Tarinat

Kolumni: Suomessa on helppo tuntea itsensä yksinäiseksi – yksi teko auttoi toimittajaa löytämään uuden ystävän aikuisena

Mistä aikuisena löytää ihmisiä, joita voi pyytää spontaanisti lenkille tai lasilliselle ilman päiväkausien suunnittelua? kysyy toimittaja Riikka Lehtovaara. 

Suomessa on helppo tuntea itsensä yksinäiseksi. Maaseudusta en tiedä, mutta ainakin suuressa kaupungissa uusien ihmisten löytäminen aikuisena on toivottoman hankalaa. Kokemusta nimittäin on.

Olen käynyt esimerkiksi vuosikausia samassa jumpassa ihmisten kanssa, joista en edelleenkään tiedä mitään. Muutaman kerran yritin avasin suuni, mutta suljin sen nopeasti. Monikaan ei halua jutella tuntemattoman kanssa, tai sitten ystäväkiintiö on täynnä.

Yksinäisyys voi myös vaivata, vaikka ystäviä olisikin. He saattavat asua kaukana tai olla kiireisiä omien töidensä, perheidensä ja elämänsä kanssa.

Luulen etten ole ainoa, jonka ympärillä on kivoja ja tärkeitä ihmisiä, mutta joka siitä huolimatta kipuilee toisinaan sellaisen tunteen kanssa, että arjesta puuttuu ihminen, jolle voi pirauttaa spontaanisti, pyytää lenkille tai lasillisille suunnittelematta päiväkausia etukäteen tai matkustamatta maan ääriin.

Lue myös: Naiset kertovat, mitä ystävyys antaa: kun porukassa yksi puhuu, muilla on lupa vain kuunnella.

Kaikkien kanssa ei löydy yhteistä säveltä, mutta se ei haittaa

Vaan nytpä olen löytänyt apua pulmaani. Lakkasin nimittäin murehtimasta yksinäisyyttäni ja miettimästä, mikä minussa mahtaa olla vikana. Menin ja kerroin aivan muista syistä perustetussa Facebook-ryhmässä, että kaipaan seuraa.

Ja kappas, yhtäkkiä meitä oli muitakin. Meitä oli itse asiassa paljon!

Keskustelusta syntyi WhatsApp-ryhmä, jossa ryhdyttiin puuhaamaan yhteistä tapaamista, koronaturvallisesti ulkotilaan, tai aluksi pienemmissä porukoissa.

Suurinta osaa keskusteluun osallistuneista naisista en lopulta koskaan tavannut. En löytänyt heidän kanssaan lyhyen kirjoittelun jälkeen yhteistä säveltä, joten poistuin ryhmästä melko nopeasti.

Toivon, että muille kävi kuitenkin yhtä hyvä onni kuin minulle. Minulla nimittäin on nyt yksi uusi ystävä. Ylihuomenna menemme taas lenkille, tai jos sää sallii, terassille lasilliselle. Aika mukava tunne. Suosittelen kokeilemaan.

Lue myös: Älä jätä ystävää yksin kriisissä – psykologi neuvoo, miten voit auttaa.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 14/21.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kolumni: Suomessa on helppo tuntea itsensä yksinäiseksi – yksi teko auttoi toimittajaa löytämään uuden ystävän aikuisena

Entinen seurallinen

Voi kun näin kävisi! Olen asunut työn takia 40 vuotta samassa pikkukaupungissa. Tullessa ei ollut ystäviä eikä tuttuja. Ajattelin että kyllä kavereita saa mutta…entiset vähitellen tippuivat pitkän välimatkan ja perheiden ja työn oravanpyörien takia. Puolisoni oli muualta eikä tuonut ystäviä, ei ollut varakasta paristatusta. Lisäksi vanhemmista ja perheestä huolehtiminen vei aikaa. Tuolla oli tapana nämä ”väliaikaiskaveruudet” jotka haihtuivat. Ehdottelin näitä lenkkejä, kahveja, elokuvia. Ei sopinut koskaan. Yksinäisyyttä valittavia kutsuin pyhien viettoon. Ei käynyt. Tasan kaksi kaveria jäänyt jotka asuvat suuren osan vuotta muualla. Tämä korona vielä pahentanut tilannetta.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.