Tarinat

Nuoria ei kannata enää parjata juomisesta, nyt ryyppäävät eläkeläiset – tutkijat huolissaan erityisesti mummojen juopottelusta

Suomalaisten alkoholinkulutus on vähentynyt jo kymmenen vuotta, mutta nyt suunta on kääntymässä. Siitä voi syyttää ainakin yhtä kansanosaa.

Ensin hyvät uutiset: suomalaisten alkoholinkulutus on vähentynyt jo kymmenen vuoden ajan.

Alkoholitutkija Christoffer Tigerstedt Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselta kutsuu kehitystä Suomen oloissa ainutlaatuiseksi.

Lue myös: Huolestuttaako läheisen alkoholinkäyttö? Tunnista tissuttelu ja puutu asiaan ajoissa

Alaikäiset ovat raitistuneet, ja nyt on Tigerstedtin mukaan ensimmäisiä merkkejä siitäkin, että nuoret aikuiset juovat vähemmän kuin ennen.

Heti perään kuitenkin huonot uutiset: Eläkeiän ylittäneitä tämä ei koske. Yli 65-vuotiaat suomalaiset juovat selvästi enemmän kuin aikaisemmin. Etenkin naiset.

THL:n Näin Suomi juo -selvity paljastaa, että vähintään kerran viikossa juovien eläkeläisnaisten osuus on peräti kolminkertaistunut parissakymmenessä vuodessa. Kun vuonna 1993 yli 65-vuotiaista naisista vain kahdeksan prosenttia joi jotakin, vuonna 2016 heitä oli jo 24 prosenttia.

Vaikka iäkkäät miehet juovat edelleen huomattavasti enemmän, naiset kurovat sukupuolten välistä aukkoa umpeen ja juovat nyt kuin miehet 20 vuotta sitten.

Eläkeläisen riskiraja kaksi annosta päivässä tai seitsemän viikossa

Yli 65-vuotiaiden alkoholinkulutuksen riskirajana pidetään kahta annosta päivässä tai seitsemää annosta viikossa.

Kuusikymppisen elimistö kestää alkoholia huonommin kuin nelikymppisen, sillä kehon vanhetessa sen vesipitoisuus laskee ja alkoholi imeytyy herkemmin.

Lue myös: Kirjailija Miki Liukkonen avautuu menestyksen kääntöpuolista: päihdeongelmia ja rahavaikeuksia

Monella ikäihmisellä on jo lääkitys, johon alkoholi sopii huonosti. Tasapainoaisti ja sisäelimet toimivat huonommin kuin nuorella ihmisellä.

Valtaosa ikäihmisistä käyttääkin alkoholia maltillisesti, vähän kerrallaan.

Humalassa ikäihmiset ovat harvemmin kuin nuoremmat, mutta eläkeikäisten alkoholin riskikäyttökin on lisääntynyt siinä määrin, että se listattiin vuonna 2017 julkaistussa laajassa FinTerveys-tutkimuksessa koko kansaa koskevaksi haasteeksi.

Ja siinä missä työikäisten humalajuominen vähenee, eläkeikäisten lisääntyy.

THL:n selvityksessä lähes kolmaosa (31 prosenttia) 65–69-vuotiaista eläkeläismiehistä kertoo juoneensa itsensä humalaan eli yli kuusi annosta kerrallaan edellisen kuukauden aikana. Samanikäisistä naisista humalassa oli ollut vähintään kerran kymmenen prosenttia.

”Omalla urallani naisten juominen on muuttunut”

Ikäihmisten juominen on huomattu myös terveydenhuollossa.

Tilastokeskuksen mukaan 65 vuotta täyttäneiden naisen ja 75 vuotta täyttäneiden miesten alkoholikuolleisuus on kasvanut jo viiden vuoden ajan.

Tämä näkyy lääkärin työssä, esimerkiksi Tampereen yliopistollisen sairaalan ensiapuosastolla Acutassa.

Apulaisylilääkäri Sally Järvelä arvelee, että viidesosa potilaista päätyy päivystykseen joko suoraan tai välillisesti alkoholista johtuvista syistä, myös iäkkäät ihmiset.

Heille sattuu tapaturmia, he kaatuilevat ja törmäilevät, heillä on vatsakipuja ja hermostollisia häiriöitä.

Järvelä muistelee uransa alkuaikoja 15 vuotta sitten, kun sai potilaakseen ”ihanan satukirjamummon”.

”Olin hänen oireidensa kanssa todella ihmeissäni. Hän oli meillä monta tuntia tarkkailussa ennen kuin eräs hoitaja keksi puhalluttaa hänet. Itsestäni se tuntui hassulta, mutta kun sitten tosiaan puhallutimme, tämä herttainen mummo puhalsi kaksi promillea. Oli siis niin tukevassa humalatilassa, että alkoholiin tottumattomalta menee tasapaino”, Sally kertoo.

Nyt alkoholi nousee hyvin nopeasti lääkärin mieleen, jos potilaan oireissa on jotain kummallista.

”Omalla työurallani suurin muutos on ollut naisten juominen. Se voi olla naiselle ihan yhtä iso ongelma kuin miehellekin.”

Tulevaisuus näyttää aiempaa synkemmältä

Tutkija Christoffer Tigerstedt ennustaa, että iäkkäiden miesten juominen ei lisäännyt enää merkittävästi. Naisten kohdalla on toisin.

”Naisten juominen tulee kasvamaan vielä pitkään, ainakin siihen asti, kun nykyiset viisikymppiset tuovat vanhuuteen omat tottumuksensa. Nämä 1960-luvun lopulla syntyneet ovat oppineet juomaan kaikissa vuosiluokissa.

Tigerstedt näkee pitkästä aikaa huolestuttavia merkkejä myös koko kansan juomista koskevissa tilastoissa.

THL julkaisee maaliskuun lopussa lukuja siitä, miten viime vuonna voimaan tullut alkoholilainmuutos on vaikuttanut suomalaisten juomiseen.

Lainmuutos toi ruokakauppaan keskioluen seuraksi nelosoluen ja entistä vahvemmat lonkerot ja siiderit.

”Se on selvää, että kymmenen vuotta jatkunut alkoholin kulutuksen aleneva trendi on nyt pysähtynyt, ja lainmuutos on merkittävä syy siihen. Valitettavasti”, Tigerstedt sanoo.

Mikä avuksi, kun ikäihminen juo liikaa eikä ulos lähteminen enää onnistu? Tutustuimme vanhusten kotona tehtävään katkaisuhoitoon Tampereella. Voit lukea koko jutun täältä!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Nuoria ei kannata enää parjata juomisesta, nyt ryyppäävät eläkeläiset – tutkijat huolissaan erityisesti mummojen juopottelusta

Tuleva ryyppääjä-mummo

Ikänsä töitä tehneet, nyt ansaitsemallaan eläkkeellä olevat mummotko eivät saisi nappailla, jos siltä tuntuu? Mihin tämä valitus nyt oikein perustuu? Eivätkö mummot ole aikuisia, päätäntävaltaisia ja itsenäisiä ihmisiä? Itse jos jaksan raataa eläkeikään saakka, aion siitä kyllä nauttiakin, sanovatpa nämä THL-natsit mitä hyvänsä!

Oma päätös

Kukin tyylillään elämästään nauttii tai petaa sairaamman loppuiän itselleen, mahdollisesti lastensakin iloksi tai suruksi.
Lipittelyyn tottunut ei koukustaan luovu. Vauhtiin tottunut ennemmin asettuu puolustuskannalle kuin tekee taparemontin, näkee ja nauttii elämästään muutenkin kuin lasin takaa silmät sikkaralla.

Mirkku

Itse voin sanoa itseäni mummoksi, mutta toivon etteivät toiset nimittäisi minua siten. Ei ole kovinkaan kohteliasta.

Mitä sitten

Jos ikää on kertynyt naiselle lastenlasten verran niin mitä väliä mummoksi kutsumisella on. Oman arvonsa tuntevana minua ei moinen hetkauta.
On ihan hauskaa nuoremmille todeta olevansa mummu, katsoa ilmeitä, kun itse voi hyvin, on pitänyt fyysisen kuntonsa kaikin puolin hyvänä, ja oma mieli on aina vaan sisimmässään sen 25v. nuorivanha.

Vastaa käyttäjälle Oma päätösPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.