Ihmiset

Joulukirkko painui mieleen

Mikä teki lapsuuden joulukirkosta aivan erityisen? Näin sitä muisteltiin Kotiliedessä vuonna 1931.

Joulukirkon tekivät joulukirkoksi lapsen mielelle ensinnäkin joulukynttilät. Ei ollut sähkövaloja, kuten nyt on monessa kirkossa, varsinkin kaupungeissa. Suuret ja pienet kruunut, kynttilätelineet pilarien reunoilla ja kynttiläjalat alttarilla olivat täynnä kynttilöitä, vieläpä niitä paloi lukemattomia alttaritaulun yläreunoillakin.

Muulloinkin oli kirkko pimeänä vuoden aikana valaistu kynttilöin, mutta tällaista valomerta ei saanut nähdä kuin jouluna. Myöhemmin olen käsittänyt, mikä vaikuttava säestys jouluaamun pimeä ulkona ja valaistun joulukirkon loisto sisällä olivat jouluepistolan vanhatestamentillisiin sanoihin: ”Kansa, joka pimeydessä istuu, saa nähdä suuren valkeuden – – -.

Joulukirkon tekivät joulukirkoksi jouluvirret. Mielestä eivät lähde vaikutukset, joita jättivät ”Enkeli taivaan lausui näin”, ”Mä seisahdun nyt etehes”, ”Synkkä yö ol’ maailmassa” jne.

Kun urut soittivat noita määrättyjä sointuja, kävi juhlallinen väristys olennon lävitse. Kaikki näyttivät veisaavan sydämensä pohjasta. Sellaisessa yhteisessä veisuussa on jotain sanomattoman kohottavaa.

Kirjoittanut teologian tohtori U. Lehtonen, Kotilieden joulu 23–24/1931.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Joulukirkko painui mieleen

Marjuska

Nuo vanhat virret ja Raamatun kohdat tosiaankin herkistävät mieleen yhä vielä. Kunpa vain olisi jätetty Jouluevankeliumi ja
virret peukaloimatta, eikä lähdetty niitä ”parantelemaan” modernisoimalla. Ei ole niin mukavaa laulaa virsiä, kun pitää opetella uusia sanoituksia. Joissakin virsissä on edesmenneen sukulaiseni kirjoittamat sanat. Virsien kuuluukin olla vähän vanhahtavat, kuulostaa juhlavammalta.

Mummuska

Hyvä Marjuska. Oli mukava lukea ajatuksiasi. Olin pienestä teini-ikään saak ka Mummon ja Vaarin kanssa melkein joka pyhä kirkossa. Pieni tyttö rupesi sitten pitkästymään sekä vääntämään ja kääntämään itseään penkissä. Liekö ”uskovaisten pastilleja, ne valkoiset,joita tädit takaa tai edestä tarjoili? Kotona ei karkkeja syöty ja rauhotuin silloin paikalleni, mutta äänekkääksi en koskaan ruvennut. Opin virret siinä sitten ulkoa ja koulussa loput. Todella ikävää, että huomaan yht`äkkiä ja aika usein veisaavani ihan omia sanoja kirkossa. Jumalanpalvelus yrittää muutenkin olla nykyaikaa ”kosiskeleva” kaikkine muutoksineen. Mielestäni kirkosta puuttuu sellainen läheisyys ja lämpö, jollaisen saattoi aistia lapsuuteni kirkossa. Sitäpaitsi kirkko tuntuu joskus olevan melkoinen melskan paikka, kun lapset mekastaa, eikä vanhemmat opeta kunnioittamaan paikan rauhaa. Silti edelleen pätee ”Sallikaa lasten tulla…” Hyvä, että kirkko olisi ilon paikka (ei metelin) ja se oma tuttu pappi siellä vaikkapa kädestä ovella toivottamassa hyvää alkavaa viikkoa. Voi olla, että oikea paikkani pitäisi olla lämpimämmässä maassa, jossa ihmisetkin on ”lämpimämpiä”

rollaattori

sodan aikana ,kun olin pikkutyttö maasedulla itäsuomessa,lähellä rajaa,vanhempani olivat menehtyneet sodanaikana,isoäidin kanssa kävin naapuritaliossa veisaamassa virsiä,kirkkoon oli 30km.matka isoisä oli kuollut ,hevonen oli sodassa,rakastin virsien veisuuta,joulun sanoma tuntui ihmeelliselle olin kaikesta onnellinen,tuvassa olleesta päreen valosta ,lämmöstä jota se huokui ,tunnelma oli harras,tunsin että minusta pidetään huolta taivaan isä,isoäiti rakastivat minua,ei ollut lahjoja,kuten nykyään lämmin isoäidin syli ,halaukset,olivat parhaita lahjoja lapselle

Vastaa käyttäjälle MarjuskaPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.