Ihmiset

Anna: Katri Helena yllättyi, kun suhde Tommi-manageriin pysyi salassa niin pitkään – ”Elämä on herkumpaa kaksin”

Katri Helena, 77, on ollut jo vuosia suhteessa managerinsa Tommi Liimataisen kanssa. Tähti kertoo Annassa, ettei piilottele tunteitaan, vaan osoittaa rakkautta arkisissa teoissa.

On ollut aikoja, jolloin Katri Helena Kalaoja, 77, on sättinyt itseään sinisilmäisyydestä parisuhteissa. Nykyään hän ymmärtää, että elämä on täynnä erilaisia vaiheita, jotka seuraavat toisiaan. Jotkut ihmiset pysyvät kauemmin rinnalla, jotkut vähemmän aikaa.

Katri Helena kuvaa Annassa omaa elämäänsä ”pätkäelämäksi”. 

”Olen ehkä elämän evakko, koska olen asunut monessa paikassa ja kumppanini ovat vaihtuneet monesti. Mutta kaikki ovat olleet tärkeitä ja jokaisessa suhteessa on ollut omat oppinsa. Tärkein niistä on ollut se, että minäkin muutun koko ajan kaikkien elämänkokemusteni myötä”, Katri Helena sanoo Annassa.

Katri Helena on omaksunut positiivisen elämänasenteen, vaikka taival ei ole ollut aina helppo. Laulaja menetti miehensä Timo Kalaojan vuonna 1988 traagisesti, kun mies menehtyi sydänkohtaukseen vaimonsa esiintymispaikalla. Katri Helena jäi yksin kolmen lapsen kanssa.

 Nyt Katri Helena on iloinen suhteestaan manageriinsa Tommi Liimataiseen, 45.

”Elämä on ihanaa aina kun rakastuu, mutta jos siitä kehittyy myös syvä ystävyys, se on vielä onnellisempaa”, Katri Helena sanoo Annassa.

Katri Helena suhteestaan: ”Olemme koko ajan yhdessä, niin töissä kuin muulloinkin”

Tommin ja Katri Helenan suhde tuli julkisuuteen reilut yhdeksän vuotta sitten. Rakkaus leimahti jo vuosia aikaisemmin. Katri Helena ei paljasta, milloin suhde tarkalleen alkoi.

”Oli melkoinen ihme, että asia tuli julki vasta niin myöhään”, Katri Helena sanoo Annan jutussa.

Katri Helena on iloinen pitkästä suhteestaan. Pari asuu eri osoitteissa, mutta he viettävät paljon aikaa yhdessä.

”Kyllähän ihminen voi yksinkin olla, mutta elämä on herkumpaa kaksin. Olemme koko ajan yhdessä, niin töissä kuin muulloinkin.”

Laulajatähdelle on tärkeätä tuntea läheisyyttä ja kosketusta. Katri Helena ei piilottele tunteitaan, vaan osoittaa rakkautensa arkisissa teoissa.

”Sanon, että tykkään. Kosketan ja halaan herkästi. Pidän myös tärkeänä, että puhumme toisillemme kauniisti. Pahoja sanoja ei koskaan saa vedettyä pois. Ärhentelyn sijaan on parempi keskustella”, Katri Helena kertoo Annassa.

Lue myös Annan juttu: Katri Helenan ja Tommi Liimataisen rakkaus syttyi todellisuudessa jo vuosia aiemmin: ”Oli ihme, että asia tuli julki niin myöhään”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Anna: Katri Helena yllättyi, kun suhde Tommi-manageriin pysyi salassa niin pitkään – ”Elämä on herkumpaa kaksin”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.