoittaneet rahaa.
Ulriikka ja Antti saavat pian seuraa, sillä Kirkon Ulkomaanapu on päättänyt laajentaa toimintaansa alueella. Se toimii Unkarista käsin yhdessä Hungarian Interchurch Aid -nimisen järjestön kanssa, joka on toiminut Ukrainassa jo parikymmentä vuotta. Yhteistyötä on tehty myös Afganistanissa.
Välittömien perustarpeiden täyttämisen lisäksi ulkomaanapu varautuu järjestämään paikanpäälle opettajia ja auttamaan lapsia. Sellaisia kuin Maria Yurina.
Hän on 15-vuotias tyttö, joka joutui jättämään kotinsa ja pakenemaan äitinsä ja isoäidtinsä kanssa Harkovasta Berehoveen kolme viikkoa sitten. Kotiin jäivät ystävät, keskeneräiset öljyvärityöt ja rakas paikka taidekoulussa. Toistaiseksi Maria asuu pakolaissuojassa Berehovessa.
Kuluvan viikon maanantaina Maria käveli paikalliseen kouluun ilmottautumaan sen oppilaaksi. Opiskelun täytyy sujua toistaiseksi etäyhteyden turvin ja sitä on vain muutaman tunnin päivässä, mutta se antaa silti muuta ajateltavaa kuin suojassa oleminen.
”Pakolaissuojaan Marialle ja muille lapsille on järjestetty tietokoneluokka, jossa saa osallistua etäopetustunneille. Siellä Maria kaivoi maanantaina vihon repustaan ja pääsi kännykällään fysiikan tunnille”, Ulriikka iloitsee.
Hän huomauttaa, että Ukrainasta on paennut miljoonia, ja myös maan sisällä on miljoonia pakolaisia. Isot kaupungit on pommitettu raunioiksi, joten vaikka taistelut loppuisivat pian, kriisi tulee kestämään vielä pitkään.
Lasten leikit alkavat heti, kun se on mahdollista
Lapsilla on kuitenkin ihmeellinen kysy selviytyä. Ulriikan tapaamat äidit kertovat, että vaikka lapset ovat kuunnellet loputtomasti sireenien ulvontaa ja piilotelleet pommisuojissa, leikki alkaa välittömästi, kun se on mahdollista.
”Seurasin yhtenä aamuna Lvivissä pientä tyttöä, joka aloitti liituleikit kellarissa heti aamuviiden jälkeen. Ilmahälytys kesti kaksi tuntia”, Ulriikka kertoo.
Hänen työnsä on olla paikan päällä silminä ja korvina, kuulla, millaista apua sodan armoille joutuneet ukrainalaiset tarvitsevat ja raportoida siitä eteen päin.
”Juuri nyt lapsilla on tosiaan kova tarve päästä kouluun. Elämä ei voi jatkua kovin pitkään niin, että pyöritään väliaikaisissa nurkissa odottamassa, mitä seuraavaksi tapahtuu”, Ulriikka sanoo.
Lue myös Seura.fi: Ukrainan sota erotti rakastavaiset: ”Jäähyväisten hetkellä ei ollut sanoja” – Iryna käveli Kiovan juna-asemalle, Vladimir ilmoittautui asepalvelukseen
Kommentoi
Kommentoi juttua: Kymmenkuinen Ivor ei päässyt sydänleikkaukseen, vaan joutui pakenemaan sotaa – tällaisia perheitä avustustyöntekijä kohtaa Ukrainan rajalla