Juha Itkonen: Tarinoiden tekijä

Saksalaiskaupunki München on paikka, joka ruokkii Juha Itkosen luomisvoimaa. Siellä syntyi teos Ajo, jossa kirjailija käsittelee isovanhempiensa suurta surua.

Juha Itkonen

Kirjailija Juha Itkonen siristää silmiään müncheniläisen kahvilan edessä. Aurinko paistaa myrskyisen päivän jälkeen. Hänellä on selvästi levollinen olo.

Kaupunki on tuttu. Itkonen on perheineen asunut täällä vuoden verran ja vuokraa yhä silloin tällöin entisen naapurinsa huoneistoa. Juha Itkoselle ajat ovat jännittävät. Suomessa jokunen vuosi sitten ilmestynyt Hetken hohtava valo (Otava) on juuri julkaistu saksaksi. Vastaanotto on
ollut hyvä, Frankfurter Allgemeinen kriitikko kuvasi teosta mestarilliseksi. Uusin kirja, osin omien isovanhempien tragediaan perustuva Ajo (Otava) ilmestyi vastikään suomeksi.

Kiire ei stressaa, sillä hän on jo oppinut, että uuden kirjan julkaisuvaihe kestää vain rajallisen ajan. Sitä paitsi huomio tuntuu hyvältä.
– Kirjallisuutta arvostetaan Saksassa paljon. Olen tänään menossa tilaisuuteen, jonne 70-80 ihmistä on ostanut pääsylipun kuullakseen katkelman kirjastani näyttelijän lukemana ja keskustellakseen siitä kanssani.

Kuusi romaania, novelleja ja lastenkirjan julkaissut kirjailija on unelma-ammatissaan. Sen tajuaminen viitisen vuotta sitten johdatti hänet pari vuotta kestäneeseen työkriisiin ja oman identiteetin pohdintoihin. Saksassa imu kirjoittamiseen taas löytyi.

Suru liittyy rakkauteen

Kiiltävät teräspinnat välkkyvät kirjahyllyissä. Modernin kirjaston parvella on rivistö istumapaikkoja. Täällä Juha sai valmiiksi Hetken Hohtava Valo -kirjan ja kirjoitti osan myös uusimmasta Ajo-romaanista.
– Maiseman vaihdos oli minulle tärkeää. Kun pystyn uppoutumaan kirjoittamiseen, ajan olemus muuttaa muotoaan. Se on ihana tunne, kuin huumetta, Juha lausuu ja hymy leviää silmiin saakka.

Aina kirjoittaminen ei toki ole helppoa. Esimerkiksi Ajo on kaksi toisiinsa kietoutuvaa tarinaa siitä, miten ihmisen kokema suru vaikuttaa läpi elämän ja heijastuu lähipiiriin.

Juha käsittelee isovanhempiensa tuskaa. Mummun ja papan toinen poika kuoli autokolarissa,
josta pappa selvisi.

– Aiheen muotoilu fiktioksi ei ollut vaikeaa, kun
tajusin, miten vähän todellisista tapahtumista tie dän. Silti Heljän hahmossa on paljon samaa kuin
edesmenneessä isoäidissäni.

Hän kertoo saaneensa sukulaistensa hyväksynnän kirjalle.

– Tapahtumista on kuitenkin jo aikaa, ja kirja
on hyväntahtoinen sekä suureksi osaksi fiktiivinen. Silti olisi tuntunut oudolta kirjoittaa tarina
mummuni eläessä.

Ajo on myös kirja rakkaudesta. Vanhemman ja
lapsen välisestä viiltävän syvästä tunnesiteestä ja
puolisoiden välisestä anteeksiannosta tai -antamattomuudesta.

– Vaikka kirjani yksi päähenkilö päättää antaa
rakkaudelle uuden mahdollisuuden, niin ainahan
rakkaus ei voita ongelmia, joskus pitää valita toisin.

– Ihminen saattaa takertua rakkauteen, rakastaa kuvaa toisesta, joka ei enää pidä paikkaansa.

Nuoruuden viiltävä keveys

Parikymppisenä Juha unelmoi rokkimuusikon
urasta. Elämä bändissä jätkäporukassa poltteli.

– Rockmusiikki taidemuotona on sidottu nuoruuteen. Ihmisessä on erityistä luovaa vimmaa,
kun hän on pari–kolmikymppinen. Bändissä,
kiinteässä yhteisössä, se
ihanasti tiivistyy.

Runoilijahaaveiden siivittämänä Juha päätyi
kirjailijaksi. Musiikki toistuu teemana hänen romaaneissaan.

Istumme paikallisessa kuppilassa. 39-vuotias
kirjailija pyyhkii falafelin
murusia suupielistään ja
siemaisee saksalaista vehnäolutta. Hän kertoo, ettei pode neljänkympin kriisiä, koska hän ajattelee ikääntymistä koko ajan.

– Ikäkriisi voi monella johtua siitä, että kiireisen
arjen keskellä yhtäkkiä havahtuu ajattelemaan,
että minähän olen jo tämän ikäinen.

Itkonen katsoo ulos kadulle ja asettelee sanansa:

– Se, että vanhenen ja ihmiset ympärilläni vanhenevat, on kaunis, luonnollinen ja samalla surullinen asia.

– Olen koko ajan kokenut enemmän. On hienoa tuntea kaikki nämä kerrostumat mielessäni.

Vanhemmuus haastaa

Juha Itkonen on julkaissut kirjan noin parin vuoden välein. Elämässä on siinä samalla tapahtunut
isoja ja pieniä asioita. Hänen
Jalo
-poikansa on nyt
9, kuopus
Unto
3-vuotias.

Vaikka kirjoittamiselle on aikaa lasten ollessa
koulussa ja päiväkodissa, Juha kokee, että perhearjen keskeltä on usein vaikea asettua kirjoittamisen tilaan.

– Siinä on sellainen hankaus. Eikä kyse ole pelkästään lapsista, vaan kaikki nykymaailmaan liittyvät ärsykkeet on suljettava ulkopuolelle. Kirjoitusmatkani auttavat pääsemään kiinni työhön.

– En ikinä ole nähnyt kirjoittamista niin tärkeänä, että sen takia en olisi hankkinut lapsia, hän
vielä täsmentää.

Vaimo
Maija
tekee kansainvälistä työtä, jossa
työajat ovat epäsäännölliset ja matkoja on usein.
Lapset viettävät paljon aikaa isänsä kanssa.
Juha kertoo kirjoittaneensa Ajo-kirjan epätasapainoiseen Ainoon auki omia pelkojaan.

– Vanhempana sitä helposti miettii, osaako olla
riittävän hyvä vanhempi. Mitä jos mokaan?

Myös
Aino miettii tätä, vaikka toisaalta lapsi ja rutiinit
pitävät häntä arjessa kiinni.
Juhaa askarruttaa, millaisen elämänasenteen
hän lapsilleen välittää.

– Jalo-poikani aistii mielentilani helposti. Haluaisin välittää lapsilleni elämänuskoa ja iloa, mutta
toisaalta usein kuulen Jalolta kysymyksen: ” Mitä
sä taas iskä mietit, kun olet noin synkän näköinen?”

– Näen Jalossa paljon samaa kuin itsessäni.
Sellaista empaattisuutta. Lopulta tärkeintä on
uskaltaa olla rehellinen itselleen, aidosti sellainen kuin on.

Juha kokee olevansa pohjimmiltaan toiveikas.

– Toivoisin, että Suomi pysyisi avoimena, suvaitsevaisena ja sosiaalisesti tasa-arvoisena maana.

Arki on parasta

Kävelemme pitkin Neuhausenin kaupunginosan
katuja. Juhalla ei ole kiire, hän huokuu poikkeuksellista tyyneyttä.
Vaikka arki tuntuu kirjailijalle välillä pieneltä
viholliselta, viime kädessä arkiset puuhat ovat
hänelle elämän parasta sisältöä.

– Elämä ilman arkea olisi tyhjää ja kauhistuttavaa. Nämä ruuhkavuodet ovat täyttä elämää, koko
ajan tapahtuu paljon asioita. Yritän nauttia niistä.

Juhasta on mukava heitellä ja kieputella lapsiaan,
kuten hänen oma isänsä häntä aikanaan kieputteli. Lähipuistossa on hauska pelata jalkapalloa.

– Se on paha, jos asiat liukuvat ohitse ja elämään
turtuu. On hyvä, jos onnistuu repimään itsensä
irti sellaisesta mielentilasta ja tajuaa elävänsä
ihmeiden keskellä.

Artikkeli on julkaistu Kotiliedessä 26/14.

Teksti: Else Turunen
Kuvat: Andreas Gebert/ All over press

Lue myös

Sirpa Kähkönen: Kohtaloiden tallentaja
Maarit Huovinen: Luottamuksen arvoinen

Keskustelu

Kommentoi juttua: Juha Itkonen: Tarinoiden tekijä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X