Ihmiset

Kati Tervo ja tyhjenevä pesä: "Olen pidätellyt itkua"

Kirjailija, äiti ja puoliso Kati Tervo valmistautuu päästämään irti ainokaisestaan ja elämään jälleen kaksin puolisonsa Jari Tervon kanssa. Elämään mahtuu taas vanhoja harrastuksia, mökkierotiikkaa – ja ehkä myös uusi perheenjäsen.

Mitä on tapahtunut, mihin aika on kadonnut? Vasta aivan äskettäin kirjastonhoitaja Kati Tervo piteli käsissään sitä ihmeellistä esinettä, johon vuosien odotuksen päätteeksi alkoi piirtyä toinenkin hailakansininen viiva.

Lue myös: Milloin nuori on valmis muuttamaan kotoa? Selvitä asia tällä yksikertaisella testillä

Ja se rämisevä bussi irlantilaisella maantiellä, jossa Kati muutamaa viikkoa myöhemmin istui puolisonsa ja tulevan isän Jari Tervon kanssa. Yhä hän muistaa, miten rukoili, ettei pieni ihmisenalku hänen sisällään säikähtäisi kuoppaista tietä. Liian monta keskenmenoa oli jo pelätty ja koettu.

Ja nyt näistä hetkistä on mukamas kulunut jo 19 vuotta.

Äiti ja kirjailija Kati Tervo, 63, katselee haikeana lapsensa entisen koulun pihaa Helsingin Katajanokalla. Täällä Kalle, 19, aloitti ihan muutama vuosi sitten koulutiensä.

Koti on yhä parin korttelin päässä, mutta koulu vaihtunut ja reppuselkäisestä pellavapäästä kasvanut möreä-ääninen, rastatukkainen nuorimies. Viime viikonloppuna juhlittiin valkolakkia. Nyt Kalle jännittää opiskelupaikkaa ja urheilee nostaakseen kuntoaan armeijaa varten. Valmistautuu siis aloittamaan omaa elämäänsä.

”Pian on aika päästää irti. Olen pidätellyt itkua jo monta kertaa”, Kati myöntää.

Pitkä odotus

Moni Katin ikätoveri on kohdannut tämän hetken jo vuosia sitten, mutta hänellä se on edessään vasta nyt, saihan hän ainokaisensa 44-vuotiaana.

Kun Tervot löysivät toisensa ravintola Kosmoksen pöydästä, Kati oli 32-vuotias sinkku.

Lue myös: Perhe-elämä ei enää houkuttele nuoria – johtuuko se tästä yhdestä asiasta?

Haave lapsesta nousi mieleen samaan aikaan, kun Jari jättäytyi vapaaksi kirjailijaksi. Kati halusi tukea miestään ja punnitsi vaihtoehtoja mielessään perusteellisesti niin kuin hänen tapoihinsa kuuluu.

”Halusin lapsen, mutta pohdin, et­tä en voi vain seurata hormonaalisia vaistojani. Ajattelin, että myös neljä vuotta nuoremman Jarin pitää olla valmis isäksi. Ja sitten lapsi ei heti tullutkaan.”

Aamulla halataan

Ehkä tästäkin syystä äidillä ja Kallella on aina ollut lämmin suhde. Kati on omistanut pojalleen huhtikuussa ilmestyneen kolumnikokoelmansakin Rapsuta minua.

Äidin mielestä pojan hallitseva luonteenpiirre on empaattisuus, ollut ihan pienestä asti.

”Kalle on paras ihminen perheessämme”, hän tiivistää.

”Meillä on arjessa edelleen kauhean kiva perustunnelma, pientä keskinäistä hellyyttä. Halaamme joka aamu ja useimpina iltoinakin. Ovesta ei koskaan lähdetä ilman, ettemme kertoisi, mihin menemme ja milloin tulemme.”

Lue myös: Kokosimme kauneimmat runot lapsuudesta – lue ja liikutu

Kati sanoo jo hyvin varhain päättäneensä, että puhuu lapsensa kanssa avoimesti kaikesta.

Kallella on tietysti jo asioita, joita hän ei jaa vanhemmilleen, ja hyvä niin. Hänelle on kuitenkin koetettu tehdä selväksi, että elämässä ei voi tapahtua mitään sellaista, mistä ei voisi puhua.

”Siinä mielessä olen koettanut olla viisaampi kuin oma äitini, joka oli lämmin ihminen, mutta sitä sukupolvea, ettei oppinut samalla tavalla keskustelemaan.”

Kati tähdentää, että keskusteleminen ei tarkoita välttämättä tuntikausien vellomista.

”Joskus jutellaan enemmän, joskus vähemmän, sen verran kuin Kallelle sopii.”

Ankara ja etäinen isä

Pikkuhiljaa Kati saa päästää irti myös pahimmista peloistaan. Mitä jos rattijuoppo ajaa lapsen päälle? Mitä jos poika ajautuu väärään seuraan? Mitä jos tapahtuu jotain, johon äidin siipi ei yletä?

Kati on aina pelännyt läheistensä puolesta. Lapsena hän pelkäsi menettävänsä äidin, sillä mummu menehtyi kolarissa.

Kalle ei ole antanut minkäänlaista aihetta pelkoon. Kati kuvaa poikaansa maltilliseksi, sopuisaksi ja järkeväksi. Murrosiän vuoksi ovia ei ole juuri paiskittu, ainoastaan auton ratissa tuore kuljettaja saattaa kimmastua.

”Olen luvannut Kallelle, että en nolaa häntä puheillani, mutta sanon diplomaattisesti, että toki hänkin on joutunut opettelemaan joitain asioita kantapään kautta niin kuin jokainen nuori ihminen”, Kati sanoo.

Lue myös: Tiina, 50, pohtii: ”Kuinka usein voin soittaa ilman, että se vaikuttaa kontrolloinnilta?”

Pelot ovat varmasti olleet seurausta siitä, että Katin oma nuoruus oli hänen omilla sanoillaan hirveä sekamelska.

Kun Espoon Suomenojalla kasvanut tyttö täytti 14, elettiin Euroopan hullua vuotta 1968. Moni asia vapautui ryskyen ja ryminällä.

Katin kaveripiirissä käytettiin huumeita. Seksiä harrastettiin tukevasti alaikäisinä ja täysin vastuuttomasti. Hänen parhaalle ystävälleen jouduttiin tekemään abortti. Noina vuosina koulukin meni aivan penkin alle.

”Nyt myöhemmin olen kauhistellut, että äitini olisi pitänyt olla minusta monta kertaa hyvinkin huolissaan, mutta hän ei puuttunut elämääni.”

Isä oli puolestaan aivan toista maata. Sodassa ollut huonohermoinen mies oli hippimekkoiselle, punatukkaiselle tyttärelleen etäinen ja ankara ilmestys. Kaikki meni hyvin niin kauan kuin huonot uutiset eivät kantautuneet hänen korviinsa.

Lue myös: Helena vapautui sukutraumasta: ”Kannoin kehossani isäni sotakokemuksia”

Kati muistaa kauheimman konfliktin syntyneen myymälävarkaudesta.

”En edes varastanut mitään, olin vain mukana viiden tytön porukassa, jossa osa varasti. Varsinaiset varkaat pääsivät karkuun, mutta minä ja yksi toinen tyttö jäimme kiinni. Isä suuttui aivan silmittömästi, ja oli siltä istumalta valmis laittamaan minut tyttökotiin.”

Pojille kova maailma

Kalle kasvaa äitinsä näkökulmasta turvallisempaan, mutta kovempaan maailmaan.

Kati parahtaa kolumnikokoelmassaan osuvasti, että se ei ole poikien vika, jos pörssiyhtiöiden hallituksissa ei ole naisia.

Hän seuraa #metoo-keskustelua seksuaalisesta häirinnästä murheissaan ja tuntee ahdistusta siitä, että nuorille miehille on varattu nykymaailmassa kovin kapea tila. Ilmassa on vähän empatiaa, ja pojat tuntuvat tekevän kaiken väärin.

Lue myös: Miehen malli on rajoittunut ja väkivaltainen, ja siksi tarvitaan #mentoo – lue, mistä on kysymys!

”Itse ajattelen, että on aikamoinen haaste olla poika tässä ajassa. Monet poikien äidit ovat varmaan olleet #metoo-keskustelussa sivustaseuraajia.”

Kati sanoo näin, vaikka hänellä on omatkin inhottavat kokemuksensa seksuaalisesta ahdistelusta.

Ensimmäisessä kesätyöpaikassaan 16-vuotiaana hän joutui siivoamaan kesäsiirtolaa vanhemman miehen kanssa. ”Hän oli vastenmielinen hampaaton iljetys, joka sitten yhdellä lounastauolla kävi käsiksi minuun. Työnsin hänet kaikin voimin etäämmälle ja juoksin karkuun. Hän lähti seuraamaan, mutta ei saanut minua kiinni. Töihin en tämän jälkeen enää mennyt.”

Omankin kokemuksensa valossa Kati toivoisi keskusteluun sitä samaa mentaliteettia, jota yrittää omassa perheessään noudattaa.

”Metoo on ehdottoman tärkeä, mutta minua ahdistaa se, että jutut nousevat vuosikymmenien takaa. Minusta asiat pitää selvittää heti, eikä kasata vuosikausien kuonaa. Sitä me olemme Jarinkin kanssa 30 vuotta opetelleet. Yritämme olla hautomatta asioita.”

Onnentyttö iloitsee

Lapsuuden perheessään Kati koki kuopuksena pitkään sivullisuutta ja ulkopuolisuutta, joka ei hellittänyt kymmenen sinkkuvuoden aikana. Oman perheensä ansiosta hän sanoo tulleensa paremmaksi ihmiseksi.

Hän iloitsee olevansa onnentyttö, kun on saanut kasvaa kahden miehen kanssa ja oppia paljon miehenä ja poikana olemisesta.

”Se on kasvattavaa. Jarilla ja Kallella on keskenään läheiset ja mutkattomat välit. He matkustelevat ja käyvät yhdessä kuntosalilla. Heillä on samanlainen maku ja huumoritaju. Kun katsomme yhdessä elokuvaa, he nauravat samoille asioille ja minä ihmettelen, mille he nauravat”, Kati hymyilee.

Kati uskoo naisten kasvavan luontevammin puhumaan ja analysoimaan omia tunteitaan. Jari yrittää välillä mököttää mutta ei jaksa pitkään.

”Olen kuullut Jarin sanoneen Kallelle monta monituista kertaa, että poikien ja miesten kannattaa tässä maailmassa tulla toimeen tyttöjen ja naisten kanssa. Se on kyllä totta!”

Mitä äiti on opettanut pojalleen? Sitä pitäisi tietysti kysyä häneltä itseltään, mutta Kati toivoo välittäneensä ainakin kärsivällisyyttä ja mielenrauhaa, asioilla kun on tapana järjestyä.

”Eikä epäonnistuminen tarkoita sitä, etteikö voisi yrittää uudelleen ja onnistua seuraavalla kerralla.”

Voileipiä kaappiin

Koska sekä Kati että Jari työskentelevät kotona, perhe korvaa myös työyhteisön. Kalle toimii pyydettäessä kummankin vanhempansa kriitikkona, lukee tekstejä ja antaa rakentavaa mutta kriittistäkin palautetta.

Katilla on nyt toista vuotta työhuone Töölönlahden rannalla, Villa Kiven kirjailijatalossa, mutta hänellä on pieni työhuone myös kotona.

Hän on yrittänyt opettaa perheensä miehille, että kun sen ovi on kiinni, ei saa tulla häiritsemään.
”Jarikin on melkein oppinut, koputtaa ainakin hiljempaa kuin aiemmin.”

Kati viihtyy kotona. Nautiskelee mieluummin kotikissana kuin kyläluutana. Hän uskoo oppineensa arvostamaan ja vaalimaan arkea siksi, että joutui odottamaan äitiyttä niin pitkään.

Kirjassaan Jääkaapin henki hän kertoi tekevänsä jääkaappiin voileivät valmiiksi, kun puoliso tulee yöllä nälissään baarista. Lukijat hämmästelivät tällaista uhrautuvaisuutta.

Tämä hymyilyttää Katia.

”Kyllä minulla on ihan omakin elämä”, hän sanoo.

”Eikä Jarikaan ole niin usein baarissa kuin jutuissa väitetään. Hänellä on todella paljon töitä, joita hän ei mitenkään pystysi tekemään, jos viettäisi jatkuvaa boheemielämää.”

Yhteinen koira

Nyt, kun äitiydeltä alkaa jäädä taas aikaa myös vaimoudelle, kirjailijan työlle ja naiseudelle, Kati haaveilee puutarhasta, kirjojen lukemisesta ja taidenäyttelyistä.

Kirjoittaessaan romaaniaan Iltalaulaja taiteilija Ellen Thesleffistä hän haistoi nenässään jälleen öljyvärien tuoksun ja alkoi tuntea voimakasta vetoa vanhan harrastuksensa pariin.

Suunnitelmissa siintää myös aivan uusi perheenjäsen: koira!

Kati haluaa lemmikin, jota voi rapsutella, joka pakottaa ulos liikkumaan.

Lue myös: 5 syytä, joiden takia kannattaa hankkia koira

”Suunnittelen hankkivani koiran yhdessä Kallen kanssa. Jos hän saa opiskelupaikan Helsingistä, voimme kasvattaa sitä yhdessä.”

Jarilla ei ole tässä kuviossa sijaa.

”Hänen varaansa koiranhoitoa ei voi laskea. Kyllä hän varmaan sitten valmiiksi kasvatettua koiraa osaa aikanaan viedä ulos”, Kati pohtii.

Parisuhteen opit

Koira tai ei, tulossa ovat ajat, josta Tervot ovat saaneet esimakua. Kalle seurustelee ja kantaa kitaraansa bänditreeneihin, on jo paljon poissa kotoa.

”Olemme Jarin kanssa nykyisin paljon kahdestaan. Tulevaisuudessa olemme vieläkin enemmän, Kati pohtii.

”Se tuntuu hyvältä.”

Jatkossa vapaan ammatin harjoittajat ehtivät olla enemmän Tampereen Teiskossa mökillään, mikä on molemmille tärkeä paikka.

Jos kaupungissa nukutaan Katin univaikeuksien vuoksi eri huoneissa, mökillä jaetaan yhteinen sänky. Ja mökillä parisuhdekin kukoistaa eri tavalla.

Kati kirjoittaa kolumnikokoelmassaan mökkierotiikasta. Siinä suukotellaan, hellitään ja heitetään vaatteet pois ja peitot lattialle. Siinä kaksi toisensa perinpohjaisesti tuntevaa ihmistä sukeltaa toistensa tutuksi tulleisiin mutkiin, laaksoihin ja laskoksiin.

Miten rakkaus pidetään hengissä lähes 30 avioliittovuoden ajan?

Kati vastaa niin kuin aiemminkin: ei jätetä ikäviä asioita hautumaan.

Lue myös: ”Pekan iho tuntui ihanalta” –Näin alkoi liitto, joka on kestänyt 50 vuotta

”Ja tietysti parisuhteessakin on aaltoilunsa. Joskus on herkempi toisen suuntaan kuin joskus. Toisinaan on enemmän vipinää.”

Lopulta Kati kuitenkin salaa toivoo, ettei lapsi lentäisi heti kovin pitkälle.

”Kyllä Kalle varmaan syömässä käy kotona jatkossakin”, hän virnistää.