Ihmiset

Aivoinfarktista toipunut Aira Samulin tanssii taas – katso video!

Aira Samulin sai toukokuussa aivoinfarktin ja vietti toista viikkoa sairaalassa. 91-vuotias teräsmummo toipui kuitenkin nopeasti, ja nyt jo tanssittaa. Ja naurattaa, airamaisen kuuluvasti.

Airan aivoinfarktiin sairastuminen päättyi onnekkaasti, sillä reilun viikon sairaalassa olon jälkeen Aira pääsi kotiutumaan. Lääkärin sanat kannustivat.

”Hän sanoi minulle, että paranen entiselleni. Samalla lääkäri korosti levon tärkeyttä. Myös läheiseni ovat patistaneet minua lepäämään.”

Aira ottaa lääkärin ja läheisten neuvot vakavasti. Hän on opetellut hidastamaan tahtia ensimmäistä kertaa elämässään.

Lue myös: Aira Samulin: ”Mieliteot pitää toteuttaa”

Yrittäjä ei voi sairastaa

Aivan kirjaimellisesti Aira ei ole lääkärin määräämää kahden kuukauden sairauslomaa noudattanut, sillä hänestä yrittäjällä ei ole varaa jäädä sairastamaan.

”Moni on soittanut minulle huolissaan, että onko Hyrsylän Mutka suljettu sairaalaan joutumiseni takia. Ei ole! Hoidan välttämättömimmät työt ja minulla on täällä hyvät apujoukot.”

Aira Samulin ja tanssiasento

Aikaa ei saa hukata

Tahdin hidastaminen on ollut Airalle vaikeaa, sillä hänet kasvatettiin jo lapsena ajattelemaan, että aikaa ei saa hukata laiskotteluun.

Itseään huomioiva elämäntapa tuntuu Airasta vieraalta, sillä hän on aina tottunut asettamaan muut etusijalle. Kun hän oli lapsi, elettiin aikuisten ehdoilla. Kun Aira tuli 26-vuotiaana äidiksi, hän alkoi elää lasten ehdoilla.

”Tuntuu vaikealta jäädä kotiin vain siksi, että minua väsyttää. Olen luonteeltani niin tunnollinen, että olen aina mennyt kaikkiin sovittuihin tilaisuuksiin, koska ajattelen, että ihmisiä ei saa pettää.”

Aira huomaa aivoinfarktin jäljet erityisesti puhuessa. Välillä on pidettävä taukoa ja juotava vettä, sillä suu kuivuu tavallista nopeammin.

Sairaalassa Airalle aloitettiin hänen elämänsä ensimmäinen pysyvä lääkitys. Hän ottaa aamulla yhden pillerin ja illalla toisen.

Lepo ei tarkoita Airalle sängyssä makaamista. Aira lukee, tekee ristisanatehtäviä, kävelee ulkona ja tekee musiikin tahdissa vesiaerobicia Hyrsylän Mutkaan rakennetussa kuumavesialtaassa.

Jos tulee tanssifiilis, Aira laittaa musiikin soimaan omassa peilisalissaan ja heittäytyy Macarenan rytmeihin.

Rahat käytetään itse

Aira ottaa vastaan vierailulle tulleet ryhmät Hyrsylän Mutkan pirtissä ja tekee yritystä koskevat päätökset. Hän on innoissaan työstään, mutta pelkäksi harrastukseksi sitä ei voi sanoa.

”Minun on pakko tehdä töitä rahan takia, sillä yrittäjänä minulla ei ole kunnollista eläkettä. Hyrsylän Mutkalla on valtavat kulut. Minulla on palkkalistalla useampi ihminen ja lisäksi ostan monia palveluita ulkopuolelta.”

Rahasta Airalla on selkeä mielipide. Jokaisen tulisi käyttää omat rahat itseensä. Vanhuksena tämä tarkoittaa esimerkiksi erilaisten hoivapalveluiden ostamista.

”Ne perilliset, jotka pärjäävät, eivät rahojasi tarvitse. Ne perilliset, jotka eivät pärjää, eivät pärjäisi kauaa, vaikka antaisit heille rahaa. On surullista, miten monista perintörahoista paisuu riita, joka pahimmillaan katkoo sukulaisten välit.”

 

Miten Aira takaa turvallisuuden kotonaan? Koska hänellä on ollut ikäkriisi? Entä miksi hänestä unelmointi on typerä sana?

Lue koko juttu Kotilieden numerosta 13/18, joka ilmestyy 20.6. tai osta Digilehden lukuoikeus!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Aivoinfarktista toipunut Aira Samulin tanssii taas – katso video!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.