Kenda Palmula on joutunut taistelemaan adoptioäitinsä rakkaudesta koko elämänsä

Nyt taistelu on hävitty, mutta silti Kenda Palmula, 25, seisoo omilla jaloillaan.

Viime kesä oli käännekohta Kenda Palmulalle, 25. Silloin hänen silmiensä eteen piirtyi tarkasti, mikä hänen tilanteensa oli.

Kendan tilanne oli nimittäin kurja. Hän oli parisuhteessa, jossa silloinen poikaystävä pahoinpiteli häntä henkisesti ja fyysisesti. Keväällä hän oli tullut raskaaksi, vaikka se oli viimeinen asia, jonka olisi pitänyt tapahtua. Kenda haki lääkäriltä lääkkeet raskaudenkeskeytykseen ja nieli ne. Seuraavana päivänä poikaystävä heitti hänet ulos asunnosta.

Lue myösMasennus ja syöpä muuttivat machomiehen: nyt hän kirjoittaa haikuja ja meditoi, jos demonit alkavat jyllätä

Niin Kenda sitten istui pihalla vertavuotavana ja kaipasi äitiä. Tarkkaan ottaen hän kaipasi sellaista äitiä, jota hänellä ei koskaan ollut. Sellaista, joka lohduttaisi ja sanoisi, että sinä selviät tästä.

Kenda tiesi, että jos hänen äitinsä pystyisi vielä puhumaan, tämä ­olisi sanonut: oma syysi koko raskaus. Sitten äiti lisäisi: teit varmasti jotain väärin, kun poikaystävän piti käydä sinuun käsiksi.

Kenda oivalsi, että joka ikinen hänen poikaystävistään oli ollut kuin äiti. Kaltoin kohteleva.

”Sallin sen äidiltä, koska olin lapsi ja halusin, että äiti rakastaisi minua. Mutta ei minun tarvitse ajatella samalla tavalla miehistä.”

Nyt tämä loppuu, Kenda päätti. Hän tiesi, mitä oli tehtävä.

Kenda tulee kotiin Suomeen

Kendan vanhemmat olivat nähneet erityistä vaivaa saadakseen olla vanhempia.

Kenda syntyi Intian eteläisimmässä maakunnassa Tamil Nadussa, ja hänet annettiin yhden päivän ikäisenä sosiaaliviranomaisten huomaan. Ensimmäiset kuukautensa tyttö vietti lastenkodissa. Kenda oli puolitoistavuotias, kun adoptiovanhemmat tulivat hakemaan häntä kotiin Suomeen.

Kendan ensimmäisissä muistoissa perhe lomailee Bangkokissa ja isä varoittelee pikkuista Kendaa juoksemasta uima-altaan reunalla. Touhukas tyttö kuitenkin juoksee ja molskahtaa altaaseen.

”Säikähdin kauheasti, mutta iskä noukki minut turvaan.”

Valoisissa lapsuusmuistoissa perhe matkustelee yhdessä. Siitä reissusta, kun Thaimaasta haettiin pikkusisarus, hänellä on vain hämärä mielikuva, koska hän oli itsekin vielä pieni.

Adoptiosta puhuttiin kotona avoimesti ja Kenda tunsi voivansa kertoa, jos jokin siinä mietitytti. Kun Kenda meni kouluun, äiti tuli kertomaan luokalle, mitä adoptio tarkoittaa.

Kenda Palmula 1,5-vuotiaana

Kenda oli 1,5-vuotias, kun vanhemmat tulivat hakemaan hänet intialaisesta lastenkodista. Hän ei ole sen koomin käynyt syntymäkaupungissaan Maduraissa. Kuva: Kenda Palmulan kotialbumi

Kenda ei tiedä, mikä on tavallista

Päällimmäiseksi Kendalle kuitenkin jäi lapsuudesta synkkiä muistoja. Kotona riideltiin paljon. Kendan mielestä hänen lapsuudessaan vaikutti mörkö. Mörkö on Muumipeikosta tuttu hahmo, kylmä olento, joka jäädyttää kaiken, mihin koskee.

”Äitiä oli tosi vaikea miellyttää niin, että hän olisi pysynyt rauhallisena.”

Säännöt olivat millintarkat ja niistä poikkeamisesta tuli huutoa. Välillä sääntöjä oli mahdotonta noudattaa. Miten esimerkiksi estää sukkien pohjien likaantuminen käytössä? Äidin vaatimukset ulottuivat kouluun asti. Kun vanhemmat kutsuttiin viettämään ekaluokkalaisten kanssa joulujuhlaa, äiti komensi Kendan siivoamaan pulpettiaan siksi aikaa, kun muut söivät pipareita ja joivat glögiä.

Kendalla ei ollut vertailukohtaa, joten hän piti tilannetta normaalina.

”Kasvoin siihen, että vaikka miten yritin tehdä asiat oikein, mikään ei riittänyt äidille.”

Vähitellen Kenda hahmotti, että kodin ilmapiiri ei ollut tavallinen. Kavereilla kyläillessään hän huomasi, että muissa perheissä ei ollut samanlaista räjähdysherkkää tunnelmaa kuin heidän kotonaan.

”Mitä vanhemmaksi tulin, sitä selkeämmin ymmärsin, että en voinut tehdä mitään estääkseni äitiä suuttumasta.”

Kenda Palmula lähikuvassa

Tänä päivänä Kenda Palmula ajattelee, että kaikista kokemuksista voi oppia ja ­niistä voi selvitä. Oivallukseen on ollut pitkä tie, sillä hän ei ole aina ajatellut niin.

Mitä itse olet tehnyt?

Kendalla oli koulussa kavereita, mutta silti kouluvuodet olivat alusta asti kivinen taival.

Sisarukset olivat pienen espoolaiskoulun ainoat ei-valkoihoiset oppilaat. Kendaa kiusattiin. Pääosin se oli haukkumista, tavaroiden viemistä ja niiden rikkomista. Syynä oli usein ihonväri.

”N-sanan käyttäminen oli ihan arkipäivää. Pahimmalta tuntui se, kun sanottiin, että minua ei voi kukaan rakastaa, koska olen tummaihoinen. ­Aika outoa, että lapset voivat ylipäätään sanoa jotain tuollaista.”

Kun Kenda itki äidille kiusaamistaan, tämä vastasi: oletko miettinyt mitä itse olet tehnyt? Niinpä tyttö kääntyi ennemmin isän puoleen saadakseen tukea, turvaa ja läheisyyttä.

”Isä pystyi antamaan apua, kun sitä tarvitsin. Hän puolusti minua äidin käytöstä vastaan, vaikka hänkin sai siitä osansa. En ollut ihan yksin.”

Kenda kehitti myös omia keinoja kestää karua todellisuutta. Hän upposi musiikkiin ja soitti viulua ja pianoa. Hän luki paljon. Erityisesti lapsille suunnatut kauhukirjat sekä viehättivät että auttoivat häntä.

”Kauhussa oli jännitystä, joka kuitenkin oli täysin fiktiivistä. Saattoi koska vain laittaa kirjan kiinni ja pelko loppui. Toisin oli tosielämässä, joka oli oikeasti kamala.”

Myös omista ajatuksista kirjoittaminen auttoi.

”Kirjoitin tekstejä siitä, millaista haluaisin elämäni olevan.”

Ala-asteella tarinat olivat romanttisia kertomuksia, joissa ihastuttiin ja rakastuttiin. Kenda kuuli koulussa poikien juttelevan, kuinka ovat lätkässä johonkin tyttöön. Kohde ei koskaan ollut Kenda.

”Yritin kirjoittamalla luoda itselleni sitä kokemusta, että joku voisi ihastua minuunkin.”

Yläasteella tekstit muuttuivat synkemmiksi, koska Kendan masennus syveni.

Kenda Palmula istuu työpöydän ääressä

Kendan elämään tuovat valoa ystävät, valokuvaus ja kissat Tikku ja Nuutti.

Seuraa vain pahempaa

Kahdentoista iässä Kendan paha olo kääntyi itsetuhoiseksi.

Itsemurha pyöri usein ajatuksissa. Viiltelyn hän keksi luettuaan kirjan, jossa tehtiin niin. Jotkut viiltelevät purkaakseen pahaa oloa, jolle ei ole sanoja. Kendalla oli sanat pahalle ololleen ja hän käytti niitä. Hän puhui kiusaamisesta kotona ja koulussa, välillä itkien, välillä huutaen.

”Tuntui, että silti kukaan ei tajunnut tilannettani eikä antanut tarvitsemaani tukea.”

Kenda piilotteli viiltelyn jälkiä, mutta samalla hän toivoi salaa, että joku näkisi ne. Hän ajatteli, että kun hänen sanojaan ei kuunneltu, ehkä konkreettinen teko auttaisi ymmärtämään, kuinka paha olo hänellä oli.

Äiti näki viiltelyjäljet sattumalta, mutta reaktio oli päinvastainen kuin Kenda oli toivonut.

”Äidin mielestä hänen käytöksellään ja sanoillaan ei ollut mitään tekemistä paha oloni kanssa, vaan se johtui siitä, että minussa oli jotain vikaa. Äiti takavarikoi pitkähihaiset paitani, jotta jouduin kulkemaan käsivarret paljaina, jäljet näkyvillä. Se oli nöyryyttävää.”

Tapahtuman jälkeen Kenda ­pääsi hoitoon masennuksen takia. Siinä vaiheessa hänen oli kuitenkin jo vaikea ottaa apua vastaan.

”Ajattelin, että ihan sama. Olin saanut sen kuvan, että jos näytän pahan oloni, siitä seuraa vain pahempaa. En oikein enää edes halunnut apua.”

Vaikeinta aikaa olivat seitsemäs ja kahdeksas luokka. Hän kävi koulua, mutta vältteli ihmisiä. Hän lakkasi syömästä koulussa, koska ei halunnut istua yksin ruokalassa. Paino laski hälyttävästi, mutta se tuntui Kendasta vain hyvältä.

”Äiti arvosti hoikkuutta. Ajattelin, että jos olen hoikka, niin minussa on hänen mielestään jotain hyvää.”

Noiden synkkien vuosien keskellä tapahtui kuitenkin asia, joka kohotti Kendan itsetuntoa.

Kendan äiti katkaisi puhelun

Kenda alkoi seurustella. Se muutti hänen statustaan sekä hänen omissa että luokkakavereiden silmissä.

”En ollut enää se ruma ulkomaalainen, jota kukaan ei voi rakastaa. Ensimmäinen vuosipäivämme oli iso juttu, koska siinä iässä suhteet harvoin kestivät niinkään pitkään.”

Kun poika sitten jätti Kendan toisen tytön takia, Kendaa hävetti. Jätetyksi tuleminen tuntui todistavan, että ei häntä voinutkaan rakastaa.

Kendan vanhemmat olivat tuolloin jo eronneet ja lapset olivat muuttaneet isän luo. Kenda halusi palata takaisin äidin luo, koska tahtoi ajatella, että äiti olisi eron myötä muuttunut.

Näin ei ollut. Äidillä oli vaikeaa ja hän odotti Kendalta tukea itselleen.

”Äiti alkoi käydä käsiksi. Joskus hän löi, mutta useammin riuhtoi. Silloin sain tarpeekseni ja myös sanoin sen.”

Kenda muutti takaisin isän ja tämän uuden vaimon luo. Sen jälkeen hän oli aina vain vähemmän ja vähemmän tekemisissä äidin kanssa, eikä äitikään tehnyt aloitteita. Viimeinen pisara tuli, kun Kenda oli 18.

”Soitin äidille toivottaakseni hyvää syntymäpäivää. Äiti vastasi ’ookoo’ ja katkaisi puhelun.”

Äidin käytös tuntui siltä, että hän ei todella välitä Kendasta. Puhelun jälkeen Kenda päätti, että hänen ei tarvitse yrittää luoda suhdetta äitiin vain siksi, että tämä on äiti. Yritykset vain lisäsivät tuskaa. Kun Kenda lakkasi pitämästä yhteyttä, suhde jäi siihen.

Kenda Palmula ja Miro Kimpimäki leikkivät sängyllä kissan kanssa.

Kenda Palmula ja Miro Kimpimäki ovat seurustelleet neljä kuukautta. Kenda kokee olevansa nyt ensimmäistä kertaa parisuhteessa, jossa voi olla oma itsensä, näyttää kaikenlaiset tunteet ja silti luottaa, että toinen välittää aidosti.

En ole vihainen mistään

Kun Kenda vuosi sitten istui pihalla, hän tiesi, että hänen olisi soitettava vielä yhden kerran äidille.

Se oli hankalaa, koska äiti ei vastannut puhelimeen. Ei enää pystynyt, Kenda päätteli. Äiti oli muutama vuosi aiemmin sairastunut, ja sen takia hänen muistinsa ja puhe- ja toimintakykynsä olivat hävinneet. Lopulta Kenda soitti äidin hoitokotiin ja pyysi pitämään luuria tämän korvalla. Kenda kertoi äidille kaikesta pahasta, mitä kesällä oli tapahtunut. Hän puhui abortista ja siitä, että oli yrittänyt epätoivoissaan itsemurhaa.

”Kerroin, että pärjään. Sanoin, että en ole hänelle vihainen mistään. En tiedä ymmärsikö äiti mitä sanoin, mutta minulle puhelu oli todella tärkeä terapeuttinen kokemus.”

Kun Kenda kesällä oivalsi toistavansa parisuhteissaan äitisuhteesta opittua alistumisen kaavaa, asiat ovat alkaneet muuttua.

Lue myös Anna.fiShital Niemi vietti yli 10 vuotta intialaisessa lastenkodissa ennen adoptiotaan: ”Uskoin, että joku perhe vielä joskus haluaisi minut”

Lukioaikana Kenda oli saanut ensimmäistä kertaa ystäväpiirin, jossa ei tarvinnut pelätä rasistisia heittoja ja kiusaamista. Silloin hänellä oli varaa karsia kaveripiiristään ihmiset, jotka sellaista harrastivat. Nyt hän alkoi soveltaa samaa parisuhteeseen. Enää hänelle ei kävisi huono kohtelu.

”Nyt minulla on ensimmäistä kertaa parisuhde, jossa minua kohdellaan hyvin. Se on ihan uutta ja välillä tuntuu, että se ei voi olla totta. Tämä on traumareaktio, eikä sellainen ole minun kokemuksillani mikään ihme. Me jutellaan siitäkin Miron kanssa.”

Varalla ystävien kuvat

Kenda on nykyisin töissä varastohommissa. Lukion jälkeen hän ­aloitti sairaanhoitajaopinnot ja haluaisi erikoistua mielenterveyteen. Opinnot ovat kuitenkin tauolla, sillä Kendalla ei ole juuri nyt voimia opiskella.

”Keskityn nyt siihen, että tulen sinuiksi itseni ja vaikeiden kokemusteni kanssa.”

Kenda on laittanut kotiinsa ystävien kuvia näkyville siltä varalta, että alkaisi taas joskus tuntea, että elämässä ei ole mitään elämisen arvoista. Kun silloin näkee ystävän kasvot, muistaa, mitä hyvää on. Samaa tehtävää toimittavat kissat, vaikka ne eivät sitä tiedäkään.

Hän on kiitollinen siitä, että on yhä täällä, vaikka elämä on ollut välillä helvettiä.

”Kaikista kokemuksista oppii ja kaikesta voi selvitä.”

Kenda Palmula Mielimaissa-valokuvaprojektin kuvassa

Kenda Palmula osallistui Mielimaissa-valokuvaprojektiin kolme vuotta sitten. Kuvan nimi on Kenenkään ei tarvitsisi elää samanlaisten ajatusten kanssa kuin minä. Kuva: Vesa Tyni ja Jari Nieminen

Juttu julkaistu Kotiliedessä 10/2022.

Avainsanat

Keskustelu

Hienoa, että hän on selvinnyt. Tuollainen kohtelu lapsena voi tuhota itsetunnon kokonaan.
Voimia Kendalle!

Kommentoi juttua: Kenda Palmula on joutunut taistelemaan adoptioäitinsä rakkaudesta koko elämänsä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X