Isä väheksyi ja Maija Innanen oppi tavoittelemaan täydellisyyttä: ”Mikään ei riittänyt isälle”
Lannistava isä sai nuoren Maija Innasen uskomaan, että hän on ihmisenä keskinkertainen. Niin hän ajattelee yhä, mutta keskinkertaisuudesta on tullut Olympiastadionin johtajaksi edenneen Maijan uralla voimavara.
Sitä vappupäivää muutama vuosi sitten Maija Innanen ei unohda. Aurinko paistoi, hän käveli Vantaanjoen vartta. Piti suunnitella kesää, löytää siitä iloisia asioita. Takana oli tuore avioero.
Kännykkä soi, ja Maija kuuli veljensä menehtyneen tapaturmaisesti tulipalossa. Aika ja paikka menettivät merkityksensä. Mitä? Nytkö? Voiko tämä olla totta?
Vastaan pyöräillyt mies alkoi karjua.
”Mene mun tieltäni! Pois pyörätieltä, ämmä!”
Maija purskahti itkuun. Pyöräilijä toi mieleen sen, että kaikki Maijan elämän tärkeimmät miehet olivat jättäneet jälkeensä pettymyksen.
Illalla vanhempiensa luona Maija päätti avata suunsa ja sanoa isälle suorat sanat. Hän sanoi ne ensimmäistä kertaa.
Isä ei vastannut, mutta kommentoi illalla makuuhuoneessa äidille, että tytär oli hirveä. Hirveä.
Sanotaan, että isien tytöistä kasvaa vahvoja naisia. Maija ei ollut isän tyttö. Hän on kasvanut vahvaksi isästä huolimatta.
Kuka oli parempi?
Helsingin Olympiastadionin toimitusjohtaja Maija Innanen, 61, on niitä naisia, joista käytetään määreitä näyttävä, komea ja aina huoliteltu. Silmien rajausviiva on suorassa, korkeat korot tehostavat 175 sentin pituutta. Raikuva nauru, kimaltelevaa kynsilakkaa, naisellista pitsiä. Askelissa voimistelijan ryhti.
Maija puhuu paljon ja mielellään eikä kaihda esilläoloa. Hän vaikuttaa naiselta, joka nauttii elämästä, itsestään ja työstään.
Onhan hän aina tiennyt, mitä tahtoo. Eri asia on, onko hän aina saanut tahtomansa. Tai onko se ollut kaiken väärti.
”Olen koko ikäni kompensoinut työllä sitä, mitä elämästäni on muuten kenties puuttunut.”
Vanhemmat olivat pienviljelijöitä. Lisäksi isä kävi töissä sahalla ja äiti tehtaalla. Kova työnteko oli elämän sisältö. Kun pallosalama iski taloon, se muutettiin korjausten yhteydessä matkustajakodiksi, josta tuli äidin työsarka.
Maija halusi kouluun jo kuusivuotiaana. Koulussa ei ollut aina helppoa, ja välillä äiti joutui kiskomaan tyttöä kaulaliinasta koulutielle. Muutaman kerran Maija valitti vatsakipua saadakseen jäädä kotiin, vaikka sekään ei merkinnyt lekottelua.
”Opin vastuun kantamista jo pienenä. Koin viisivuotiaasta lähtien, että minun on huolehdittava pikkusiskosta ja -veljestä. Äidillä oli maalaistalossa niin paljon töitä.”
Maija teki koulussa aina parhaansa. Mutta mikään ei riittänyt isälle.
Kun Maija kertoi saaneensa kokeesta ysi puoli, isä kysyi, kuka sai kympin. Kun Maija sai kympin, isä tiukkasi, kuka sai kymppi plussan.
”Isä vaati minulta paljon, mutta samalla latisti yrittämistäni. Olin pelokas pikkutyttö, ja hän teki minusta vielä pelokkaamman.”
Tuskin pärjäät
Kun Maija oli yhdeksänvuotias, Suolahden kauppalan pojat istuivat koulun ikkunalaudalla ja lällättivät: läskimooses tulee.
Maija alkoi hävetä olemustaan. Hän tunsi itsensä maatiaiseksi tiukoissa leteissään ja äidin neulomissa tamineissa. Urheilunumerokin oli aluksi välttävä kutonen, kunnes kymmenvuotiaana Maija sai todistuksen, jossa jumppanumero on yhdeksän.
”Kysyin opettajalta, oliko paperissa virhe. Hän sanoi, että olen innokas ja halukas oppimaan ja lisäksi rytmitajuinen.”
Vaikka luulo kömpelyydestä seurasi pitkään, Maija alkoi ohjata itseään nuorempia jumppaajia. Koulun päätyttyä hän halusi opiskelemaan liikuntaa.
Isä oli aietta vastaan: Ei missään nimessä. Hanki kunnon ammatti.
Vastustuksesta huolimatta Maija hakeutui liikuntaopistoon.
”Kun valmistuin, isä kyseenalaisti joka ainoan työpaikkani: taitaa olla raskasta, et taida pärjätä.”
Vähättely jatkui, vaikka tehtävät muuttuivat yhä vaativimmiksi. Martin Saarikankaan ollessa SLU:n eli silloisen Suomen Liikunnan ja Urheilun puheenjohtajana Maija oli yhteyspäällikkönä järjestön kakkonen, toiminnanjohtaja Peter Tallbergista seuraava.
Miten kykenet olemaan siellä? Osaatko edes puhua, isä kommentoi.
Toisinaan Maija toki pelkäsi Saarikangasta, mutta kuvitteli hänet silloin vaaleanpunaisia pitsipöksyjä käyttäväksi pikkukoiraksi. Se helpotti.
Välillä Maija perusti oman yrityksen, mihin isä totesi, että tyttären ymmärrys ei riitä sellaiseen.
Kun Maija sitten päätti hakea Olympiastadionin johtajuutta, isällä oli taas selvä näkemys: Ei sinulla ole mahdollisuuksia. Siellä tarvitaan rakennusmestaria.
Kaikki, mitä Maija teki, meni isän mielestä järjestään väärin.
Isä ajoi pois kotoa
Maija kasvoi kiinni suorittamiseen. Ongelmista pitää selvitä itse, omilla asioilla ei rasiteta muita.
Isällä oli tapana poistaa elämästään ihmiset, jotka toimivat toisin kuin hän. Maijan hän ajoi pois kotoa yhdeksitoista vuodeksi.
”Hän ei hyväksynyt ratkaisujani. Äitiä kävin katsomassa salaa silloin, kun isä ei ollut kotona.”
Lopulta Maijan aviomies ehdotti, että he menisivät tapaamaan isää. Ehkä tämä ei muistaisi vanhaa kaunaansa?
Isä tuli pihalle vastaan ja huudahti Maijan puolisolle: onpa ihana nähdä sinua pitkästä aikaa! Maijalle hän ei sanonut koko aikana sanaakaan. Maijaa ei ollut olemassa.
26 vuotta kestäneen avioliiton Maija solmi rakkaudesta. Eroa hän teki yli kymmenen vuotta. Melkein koko liiton ajan pariskunta yritti saada lasta.
”Se oli henkisesti raskasta. Lasta ei tullut. Minussa on paljon fatalistia. Niin vain piti käydä.”
Olen keskinkertainen
Miten isän jatkuva väheksyntä on vaikuttanut Maijaan?
”Pidän itseäni aika keskinkertaisena ihmisenä.”
Se ei ole huono asia. Ajan myötä Maija on havainnut, että keskinkertaisuudesta voi olla hyötyä.
”Kun joutuu tsemppaamaan, vahvuudet alkavat rakentua. Keskinkertaisuus voikin olla hyve. Erityislahjakkuuden myötä elämä voi kääntyä väärään suuntaan.”
Maija muistaa hetken, jolloin hänen oma muutoksensa käynnistyi. Hän oli tuolloin SLU:n yhteyspäällikkö, ja hänen ympärillään käytiin tiukkaa taistelua reviireistä. World Trade Centerissä järjestettiin iso seminaari, jonka ohjelman Maija veti.
Matti Ahde istui silloin SLU:n hallituksessa ja asteli Maijan kanssa yhtä matkaa iltapalalle. Kävellessä Ahde kehui päivän kulkua ja totesi, että hänen täytyi nyt kääntää takkinsa Maijan suhteen. Maija muistaa yhä Ahteen sanat: ”Tuollainenko sinä oikeasti olet? Olet aina niin tiukka ja huolissasi. Muista, että meillä luottamushenkilöillä pitää olla myös kivaa.”
Sanat herättivät armottoman suorittajan. 45-vuotiaasta lähtien Maija alkoi rakentaa itsensä kanssa rauhaa.
Anteeksi en voi antaa
Maija on jutellut isäsuhteestaan asiantuntijan kanssa. Hän halusi tietää, onko isälle pakko antaa anteeksi.
”Rakastin isää, mutta en voinut kestää häntä.”
Anteeksi Maija ei voinut antaa, mutta katkeruus katosi, ja Maija pystyi kohtaamaan syöpään sairastuneen isänsä. Isä kuitenkin ilmoitti, ettei halua nähdä lapsiaan.
”Hän antoi elämäänsä liittyvät järjestelyt muiden tehtäviksi. Se oli viimeinen vähättely.”
Maija näkee isässä paljon itseään. Kenties isäkin näki Maijassa vahvan vastuksen – eikä sietänyt sitä.
Maija on päättänyt toimia toisin. Hän tarttuu mitätöimiseen tai siihen, jos puhutaan jotain ikävää, johon hän ei usko.
”Uskon kiitokseen, kannustukseen ja yhdessä tekemiseen. En jaksa teeskennellä, enkä hyväksy miessuhteissani mitään pelejä. Pidän itseäni nykyisin varsin tasapainoisena naisena. Tiedän vahvuuteni ja heikkouteni.”
Työ on kannatellut
Maija oli ennen Stadionin pestiä johtamassa myös kahden suuren liiton, Svolin ja Voimisteluliiton yhdistymistä. Se ei ollut helppo tehtävä.
”Uskon ihmisiin. Se on saanut minut pysymään liian pitkään hankalissa tilanteissa. Jouduin ymmärtämään, että aina ihminen ei opi.”
Maija itki öisin paljon. Hän on kuitenkin säästynyt burn outilta.
”Olen saanut tehdä merkityksellistä työtä. Se on pitänyt pystyssä.”
Nyt takana on kahdeksan vuotta Stadionilla. Alueella on parhaillaan valtava remontti, ja vuonna 2019 avataan uudistettu Olympiastadion. Rakentamisen budjetti on 209 miljoonaa euroa. Summaa ei nyhjäistä kokoon äkkiä.
”En tiennyt tarkkaan, mihin soppaan Stadikalla menen. Tärkeiksi muodostuivat ystävän sanat: ei sinne insinööriä etsitä, sinne kaivataan johtajaa.”
Entisestä epävarmasta nuoresta Maijasta ei ole jäljellä enää mitään.
”Johtamisotteeni on tiukentunut. Mutta olen oppinut myös kuulemaan ja kysymään.”
Maijan aloittaessa Stadionilla parikymmentä insinööriä kokoontui puhumaan putkien sukituksesta.
”Kysyin, mitä se tarkoittaa. Miehet olivat iloisia, kun saivat neuvoa.”
Mihin energia menee?
Viime vuodenvaihteen Maija koki vaikeana. Olympiastadion jäi remontin alle, ja toimisto muutti toisiin tiloihin.
Päivittäinen vilinä ja yhteisöllisyys jäivät taakse. Maija oli tottunut siihen, että tupa oli täysi, kun Cheek, Jari Sillanpää tai Bruce Springsteen esiintyivät lavalla tai menossa oli kiihkeä matsi.
”Olen aina pelännyt epäonnistumista. Vaikka en konkreettisesti rakenna Stadionia, niin minähän siitä vastaan, eikä kaikkiin vastoinkäymisiin voi varautua. Tunnuslauseeni on nykyisin: vastuullisesti mutta rennosti.”
Maija on päässyt eroon myös täydellisen tytön syndroomasta. Ei hän tosin edelleenkään lähde kaupungille ilman meikkiä. Mutta jokaista vyötärökiloa hän ei enää viitsi kytätä.
Moiseen käytetyn energian voi suunnata iloisempiin asioihin.
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 20/16
Lue lisää johtajien tarinoita:
Eveliina Melentjeff – nainen, joka aikoo pelastaa Seppälä-ketjun
Marimekon Tiina Alahuhta-Kasko: ”Luksusmerkkien pinnallisuus ei istu minulle”
Kommentoi
Kommentoi juttua: Isä väheksyi ja Maija Innanen oppi tavoittelemaan täydellisyyttä: ”Mikään ei riittänyt isälle”